Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneillä eläkeiän alaraja sidotaan elinajan odotteeseen vuodesta 2030 alkaen. Tarkoituksena on, että eläkeajan ja työssäoloajan välinen suhde pysyisi samalla tasolla kuin se on vuonna 2025.
Eläkeiän muutokset koskevat kaikilla aloilla työskenteleviä.
Ajoneuvojen perusvero nousee, pienipäästöisyydestä palkitaan
(Tässä meni taas perssujen lupaus)
Tupakkaveroon korotukset tulevat asteittain voimaan vuosina 2016 ja 2017. Ensimmäinen korotus tulee voimaan ensi vuoden alusta, seuraavat puolen vuoden välein ja viimeinen 1.7.2017.
Vuorotteluvapaan ehdot kiristyvät, kun työhistoriaedellytys nostetaan 10 vuodesta 20 vuoteen. Myös vuorotteluvapaan enimmäiskesto lyhennetään 359:stä kalenteripäivästä 180:en.
Lapsilisälaista kumotaan lapsilisien indeksisidonnaisuutta koskeva säännös. Lapsilisien indeksitarkistuksia ei enää jatkossa toteuteta. Muutoksella tavoitellaan valtiontalouden säästöjä.
Kuntien yhteisiä yleiskaavoja ja maakuntakaavoja ei tarvitse enää saattaa ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Hallituksen mukaan muutoksen tarkoituksena on korostaa maakunnan liittojen itsehallinnollista roolia maankäytön suunnittelussa sekä lyhentää maakuntakaavoitukseen ja kuntien yhteiseen yleiskaavoitukseen liittyvää päätös- ja muutoksenhakuprosessia. Käytännössä ympäristönäkökulma sivuutetaan kaavoitusvaiheessa.
Lapsella ei ole enää oikeutta kokopäiväiseen päivähoitoon, jos lapsen vanhempi on osa-aikaisessa tai väliaikaisessa työssä, kuntoutuksessa, osallistuu työllistymistä edistävään palveluun tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Ulkomaalaiset rekat pääsevät ilman rajoituksia Suomen teille
Kylläpä taas on jytkytelty olo...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt tuli iso JYTKY, JYTKY, JYTKY...
Jytkyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy
Persut ovat sairaita. Miten Suomessa voi olla noin epäisänmaalinen puolue joka vihaa kansaa. Onneksi työväestö on hylännyt puolueen.
Niin ovat.
KIitä sipilää
Kiitän perssuja jotka hyväksyivät kaikki nämä vaalilupaustensa vastaisesti.