Paikallisliikenne vapautetaan kilpailulle

No niin kerrankin oikeaan suuntaan ja linja-autoillakin saa ajaa ilman yhteiskunnan tukea lipputuloilla.
Satojen miljoonien joukkoliikennetukia voidaan vähentää ja alentaa verotuksen tarvetta.
Suomalaiset eivät oikein itsekkään ole tajunneet kuinka valtavia summia vuosittain on käytetty joukkoliikenteen tukemiseen ja parin kolmen matkustaja kuljettamiseen. 250 000 €:n busseja pyörii lähes tyhjänä ympäri kaupunkiseutuja, melusaastetta ja teitä rikkoen täysin turhaan.
Yrittäjä kun saa valita kaluston, niin 50 000 €:n bussi riittää oikein hyvin ja tekee vielä voittoa ja maksaa veroja. Ei ajella tyhjänä, vaan pyritään kaikin konstein saamaan matkustajia ja kuljetettavaa.
Seudullisille joukkoliikenneviranomaisille jää vain jonkin verran tuettua liikennettä ja budjetit putoaa neljännekseen. Vihervasuri itkee krokotiilin kyyneleitä, kun ei pääse määräilemään ja kokouspalkkioita nostamaan.
Edellisen hallituksen joukkoliikenteen sosialisointi olikin melko outoa touhua, puolet lipunhinnoista verovaroin tuettua. Siis velkarahalla vuosikausia ja kyllä maksoi.
Tulee HSL yhtiöllekin kerrankin kiire, kun joutuu aitoon kilpailuun ja suojatyöpaikka muiden maksamana menee alta. Saattaa se Tampereen raitiovaunu liekkikin kilpailun vaikutuksesta kuihtua kasaan. Kukaan ei maksa raitiovaunun kyydistä kymppiä, kun linja-autolla pääsee 2 € per matka.
Nähdään se kannattavuus ihan numeroina, niin ei tarvitse enää väitellä.
Nyt Berner tiukkana vaan äläkä anna lobbaajien hämätä !
72237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Hienoa, kerrankin hyviä uutisia joukkoliikenteen suunnalta. Toivottavasti tämä uudistus hävittää jokaisen kunnallisen suojatyöpaikan, jota tähän asti on pidetty yllä matkustajien ja ennen kaikkea veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Edellinen uudistus joukkoliikenteen sosialisointi yhteiskunnan haltuun olikin paha virhe , kustannukset karkasivat käsistä.
Yhteiskunnan tukisummat kasvoivat ja velanoton tai verotuksen tarve lisääntyi. Tyypillistä jakopolitiikkaa ala Demarit.

Äänestä

Nyt puretaan niitä byrokratian suojatyöpaikkoja, joita joukkoliikenteen ympärille on kasautunut vuosikymmenien aikana.
Kaupunkien omat erittäin kalliit ja tehottomat joukkoliikenneyhtiöt joutuvat myös kilpailuun.
Idea on aivan sama kuin Onnibussillakin, nyt sen punaiset kaksikerrosbussitkin voivat tulla katukuvaan, suurissa kaupungeissammekin.
Joukkoliikenne tosiaankin voi hoitua myös lipputuloilla ja tunnetusti yksityinen yritys tarvitsee vähemmän päälliköitä.
VR monopoli puretaan samalla, nythän Saksassa on jo yli 300 raideoperaattoria joukkoliikenteessä kiskoilla.
Lentoliikenteessä Markkinaehtoisuus ja vapaa kilpailu on toiminut erinomaisesti jo vuosikymmeniä. Finnairillekin se on ollut vain eduksi.
Suomessa on säännelty lähes kaikkea liian pitkään, kuin Neuvostoliitossa. Homman takana tunnettu Käki puolue SDP.
Onhan Suomi länsimaa onhan, näin ainakin väitti presidentti Niinistö.

Äänestä
  • Niinhän siellä Saksassa kaikki on paremmin, ja raiteillakin matkustetaan halvalla lähiliikenteessä, vaikkakin in 2013, 59% of the cost of short-distance passenger rail transport was covered by subsidies.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä Suomalaisille, siellä kaikki on paremmin kuin meillä.

    Äänestä

  • EiDemari kirjoitti:

    Ikävä kyllä Suomalaisille, siellä kaikki on paremmin kuin meillä.

    No, Suomalaisia on vain 3380, suomalaisia yli 5 miljoonaa.

    Äänestä

  • tättärää_pippijuuu kirjoitti:

    Niinhän siellä Saksassa kaikki on paremmin, ja raiteillakin matkustetaan halvalla lähiliikenteessä, vaikkakin in 2013, 59% of the cost of short-distance passenger rail transport was covered by subsidies.

    Yksikin prosentti 80 miljoonan asukkaan määrissä, on huomattavan paljon !

    Äänestä

Kilpailu on veronmaksajien etu aina, kunhan se toimii aidosti markkinoiden avulla. Nykyinen systeemi sata ukkoa ja akkaa kilpailuttajan asemassa ei kilpaile lainkaan. Laittavat liikennöitsijöille aivan huimat vaatimukset ja vihreydessään menevät yli. Kalusto Euroopan hienointa, samoin rahastusjärjestelmätkin erittäin kalliit ja monimutkaiset. Tämä on tullut ja tulee satumaisen kalliiksi rahoittajille, eli veronmaksajille.
Vihervasuri kun pääsee kilpailuttamaan, kokonaisrahoituksen määrä ei ole missään hanskassa. Yrittäjä kun hankkii kalustoa ja miettii rahastussysteemiä tulee homma helposti puolet halvemmaksi.
Toisten rahoilla kun hankitaan, niin kustannukset yhteiskunnalle ei paljon paina.
Markkinaehtoisessa liikenteessä ammattilaiset tekevät valinnat asiantuntemuksella ja kehittävät alaa muullakin kuin rahalla ja velalla.

Äänestä
  • Tuosta mainitsemastasi rahastussysteemistä tuli mieleeni muutama viikko sitten käymäni keskustelu työmatkan aikana bussikuskin kanssa. Hän kertoi, että jo vuosia Suomessa on ollut koko maassa toimiva linja-autolippusysteemi, mutta nyt viranomaiset haluavat lopettaa sen ja tuoda tilalle oman vastaavan. Hän kertoi myös, että sitä on jo vuosia yritetty saada toimimaan, mutta hyvin huonoin tuloksin ja että veroeuroja on palanut uskomaton määrä. En silloin uskonut asiaa, mutta tätä viestiketjua lukiessani se saattaakin olla totta. Onko jollakulla tarkempaa tietoa?

    Äänestä

  • ihmettenkö_turhaan kirjoitti:

    Tuosta mainitsemastasi rahastussysteemistä tuli mieleeni muutama viikko sitten käymäni keskustelu työmatkan aikana bussikuskin kanssa. Hän kertoi, että jo vuosia Suomessa on ollut koko maassa toimiva linja-autolippusysteemi, mutta nyt viranomaiset haluavat lopettaa sen ja tuoda tilalle oman vastaavan. Hän kertoi myös, että sitä on jo vuosia yritetty saada toimimaan, mutta hyvin huonoin tuloksin ja että veroeuroja on palanut uskomaton määrä. En silloin uskonut asiaa, mutta tätä viestiketjua lukiessani se saattaakin olla totta. Onko jollakulla tarkempaa tietoa?

    Joka ainoa erillinen viranomasalue on vääntänyt omaa rahastussysteemiään ja siihen vero €uroja kulutettu kymmeniä miljoonia. Tarkoituksena tietysti estää muiden liikennöitsijöiden toimintaa, jotta oma piiri pieni pyörii olisi mahdollisimman suuri ja palkka juoksisi hyvä veli systeemin sisällä.
    Kilpailu olisi myrkkyä tälle nykyiselle sosialisoidulle joukkoliikenteelle, jota on jo ehditty verovaroilla mainostaakin runsaasti.
    Suomen joukkoliikenne sosialisoitiin kaupunkien haltuun, tuollaisella näennäiskilpailutuksella, jossa kalustolle laitettiin turhan kovat vaatimukset, joka varmasti tuli yrittäjille hyvin kalliiksi. Samalla velkaannuttamalla yrittäjät saatiin heiltä kilpailukyky pois vuosiksi, etteivät pääse uhkaamaan viranomaisliikennettä.
    Veronmaksajien rahan sitomiseksi ja velkaantumisen varmistamiseksi, yritetään tunkea vielä kiskoliikenne mukaan, tähän keinotekoiseen viranomaistoimintaan.
    Tämä mystinen joukkoliikenne viranomainen sitten antaa liikennöinti luvan, jos antaa yleensä siirtyy aina vaan laajemmalle alueelle syöden altaan PK yrityksiä. On perustettu sellainen menoautomaatti, että aina vaan rahanmenoa tulee lisää ja byrokratia kasvaa.
    Joukkoliikenteen vapauttaminen markkinoille, tarkoittaa että ajetaan lipputuloilla ja maksetaan vielä veroja yhteiskunnalle. Mitä järkevimpää toimintaa ja velkakello alkaa hiipua. Samalla lähtee täysin turha sääntely, moni sosialisti joutuu etsimään oikeita töitä.
    Vauhtia vaan päätöksiin Berner, kauppojen vapautus oli jo hyvä aloitus. Tässä maassa on säännelty kalliisti jo liian pitkään.

    Äänestä

  • Asiaaseurannut kirjoitti:

    Älä nyt "Asiaaseurannut innostu tuosta Berneristäsi.
    "Vauhtia vaan päätöksiin Berner, kauppojen vapautus oli jo hyvä aloitus. "
    Kauppojen aukioloaikojen vapautus kuului ja kuuluu edelleen Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin hallinnonalaan.

    Äänestä

  • ihmettenkö_turhaan kirjoitti:

    Tuosta mainitsemastasi rahastussysteemistä tuli mieleeni muutama viikko sitten käymäni keskustelu työmatkan aikana bussikuskin kanssa. Hän kertoi, että jo vuosia Suomessa on ollut koko maassa toimiva linja-autolippusysteemi, mutta nyt viranomaiset haluavat lopettaa sen ja tuoda tilalle oman vastaavan. Hän kertoi myös, että sitä on jo vuosia yritetty saada toimimaan, mutta hyvin huonoin tuloksin ja että veroeuroja on palanut uskomaton määrä. En silloin uskonut asiaa, mutta tätä viestiketjua lukiessani se saattaakin olla totta. Onko jollakulla tarkempaa tietoa?

    Kirjoittaja tarkoittaa ilmeisesti Valtti-lippua, joka edellisen liikenneministeri Kyllösen aloitteesta päätettiin toteuttaa, jotta yksityisten liikennöitsijöiden omistama matkahuolto joutuisi ulos omine lippuineen ja jotta sen toiminta loppuisi saman tien. Kyllösen suunnitelma ei ole kuitenkaan täysin onnistunut, sillä tämä paljon hehkutettu Valttikortti ei ilmeisestikään missään ole toiminut niin kuin suunniteltiin. Yksi asia on kuitenkin varma: veronmaksajien rahoja on tuhottu runsaasti, mutta siitä huolimatta yksikään vastuullinen virkamies ei ole joutunut vastuuseen asiasta. Tällaista on suomalainen "markkinatalous".

    Äänestä

Olen aivan muun alan ihminen, joten kysyn tyhmiä, että mikä vaikutus tuolla on kuljettajien palkkaukseen ja suomalaisten kuljettajien työllisyyteen?

Miksiköhän monet bussiyhtiöt eivät ilahdu tästä? http://www.hs.fi/kaupunki/a1450762667540

Äänestä
  • Olipa todella hesarimainen kirjoitus aiheesta. Toimittaja ei selvästikään ollut ymmärtänyt vähääkään siitä mitä kirjoitti, vaan joku toinen oli sanellut artikkelin. Nyt taitavat byrokraatit tosissaan pelätä suojatyöpaikkojensa puolesta, muuten ei voi selittää näin yksipuolisia vasta-argumentteja. Todellisuudessa en usko yhdenkään yksityisen yrittäjän vastustavan uudistusta, nyt parin haastatellun kommentit oli selvästikin erotettu asia-yhteydestä.

    Äänestä

  • Palkat määräytyvät työehtosopimuksissa ja niissä ei erotella syntymämaata.
    PK yrittäjyyttä syntyy varmasti lisää ja jopa yhden bussin omistajia. Homma varmasti kehittyy ja uusia ideoitakin syntyy.
    Perävaunut linja-autoihin kuten Muncenissä ruuhka-aikaan, mahdollisesti kaksikerros bussit, pienemmät autot pienempään tarpeeseen, homma kehittyy ja kannattavan työn määrä lisääntyy.
    Ei mitään syytä pelkoon, kuin byrokratian rattaissa työskentelevinään oleville.

    Äänestä

Pieni väestömäärä ja kilpailu ei ole toimiva yhdistelmä. Väestömäärältään suurissa valtioissa kuten Yhdysvalloissa ja Saksassa kilpailu voi toimiakin oikein toteutettuna, mutta että sama tehtäisiin lilliputtisuomessa, epäilen.

Äänestä

Lukuja Helsingistä. Helsingin Seudun Liikenteen kokonaiskustannukset n. 600 miljoonaa euroa. Alueella n. 700.000 kunnallisverotettavaa, jotka kattavat n. puolet kuluista eli 300 miljoonaa euroa HSL-kuluista = n. 430 eur/veroja maksava/vuosi vaikka ei tekisi yhtään matkaa. Sivut 5-6
https://www.google.fi/url?url=https://www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/hsl_toiminta_ja_taloussuunnitelma2014_2016.pdf&rct=j&q=&esrc=s&sa=U&ved=0ahUKEwjjwtH7-fPJAhVCjXIKHTTeDPcQFggSMAA&usg=AFQjCNHfR66dVNkZfJXY_tjRMwL1vpzSpg

Äänestä
  • Nuo veroeurojen menot eivät pienene yhtään, vaikka markkinaehtoinen liikenne alkaisi pääkaupunkiseudulla, päinvastoin. Kun tuottoisien reittien tulot menevät uusille toimijoille, on noita reittejä, joita uudet kilpailijat eivät halua ajaa, tuettava verovaroin entistä enemmän. Tuo suunnitelma on kuin suoraan kokoomuksen periaateohjelmasta, edistetään yksityistä yritteliäisyyttä.

    Äänestä

  • tättärää_pippijuuu kirjoitti:

    Nuo veroeurojen menot eivät pienene yhtään, vaikka markkinaehtoinen liikenne alkaisi pääkaupunkiseudulla, päinvastoin. Kun tuottoisien reittien tulot menevät uusille toimijoille, on noita reittejä, joita uudet kilpailijat eivät halua ajaa, tuettava verovaroin entistä enemmän. Tuo suunnitelma on kuin suoraan kokoomuksen periaateohjelmasta, edistetään yksityistä yritteliäisyyttä.

    Edellinen kirjoittaja syöttää tuota tyypillistä sosialisti soopaa. Tulisi muka halvemmaksi, kun ensin rahat kerätään veroina yhteiskunnalle ja sitten jaetaan ihmisille kertoimella kaksi , hyvään tarkoitukseen.
    Tämä kaikki vaatii paljon ihmisiä jakamaan rahaa ja on täysin turhaa, koska joukkoliikenteessä liikennöitsijä voi toteuttaa kaiken tehokkaammin, osaavammin ja näitä jakopolitiikan henkilöitä ei tarvita lainkaan.
    Markkinaehtoinen liikenne tulee olemaan itse itsensä kannattavaa ja vielä makselee veroja yhteiskunnalle.
    Uudistus on viimeisen päälle kannatettava ja juuri oikea suunta velkakellon ja byrokratian hillitsemiselle.

    Äänestä

  • Samaamieltä kirjoitti:

    -En missään sanonut, että nykyinen tapa hoitaa liikenne tulisi halvemmaksi kuin markkinaehtoinen liikenne.

    Tämä kaikki vaatii paljon ihmisiä jakamaan rahaa ja on täysin turhaa, koska joukkoliikenteessä liikennöitsijä voi toteuttaa kaiken tehokkaammin, osaavammin ja näitä jakopolitiikan henkilöitä ei tarvita lainkaan.
    -Uskotko tosissasi, että pääkaupunkiseudulla olisi kaikkia palveleva liikennejärjestelmä, jos sen hoitaisivat liikennöitsijät markkinaehtoisesti?
    Uskotko, että Laki pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevasta yhteistoiminnasta kumotaan, ja uskotaan, että yksityiset toimijat hoitavat joukkoliikenteen kaikkia asukkaita palvelevasti?

    Markkinaehtoinen liikenne tulee olemaan itse itsensä kannattavaa ja vielä makselee veroja yhteiskunnalle.
    -Markkinaehtoista liikennettä tulee olemaan vain reiteillä, joilla se on kannattavaa,
    koska sääntelyä ei ole, liikennöitsijä päättää reitistä, pysäkeistä, aikatauluista, ajopäivistä, hinnoista ym.

    Uudistus on viimeisen päälle kannatettava ja juuri oikea suunta velkakellon ja byrokratian hillitsemiselle.
    -Minulle itselleni on aivan sama, mitä pääkaupunkiseudun liikenteelle tapahtuu, koska matkaa sinne on 400 kilometriä.

    Äänestä

Tavaraliikenteessä markkinoille vapauttaminen tapahtui jo 25 vuotta takaperin ja liikenne hoituu erittäin hyvin ilman yhteiskunnan erikseen suorittamaa kilpailuttamista. Miksei se muka ihmisten kuljettamisessa onnistuisi aivan samoin.
Tyhjillä kuorma-autoilla ajaminen aivan yhtä vähän kannattavaa kuin tyhjillä linja-autoilla tai takseillakin, kyllä yrittäjä varmasti yrittää saada matkustajia mahdollisimman paljon kyytiin.
Palvelutkin paranevat, kun matkustajat pystyvät itse aidosti vaikuttamaan, nythän siihen ei paljonkaan pysty vaikuttamaan, on vain maksettava.
Mitään erillistä sääntelyä ei todellakaan tarvita, eikä byrokratiaa pyörittelevä virkailijoita ja virkamiehiä. Kilpailu hoitaa homman automaattisesti paljon pienemmillä kuluilla.
Nythän näillä joukkoliikennetuilla on paremminkin makseltu näiden byrokraattien kuluja, sekä ajeltu turhaakin ajoa parilla matkustajalla.
Liikennöitsijä aivan varmasti osaa itse valita oikeat reitit, kaluston ja aikataulut, itse uskon että paljon paremmin kuin joku kallispalkkainen pari kuukautta vuodessa lomaileva byrokraatti.
On täysin varmaa että siellä missä on matkustajia on varmasti liikennettä ja voihan yhteiskunta aina ostaa lisäliikennettä.
Hyvä ja kannatettava uudistus koko liikennekaari.

Äänestä

Taitaa olla ainoa kaupunkialue suomessa jossa liikenne toimii markkina ehtoisesti Porvoo. Ei vaan ole ainoatakaan kilpailijaa tullut porvoon liikenteelle.
Kertokaa nyt miksi ei kukaan muu liikennöitsijä ole kiinnostunut , kun on kerran täysin vapaa alue tulla?

Mielestäni ei vaan isoissa kaupungeissa tule tuo markkina ehtoisuus toimimaan.

Äänestä

Paljonkohan mahtaisi maksaa kertalippu Helsigissä ilman kaupungin tukea? 10 eur? Entä kuinkahan moni joutuisi hankkimaan oman auton kun dösät menisivät vain suosittuja linjoja ja ruuhka aikoihin?

Entä paljonko maksaisi ne teiden remontoinnit sille valtavalle yksityisautojen lisääntymiselle?

Äänestä
  • Hyvä kysymys. Spåralippu on nyt kait 2,40e ja bussi varmaan alle 3:n. Subventiot puolet, joten voisi olettaa bussipuksi tulevan 6e.

    Äänestä

  • njkn.k kirjoitti:

    Hyvä kysymys. Spåralippu on nyt kait 2,40e ja bussi varmaan alle 3:n. Subventiot puolet, joten voisi olettaa bussipuksi tulevan 6e.

    *bussilipuksi*

    Äänestä

  • Niin kysymyksessähän on verovaroin jaettava passiivinen tuki ja sitä on kustannettu jo vuosia velaksi. Tätä tukea ja velkaa sitten hallitsevat pääkaupunkiseudulla sadat byrokraatit, jotka taas aiheuttavat lisää velkaa ja verojen korottamista.
    Sitten näillä byrokraateilla on vielä omat johtajat, jotka edelleen aiheuttavat lisää kuluja.
    Hankkeessa on siis kysymyksessä, sääntelyn ja byrokratian purku, sitä kautta verotuksen tarpeen pienentäminen ja velkakellon hidastaminen.
    Byrokraateilla joukkoliikenteessä on yleisesti SDP:n tai Vihreiden jäsenkirja ja rahaa ohjataan surutta omille kavereille, siis hyvä veli systeemille.
    Nämä hyväpalkkaiset laiskan miehen virat ovat hyvin kysyttyjä ja niiden tuloilla taas pidetään yksityisautoja yllä. Näin se maailma vaan toimii vähiten korruptoituneeskin maassa.
    Sipilä nyt vaan päätöstä pöytään, niin saadaan jotain aikaiseksikin.

    Äänestä

  • Ei lipun hinta mihinkään nouse. Kustannukset pienenevät tuntuvasti, kun suojatyöpaikka-byrokraatit ja hallintohimmelit poistetaan välistä. Muistan joskus 70-luvulla, että pääkaupunkiseudulla liikennöi useita bussiyhtiöitä eri suunnilta keskustaan. Eiköhän tämäkin liikenne ollut silloin markkinaehtoista ja veronmaksajille ilmaista? Nuoren ikäni vuoksi en asiaa tarkasti muista, mutta joku viisaampi voi tarkentaa... Eikä markkinaehtoinen liikenne missään nimessä lisää henkilöautojen määrää, siitä pitää huolen jo pysäköintipaikkojen rajallinen määrä kaupungeissa.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa, hallinto himmelit purkaantuvat samantien ja markkinavoimat hoitavat hommat lähes ilmaiseksi.
Henkilöautossakaan mitään pahaa ole, ylivoimaisen kätevä liikkumismuoto ja Suomessa ei mitään ruuhkia ole.
Piereskelevät lehmät saastuttavat autoliikennettä enemmän, oikein tutkittu asia.
Samoin ruohonleikkurit ja moottorisahat, sekä perämoottoritkin, lentoliikenteestä puhumattakaan.
Suomessa vaan yksityisauto on otettu rahastuksen kohteeksi ja Vihreä populismi puree.
Joukkoliikenteeseen ei tosiaankaan mitään sääntelyä tarvita, aiheuttaa ainoastaan massiivisen miljardiluokan joukkoliikennetuen, sekä kyttäämisen ja byrokratian.

Äänestä

Eipä vaikuta tuki euroihin vaan ne eurot saa kilpailun voittanut yhtiö ja mitä tulee suojatyöpaikkoihin niin polittiset päättäjät ja johtotehtävissä toimivat on niitä suojatyöläisiä

Äänestä
  • Kyllä ne tukieurot noin 50 prosenttisesti siirtyvät joukkoliikenteen käyttäjän taskuun ja n. Neljänneksellä ajelutetaan tyhjiä autoja kannattamattomasti pisin metsiä.
    Loput menee sitten kuntien byrokratian rattaisiin, niille sadoille ihmisille parin kuukauden lomaetuineen pyörittävät tätä tukien jakamista.
    Ehkä 2 prosenttia menee linja-autoilijalle.
    Kyllä meillä on tosi hieno ja kallis sosialisoitu joukkoliikenne, joka vaatii paljon turhaa työtä , päälliköitä ja johtajiakin.
    Näin toimien velkakello kyllä käy ja köyhä pysyy köyhänä.
    Markkinaehtoisesti toimien yrittäjä pystyy hoitamaan koko homman puolet pienemmillä kuluilla, lipputuloilla ilman sentinkään tukea.
    Byrokraatteja ei kunnan palvelukseen tarvita silloin lainkaan. Ei ylihienoja miljoonien rahastusjärjestelmiä ja kaksioviset bussitkin riittää.

    Äänestä

  • Kerro nyt vielä kuinka moni vuoro loppuisi esim HSL alueella ja millaisiksi lippujen hinnat menisi?

    Äänestä

  • Uteliasvaan kirjoitti:

    Kerro nyt vielä kuinka moni vuoro loppuisi esim HSL alueella ja millaisiksi lippujen hinnat menisi?

    Satutko tietämään kuinka suuri on HSL:n vuosibudjetti. En tarkoita liikenteen hoitoa, vaan pelkän hallinnollisen organisaation toimintaa? Otapa selvää, silloin ymmärrät, miksi HSL:n kaltaisten linnakkeiden ylläpito on pitkällä tähtäimellä mahdotonta. Miksi uhrataan verovaroja toimintaan, joka hoituisi paremmin tai vähintään yhtä hyvin yrittäjien toimesta? Sama pätee tosin monella muullakin toimialalla liikenteen lisäksi.

    Äänestä

  • Kiitos, kun melkein jopa vastasit kysymykseen.

    Mitä luulet tulisiko siitä täysi härdelli, kun olisi kymmeniä eri yrittäjiä samaan aikaan pyrkimässä keskustaan?

    Äänestä

  • suoja_työ_paikka1 kirjoitti:

    Satutko tietämään kuinka suuri on HSL:n vuosibudjetti. En tarkoita liikenteen hoitoa, vaan pelkän hallinnollisen organisaation toimintaa? Otapa selvää, silloin ymmärrät, miksi HSL:n kaltaisten linnakkeiden ylläpito on pitkällä tähtäimellä mahdotonta. Miksi uhrataan verovaroja toimintaan, joka hoituisi paremmin tai vähintään yhtä hyvin yrittäjien toimesta? Sama pätee tosin monella muullakin toimialalla liikenteen lisäksi.

    Palkka- ja sosiaalikustannukset ovat 3 prosenttia kokonaismenoista.

    Palvelutason määrittävät kaupungit, ei HSL.

    Palvelutasolla tarkoitetaanlipuujen yhtennsopivuutta, kalustoa, vuoroväliä ja kävelymatkaa lähimmille pysäkeille.

    Palvelutaso aiheuttaa kilpailutetun liikenteen kustannukset.

    Liikenneministeriön aivopieru tarkoittaa joukkoliikenteen palauttamista 1960-luvun tasolle, jossa jokainen hakee "yrittäjä" aikatauluunsa nokkavuoroja.

    Äänestä

  • Ei_kannata_hourailla kirjoitti:

    HSL-kuntayhtymän palkkamenoja kun katsoo, ja jakaa palkan tasan henkilöstölle, tulee kuukausipalkaksi karvan verran alle 3000 euroa.

    Äänestä

  • Suojatyöpaikkoja HSL:ssä on liikaa, mutta palkkamenot ovat vain pieni osa kokonaispotista. Jos järki voittaisi, koko HSL ajettaisiin alas ja nopeasti. Se on täysin keinotekoisesti rakennettu byrokraattinen "hallintohimmeli", tyypillinen vasemmistolaisen ajattelun tulos. Ajatus on periaatteessa hyvä, mutta on liian kallis veronmaksajille eikä toimi käytännössä. Markkinat hoitaisivat saman työn paljon edullisemmin ja tehokkaammin.

    Äänestä

  • Etpä ole mitään uutta osannut sanoa vain tuota samaa mantraa jauhat kokoajan.

    Mitä luulet lisääntyisikö yksityisautoilu vai vähentyisikö, jos tuo sinun ajama vapautus tulisi voimaan?

    Äänestä

Saattaa ne vuorot kuitenkin ennemmin lisääntyä, kun liikenteenharjoittajia tulee lisää. Autot saattavat pienentyä ja yrittäjien määrä lisääntyä.
Lippujen hinnoista tietysti kilpaillaan ja silloin niiden hinta pääsääntöisesti laskee. Hinnan lasku johtuu byrokratian vähenemisestä ja yleensä koko homman tehokkuuden lisääntymisestä. Enää matkustajien ei tarvitse elättää niin suuria joukkoliikennetoimistoja, liikennöitsijät hoitavat asiat itse.
Kyllä homma menee parempaan suuntaan, kun sääntely puretaan.
Itse ajattelin hankkia sellaisen 25 paikkaisen auton ja ajella n. 3 €:n lipun hinnalla, hyvillä reiteillä.
Nyt toimin kuljettajana, mutta yrittäminen kiinnostaa.

Äänestä
  • Aika kallista jos hyvälläkin linjalla ja pikkubussilla maksaa tuon. Nyt lippu 2 eur ja varmasti tiheämmät vuorovälit sekä yhteys jo aamu varhain vaikka kulkijoita vähemmän.

    Äänestä

  • "Itse ajattelin hankkia sellaisen 25 paikkaisen auton ja ajella n. 3 €:n lipun hinnalla, hyvillä reiteillä."
    Montakos hyvää reittiä aiot yhdellä pikkubussilla hoitaa?
    Taitaa olla parempi olla vaan kuskina osaajilla.

    Äänestä

  • Ei autot eikä linjat lisäntyisi yrittäjä määrällä yhtään sen enempää koska HSL hallinnoi(omistaa liikenne luvat) linjoja ja ostaa kuljetus palvelut yrittäjiltä (bussifirmalta). Ja jos nyt firmat rupeisivat ajamaan omissa nimissä paikkuria niin se olisi kehityksessä 50-60 vuotta taaksepäin

    Äänestä

Subventoinnin päättyessä vapautuvat lipunhinnatkin. Ja automaattisesti halventuvat? Jaa. Liikennöitsijöille tulee samat vaatimukset kalustoon mm. päästöjen osalta joten ihan halvalla kalustolla ei kukaan pääse mässäämään isommissa taajamissa. Se taitaa pitää lippujen hinnat kalliimpana kuin nykyään... Kaukana yhteistoiminta-alueiden ulkopuolella saa ajaa vanhemmallakin kalustolla vielä muutaman vuoden ja se tarkoittaa, että kohta saatte maaseudulla körötellä aitoon venäläistyyliin kunnon autovanhuksilla kun liikenteenharjoittajat sijoittavat tuoreen kaluston taajamiin.

Äänestä
  • Markkinaehtoisessa mallissa ei todellakaan ole mitään kalustovaatimuksia. Taitaa ainoat vaatimukset että auto on katsastettu ja rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen. Ei kaupunkiliikenteessä mitään uusia autoja tarvita nuo lyhyet matkat istuu vanhemmassakin kotterossa. Hyvinkin 5000 Eeron sijoituksella pääsee liikennöimään.

    Äänestä

  • tuleva_sitisuhari kirjoitti:

    Markkinaehtoisessa mallissa ei todellakaan ole mitään kalustovaatimuksia. Taitaa ainoat vaatimukset että auto on katsastettu ja rekisteröity luvanvaraiseen liikenteeseen. Ei kaupunkiliikenteessä mitään uusia autoja tarvita nuo lyhyet matkat istuu vanhemmassakin kotterossa. Hyvinkin 5000 Eeron sijoituksella pääsee liikennöimään.

    Miksi ihmeessä maksaa 5000€ bussista kun satasellakin näyttäisi saavan siistin pelin. Tuo taitaa olla vielä ns. telibussi niin porukkaa mahtuu ihan pilvin pimein kyytiin!
    http://www.lainvoima.com/kohde.php?id=5052&pid=54404

    Äänestä

Nythän vain on niin että kun "kilpailu" on avattu niin eräs yhtiö kuorii vain kermat kakusta ajamalla pelkästään vilkkaimmat vuorot, joista saa katetta eli tuottoa jaettavaksi. Tämä tarkoittaa sitä ettei kukaan enää hoitaisi julkisen liikenteen varsinaista tehtävää eli tasaista julkista liikennettä eri vuorokauden aikoihin, mahdollistaen liikkumisen. Toisin sanoen, nyt siis eräillä on mahdollisuus tehdä tiliä muitten kustannuksella, jotka ajavat myös näitä hiljaisempia vuoroja !. Eli hiljaisempina aikoina ollaan lopettamassa koko julkinen liikenne, ei kai kukaan mitään hyväntekeväisyyttä ala tekemään omalla kustannuksellaan.

Äänestä
  • Hieman olet ymmärtänyt väärin julkisen liikenteen, eihän ole mitään mieltä ajaa silloin kun ei ole asiakkaita. Jos haluat liikkua sellaiseen aikaan kun muut eivät liiku, ota taksi sekin on julkista liikennettä.

    Äänestä

  • Tässä maassa ei kukaan pysty kuorimaan kermaa päältä, voitoista verotetaan ankarasti: Yhteisöveroa menee voitosta heti osakeyhtiöiltä 20 prosenttia, jos yhtiöstä nostaa pääomaveroa vaikka tavallisen palkkatulon verran menee taas 30 - 33 prosenttia. Jos omistaja nostaa yhtiöstä palkkaa voi yhteisöveron lisäksi mennä tuloveroa yli 50 prosenttiakin. Arvonlisäveroakin maksellaan aina ja sitten senkin jälkeen riittää monenlaista veroa ja veroluonteisia maksua.
    Siis tuottava liikenne makselee vielä verojakin yhteiskunnalle.
    Nykyinen sosialisoitu paikallisliikennehän on täysin järjetön ja aiheuttaa yhteiskunnalle ,joka ikinen vuosi miljardin tukimenot.
    Sitten tämä sosialisoitu paikallisliikenne vielä aiheuttaa tuhansien ihmisten turhaa työtä rahan jakajana joukkoliikenteeseen, eikä tällaisten summien kerääminenkään ole mitään halpaa lystiä.
    Tämä kun vielä suurimmalta osalta katetaan velalla, niin valtion, kuntien, kuin liikennöitsijöidenkin on Berner kyllä täysin oikealla asialla. Vai miltä kuulostaa Kreikkalaisen keskieläke 380 € kuussa, siihen suuntaan on joukkoliikenne juna pahasti menossa !

    Äänestä

  • Kyllä se ennenkin niin on toiminut, ei isommin tarvittu tällaista poliittista elintä tässä välissä rahaa jakamaan.
    Liikennöitsijät hoitivat liikenteen ja rahastuksen. Päättivät itse millaisella kalustolla ajelivat taloudellisesti. Ei tarvittu mitään yhteiskunnan päätöksiä kalliista usein turhan suuresta kalustosta.
    Linja-autoilla pääsi aivan kohtuullisesti pisteestä A pisteeseen B.
    Oman auton tosiaankin tunnisti jo väristä, nythän tarvitaan puol metriä korkeat tuhansien linjakilvet, kun kaikki näyttävät samalta.
    Joukkoliikenteen sosialisointi oli kavala juoni yrittäjää kohtaan ja samalla yhteiskunnankin kulut moninkertaistuivat. Nyt kun se on mahdollista muuttaa, kannattaa toimeen ryhtyä heti.

    Äänestä

Vain Demari voi jakopolitiikallaan tällaista kannattaa, mutta loppuu se velkarahankin jakaminen aikanaan.
Joukkoliikenne ei ole laisinkaan ainoa rahan jaon automaatti, joka työllistää Demarin mielestä, mutta mihin on tultu ?

Äänestä

Eräillä, varsin monilla, on tavoitteena, että riippumatta siitä tekeekö paljon töitä tai vähemmän töitä tai ei töitä ollenkaan, niin palkka on sama. Kokkareet ja keskusta ajavat tulonalennusta kahdelle ensimmäiselle ja vihervasurit tulonnostoa kolmannelle, joka ei tekisi töitä ollenkaan. Olen molempia suunnitelmia vastaan. Muiden töiden kustannuksella elämisen on loputtava.

Lyly, SAK ja AKT ymmärtävät tämän ja yrittävät estää molemmat.

Äänestä
  • Lyly. Sak ja akt ovat pahimmat jarrumiehet mitä talouden kohentamisella voisi olla. Palkka ja työaika pitää myös vapauttaa kilpailulle. Kysyntä ja tarjonta kyllä määrittelee oikean palkkatason. Työtä tekemättömälle ei pidä maksaa kenenkään yhtään mitään.

    Äänestä

  • rinteen_antsa kirjoitti:

    Lyly. Sak ja akt ovat pahimmat jarrumiehet mitä talouden kohentamisella voisi olla. Palkka ja työaika pitää myös vapauttaa kilpailulle. Kysyntä ja tarjonta kyllä määrittelee oikean palkkatason. Työtä tekemättömälle ei pidä maksaa kenenkään yhtään mitään.

    Kysyntä ja tarjonta ja paikallinen sopiminen merkitsee pelkästään palkkojen alennusta. Sen pitää tarkoittaa myös elin- ja asumiskustannusten alenemista. Helv kallis maa.

    Äänestä

  • EiToimiEllei kirjoitti:

    Kysyntä ja tarjonta ja paikallinen sopiminen merkitsee pelkästään palkkojen alennusta. Sen pitää tarkoittaa myös elin- ja asumiskustannusten alenemista. Helv kallis maa.

    Höpöhöpö laskee ne elinkustannukset myös kun palkat asettuu oikealle tasolle ja työntekeminen vapautetaan keinotekoisesta sääntelystä. Tämä tilanne jossa ay-mafia pitää koko kansantaloutta kuristusotteessa on sairas. Työntekemisen ja sen oman työnsä hinnoittelun pitäisi olla jokaisen yksilön perusoikeus.

    Kyllä minä uskon jo, että sinä jaksat jankkaa tuota samaa...

    Äänestä

  • rinteen_antsa kirjoitti:

    Höpöhöpö laskee ne elinkustannukset myös kun palkat asettuu oikealle tasolle ja työntekeminen vapautetaan keinotekoisesta sääntelystä. Tämä tilanne jossa ay-mafia pitää koko kansantaloutta kuristusotteessa on sairas. Työntekemisen ja sen oman työnsä hinnoittelun pitäisi olla jokaisen yksilön perusoikeus.

    Kerroppa mikä olisi palkka jollei esim.AKT olisi ajanut kuljettajien etuja ja mikä olisi työaika ilman AKT:tä ??? Onneksi palkatontakaan ei enää voi olla kuin se 1 tunti ! Ja suomea kurjistaa EK ja Hallitus ja heidän pakkolait /yhteiskuntasopimus suunnitelmat jotka ei oikeasta auta mihinkaan muuhun kuin omisttajien osinkojen suojaukseen !!!! Kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu perustuu nyt siihen että tarjotaan palveluja joita OSTETAAN niin se on rakentamisessa kuin joukkoliikenteessä (käytännössä tarkoittaa verovarojen siirtoa yksityisille) ja o tee se itse miehet on kirous yhteiskunnalle koska yhteis kunta ei pysty rahastamaan.

    Äänestä

  • EiToimiEllei kirjoitti:

    Kysyntä ja tarjonta ja paikallinen sopiminen merkitsee pelkästään palkkojen alennusta. Sen pitää tarkoittaa myös elin- ja asumiskustannusten alenemista. Helv kallis maa.

    Asumisen kustannuksista voit syyttää AY mafiaa, joka on yksi Suomen suurimmista vuokran antajista ja vuokran korottajista. Asumistuet painuvat suoraan Ay mafian taskuun, joilla varin se häiriköi yhteiskuntaa laittomin lakoin jne...

    Äänestä

  • Tätämieltätästä kirjoitti:

    Asumisen kustannuksista voit syyttää AY mafiaa, joka on yksi Suomen suurimmista vuokran antajista ja vuokran korottajista. Asumistuet painuvat suoraan Ay mafian taskuun, joilla varin se häiriköi yhteiskuntaa laittomin lakoin jne...

    Osuit täsmälleen naulan kantaan. Ay-liike on Suomessa laillistettu mafia, jonka lonkerot ylettyvät yhteiskunnan kaikkiin toimintoihin. Tämä toiminta aiheuttaa paljon tehottomuutta yhteiskuntaan. Tämä on sitä suomalaista piilokorruptiota.

    Äänestä

  • uwe_e kirjoitti:

    Pitää paikkansa Suomea ei hallitakkaan vaalituloksen ja demokratian avulla, vaan päätöksiin vaikuttaa AY liikkeen kiristäminen.
    Minkä muun yhdistyksen kuin AY liikkeen jäsenmaksut ovat verottomia, aivan uskomatonta.

    Äänestä

Ihanaa! Kohta ruuhka-aikaan lähiöistä porhaltaa keskustaan kaksikerroksiset pikavuorot, joihin mahtuu noin 80 matkustajaa. Niissä on ilmaiset nopeat langattomat nettiyhteydet. Matkustajat voi lukea sähköpostinsa ja juoda kahvinsa matkalla kun niissä on kahvitarjoilu ja vanhanajan rahastajat. Croisantteja, pullaa ja lehtiä on myynnissä myös. Voi kuinka ihanaa.

Äänestä
  • Jolla ei ole lupaa ajaa alueen kääntöpaikalle, kuljettajilla ei ole sosiaalitiloja. Matkustajat eivät voi vaihtaa lipulla muuhun liikenteeseen. Aikatauluja ei löydy pysäkiltä, eikä reittioppaasta. Bussit ajavat vain aamulla ja illalla, muun ajan ne seisovat varikolla kun liikennöinti ei kannata ilman lipputukea.

    Äänestä

  • Oikeassa olet ja kaikille jaetaan ilmaiseksi rahaa valtiolta ja nälkää ei koe kukaan enään ikinä.....

    Äänestä

Väärin ! Linja-auto yritys tilittää lipputulot paikalliseen jokkoliikenne toimistoon ja joukkoliikenne toimisto maksaa yrittäjälle kilometrikorvsuksen olipa asiakkaita tai ei ... ...ELI VEROVAROIN TÄYDENNETÄÄN LIPPUTULOJA JOTTA YRITYS SAA MAKSUNSA !!!

Äänestä
  • Ja asiakas puoleen hintaan lippunsa !
    Sitten kun verovarat eivät enää riitä, niin otetaan ulkomaanvelkaa, on kuin kusisi housuihinsa pakkasella.

    Äänestä

Työnantajat pyrkii kovasti paikallisiin sopimuksiin että saadaan kustannuksia pienemmiksi. Sehän sopii kaikille jos ei koske omia sopimuksia. Muilta saa vapaasti alentaa palkkaa mutta ei minulta. Aivan älytön vetoomus työnantajilta että paikallisilla sopimuksilla on mahdollista maksaa parempaa palkkaa hyville työntekijöille koska nytkin on mahdollista palkita hyvä työntekijä. Mikään työehtosopimus ei kiellä maksamasta suurempaa palkkaa kuin sopimuksissa on määritelty.

Äänestä

Totta on. Hyvää kuljettajaa ei palkita mitenkään. Vaikka ajaa 15 vuotta ilman yhtään kolaria, tai edes pientä puskuri lommoa, ei sitä palkita mitenkään. Korkeintaan annetaan yksi pullakahvi kuponki. Sellaista on elämä.

Äänestä
  • Pomoja kyllä palkittiin ainakin ennen Hanurilassa. Eräs tunnettu poliitikkoa leikkivä mikkihiiri kantoi pullaa minkä ehti , mutta kun puhalsi , niin lähtö tuli.
    Nyt ei suostu sovintokaljoille ei sitten millään. Lienee uusi tehtävä AKT.n asiamiehenä vievän kaiken ajan ja voiman.

    Äänestä

  • Eikö palkkio tule säännöllisesti kahden viikon välein tilille muka?
    Minkä ihmeen takia siitä että hoitaa TES:n mukaisen työnsä ja saa siitä TES:n mukaisen korvauksen pitäisi vielä jotain ihmeen erikoislahjuksia maksaa. Päinvastoin, työntekijä voisi viedä työnantajalle jonkun palkkion siitä että on saanut olla töissä noinkin kauan.

    Äänestä

On myös paljon yrittäjiä, jotka osaavat motivoida ja palkita työntekijänsä. Sekä myös työntekijöitä, jotka haluavat toimia yrityksensä parhaaksi. Väittäisin, että pääosa ja mätämunat vähemmistössä.
Aihe olikin paikallisliikenne vapautetaan kilpailulle ja kilpailu on aina hyvä asia, yhdistettynä yritystoimintaan. Kannatetaan sosialisoitu joukkoliikenne onkin tullut yhteiskunnalle jo äärettömän kalliiksi ja lopputulos kuin entiselle Neuvostoliitolle, ystävyysmaalle, jossa asui ystävyyskansa.

Äänestä

Paikallisliikenne vapautetaan kilpailulle, sehän iskee suoraan Demarinen jakopolitiikkaan. Enää ei tarvitakkaan kalliita ja hyväpalkkaisia joukkoliikennetoimistoja tuhansine työntekijöineen, kun yritykset hoitavat suunnittelun , sekä liikenteen lipputuloilla. Ei tarvita myöskään puolen miljardin jokavuotista tukirahaa, josta suuri osa mennyt turhan byrokratian pyörittämiseen.
Onnibus on hyvä esimerkki markkinaehtoisesta liikenteestä, joka pistää vipinää alalle ja innovaatioita alkaa syntyä liukuhihnalta.
Nykyinen systeemi on passivoiva ja täysin kannattamaton, yhteiskunta antaa rahaa velaksi ja demari kilpailuttaa yrittäjää ja jakaa rahaa kavereilleen valvontaorganisaatiosa eli joukkoliikennetoimistossa.
Vasta Onnibussin ilmestyessä markkinoille on jakopolitiikan kultapoika VR:kin herännyt höyryveturi aikakaudeltaan, monopoli ei jatkukkaan loputtomasti. Oikeasti pieni taantuma on vain hyväksi Suomalaisille.
Paikallisliikenteen vapauttaminen markkinoille lopettaa suurten kaupunkien monopolin joukkoliikenteessä, jota on pyöritetty kustannuksista välittämättä verovaroilla ja velaksi. Asiakkaille on kehuttu halpaa lipun hintaa, joka on aikaansaatu maksamalla siitä yhteiskunnan varoilla noin puolet.
Mikä olikaan se kartelli oikeasti, olikohan se lopulta suurten kaupunkien tehoton monopoli paikallisliikenteessä, tukenaan Demarien hyvä veli jakopolitiikka ?
Kiskoliikenne myös kilpailulle ja vapaaksi, minun puolestani taksit siinä samalla, kuorma-autoliikenne onkin ollut vapaasti kilpailtavissa jo 25 vuotta, erinomaisen toimivana.

Äänestä
  • Kuinka paljon luulet henkilö-autoilun lisääntyvän nykyisellä HSL alueella, jos nykyinen systeemi lopetetaan ja kaikki vapautuu kilpailulle?

    Äänestä

  • Prööötti kirjoitti:

    Kuinka paljon luulet henkilö-autoilun lisääntyvän nykyisellä HSL alueella, jos nykyinen systeemi lopetetaan ja kaikki vapautuu kilpailulle?

    Eiköhän nuo liikennemuodot ole jo vakioituneet, eikä suuria eroja tule enää mistään. Automiehet ja naiset ajelee autoillaan, sekä joukkoliikenteen suosijat junissa ja busseissa.
    Jotain Kaisa Liskiä tai Hjallis Harkimoa ei oikein bussissa istumassa osaa ajatella.
    Pääministerikin pyyhkii Teslalla ja sähköautot ovat muutamassa vuodessa käytössä.
    Raidejokerikin melko outo miljardi investointi, toimiva liikenne lyhyillä pysäkkiväleillä olisi helposti ollut sähköistettävissä, nyt tilalle hirmu kalliit junat.
    Tulevaisuuden ennustaminen on melkoisen vaikeaa, mutta rahat eivät varmaankaan kovin lyhyessä ajassa lisäänny.
    Mitä tekee Uber, melkoinen oivallus sekin ja miljardi bisnes, jossa kyllä on ajatusta. Ei ainakaan lisää joukkoliikenteen käyttöä, eikä Helsinki nyt mikään Sanghai olekkaan, jossa yksityisauto käynnyt melkoiseksi ongelmaksi.

    Äänestä

Nythän HSL haluu tietullit pääkaupunkiimme, kun lipputuloja ei tunnu tulevan tarpeeksi paljon. Mielestäni vuoroja voisi vähentää. Siinä tulisi paljon säästöä. Helsingissä kaupungin sisällä on paljon bussivuoroja, jotka kulkee noin 7 minutin välein ruuhka-aikana. Ja muulloinkin 10 minutin välein, vaikka kulkevat puolityhjina 12 metriset bussit. Ihmiset juoksee ehtiäkseen bussiin ja sättivät kuskia kun ei odottanut. Kiukkupäissään laittaa vihaisen sähköpostin hsl:lle.
Mitähän maaseudun mummo tästä ajattelee??? Siellä kun menee korkeintaan yksi bussi aamulla kaupunkiin ja palaa illalla takaisin. Monessa kylässä ei kulje ollenkaan. Jos myöhästyy aamubussista, pitää odottaa tienvarressa pakkasessa 24 tuntia seuraavaa bussia :) Kertokaahan maaseudun ihmiset oma mielipiteenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Markkinatalouskehiin kirjoitti:

No niin kerrankin oikeaan suuntaan ja linja-autoillakin saa ajaa ilman yhteiskunnan tukea lipputuloilla.
Satojen miljoonien joukkoliikennetukia voidaan vähentää ja alentaa verotuksen tarvetta.
Suomalaiset eivät oikein itsekkään ole tajunneet kuinka valtavia summia vuosittain on käytetty joukkoliikenteen tukemiseen ja parin kolmen matkustaja kuljettamiseen. 250 000 €:n busseja pyörii lähes tyhjänä ympäri kaupunkiseutuja, melusaastetta ja teitä rikkoen täysin turhaan.
Yrittäjä kun saa valita kaluston, niin 50 000 €:n bussi riittää oikein hyvin ja tekee vielä voittoa ja maksaa veroja. Ei ajella tyhjänä, vaan pyritään kaikin konstein saamaan matkustajia ja kuljetettavaa.
Seudullisille joukkoliikenneviranomaisille jää vain jonkin verran tuettua liikennettä ja budjetit putoaa neljännekseen. Vihervasuri itkee krokotiilin kyyneleitä, kun ei pääse määräilemään ja kokouspalkkioita nostamaan.
Edellisen hallituksen joukkoliikenteen sosialisointi olikin melko outoa touhua, puolet lipunhinnoista verovaroin tuettua. Siis velkarahalla vuosikausia ja kyllä maksoi.
Tulee HSL yhtiöllekin kerrankin kiire, kun joutuu aitoon kilpailuun ja suojatyöpaikka muiden maksamana menee alta. Saattaa se Tampereen raitiovaunu liekkikin kilpailun vaikutuksesta kuihtua kasaan. Kukaan ei maksa raitiovaunun kyydistä kymppiä, kun linja-autolla pääsee 2 € per matka.
Nähdään se kannattavuus ihan numeroina, niin ei tarvitse enää väitellä.
Nyt Berner tiukkana vaan äläkä anna lobbaajien hämätä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu