kaikkia osapuolia vastaan hyväksymällä ulkomaisen rekkaliikenteen vapaasti toimivaksi Suomessa. Lisäksi tämä päätös vaarantaa liikenneturvallisuuden Suomessa. Asialla ovat Berner ja Soini.
---------------------------------------------------------
Ulkomaalaiset rekat pääsevät ilman rajoituksia Suomen teille – AKT: Hallitus tappaa suomalaiset kuljetusyritykset
Hallituksen päätös merkitsee, että esimerkiksi virolaiset kuljetusyritykset ovat vapaita hoitamaan kuljetuksia Suomessa. AKT:n mielestä hallitus teki suomalaisista kuljettajista työttömiä.
Politiikka 18.12.2015 20:04 Päivitetty: 18.12.2015 20:04
Teemu Luukka
Helsingin Sanomat
Hallitus vapauttaa kuljetusalan kilpailun ulkomaalaiselle kilpailulle keväällä. Auto- ja kuljetusalan liitto AKT syyttää hallituksen tuhoavan suomalaisten kuljetusyritysten elinmahdollisuudet antamalla EU:lle periksi.
Myös työnantajia edustava liitto pitää lakimuutosta vaarallisena Suomelle, joka saattaa menettää merkittävät verotulot päätöksen takia.
Hallitus esittää, että EU:n vaatimuksesta Suomen lainsäädännöstä kumottaisiin niin sanottua kabotaasia koskevat kansalliset määritelmät eli lopetettaisiin kansallisten yritysten suojelu. Kabotaasilla tarkoitetaan kotimaan kuljetusta, jonka tekee ulkomailla rekisteröity ajoneuvo. Nykyisin ulkomaalaisten toimintaa on vahvasti rajoitettu.
Kun laki tulee voimaan ensi vuonna, esimerkiksi virolaiset ja puolalaiset kuljetusyritykset olisivat vapaita hoitamaan kuljetuksia Suomessa.
Virolaisten, puolalaisten ja monien muiden itäisten EU-maiden yritysten kuljetusten on arveltu olevan huomattavasti halvempia kuin suomalaisten yritysten, mikä voisi merkitä suomalaisyritysten konkursseja.
Osa yrittäjistä on jo perustanut Viroon tytäryhtiön ja siirtynyt käyttämään virolaisia kuljettajia. Monille suomalaiskuljettajille muutos merkitsee mahdollisesti joko työttömyyttä, alan vaihtoa tai heikompia työehtoja. Kuljetusala työllistää noin 100 000 suomalaista.
”Liikenneministeri Anne Bernerin esitys on kuolinisku suomalaiselle kuljetuselinkeinolle ja liittää suomalaiset raskaan liikenteen kuljettajat jonon jatkoksi työttömien armeijaan. AKT on jo pitkään ja johdonmukaisesti korostanut, että Suomen määritelmä ja tulkinta kabotaasista ovat oikeat”, sanoo AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen liiton lähettämässä tiedotteessa.
Piirainen ihmettelee hallituksen käsien ylösnostoa tilanteessa, jossa myös autoliikenteen työnantajat ovat olleet samoilla linjoilla AKT:n kanssa.
Autoliikenteen työnantajaliiton toimitusjohtaja Mari Vasarainen sanoo, että hallitus teki ”huonon päätöksen”.
”Tämä avaa eriarvoisen kilpailun kuljetusalalle. Vaikka ulkomaalaisten yritysten pitäisi Suomessa totella suomalaisia sääntöjä ja työehtosopimuksien ehtoja yleissitovuuden takia, en usko, että näin käy”, Vasarainen sanoo.
”Tämä asettaa viranomaisille valtavan tehtävän valvoa, että suomalaisia sääntöjä noudatetaan”, hän sanoo. ”Pitää muistaa, että myös ulkomaalaisten yritysten verot tai työnantajamaksut jäävät saamatta, sillä ei niitä Suomeen makseta. Tästä päätöksestä kärsii Suomi Oy.”
Kuljetusyritysten liikevaihto on noin kuusi miljardia euroa. Vasarainen ei lähde arvioimaan, kuinka paljon konkursseja ja työttömiä hallituksen päätös tuottaa. ”Kyllä tämä iso riski on, sillä kuljetuspalveluja ostavat yritykset katsovat yleensä lähinnä hintaa, jolla ne kuljetukset saavat.”
Piiraisen mukaan erikoista hallituksen linjauksessa on vielä sekin, että ministerivaliokunnassa tämän kannan esitteli ulkoministeri Timo Soini (ps).
Hän muistuttaa perussuomalaisten ”mekkaloineen, että AKT ja muut alan järjestöt eivät tee mitään suomalaisen kuljetuselinkeinon puolustamiseksi”.
”Nyt perussuomalaiset ulosliputtavat hallitusrintamassa suomalaiset kuljettajat”, Piirainen sanoo.
AKT sanoo tiedotteessaan, että Suomen tavaraliikennelain mukaan kabotaasikuljetuksena pidetään jokaista kuorman purkua. Kabotaasia saa harjoittaa vain väliaikaisesti, joka tarkoittaa enintään kymmentä purkua kolmen kuukauden aikana.
Keskeinen ero Suomen ja EU-määräysten välillä on se, miten kuljetetut kuormat lasketaan. AKT sanoo, että EU-komissio pitää Suomen nykyistä kabotaasimääritelmää ja väliaikaisuuden vaatimusta EU-säännösten vastaisena. EU on aikonut haastaa Suomen EU-tuomioistuimeen, mikäli Suomi ei muuta säännöksiään.
”Edellisen hallituksen kokoomuslainen liikenneministeri Paula Risikko oli valmis viemään asian EU-tuomioistuimen ratkaistavaksi. AKT oli myös tällä kannalla. Hallitus vaihtui, ja nyt Berner ja Soini ovat valmiit höllentämään lakia”, Piirainen sanoo.
Piiraisen mielestä lakimuutos lisää oleellisesti riskiä harmaan talouden kasvusta kuljetuksissa ja lisääntyvä työttömyys karsii verotuloja sekä kasvattaa työttömyysmenoja.
”Ennakoitavissa on myös iso riski liikenneturvallisuuden heikentymisestä. Kun tähän listaan lisää vielä raskaan liikenteen valvonnan selvän vähentymisen, ei voi kun vain ihmetellä hallituksen esitystä.”

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse asiasta en paljoa ymmärtänyt, mutta suorastaan liikutuin, kuinka lämpimän kiihkeästi AKT on suomalaisen kuljetusalan yrittäjän asialla. Vaikuttaa siltä, ettei edes yrittäjät itse ole ymmärtäneet, ettei heitä uhkaa työntekijäjärjestö lakkoineen, vaan EU ja Suomen hallitus. :-(
Kabolataasi kuljetukset on ulkoiden auotjen rahdin kuljetusta maan rajojen sisällä.
Europpan Unionin lainsäädäntö sallii 100 ulkomailla rekisteröidyllä autolla 100 kuljetust vuodessa autoa kohti. Suomessa laki poikkeaa muusta Euroopasta. Suomessa kuljetus katsotaan niin moneksi kuljetukseksi kuin mihin lasti puretaan. JOS lasti puretan kahteen kohteeseen Suomessa kuorma lasketaan kahdeksi kuljetukseksi. Euroopan lainsäädännön mukaan yksi lastaus lasketaan yhdeksi kuljetukseksi.
Suomi on haastettu euroopan tuomioistuimeen tuon poikkevan laskentatavan vuoksi. Juttu lisi päätettyu maaliskuussa ja siitä olisin tullut ilman muuta sakko Suomelle. Lakimuutos tulee voimaan juuri ennen kuin sakko tuomitaan. Sanosko että "siirtymäkausi" on käytetty loppuun.
Selviääkö Suomi varmasti sakoilla vai onko riski, että tulee peräti linnatuomio?
Vai rajioituksetta:D AKT jauhaa sontaa. Eilen Helsingin Sanomat uutisoi muutoksen ihan oikein. Nyt SE Kirjoittaa AKT:n valhetta ihan kirkkain silmin. TOImittajan Pitäisi Tietää Miten Se laki muuttu, jos on eds Lukenut lehden jonka toimittaja on.
Suomen poikkeuksellinen laskentajärjestelmä euroopan järjestelmään verraatuna muutetaan vastaamaan muuta eurooppaa. EU:niin jäseneksi AKT:kin on halunnut. Miksi ne EU-säännökset ei kelpaa?
Uusi laki sallii 100 eriksen purettavaa kuormaa vuodessa autoa kohti. Tuo ei todellakkan vapaata kappaletavarakuljetusta Suomen rajojen sisällä. Laki on NYT Koko Muun Euroopan maiden kanssa samansisältöinen.
Suomi oli joutumassa euroopan oikesutoimien kohteeksi tuon poikkeavan lain vuoksi. Sakkojahan sieltä olisi tullut ihan varmasti. AKt ei olisi niitä sakkoja maksnut vaan ME, veronmaksajat.
Nykyisen lain mukaan kabotaasikuljetuskset on lasekettu purkukohteen mukaan. Eli jos kuormaa on purettu kahdessakohteessa kuorma on lakettu kahdeksi kuljetukseksi. Nyt lain muutoksen jälkeen kappletavarakuljetus on yksi kuljetus vaikka se purettaisi useampaan kohteeseen.