" Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama oikeistohallitus on kesästä saakka hyökännyt esityksillään armottomasti suomalaisen työväenluokan ja sen köyhimpien ihmisten kimppuun. Hallituksen leikkauslistat kohdistuvat eläkeläisiin, opiskelijoihin, työttömiin ja työntekijöihin. Hallitus heikentää kunnallisia palveluja, alasajaa kouluverkkoa, heikentää taiteen ja kulttuurin asemaa ja tukee ympäristölle haitallista toimintaa. Valtion omaisuutta myydään, julkisia palveluja yksityistetään. Ammattiyhdistysliikettä uhkaillaan ja kiristetään pakkolaeilla.
Suomen kommunistinen puolue SKP, Kommunistinen työväenpuolue KTP, Kommunistien liitto ry."
http://skp.fi/2015-10-12/kommunistit-vastustavat-leikkauksia-ja-vaativat-hallituksen-eroa
Suomen kommunistinen puolue SKP, Kommunistinen työväenpuolue KTP, Kommunistien liitto ry."
http://skp.fi/2015-10-12/kommunistit-vastustavat-leikkauksia-ja-vaativat-hallituksen-eroa
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lupaava uutinen kommunisteilta. Kannanotto heijastaa vallitsevaa tilannetta prikulleen. Tulee jatkaa keskusteluja, kanssakäymistä ja toimia yhdessä. Yhteinen kanssakäyminen hälventää ennakkoluuloja.
Komut. Olette oikealla tiellä.
Säästää pitää ja säästää voi vain omista menoistaan. Vai voinko minä alkaa säästää sinun tilistäsi omaan taskuuni?
Ei tuo yhdistyminen mitään vaikuta, silti määränne jää niin pieneksi jottei sillä demokratiassa ole merkitystä!
Suorittakaa uskonpuhdistus ja luopukaa kommunismista sekä kuunnelkaa kansaa niin voitte tehdä kuten Timo ja saada oikean puolueen pystyyn kansanedustajineen.
Haaskalinnut saalistaa joukossa kun kansa on tyytymätön hallitukseen. Kommunistit tekee kuitenkin turhaa työtä, näytöt heiltä on saatu ja kelvottomiksi todettu.
Kansa on tyytymätön hallitukseen. Se johtuu hallituksesta ja sen ohjelmasta. Tyytymättömyys lisääntyy entisestään ensi vuonna kun säädetyt leikkaukset ja palvelujen omavastuuosuuksien korotukset astuvat voimaan. Hallituksen hyökkäykset ammattiliittoja vastaan eivät katoa muistista. Sen takia laajat työläisjoukot ovat nousseet puolustamaan järjestäytymis- ja toimintaoikeuksia. Toistaiseksi hallituksen toimet on torpattu toinen toisensa jälkeen.
Ensi vuonna on SKP:n edustajakokous. Siellä tulisi nähdä konkreettinen ohjelma kommunistien liikkeen yhtenäistymiseksi. Vähintään paikalla tulisi olla eri liikkeiden edustajat tukemassa toimia järjestöllisen yhtenäisyyden palauttamiseksi.
KTP:n ja SKP:n aatteelliset näkemykset ovat yhteneväisiä.
Mitä väliä on kommunistin mielipiteellä demokratiassa? Sama kuin hyttysen pissillä Vuoksen tulvissa!
Meillä on kansan enemmistön valitseman eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus joten senkin toimet ovat hyväksyttyjä kunnes eduskunta päättää olla tukematta sitä. Eikö demokratian perusteet ole komuloisille vielä selvinneet?
Ammattiliitot eivät ole demokratiassa mitään vallitsijoita vaan niiden kuuluu olla eduskunnan enemmistön ohjauksessa kuten koko muunkin yhteiskunnan. On turhaa alkaa kiukuttelemaan sillä kapinan alkamisesta ei Suomessakaan ole hyviä kokemuksia vaan vielä 100 vuotta jälkeen hävinnyt osapuoli kiukuttelee turpiinsa saamisesta. Nytkö alatte taas saman viihteen seuraavaksi sadaksi vuodeksi?
On tietysti viihdettä miettiä montako kommunistipuoluetta meille mahtuu, kuitenkin kun jäsenet mahtuvat yhteen kaupunkibussiin se ei vaikuta mihinkään onko niitä yksi vai tusina. Kommunismi on aatteena jo haihtunut ilmaan eikä kukaan usko sen pystyvän enää ratkaisemaan mitään ongelmia, ei edes väestön lisäystä koska vainot saavat porukan vain lisäämään lisääntymistään kun ulkona ei enää iltaisin viitsi olla salaisen poliisin ahdistellessa.
Voisit sinäkin s.p ottaa realistisen katseen siihen miltä kommunismin aikaansaannokset tavallisesta tuohon uskontoon hurahtamattomasta näyttävät ja toimia sen mukaan. Kukaan ei enää teitä kourallista kommunisteja lukuun ottamatta edes näe teitä, saatikka kuule.
Hienoa komut. Kauan odotettu korpivaellus odottaa onnellista loppua. Työtä se tuo. Jaksakaa. Rakentakaa yhtenäisyys.
Sparttaakkuksen kirjoitus on ehtaa stalinistityyliä. Aiheet vaihtuu, mutta ajattelu ja kirjoitus säilyttää kansanmurhia- ja kgb-diktatuuria peittelemään pyrkivän ikävän sävynsä.
Kapitalismin voitto feodalismista synnytti nykyiset kansallisvaltiot, koska oli välttämätöntä luoda tarpeeksi kattavat markkinat kapitalististen tuotantovoimien kehitykselle. Samalla luotiin kansalliset lainsäädännöt turvaamaan talouskehitys tietyllä maantieteellisellä alueella. Kansallisvaltioiden syntyminen myös turvasi talouskehityksen epäsuotuisillakin alueilla, esim: Suomessa. Tänään yksityiset pääomat ovat käyneet niin suuriksi, että ne toimivat ylikansallisesti monien valtioiden alueilla. Kansallisvaltiot ovat käyneet suurten kapitalistien toiminnan kannalta liian ahtaiksi. Tämä on johtanut kapitalististen monopoliliittojen kuten EU:n, NAFTA:n ja Japanin talousalueen syntymiseen. Kiristyvä kilpailu pakottaa suuret kapitalistiblokit maailman markkina- alueiden ja raaka- ainelähteiden uudelleenjakoon Jokainen valtio maailmassa pyritään alistamaan eri asteisesti jonkin kapitalistiblokin alaisuuteen. Sosialistinen maailmanjärjestelmä hillitsi olemassaolollaan tätä kapitalistien pyrkimystä laajentumiseen. Nyt kun sosialismi Euroopassa on hajonnut, on ylikansallisten monopolien pyrkimys maailman jakoon kiihtynyt. Euroopan Unioni on tulos juuri tästä kehityksestä.
EU on ylikansallisten monopolien pyrkimys luoda yleiseurooppalainen valtiovalta oman valtansa välikappaleeksi. Tämän vuoksi EU:lle luotiin oma valuutta, sekä kehitellään puolustusvoimia, poliisia, lainsäädäntöelimiä yms. instituutioita, jotka korvaavat vastaavat kansalliset elimet. Euroopan Unionin poliittisena tavoitteena on alistaa eri tavoin taloudellisesti ja poliittisesti Euroopan kaikki valtiot, myös Venäjä ja muut entiset sosialistiset valtiot. EU:n avulla saksalainen pääoma on uudelleen saavuttamassa tavoitteensa hallita taloudellisesti ja poliittisesti Eurooppaa. Tämä tavoite lyö leimansa tänään Saksan ulko- ja sisäpolitiikkaan.
Kommunistit vastustavat kaikissa oloissa EU:n laajentamista ja Suomen EU- jäsenyyttä. EU siirtää taloudellisen ja lainsäädäntövallan maamme rajojen ulkopuolelle ja hävittää kansallisen lainsäädännön, jonka jälkeen maamme kehittämisestä vastaavat ylikansallisen pääoman intressit. EU-kehitys merkitsee kaikkialla Euroopassa uusoikeistolaisen politiikan vahvistumista, kansan aseman huonontamista pääomapiirien voittojen lisäämiseksi ja pyrkimystä taistelevan työväenliikkeen eliminoimiseksi. EU merkitsee porvariston vallan lisäämistä, eikä sitä voi puolustaa sillä tekosyyllä, että EU:ssa työväestön on helpompi taistella kapitalisteja vastaan. EU:n sijaan kommunistit esittävät Euroopan kaikkien valtioiden keskinäiseen tasa-arvoon perustuvaa yhteistyötä, jossa säilytetään kansallisvaltioiden itsenäisyys. Me kommunistit kehitämme yhteisrintamaa EU-sopeutusta ja kaikkia EU:ta varten luotavia instituutioita vastaan ja pyrimme laajentamaan sen laajaksi monopolienvastaiseksi taisteluksi.
Luulen, että kommunistien yhtenäisyys kehittyy reaalisesti. Omat kokemukset tovereiden kanssa keskusteluista tukevat hajanaisuuden loppumista. Kaksikymmentä vuotta sitten hajoamiskehitys oli lähes vääjäämätön eikä monikaan osannut arvioida vallitsevaa tilannetta oikein. Osittain emme myöskään mahtaneet mitään ulkoisille seikoille ja jotka olivat omiaan vaikeuttamaan poliittista työtä.
Kapitalismi on näyttänyt sotaisen kyntensä. Reaalisosialismin poistuminen näyttää lisänneen sotia. Nato pääsi jakamaan maailmaa suurten natomaiden kesken. Työläisen työn riisto muuttuu aste asteelta räikeämmäksi.
Vanhojen ja uusien tovereiden tahto olisi saattaa marxilaiset yhden puolueen alle. Yhtenäisyys syntyy keskustelujen ja vakuuttamisen kautta. Haluaisin toistaa joskus esitetyn: KTP:n ja SKP:n lehdet avaisivat palstan jäsenkeskustelulle. Hajanaisuus on julkinen. Yhtenäisyyskehityksen tulee olla julkinen. Kommunistien näkemykset asiasta tulee olla julkisia.
Tänä vuonna on tapahtunut suuria edistysaskelia kommunistien yhtenäisyyden rakentamisessa. Kommunistit ovat istuneet saman pöydän ääreen ja vaihtaneet mielipiteitä. Tästä ei voi muuta kuin jatkaa. Keskustelut tulee saada säännönmukaiseksi. Kaikkinainen turha erimielisyyksien lietsominen tulee välttää. Tähtäimessä tulee olla ne tekijät, jotka yhdistävät ja silloin asiat etenevät myönteiseen suuntaan.
Olemmehan vastuuntuntoisia!!!!! Olemme.