Jos Sipilän hallitus istuu vaalikauden

Jos Sipilän hallitus istuu vaalikauden, istuu 3 vuoden päästä jouluna osa äideistä istuu Prisman tai ABC:n kassalla jouluyön ja samaan aikaan pienet lapset ovat jouluyön tarhassa jossa hoitajat hoitavat heitä ilman mitään yövuorolisiä.
Työttämät on työllistetty yrityksiin työttömyyskorvauksilla jotka valtio tietysti maksaa. Näin on saatu paljon uusia työpaikkoja. Jos kieltäytyy työstä työttömyyskorvausta vastaan, se lopetetaan.

Toivon, että mahdollisimman moni jatkaa tätä avausta ja keroo oman näkemyksensä missä ollaan 3 vuoden kuluttua jos Sipilä jatkaa koko vaalikauden?
32105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Meillä asiat ovat paremmin, koska Sipilän hallitus jatkaa 2019 jälkeenkin.

Äänestä
  • Puolen vuoden "osaamisen" perusteella on parempi, ettei tämä hallitus jatka.

    Äänestä

Suomalaisilla on ainainen joulu, sillä myös isille riittää töitä niin päiviksi kuin öiksikin. Työttömyysprosentti on pyöreä nolla. Vienti vetää vetämistään ja uusia innovaatioita syntyy salamavauhdilla. Veroprosentit puolitetaan ettei valtiolle kerry liikaa rahaa, sillä se vain johtaisi helposti hulluihin päätöksiin.

Äänestä
  • Kuule Pysty, juuri tuollaista optimismia, tarvitaan nykyaikana. Kun se on tarkoitettukin roimasti yliampuvaksi, niin se piristi mieltä kummasti. Siihen kun vielä lisätään se että kolmen vuoden päästä, Eduskunta pyytää hallitusta jatkamaan seuraavankin nelivuotiskauden. Niin voiko asiat tämän paremmin olla. Voiko kukaan panna enää paremmaksi. En usko ?
    Kyllä nyt kelpaa. alkaa Joulun valmistelut.Äidin apuna.

    Äänestä

  • KauKe kirjoitti:

    Kuule Pysty, juuri tuollaista optimismia, tarvitaan nykyaikana. Kun se on tarkoitettukin roimasti yliampuvaksi, niin se piristi mieltä kummasti. Siihen kun vielä lisätään se että kolmen vuoden päästä, Eduskunta pyytää hallitusta jatkamaan seuraavankin nelivuotiskauden. Niin voiko asiat tämän paremmin olla. Voiko kukaan panna enää paremmaksi. En usko ?
    Kyllä nyt kelpaa. alkaa Joulun valmistelut.Äidin apuna.

    Kyllä se muuten noin meneekin, tämä hallitus istuu 8 vuotta. Kun ei ole mitään oikeaa vaihtoehtoa, sössu-kommarit hyi saakeli.

    Äänestä

Edessä lakkoja, sekasortoa, nuoret muuttavat pois maasta lissäntyvin määrin. Pienituloiset joutuvat tekemään kahta työtä tullakseen toimeen. Lasten huostaanotto lisääntyy, kun päivähoitoa on rajoitettu. Vanhuksia kuolee lisääntyvissä määrin yksin kotona hoidonpuutteeseen ja lääkkeiden puutteeseen kun lääkekorvauksia on leikattu ja kotihoidon palvelumaksuja korotettu 30%

Äänestä
  • http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1450573556906.html

    Tästä menot vain pahenee ja hallitus tuskin istuu kolmea vuotta. Sekasorto on niin hulvatonta joka taholla mistä leikattiin, että lopulta hallituksen kannatus on siellä nollan tuntumissa ja se eroaa kansan vaatimuksesta.

    Äänestä

Sippilöitä tullee Sippilöitä mennee. Mie piän, että tämä nykyinen mennee aika nopeasti. Tuomosta vatulointia (outo etelän sana mulle) ei taia juuri kukhan kauan kestää?

Äänestä

Kun pääministeri Sipilä kehotti ratkaisemaan kilpailukyvyn puutteen ja muut Suomen ongelmat rukoilemalla siihen apua Jumalalta, eduskunta innostui ehdotuksesta niin, että se vuokrasi Helsingin tuomiokirkon erikoisjumalanpalvelukseen, jossa rukoiltaisiin voimaa ja taitoa ratkaista Suomen kaikki ongelmat. Kaikki kansanedustajat, lehdistö ja joukko valittuja kutsuvieraita osallistui siihen. Jumalanpalvelus oli harras tilaisuus. Sen jälkeen eräs lehtimies meni haastattelemaan jumalanpalveluksessa saarnannutta arkkipiispa Kari Mäkistä ja kysyi:
- Rukoilitteko alttarilla kansanedustajien puolesta?
Arkkipiispa katseli hetken ympärilleen ja sanoi:
- Aioin kyllä tehdä niin, mutta kun hetken katselin kirkkoon kokoontunutta porukkaa, niin päätinkin rukoilla Suomen kansan puolesta.

Äänestä

Ei istu vaan roikkuu jos istuu. Tai siis ei istu.
Toisin sanoen: Luokkasota 2.
Onko pakoreitit jo selvillä? Rahat on jo veroparatiiseissa?

Äänestä

Sipilä seisoo kädet harallaan, sormet levällään ja toinen peukalo näyttää itään toinen länteen ja katselee maalimaa hyvin tyhmän ja hämmästyneen näköisenä kasvoilla typerä yksinkertainen hymyn tapainen. Mies ei selvästi ymmärä mitä ympärillä on tapahtuu tai on tapahtumassa. Näin nyt, mutta Juha Sipilä aja maahan sellaisen, tai sellaiset lakkovuodet joita ei ole ennen nähty.

Kaikki Sipilän toimet ovat suunnattu palkansaajia vastaan ja maataloudelle lapioidaan aina vaan lisää rahaa.
Juha Sipilä ja Timo Soini ovat ajaneet sopimuskulttuurin kiville. nyt jo Timo Laatunen varoiti vakavasti Halitusta polttamasta kaikkia siltoja. Laatunen on STK:n entinen johtaja ja pääneuvottelija. Nyt jo osa työnantajaleirin isoista pomoista on ilmoittanut, että he maksavat tästä eteenkin päin kuten nyt.

Jos tämä toteemitollisko saa jatkaa tulee Suomesta todellinen kummajainen Euroopassa, täällä lait kääntyvät päälaelleen, ne eivät suojaa heikommassa ASEMASSA OLEVAA, VAAN PAKOTTAVAT HEIDÄT SOPIMAAN MITÄ VAIN TYÖNANTAJAT TAI HALLITUS HALUAA HEIDÄN ASEMANSA HEIKENTÄMISEKSI "SOPIA".

Ajaako Juha Sipilä ja Timo Soini palkansaajat aivan lainsuojattoman orjan asemaan? Aivan varmasti ajavat jos voivat. Juha Sipilä on näyttänyt sen, että hän ei neuvottele eikä kuuntele kriittisiä puheenvuoroja, vaan yrittää ajaa kaikki pakolla läpi.

Hyvästi sopimusyhteiskunta eläköön poliisivaltio sellainen joissa palkansaajilla ei ole oikeuksia eikä lainturvaa.
Täällä on kepulaiset huutaneet: Lapuan laki voimaan ja saunan takana on tilaa."

Äänestä
  • >>Juha Sipilä ja Timo Soini ovat ajaneet sopimuskulttuurin kiville.<<

    Mitä kulttuuria sellainen on, joka perustuu laitosmaiseen asioiden toistoon? Ainakin itse olen siinä määrin punk-aikakauden kasvatti, että uskon enemmän omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>Juha Sipilä ja Timo Soini ovat ajaneet sopimuskulttuurin kiville.<<

    Mitä kulttuuria sellainen on, joka perustuu laitosmaiseen asioiden toistoon? Ainakin itse olen siinä määrin punk-aikakauden kasvatti, että uskon enemmän omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen.

    Mikä on omaehtoinen kulttuuri työehtosopimuksissa? Tarkoittaako se että suuressa yrityksessä jokainen duunari sopii omasta työehtosopimuksesta itsekseen. Viikottain, vai kuukausittain vai vuosittain?

    Äänestä

  • vai_punkkia kirjoitti:

    Mikä on omaehtoinen kulttuuri työehtosopimuksissa? Tarkoittaako se että suuressa yrityksessä jokainen duunari sopii omasta työehtosopimuksesta itsekseen. Viikottain, vai kuukausittain vai vuosittain?

    Yhteisöinä työpaikoittain.

    Jopa alakohtaiset ratkaisut voisivat johtaa keskusjärjestötasoa luovempiin ratkaisuihin. Vaikka AKT onkin hankala porukka, valtakunnallisesti paljon suuremmat ja kielteisemmät vaikutukset on sillä, että yksi EK:n Jyri Häkämies kieltää kaikkien työnantajien puolesta tekemästä maltillisia alakohtaisia sopimuksia.

    Olen samaa mieltä kansasi. Yhteiskuntasopimus olisi voinut syntyä, jos SSS
    - ei olisi ottanut hallitusohjelmaan kaikkia EK:n esittämiä heikennyksiä palkansaajien, eläkeläisten, opiskelijoiden jne. etuihin.
    - olisi leikannut myös maatalouden tuista.
    - olisi ymmärtänyt ettei mitenkään voida Nokian jättämää aukkoa kansantaloudessa paikata jollakin epämääräisellä "loikalla".
    - Ei haluaisi ajaa Suomea matalapalkkamaaksi jossa koulutus on vähäitä ja tutkimus lähes lopetetaan ja se korvataan navettojen ulkonurkkia maalaamalla.

    Yksikköhinnan alennus ei ole mikään itsestään selvä juttu. Teollisuus on hyvin monista asioista ja seikoista riippuvainen, markkinat ovat ratkaisevat, jos teemme tuotteita joita kukaan ei osta on "yksikkökustannukset" sivu seikka.
    Kemijärven sellutehdas lopetti, niin tehtaan johto kertoi että puu Suomessa oli 38% kalliimpaa kuin Ruotsissa. Tällaista eroa ei kurota umpeen palkoja alentamalla. Olin joskus prosessiteollisuudessa ja siellä palkat olivat 6% kaikista kustannuksista. Kemiallisessa puunjalostuksessa suuruusluokka lienee sama.

    Ihmettelen Alex Stubbin otteita. Eikö hän tiedä että STTK:ssa ja varsinkin Akavassa on paljon Kokoomusta äänestäviä. SSS yrittää tehdä "hyppynsä" tai "loikkansa" jotka eivät vie tarkoitettuun suuntaan, tai voihan Sipilällä olla sama tavoite kuin Esko Aholla, jonka läheinen neuvonantaja puhui pääkaupunkiseudulla: "Suurin huoli on se, ettei lama kestä tarpeiksi kauan, että saisimme kaikki työelämän "uudistukset" ajettua läipi.."

    Lain rturva pois työntekijöiltä, NAIN TOIMII MAALAISLIITTO.

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    "Lain rturva pois työntekijöiltä, NAIN TOIMII MAALAISLIITTO"

    Länteen suuntautuva systeemi, vapaa markkinatalous, missä myös vapaat työmarkkinat on oikeistodemarienkin tavoite.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    >>Juha Sipilä ja Timo Soini ovat ajaneet sopimuskulttuurin kiville.<<

    Mitä kulttuuria sellainen on, joka perustuu laitosmaiseen asioiden toistoon? Ainakin itse olen siinä määrin punk-aikakauden kasvatti, että uskon enemmän omaehtoisen kulttuurin tuottamiseen.

    Oletko sinä Pystyyn Saivartelija ikinä ollut työehdoista tai työloista käytävissä neuvotteluissa edes kuunteluoppilaana?

    No tukiaisissa rypeva tietää kaiken.

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    Oletko sinä Pystyyn Saivartelija ikinä ollut työehdoista tai työloista käytävissä neuvotteluissa edes kuunteluoppilaana?

    No tukiaisissa rypeva tietää kaiken.

    En ole ollut, mutta mitä sillä on väliä. Mehän keskustelimme kulttuurista.

    Äänestä

Jos Sipilän hallitus istuu kauden loppuun, on tämä maa täysin tuhottu.
Sipilän kutsumat pakolaiset kyllä älyävät ottaa vallan.
Sitten nämä hölmöläisministerit katsovat sormi suussa, että mitenkä tässä näin kävi.

Äänestä
  • Ei siinä ole muuta tuhottu kuin AY pamppujen hirmuvalta.
    Tai se on tuhottu jo nyt. Piiraisella on pupu pöksyssä. ;))

    Äänestä

  • Pian on käsillä hetki, jolloin Sipilä luovuttaa talonsa ulkomaalaisille. Paikalle kutsutaan tv-kuvaajat ja lehdistö, ja siten varmistetaan että maailmalla muutkin saavat tietää Suomen hyvistä oloista ja ilmaiseduista. Tapahtuman myötä alkaa uusi, nykyistäkin suurempi invaasio.

    Äänestä

  • KeskustanKutsuMaailmalle kirjoitti:

    Pian on käsillä hetki, jolloin Sipilä luovuttaa talonsa ulkomaalaisille. Paikalle kutsutaan tv-kuvaajat ja lehdistö, ja siten varmistetaan että maailmalla muutkin saavat tietää Suomen hyvistä oloista ja ilmaiseduista. Tapahtuman myötä alkaa uusi, nykyistäkin suurempi invaasio.

    Punamedia tulee varmasti kutsumatta paikalle jos vain tietää ajankohdan. :))

    http://hs13.snstatic.fi/webkuva/taysi/560/1450332314197?ts=433

    Kansa esittelee sitten omat protestikaaviot ja näyttää mieltään hallitukselle.

    Äänestä

  • hyväkeskusta kirjoitti:

    Punamedia tulee varmasti kutsumatta paikalle jos vain tietää ajankohdan. :))

    Missä sellainen on?

    Äänestä

  • Mikä_media kirjoitti:

    Missä sellainen on?

    Uutispäivä demari, tiedonantaja ym..:))

    Äänestä

Oletteko muistaneet paskanjauhannan ohessa muistaa kotimaisia tulonsiirtoelättejä lahjoituksin näin Joulun alla ??

Itse kunnon kepulaisena lahjoitin Hyvä Joulumieli-keräykseen parisataa ja Pelatusarmeijan Joulupataan saman. Oppia otin punikkikansanedustajista, jotka ovat elvistelleet lahjoituksillaan.

Pistäkää edes muutaman keppanan hinta, niin tulonsiirtoelätitkin saavat iloisen Joulun kännin kera.

Äänestä
  • Minä kunnon demarina aion Joulun kusta työttömien niskaan.

    Äänestä

  • Vein srk:n diakoniaan 5kpl 100€:n lahjakorttia jaettavaksi lapsiperheille, vaikka en kepulainen olekkaan.

    Äänestä

  • Kolmen vuoden kuluttua, kun Sipilä on saanut asiat kuntoon ja olemme hyvinvointivaltio, niin diakoniat ym voi hyvällä syyllä lopettaa.

    Kolme vuotta 7 päiväistä työviikkoa, perheen/lapsien unohtamista, oman kunnon hoitamisen laiminlyöntiä, arvostelujen, negatiivisen palautteen saamisen ymymym
    on kuitenkin varsin lyhyt aika jos tuloksena on HYVINVOINTIVALTIO.
    SIITTÄ tuo mieskolmikko saa voimaa, siksi he jaksavat.

    Kolme vuotta on lyhyt aika, perhe tuskin kärsii, vaimot ja lapset pärjäilee aivan varmasti.

    Äänestä

  • Kyllä koko vuonna on minulta niistetty tukijusseille tuhansia euroja ja loppuvuonna se kulminoituu, että nekään ei riittäneet. Siitä ne mätkyt sitten tulee.

    On se vallan kauhiaa, että maanviljely on kannattamatonta.

    Äänestä

  • Tule_joulu_kultainen kirjoitti:

    Kyllä koko vuonna on minulta niistetty tukijusseille tuhansia euroja ja loppuvuonna se kulminoituu, että nekään ei riittäneet. Siitä ne mätkyt sitten tulee.

    On se vallan kauhiaa, että maanviljely on kannattamatonta.

    Kello 8:24 netissä? Taitaa se sinun työpaikka olla Suoli24 sivustolla.

    Äänestä

SUOMEN TULEVAISUUS=2 TYÖPAIKKAA JA NIILLÄKÄÄN EI TOIMEEN TULE

MIKSI MEILLÄ ON SUUREMPI JULKINEN PAPERINPYÖRITTÄJÄSEKTORI KUIN HOLLANNILLA? SIIS 3 KERTAA SUURENPI ASUKASLUKUUN SUHTEUTETTUNA?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tähän_mennään kirjoitti:

Jos Sipilän hallitus istuu vaalikauden, istuu 3 vuoden päästä jouluna osa äideistä istuu Prisman tai ABC:n kassalla jouluyön ja samaan aikaan pienet lapset ovat jouluyön tarhassa jossa hoitajat hoitavat heitä ilman mitään yövuorolisiä.
Työttämät on työllistetty yrityksiin työttömyyskorvauksilla jotka valtio tietysti maksaa. Näin on saatu paljon uusia työpaikkoja. Jos kieltäytyy työstä työttömyyskorvausta vastaan, se lopetetaan.

Toivon, että mahdollisimman moni jatkaa tätä avausta ja keroo oman näkemyksensä missä ollaan 3 vuoden kuluttua jos Sipilä jatkaa koko vaalikauden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu