Opetelkaa vaan, mitä Kokoomuksen Stubb opastaa.
"Seksuaalivähemmistöt
"Seksuaalivähemmistöjen puolustaminen on ihmisoikeustaistelua." -Ilta-Sanomissa 11.5.2005
Toimin parlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston eli GLBT (Gay, Lesbian, Bi and Transsexual) Intergropin varapuheenjohtajana. Verkoston toiminnan ytimenä on painostaa eurooppalaisia päättäjiä jatkamaan toimia tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen tiellä.
Verkosto toimii painostusryhmänä varmistaakseen homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien oikeuksien toteutumisen EU:n instituutioiden päätöksissä. Lisäksi olemme joutuneet puuttumaan joidenkin paikallisten viranomaisten käsittämättömiin kommentteihin ja toimiin uusissa jäsenvaltioissa. Työsarkaa riittää: ihmisten syrjintä heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella on vieläkin yleistä EU:ssa.
Periaatteessa ja paperilla asiat ovat monessa maassa kunnossa, mutta arkipäivän todellisuus todistaa toisin. Monet syrjinnän muodot elävät enemmän tai vähemmän piiloisina yhteiskunnassamme.
Viimeaikoina etenkin uusissa jäsenmaissa ryöpsähdelleet purkaukset seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ihmisoikeusloukkaukset, väkivaltaisuudet, kokoontumisvapauden ja marssien epäämiset sekä selkeät EU-lainsäädännön rikkomukset ovat herättäneet keskustelua. Eikä toiminta ole jäänyt pelkän puheen tasolle. Tästä. hyvänä esimerkkinä on koko parlamentin yhteinen homofobian vastainen resoluutio, joka hyväksyttiin aloitteestani tammikuussa 2006.
Linkit:
EU:n perusoikeuskirja
Syrjinnän torjumista koskeva toimintaohjelma (2001-2006)
ILGA-Europe
Seta ry"
http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=work&id=31
....
Kaikki poistui heti kun pääsi pääkanisterin pätkäduuniin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Myös Suomessa huomioidaan kansainvälinen homofobian vastainen päivä.
17.5. on kansainvälinen homofobian vastainen päivä, jonka tarkoituksena on havahduttaa ihmiset huomaamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolo sekä näiden kohtaama syrjintä ja homofobia. Teemapäivä nimettiin ensimmästä kertaa vuonna 2005.
Vuoden 2008 homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi on kutsuttu ulkoministeri Alexander Stubb. Ranneliike ry katsoo, että hänellä on erinomaiset mahdollisuudet oman työnsä kautta vaikuttaa myönteisesti ihmisten asenteisiin ja näin vähentää homofobiaa.
Europarlamentaarikkona ollessaan hän toimi seksuaalitasa-arvoverkoston eli GLBT (Gay, Lesbian, Bi and Transsexual) Intergropin varapuheenjohtajana. Tehtävässään hän nosti aktiivisesti esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien syrjintään ja tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä ja teki työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien puolesta.
Ulkoministeri Alexander Stubb sanoo, että "on tärkeää, että ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja hyvinvointi toteutuvat ihmisten arjessa riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä tai sukupuolen ilmaisusta. Seksuaalivähemmistöjen puolustaminen on ihmisoikeustaistelua. Tavoitteena on taistella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa fyysistä, henkistä ja symbolista väkivaltaa vastaan."
...
Piilohomo se on tämäkin valehtelija.
On se.
http://www.ukgaynews.org.uk/Archive/2006dec/1402.htm