Miksi Jumala sallii?

Kirjoitit:

"Hänen rakkautensa on kirkastunut palavaksi juuri silloin, kun hän on kurittanut ja antanut vastoinkäymisiä."

"Ehkä sen takia hän on sallinut sinulle vaikeuksia - että oppisit tuntemaan Jumalan hyvyyttä ja armoa. ja ehkä Jumala tietää, että ilman et sitä opi."



Lainauksia KR:33 ; KR-38

Johanneksen ensimmäinen kirje 4:7-11:
"Rakkaani, rakastakaamme toinen toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus - ei siinä että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."

Viides Mooseksen Kirja 32:4:
"Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat.
Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä(epäoikeudenmukaisuutta), vanhurskas ja vakaa hän on."

Jaakobin kirje 1: 12-13:
"Autuas(onnellinen) se mies, joka kiusauksen(koettelemuksen) kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
Älköön kukaan kiusauksessa(koettelemuksessa) ollessaan, sanoko:>>Jumala minua kiusaa(koettelee)>>; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa(pahalla koeteltavissa), eikä hän ketään kiusaa(koettele)."

Vielä muutama Raamatun paikka ja virsi.


Jobin kirja.
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=job&hakuehto=1
Mm.:
Job:
3:1 Senjälkeen Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä;
3:2 Job lausui ja sanoi:
3:3 "Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin, ja se yö, joka sanoi: 'Poika on siinnyt.'
3:4 Se päivä muuttukoon pimeydeksi; älköön Jumala korkeudessa sitä kysykö, älköönkä valonsäde sille paistako.
3:5 Omistakoon sen pimeys ja pilkkopimeä, pilvi laskeutukoon sen päälle, peljästyttäkööt sitä päivänpimennykset.
3:6 Sen yön ryöstäköön pimeys; älköön se iloitko vuoden päivien parissa, älköön tulko kuukausien lukuun.
3:7 Katso, hedelmätön olkoon se yö, älköön siinä riemuhuuto raikuko.
3:8 Kirotkoot sen päivänmanaajat, ne, jotka saavat hereille Leviatanin.
3:9 Pimentykööt sen kointähdet, odottakoon se valoa, joka ei tule, älköön se aamuruskon silmäripsiä nähkö,
3:10 koska se ei sulkenut minulta kohdun ovia eikä kätkenyt vaivaa minun silmiltäni.
3:11 Miksi en kuollut heti äidin helmaan, miksi en menehtynyt kohdusta tullessani?
3:12 Miksi olivat minua vastaanottamassa polvet, minkätähden rinnat imeäkseni?
3:13 Sillä makaisinhan rauhassa silloin, nukkuisin ja saisin levätä


Valitusvirret
http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku?kirjat=val&hakuehto=1
Mm.:
3:1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.
3:2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.
3:3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.
3:4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.
3:5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.
3:6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.
3:7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.
3:8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.
3:9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.
3:10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.
3:11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.
3:12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.
3:13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.
3:14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.
3:15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.
3:16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.
3:17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.
3:18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.
3:19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.
3:20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.
3:21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.
3:22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:
3:23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.
3:24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.



Vanhasta suomalaisesta virsikirjasta

Raskaissa maan vaivoissa.


Virsi 306

Ota pois, Jumal’, päältäm’ julma vihas, Aseta ankar’ ja verinen vitsas, Älä pahuuttam’ kosta ansiom’ arvost’; Vaan aivan armost’.

2. Jos inä meitä synnin syyn perästä Kuritat, kuka voi edessäs kestää? Luodut niin kaikki loputt’ hukass’ ollee, Ja perät kuolee.

3. Anna siis, Herra, synnit anteeks’ meillen, Armos vallitkoon oikeuden puoleen, Sinun tapas on syntist’ armoon ottaa, Kuin päälles luottaa.

4. Miks’ sinä suutut, Herra Luoja suuri, Maan matoin päälle niin ankarast’ juuri? Mitä olem’ muuta kuin multa, lika Täynn’ synnin vikaa?

5. Meit’ perisynti pahuuteen täss’ painaa, Liha myös sotii hankee vastaan aina, Tätä siis heikkoo luontoom’, Luoja, katsel’ Kasvoll’ suloisell’.

6. Sinun vihas vaiheell’ ja myös synteim’ suurten Pane sinun Poikas risti, naulat, murhe, Kruutu ja köydet, keihäs, ruoko, ruoskat, Kuoleman tuskat.

…


Virsi 308

Älkääm’ pahaksem’ panko sitä, Jos Isä meit’ lapsians’ lyönee; Ehkä kauhia kuoleman kita, Taudiss’ taikk’ rutoss’ lienee, Lienee vitsat viel’ vihaisemmat, Nälkä on katkera kuolema, Piina kivull’ kiduttain pitkält’.

2. Sota suuret, pienet surettaa, Lapset äitins’ kohtuun luottaa, Maan kylmill’ kaiken hävittää, Ratelee, tulipaloll’ polttaa, Ei oikeutt’ kussaan, vaan väkivalta, Ryövyys, itku joka haaralta. O! paremp! on kohta kuolla.

3. Että sitt’ syyst’ synnin tähden Meit’ Isä omall’ kädelläns’ pieksee, Kärsikääm’ ja tytykääm’ tähän, Ett’ei kipiämmän vitsan all’ syökse. Hänen hyvä tahtons’ tämä ollee, Meidän tarpeeksem’ tai tullee, Joll’ parannukseen meit’ vääntää.

4. Herran sanan saarnat hyljäämme, Manaukset pilkkana pidäm’, Vääryyll’ kaluu katoovaist’ pyydämme, Armottomast’ vaivast’ vaivaam’, Ei ole meiss’ oikeutt’ eik’ armoo, Eik’ rakkautt’, vaan viha ja vaino; Synneiss’ eläm’ pelkäämätt’ aina.

5. Ett’em’ pahuuttam’ ojenna, Enk’ ynsiäst’ sydäntäm’ nöyryt’, Niin Isä kurituksell’ kohentaa, Ett’em’ kadotukseen kaadu. Jos Isä lapsians’ rankaisee, Hyväks’ ota, sen sinä ansaitset, Kiitä, kärsi Isän vitsaa.

6. Tunnusta sinuas syypääksi, Kumarr’ Herran käden alla, Ota Kristus Jesus turvaksi, Itses hänen huomaans’ ann’ alat’, Hänt’ rukoil’, sakramenttii nautitse, Hän tietää kaikk’ kuins tarvitset, Joko suo elää eli kuolla.

7. Paits’ Herran tahdot’ ei taida Rutto ruvet’, tautikaan tappaa, Jos Isält’ ikää sull’ suodaan, Vaikk’ sivustas kaikk’ kaappaa, Ei kuitenk’ teissäs sinuhun ryhtyis’, Eik’ vahinko sinuhun yhtyis’, Ehk’ tuima tarttuva lienee.

8. Eipä vaivu varpuinenkaan, Paits’ Herran tiedott’ ja tahdott’, Vaipuu vähemmin ihminenkään, Jota Herra alati vartioi; Ehk’ ihmisten edess’ kauhia ollee, Ruton kauhian kautta kuolla, Sepä kallis on Jumalan lapsill’.

9. Niin ikäns’ kuolless’, kuin eläiss’, Herran omat aina olem’. Joll’ määrätt’ hetki on mennä edes, Ei saa se karttaa, vaan kuolee; Voitoks’, korvoks’, kukin meist’ kuolee, Viel’ Kristus meill’ eläm’ ollee, Miks’ me siis kuolemaa pelkääm’?

10. Täss’ elämäss’ ei ihmisill’ iloo, Eik’ vaivoist’ pääsin-päivää, Siihen ast’ kuin elost’ on ero, Sitt’ luvattuun lepoon käydään; Ehk karvas ja katkera se lienee, Kuin surun meist’ surettaa, meit’ vienee Vaivast’ ulos autuaan iloon.

11. Valmistakaam’ meitäm’ mielelläm’; Täytyy vihdoin kumminkin kuolla, Vaikk’ kauvas kovin karkelem’, Täytyy edes täss’ taikka muualla. Vahvan vapaan vuoden voittanut on, Synnist’, surust’, vaivast’ pääsnyt on. Kun kohta Kristuksess’ kuolee.

12. Tee katumus, valmist’ tuonelaan, Ain’ tähän apuu ano Isält’, Kristus kivut voitti kuoleman, Se pidä ain’ sydämmes sisäll’, Kun Herran piinan pääll’ turvaa, Se ijät’ ei kuole, eik’ saa surmaa, Alat’ ilon lapsi lienee.

13. O Jesu! kasvos käännä tänn’, Avuksem’ ehdi kuoleman kivuss’, Pyhä Henkes meit’ hallitkoon ain’, Ett’em’ epäilyksiin livuis’. Ann’ kärsiä kärsiväst’ kuritustas, Ett’em’ pois luopuis armostas, Sitt’ sinua ijät’ kiitäm’.



Virsi 309.

Ah Isä päällem’ armahda, Vihas vitsa meit’ maahan kaataa, Ett’ äkilt’ menem’ alle maan, Syntim’ sen matkaan saattaa, Ett’s omall’ kädelläs meit’ piekset, Nuoles meihin ammut ja syökset; Kuitenk’ lepy Kristuksen tähden.

2. Rinnoiss’ sydämmen’ tykyttää kivust’, Sieluni on surkeutt’ täynnäns’. En löydä lepoo, enk’ lohdutust’, Hengen murhe murentaa päänäns’. Kuule Isä, ylös herää Herra! Jos et avuksem’ ehdi täll’ kerrall’, Niin me peräti pois hukum.

3. Jo jalvoin haudass’ seisonen, Kanssa kauhian kuoleman kidass’, Ei ihmist’ yhtään ole tykönän’, Kuin minua lohduttaa taitais’. Ah Isä! vahvist’ mua voimallas, Nyt minull’ ole turva avullas! Emp’ apuu muualt’ kustaan tienne.

4. Täss’ tuskass’ kaikk’ mun tuttavan’ Mua kauhistuu, kuin kirott’ olisin, Pois minust’ poikkeevat kaikk’ ystävän’, Ehk’ huudan heit’, eip’ he kuulisi; Paetaan, kuin taampaa mun näkevät Kasvons’ kaikk’ minust’ peittävät, Kuin haiseva löyhkä heill’ olisin.

5. Kaikelt’ maailmalt’ hyljätt’ olen, Älä Isä sinä mua hyljää! Anna anteeks’ syntin’, avuks’ tule, Kuoleman kivut minult’ kavenn’, Sen karvas kauhistus pois ota, Piru kauvas pois karkota, Älä suo minun vihassas kuolla.

6. Armias Isä! lepy rukoukseen, Tee ihmeit’ nyt mua auta, Turvaan tykös, näe huokauksen’; Niin leviip’ kunnias sen kautta. Jos hukun, eip’ sun hyvää siittä, Kuollut ruumis ei sua kiitä, Elöiss’ sua kiitetään, Herra.

7. O Jesu, minun Vapahtajan’ omall’ verelläs minun ostit; Auta nyt uskollinen auttajan’, Poista poi vihaiset puustit, Isäs viha lepyt’ vielä, Ja murhan enkelit kiellä, Ett’ ei sinun veljees murhais’.

8. Kuitenki käyköön tahtos jälkeen; En pane tähän määrää päälle. Tiedät tott’ kumman tarvinnen, Elää eli pois kuolla täältä; Tott’ minull’ tapahtuu tahtos perään, Elän eli käyn kuoleman erään, Yks’ kaikk’, omas olen, Kriste.

9. Pyhä Henki, minua lohduta, Ja kaikki kuin kuoleman pitää, Uskoan’ uudist’ ja vahvista, Ann’ ero autuas! anon sitä, Ett’ Kristus olis’ ain’ sydämessän’, Hänen piinans’ muisto mielessän’, Sitt’ sodass’ seisonen lujan’.

10. Kristus oman’, minä hänen omans’, Piinans’ ansioo ei suo turhaan, Itsem’ annan hänen huomaans’, Miks’ pelkään kuoleman surmaa? Sieluni Herrass’ iloits’ viel’ vähän, Hän auttaa kuolemast’ elämähän, Turvaavita hänen tyköns’.


Virsi 389

Mailma, sinun jätän, Jseuksen kannan käteen Täält’ sielun’ lähteissän’. O Herra! ota huomaas, Ja korjaa minua suojaas, Nyt kotia kulkeissan’.

2. Jo aikani nyt joutuu, Kuolema minua noutaa, Kuin kuitenk’ voitto on; Nyt loppuu kaikki vaivan’, Ja pääsen täältä taivaan autuaallisen iloon.

3. Mailma minua pettää Ja pyytää pauloins’ vetää, Kyll’ juonill’ kavalill’; Vaan uskoll’ tykös kuljen, Ja sielun suojaas suljen, Juur’ hartaill’ kyynelill’.

..
5. Vaikk’ synti sydänt kaivaa, Ja omatunto vaivaa, Niit’ vastaan kuitenkin Ain’ ansioos tahdon luottaa, Se minullä avun tuottaa, Saan lopun autuaan niin.

…


Vanha suomalainen virsikirja:
Vuonna 1965 hyväksi katsotun ruotsinkielisen Virsikirjan mukaan enännetty.

Näissäkin kuvataan miten Jumala tietää etukäteen katastrofeista yms. asioista:

Matt.24

Ilmestyskirja


Esim. Ilm.9:18
Kolmannes ihmisistä sai surmansa.

Mm.
Ilm.16:21
Ihmiset pilkkaavat Jumalaa.

http://groups.yahoo.com/group/saarnarinki/message/2672
Muukkonen:

.. (tekstin keskivaiheilla)

Kaikkia kauhistanut Aasian katastrofi johtuu tästä. Syy sille, miksi maa järisee ja luonnonvoimat tekevät hirvittävää tuhoaan, on kerrottu: "Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu." (1Moos. 3:17) Ensimmäisen ihmisen Aadamin – ja siis nimenomaan Aadamin, ei Eevan - lankeaminen syntiin toi mukanaan kirouksen koko maailmalle, kaikille maailman kansoille. Kuolema ja hätä on seurausta ihmiskunnan kapinoinnista eli synnistä Jumalaa vastaan. Olemme jokainen Aadamin lapsia, ja ansaitsemme pahuudellamme kuoleman ja tuhon.

...

Jeesus on kaikkien kansojen valo, myös Bengalinlahden rannoilla
asuvien ihmisten ja siellä matkustaneiden. Äkillinen tuho muistuttaa
meitä jokaista siitä, että meille ei ole annettu mitään muuta nimeä
ja turvaa taivaan alla kuin Jeesuksen nimi. Vain uskomalla Jeesukseen
voimme löytää turvan maailman järkkyessä ja kuoleman edessä. Jumala
on antanut suuressa rakkaudessaan, hyvyydessään ja armossaan meille,
jotka vielä olemme jääneet eloon, aikaa parannukseen. Olemme saaneet
jäädä eloon, koska Herra haluaa meidän tekevän parannusta
synneistämme, uskovan Jeesukseen ja pääsevän kuollessamme taivaaseen.

"Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat
Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että
heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi
siihen: 'Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki
muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan -
samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne
kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui
heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin
pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te
kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.'" (Luuk. 13:1-5)

...

Jobin kirja ei puhu kärsimyksen ongelmasta eikä vastaa kysymykseen miksi Jumala sallii.Kertoo Jumalasta, esikuva evankeliumista, kun Jumala ilmestyy...