Jos olet elävässä uskossa, joudut kiusattavaksi !

* " Jeesus oli kiusattu kaikessa, enemmän kuin kukaan Hänen seuraajistaan. Hän sai tuta vainoa ja kiusaa valtion , kirjanoppineiden, fariseusten ja syntisen maailman taholta, enemmän kuin kukaan ! Siksi , koska oli itse kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa. Hän koki ruumiillisen kidutuksen, sen kaikissa muodoissa, ja lopuksi, Hänen muodottomaksi runneltu ruumis, naulittiin ristille, Hänen Pyhään päähänsä vielä, syntisen maailman edustjat, iskivät ohdakkeista, ja sellaisista joiden piikit oli useita senttejä pitkät, Hänen päänsäkin runneltiin niin, ettei Hän enää ristillä ollessaan ollut ihmsen hahmo, Häntä ei olisi voitu tunnistaa ihmiseksi, niin runneltu Hän oli syntisten taholta. Emmekä mekään, ei kukaan voi välttyä vainolta ja syyttelyltä, me emme ole Opettajaa suurempia, jossain määrin me joudumme, milloin psyykkisen, milloin henkisen julmuuden, milloin oikeuksiamme koukataan moin eritavoin, älä siis ihmettele jos joudut kiuasaatavaksi : Jumala ei kuitenkaan koskaan ole kiusaaja, Häne ei ketään kiusaa, vaan kiusaukset tulee meidän itsemme, ns. lihamme kautta, saat-na kiusasi Jeesusta erämaassa 40 vuorokautta, Jeesus voitti kiusaajan, Jumalan sanalla, ja Sana on meidänkin turvamme, ivat ja pilkat, loukkaukset koskettaa ainoastan lihamme, tuntojemme kautta, meitä älytetään, ei kannata alkaa siitä välittämään, vaikka päähän ottaakin, Jeesukseen turvaten voimme kestää syntitesten hyökkäykset, samon henkimaailman kiusat sisältäpäin, Paavalikin koki näitä samoja, samat taistellut on kaikkein uskovaisten osana, enemmän tai vähemmän. Muistakamme kiusattuna ollessamme Häntä. Jeesusta Jumalan Poikaa, joka sai syntisiltä vastustusta moniverroin enemmän kuin me.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Jumala ei kuitenkaan koskaan ole kiusaaja, Häne ei ketään kiusaa..."

Totta. Taruolento ei koskaan kiusaa ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mohikaani_27 kirjoitti:

* " Jeesus oli kiusattu kaikessa, enemmän kuin kukaan Hänen seuraajistaan. Hän sai tuta vainoa ja kiusaa valtion , kirjanoppineiden, fariseusten ja syntisen maailman taholta, enemmän kuin kukaan ! Siksi , koska oli itse kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa. Hän koki ruumiillisen kidutuksen, sen kaikissa muodoissa, ja lopuksi, Hänen muodottomaksi runneltu ruumis, naulittiin ristille, Hänen Pyhään päähänsä vielä, syntisen maailman edustjat, iskivät ohdakkeista, ja sellaisista joiden piikit oli useita senttejä pitkät, Hänen päänsäkin runneltiin niin, ettei Hän enää ristillä ollessaan ollut ihmsen hahmo, Häntä ei olisi voitu tunnistaa ihmiseksi, niin runneltu Hän oli syntisten taholta. Emmekä mekään, ei kukaan voi välttyä vainolta ja syyttelyltä, me emme ole Opettajaa suurempia, jossain määrin me joudumme, milloin psyykkisen, milloin henkisen julmuuden, milloin oikeuksiamme koukataan moin eritavoin, älä siis ihmettele jos joudut kiuasaatavaksi : Jumala ei kuitenkaan koskaan ole kiusaaja, Häne ei ketään kiusaa, vaan kiusaukset tulee meidän itsemme, ns. lihamme kautta, saat-na kiusasi Jeesusta erämaassa 40 vuorokautta, Jeesus voitti kiusaajan, Jumalan sanalla, ja Sana on meidänkin turvamme, ivat ja pilkat, loukkaukset koskettaa ainoastan lihamme, tuntojemme kautta, meitä älytetään, ei kannata alkaa siitä välittämään, vaikka päähän ottaakin, Jeesukseen turvaten voimme kestää syntitesten hyökkäykset, samon henkimaailman kiusat sisältäpäin, Paavalikin koki näitä samoja, samat taistellut on kaikkein uskovaisten osana, enemmän tai vähemmän. Muistakamme kiusattuna ollessamme Häntä. Jeesusta Jumalan Poikaa, joka sai syntisiltä vastustusta moniverroin enemmän kuin me.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu