Ihan sairaaksi mennyt tämä maailma

44711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

USA ja Israel!
Mitä muuta voi sanoa?

Äänestä
  • KOVIN PALJO KITUSIASI LEVITTELE !
    'KUN SINUN PITÄISI NYT JO TAJUTA-MITÄ SELLAISET PERKELEET TEKIVÄT SYYTTÖMILLE- JA MITÄ NE EDELLEENKIN TEKEVÄT !

    JA MITÄ TEKEVÄTKÄÄN SAATANANPERKELEEN PALVOJA MUSLIMIT-VOEHELEVETTI JOS TAJUAISIT-KUINKA MUSLIMIT OVAT PALVOVINAAN SAATANANPERKELETTÄ-KUN SAAVAT REPIÄ SYYTTÖMIEN KURKKUJA POIKKI- LUULLEN PALVELEVANSA JUMALAA !!!

    ETKÖ VIELÄKÄÄ TAJUA SEN VERTAA-ETTÄ SELLAISEEN SAATANANPALVONTAAN EI TARVITA YHTÄÄN KETÄÄN ULKOMAISTA TEKIJÄÄ, VAAN SYY LÖYTYY MUSLIMIEN ITSENSÄ PASKANAHAN SISÄPUOLELTA- SIELLÄ SE PERKELEENSAATANA ASUU -JA SEHÄN ON SIELLÄ ISÄNTÄ OLLU IÄTKAIKET ???

    JA SINÄ OOT USKOMATTOMAN SOKEA-MUTTA KYLLÄHÄN SE TIIJETÄÄN JO KAUKAA !

    Äänestä

Kuolema vapauttaa.

Äänestä
  • Maailmassa on niin paljon liikaa ihmisiä, että vääjäämättä ihmisarvo ja ihmisoikeudet kärsivät inflaation. Se nyt vaan on hyväksyttävä asia. Lainasin osittain erästä mainiota älykköä.

    Äänestä

Melko rankkoja kuvia, täytyy myöntää että tekivät ilkeän vaikutuksen.
Silti, Esko Valtaojan sanoin, maailma on kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Sotia maailmassa on nyt vähemmän kuin koskaan ennen.Lapsia kuolee nälkään vähemmän kuin koskaan ennen, samoin köyhyydestä johtuviin sairauksiin. Absoluuttisesti köyhien määrä maailmassa vähenee, ja monet muutkin indikaattorit osoittavat maailman kulkevan kohti oikeaa suuntaa.
Mutta silti äärimmäinen julmuus varsinkin lapsia kohtaan iskee lujasti suoraan sydämeen, samoin äärimmäinen köyhyys, nälkäkuolemat ja tappavat sairaudet.
Yksilöinä me emme voi tällaista vääryyttä vähentää tai lopettaa. Siksi meidän täytyy tehdä vain sen minkä voimme, eli meidän täytyy auttaa hädänalaisia muilla tavoin, kunkin siten kuin parhaiten pystyy.
Sääliksi käy sellaiset ihmiset jotka tiedostavat maailman ongelmia, mutta eivät edes halua auttaa hädänalaisia ihmisiä mitenkään. Ja onnellisia ovat tietenkin ne jumalan hylkäämät, jotka eivät maailman hätää edes tiedosta.

Äänestä
  • Mistäs tiedät ketkä hädänalaisista ovat oikeasti uhreja ja mitkä niitä tekijöitä? Kukaan järkevä ei halua auttaa ketään lapsenmestaajaa muuta kuin saamaan tuomionsa rikoksistaan mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • Maailma ei ole varsinaisesti menossa parempaan suuntaan, vaikka absoluuttinen köyhyys vähenee.

    Maailma liikakansoittuu. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä, ja varsinkin kaikkein köyhimmät ihmiset lisääntyvät holtittomasti. Siitä syystä nälät ja kurjuus eivät koskaan lopu.

    Kehitysapu on mahdollistanut väkimäärän moninkertaistumisen kehitysmaissa. Monissa maissa se on kymmenkertaistunut 50 vuodessa, joissain "vain" kuusinkertaistunut. Katso vaikka tilastoja eri maista, jos et minua usko.

    Auttaako kehitysapu? Ei. Se siirtää ongelmaa tulevaisuuteen, ja tekee siitä isomman.

    Mutta se on totta, että lapsiin kohdistuva raakuus on jotain käsittämätöntä. Mutta täytyy sanoa, että isiksen/al-nusran/talibanien/al-qaidan/al-shabaabin/boko haramin ym. raakuus ja väkivalta ovat jo suorastaan saatanallista touhua.

    Sadistista ja mieletöntä raakuutta. Sairasta. Vain täysin mielisairas, älyltään ja tunne-elämältään häiriintynyt ihminen kykenee siihen, mitä he tekevät. He ovat kaiken pelastuksen ja avun ulottamattomissa, he ovat ihmissaastaa, jotka pitäisi hävittää pois maapallolta juurineen. HEISTÄ OSA ON LAPSIA (kertoo paljon "rauhanuskonnosta"). Minulle sellainen lapsi on jo kuollut, joka on sotilas. En sääli pätkääkään, mutta en myöskään vihaa. En iloitse sellaisen lapsen kuolemasta, mutta sellaisen lapsen fyysinen kuolema on hyvä asia. Henkisesti ja sielullisesti sellainen lapsi on kuollut jo siinä vaiheessa, kun hänet on aivopesty uskonsoturiksi.

    Äänestä

  • ihmisiä.liikaa kirjoitti:

    Maailma ei ole varsinaisesti menossa parempaan suuntaan, vaikka absoluuttinen köyhyys vähenee.

    Sattaa olla että "nälät ja kurjuus eivät koskaan lopu", mutta kuitenkin ne vähenevät koko ajan kun kolmatta maailmaa on autetaan. Ja pakkohan meidän yltäkylläisyydessä rypevien on auttaa näitä hädänalaisia, muuten en pitäisi itseäni edes ihmisenä.
    Toisaalta en kyllä pidä sinuakaan ihmisenä, johtuen noista kommenteista joita kirjoitit lapsisotilaiden arvottomuudesta. Sinulla on oman tietokoneesi äärellä käytettävissäsi kaikki maailman tieto, ja sinä poimit siitä näsäviisaasti vain ne epäfaktat, jotka saat edes jotenkin tukemaan sairaita argumenttejasi.
    En ymmärrä teitä rodunjalostajia, teidät voitaisiin aivan hyvin hoitaa pois kuluttamasta maailman luonnonvaroja.

    Äänestä

  • kirkonmieskö kirjoitti:

    Kirkonmieskö varmaan auttaa juuri näitä terroristeja tuhomaan myös oman uskontonsa. Eiväthän nämä mitään kristittyjä suvaitse.

    Ja rahaa on kylvetty vaikka kuinka monta vuotta. Mitä sillä on saatu aikaiseksi. Joku rosvopäällikkö on vain aseistanut joukkonsa, jotta saa lahdattua enemmän ihmisiä ja nopeammin.

    Äänestä

  • kirkonmieskö kirjoitti:

    Sattaa olla että "nälät ja kurjuus eivät koskaan lopu", mutta kuitenkin ne vähenevät koko ajan kun kolmatta maailmaa on autetaan. Ja pakkohan meidän yltäkylläisyydessä rypevien on auttaa näitä hädänalaisia, muuten en pitäisi itseäni edes ihmisenä.
    Toisaalta en kyllä pidä sinuakaan ihmisenä, johtuen noista kommenteista joita kirjoitit lapsisotilaiden arvottomuudesta. Sinulla on oman tietokoneesi äärellä käytettävissäsi kaikki maailman tieto, ja sinä poimit siitä näsäviisaasti vain ne epäfaktat, jotka saat edes jotenkin tukemaan sairaita argumenttejasi.
    En ymmärrä teitä rodunjalostajia, teidät voitaisiin aivan hyvin hoitaa pois kuluttamasta maailman luonnonvaroja.

    Lapsisotilaita ei pelasta terapia eikä ymmärrys.

    He ovat uhreja siinä missä tapetut lapsetkin. Lapsisotilaan sisin on tapettu aivopesun ohessa.

    Minä en enää usko auttamiseen niiden kansojen kohdalla, joita on autettu 50-60 vuotta kehitysavulla. He ovat itse syyllisiä omiin ongelmiinsa. Heille on annettu apua monella tavalla ja tauotta. Avustan mieluummin niitä maita, joissa on omaakin yritystä kehitykseen (niitäkin löytyy mm.Afrikasta).

    Sinä et uskalla tai halua nähdä asioita tarpeeksi tarkkaan ja läheltä. Se on yleistä länsimaissa, ja se on pääsyy siihen, miksi avustusjärjestöjen järjetön, korruptoitunut ja huikean suuri bisnes yhä jatkuu. Ja avustettavat eivät lopu.
    Qui Bono?

    Ja tulihan sieltä sitä nimittelyäkin, kiitos. Ehkä se on käsityksesi keskustelusta.

    Äänestä

  • "Sotia maailmassa on nyt vähemmän kuin koskaan ennen.Lapsia kuolee nälkään vähemmän kuin koskaan ennen, samoin köyhyydestä johtuviin sairauksiin. "

    Sotia voi olla näennäisesti vähemmän, mutta niissä kuolee suhteessa huomattavasti enemmän lapsia ja naisia kuin koskaan aiemmin. Pelkästään maailmansotiin menehtyi lähes sata miljoonaa ihmistä. Sotilaita tästä määrästä oli vain neljäsosa.

    Ei jaksa elää maailmassa, jossa miehet tappavat toisiensa sijaan toistensa naiset ja lapset. Tuo viimeisessä kuvassa esiintyvä jenkkisotilas saa veren niin kiehumaan. Jos viimeisiltä vuosilta jotain positiivista haluaa hakea, se oli se hetki kun toinen veteraani ampui Chris Kylen. Toisin kuin lastentappaja Chris Kyle, se toinen veteraani oli todellinen sankari. Teki siinä ihan oikein vaikka tiesi että oman perheen maine ja kunnia menee. Sellaisia sairaita paskoja ei saa jättää henkiin oli hinta mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • ihmisiä.liikaa kirjoitti:

    Maailma ei ole varsinaisesti menossa parempaan suuntaan, vaikka absoluuttinen köyhyys vähenee.

    Maailma liikakansoittuu. Maailmassa on ihan liikaa ihmisiä, ja varsinkin kaikkein köyhimmät ihmiset lisääntyvät holtittomasti. Siitä syystä nälät ja kurjuus eivät koskaan lopu.

    Kehitysapu on mahdollistanut väkimäärän moninkertaistumisen kehitysmaissa. Monissa maissa se on kymmenkertaistunut 50 vuodessa, joissain "vain" kuusinkertaistunut. Katso vaikka tilastoja eri maista, jos et minua usko.

    Auttaako kehitysapu? Ei. Se siirtää ongelmaa tulevaisuuteen, ja tekee siitä isomman.

    Mutta se on totta, että lapsiin kohdistuva raakuus on jotain käsittämätöntä. Mutta täytyy sanoa, että isiksen/al-nusran/talibanien/al-qaidan/al-shabaabin/boko haramin ym. raakuus ja väkivalta ovat jo suorastaan saatanallista touhua.

    Sadistista ja mieletöntä raakuutta. Sairasta. Vain täysin mielisairas, älyltään ja tunne-elämältään häiriintynyt ihminen kykenee siihen, mitä he tekevät. He ovat kaiken pelastuksen ja avun ulottamattomissa, he ovat ihmissaastaa, jotka pitäisi hävittää pois maapallolta juurineen. HEISTÄ OSA ON LAPSIA (kertoo paljon "rauhanuskonnosta"). Minulle sellainen lapsi on jo kuollut, joka on sotilas. En sääli pätkääkään, mutta en myöskään vihaa. En iloitse sellaisen lapsen kuolemasta, mutta sellaisen lapsen fyysinen kuolema on hyvä asia. Henkisesti ja sielullisesti sellainen lapsi on kuollut jo siinä vaiheessa, kun hänet on aivopesty uskonsoturiksi.

    "Mutta se on totta, että lapsiin kohdistuva raakuus on jotain käsittämätöntä. Mutta täytyy sanoa, että isiksen/al-nusran/talibanien/al-qaidan/al-shabaabin/boko haramin ym. raakuus ja väkivalta ovat jo suorastaan saatanallista touhua"

    Se on juuri sitä. Siksi en pystykään sulattamaan sitä että ISIS ja sen kaltaiset sairaat paskajärjestöt saavat suoraa ja epäsuoraa tukea NATO mailta. Turkki on ostanut ISIS öljyä 80 miljoonaa euroa _kuukaudessa_ ja Yhdysvallat jäänyt monta kertaa kiinni tiputtaessaan aselasteja alueille jossa ISIS liikkuu. ISIS taistelijat ovat perääntyessään jättäneet taaksensa uusia länsiaseita. Irakin hallitus on ottanut kuvia ja laittanut nettiin.

    Ei me olla ISIS porukkaa parempia jos vaan katsotaan muualle ja hiljaisesti tämä hyväksytään. Näiden lasten veri on silloin myös meidän käsissä. Minä en ainakaan pysty nukkumaan öitäni hyvin niin kauan kun tiedän että länsimaat toimii näin. Ei olla laitettu tikkua ristiin näiden lasten auttamiseksi. Tällaista sakkia me ollaan.

    Äänestä

Sodissa naiset ja lapset ovat olleet se suurin kärsivä osapuoli. Tuhansia ellei kymmeniä tuhansia vuosia.

Onneton yritys ratsastaa kuolleiden muslimilasten ruumiskasoilla tosin paljastaa sen ettet tippaakaan välitä lapsista vaan muslimien uhripääoman kerryttämisestä joka on onneksi tiensä lopussa. Muslimeja raaempaa sakkia saa ihmiskunnan historiasta hakea, tänään tai 1400 vuotta sitten.

Christian Children Murdered for Refusing Islamic Conversion
http://barbwire.com/wp-content/uploads/2014/12/siria-10.jpg

https://i.ytimg.com/vi/KLF1M-lR5nU/maxresdefault.jpg

http://assets.nydailynews.com/polopoly_fs/1.1927469!/img/httpImage/image.jpg_gen/derivatives/article_635/531138031.jpg

http://www.barenakedislam.com/wp-content/uploads/2014/08/bild5.jpg

http://www.barenakedislam.com/wp-content/uploads/2014/08/bild6.jpg

http://www.catholic.org/files/images/ins_news/2014081646.jpg

jne

Äänestä
  • Mitäköhän vittua mongerrat saatanan natsi? Onneton yritys ratsastaa kuolleiden LASTEN ruumiskasoilla. Vitustako tuon ikäiset lapset uskonnosta mitään ymmärtää? Sinun kaltaisesi kusipäät ovat sairaimpia yksilöitä koko maailmassa, täysin samalla viivalla ISIS ja muiden saatanoiden kanssa. Sinun mielestäsi on täysin hyväksyttyä tappaa lapsia jos heidän vanhempansa eivät jaa elämänkatsomustasi. Etkä kuvista osaa edes päätellä ketkä on muslimeja, ketkä kristittyjä. Olet niin vitun tyhmä ettet tiedä lähi-idästä edes perusasioita. Jo kuvista voi päätellä, että mestatut lapset ovat olleet ISIS järjestön vihollisia. Sinä vitun pelle kutsut näitä lapsia muslimeiksi, etkä osaa edes hävetä sanomisiasi. Puhut näistä kuolleista lapsista täysin epäkunnioittavasti. Yhtä lailla ISIS tappaa muslimilapsia, jotka eivät jaa ISIS näkemystä. Sinun kaltaisten sairaiden paskojen takia näitä lapsia kuolee ja maailma katsoo muualle.

    Älä jauha mitään paskaa että sodissa naiset ja lapset on aina olleet suurin kärsivä osapuoli. Tämä suuntaus on alkanut vasta siviiliväestöön kohdistuneiden hyökkäysten myötä, kuten pommitusten ja tykistön ja muun epäsuoran tulen käyttö. Se ei oikeuta yhdenkään lapsen tappamista.

    Sinulle muslimit on päähänpinttymä joka estää sinua ajattelemasta omilla aivoilla sekunnin murto-osaa. Katsopa kuvat uudestaan ja yritä keksiä, miksi lapset on mestattu. Jos siihen kykenet, yritä seuraavaksi keksiä miksi Israel ja Yhdysvallat jää jatkuvasti kiinni sairaaloiden pommittamisesta, joita pyörittää kristityt avustustyöntekijät, jotka ovat ilmoittaneet asianmukaisesti olinpaikastaan?

    Sairas paska olet, tapa ittes.

    Äänestä

  • sairasonmaailma kirjoitti:

    Mitäköhän vittua mongerrat saatanan natsi? Onneton yritys ratsastaa kuolleiden LASTEN ruumiskasoilla. Vitustako tuon ikäiset lapset uskonnosta mitään ymmärtää? Sinun kaltaisesi kusipäät ovat sairaimpia yksilöitä koko maailmassa, täysin samalla viivalla ISIS ja muiden saatanoiden kanssa. Sinun mielestäsi on täysin hyväksyttyä tappaa lapsia jos heidän vanhempansa eivät jaa elämänkatsomustasi. Etkä kuvista osaa edes päätellä ketkä on muslimeja, ketkä kristittyjä. Olet niin vitun tyhmä ettet tiedä lähi-idästä edes perusasioita. Jo kuvista voi päätellä, että mestatut lapset ovat olleet ISIS järjestön vihollisia. Sinä vitun pelle kutsut näitä lapsia muslimeiksi, etkä osaa edes hävetä sanomisiasi. Puhut näistä kuolleista lapsista täysin epäkunnioittavasti. Yhtä lailla ISIS tappaa muslimilapsia, jotka eivät jaa ISIS näkemystä. Sinun kaltaisten sairaiden paskojen takia näitä lapsia kuolee ja maailma katsoo muualle.

    Älä jauha mitään paskaa että sodissa naiset ja lapset on aina olleet suurin kärsivä osapuoli. Tämä suuntaus on alkanut vasta siviiliväestöön kohdistuneiden hyökkäysten myötä, kuten pommitusten ja tykistön ja muun epäsuoran tulen käyttö. Se ei oikeuta yhdenkään lapsen tappamista.

    Sinulle muslimit on päähänpinttymä joka estää sinua ajattelemasta omilla aivoilla sekunnin murto-osaa. Katsopa kuvat uudestaan ja yritä keksiä, miksi lapset on mestattu. Jos siihen kykenet, yritä seuraavaksi keksiä miksi Israel ja Yhdysvallat jää jatkuvasti kiinni sairaaloiden pommittamisesta, joita pyörittää kristityt avustustyöntekijät, jotka ovat ilmoittaneet asianmukaisesti olinpaikastaan?

    Sairas paska olet, tapa ittes.

    Osuiko liian oikeaan? Jos sinä uusnatsihuora välittäisit lapsista niin etsisit muitakin kuvia runkkuhetkiisi kuin poliittiseen maailmaasi sopivat. Sinä mistään lapsista välitä, älä ole noin tekopyhä, ihan hävettää tuollainen paskakasan selittely.

    Naiset ja lapset on aina olleet se kärsivin osapuoli sodissa, miten heikko sun yleissivistys on jos edes epäilet sitä? Naisten ja lasten raiskaaminen, ihmiskauppa, Talvisodassa suomalaiset lapset lähetettiin pakolaisiksi sinun mielestä ihan huvin vuoksi? Mitäs keinoja ne sinun hengenheimolaiset natsisaksassa keksivät lasten tappamiseksi? Tai vammaisten, samaa mitä rakkaat toverisi musumaissa joita yrität nyt uhriuttaa.

    Tottakai ISIS tappaa muslimilapsia, ISIS on islamia puhtaimillaan, se on koraanin alkuperäinen sanoma, taptapatapa. Mutta ensimmäiseksi tapetaan kristityt ja juutalaiset lapset ja naiset jos vain pystytään. Miksi luulet että muslimit ovat joukolla raiskaamassa suomalaisnaisia? Raiskaaminen on vanhimpia sotarikoksia ja sodankäynnin välineitä.

    Jos USA pommittaa sairaalaa niin kyse on yhdenlaisesta muslimien harrastamasta siviilien tapattamisesta sodankäynnin välineenä, siviilikilpien käytöstä, muslimit määräävät siviileitä noihin paikkoihin ja ampuvat niistä vihollisiaan tietäen varsin hyvin mitä tapahtuu, miksi sinä ulosteläjä amerikkalaisille raivoat? Eikö sinulla ole aivoja?

    Olepa hyvä ja tapa ihan rauhassa itsesi.

    Äänestä

  • ihi7t7t kirjoitti:

    Elät kyllä niin satumaailmassa ettei taida enää lääkkeet auttaa. USA on Israelin kanssa pommittanut tahallaan sairaaloita joissa ei ole ollut ISIS lähelläkään.
    http://www.ibtimes.co.uk/us-president-obama-calls-investigation-into-airstrikes-kunduz-msf-hospital-1522350

    On se vaan jännä, että avustustyöntekijät uskaltaa olla sairaalassa ilman mitään sotilaallista tukea, mutta että NATO joukot eivät uskalla sinne mennä vaan pitää pommittaa. Että ihan ihmiskilpiä? Lol.

    Kyllä, ISIS tappaa lapsia riippumatta siitä ovatko kristittyjä tai muslimeja. Enkä muista että Muhammed Ali olisi nyrkkeilyuransa aikana tai sen jälkeen leikannut kenenkään lapsen päätä. Suomen tataarit ei ole koskaan mitään raiskaajien mainetta saavuttaneet vaikka ovat muslimeja. Mutta sinulle todellisuus on jotain muuta, koska olet mielenvikainen.

    Näkee tuosta tavastasi kirjoittaa ettei ihmisten, edes lapsien tappamisella, ole sinulle mitään merkitystä. Sairas olet. Todella sairas.

    Sinähän se tässä runkkaat kuolleiden lasten kuvilla.

    Tottakai lasten tappaminen on väärin, mutta kun sinun kaltaiselle huoralle ei ole, niin sinun kaltainen huora levittelee kuvia kuolleista lapsista ja lisää kuvatekstiksi oman poliittisen vestinsä.

    Älä viitsi hurskastella että sinua kuolleet lapset liikuttaisivat tippaakaan, ei normaali ihminen tee politiikkaa ja levitä propagandaansa kuolleiden lasten kuvien seassa, vain tietynlaiset ulosteaivot tekevät sitä päivästä toiseen ja löydät sellaisen peilistä.

    Miten alhainen moraali sullakin on....

    Äänestä

  • sairasonmaailma kirjoitti:

    Elät kyllä niin satumaailmassa ettei taida enää lääkkeet auttaa. USA on Israelin kanssa pommittanut tahallaan sairaaloita joissa ei ole ollut ISIS lähelläkään.
    http://www.ibtimes.co.uk/us-president-obama-calls-investigation-into-airstrikes-kunduz-msf-hospital-1522350

    On se vaan jännä, että avustustyöntekijät uskaltaa olla sairaalassa ilman mitään sotilaallista tukea, mutta että NATO joukot eivät uskalla sinne mennä vaan pitää pommittaa. Että ihan ihmiskilpiä? Lol.

    Kyllä, ISIS tappaa lapsia riippumatta siitä ovatko kristittyjä tai muslimeja. Enkä muista että Muhammed Ali olisi nyrkkeilyuransa aikana tai sen jälkeen leikannut kenenkään lapsen päätä. Suomen tataarit ei ole koskaan mitään raiskaajien mainetta saavuttaneet vaikka ovat muslimeja. Mutta sinulle todellisuus on jotain muuta, koska olet mielenvikainen.

    Näkee tuosta tavastasi kirjoittaa ettei ihmisten, edes lapsien tappamisella, ole sinulle mitään merkitystä. Sairas olet. Todella sairas.

    Ihan oikeasti, ihminen jonka päässä ei pyöri mikään muu 24/7 kuin Israel ja Usa ja se miten noita maita voisi syyttää kaikesta ei käy ihan täysillä. Lähi-idässä on tasan yksi maa jossa arabit elävät rauhassa demokratiassa ja se ei ole mikään muu kuin Israel, Usa puolestaan on nro 1 siirtolaisuuskohde arabeille maailmassa, ihan hyvästä syystä.

    Äänestä

Viimeisimmässä kuvassa jenkkisotilas on onnensa kukkuloilla. katsookaapa kaverin ilmettä. Suomalainen voi näyttää noin tyytyväiseltä vain silloin, kun on lotossa tullut täysosuma.

Äänestä

onko nykyisessä mamu invaasiossa 1% naisia ja lapsia loput on joko isis soluttautujia tai elintaso pakolaisia?

Äänestä

Tyypillistä muslimien perus arkea. Mikäs tuossa nyt niin omituista on?

Äänestä
  • Se, että suurin osa mestatuista on mestattu siksi että eivät ole ISIS tai Al-Qaedan kanssa samaa mieltä asioista. Sinun mielestäsi nämä lapset siis ovat kohtalonsa ansainneet. Se tekee sinusta enemmänkin ISIS sympatisoijan, kuin mitään muuta. On täysin uskomatonta kuulla miten moni suomalainen hyväksyy nämä mestaukset. Ei voi pitää suomalaisia hyvin koulutettuna kansana, kun eivät ymmärrä lähi-idästä edes perusteita. Täysiä idioottejahan täällä asuu?

    Äänestä

  • sairasonmaailma kirjoitti:

    Se, että suurin osa mestatuista on mestattu siksi että eivät ole ISIS tai Al-Qaedan kanssa samaa mieltä asioista. Sinun mielestäsi nämä lapset siis ovat kohtalonsa ansainneet. Se tekee sinusta enemmänkin ISIS sympatisoijan, kuin mitään muuta. On täysin uskomatonta kuulla miten moni suomalainen hyväksyy nämä mestaukset. Ei voi pitää suomalaisia hyvin koulutettuna kansana, kun eivät ymmärrä lähi-idästä edes perusteita. Täysiä idioottejahan täällä asuu?

    Idiootti on suvakki, joka haluaa noiden tekijät Suomeen.

    Kyllä löyhkäät tekopyhyydelle, eikö sinua hävetä?

    Äänestä

  • Suvakkivajakki kirjoitti:

    Idiootti on suvakki, joka haluaa noiden tekijät Suomeen.

    Ajatella, että hallituksessa ei ole yhtäkään vihreää tai vasemmistolaista. Mitenkäs tämä pakolaistilanne voi olla vihreiden ja vasemmiston vika, kun eivät ole hallituksessa ollenkaan? Miten vitussa voit olla niin sekaisin että syytät vihreitä ja vasemmistoa vaikka asioista on päättämässä keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset? Menisit jo hoitoon.

    Äänestä

Kakaralla ruvennut jöpöttämään kun pää on leikattu irti hedelmäveitsellä?

Äänestä
  • Käyköhän hyysärille sama, vittu kostuu??

    Äänestä

Ei tänne noita oteta, vain niitä jotka tuon aiheuttavat.

Äänestä

muslimit on paskaa ja kuonaa lapsista vanhuksiin, kaikki saisi kuolla hitaasti kitumalla.

Äänestä

Eihän noissa kuvissa ollut mitään uutta. Noita on ollut iät ja ajat. Yleensä noita kuvia levittävät ns " hyväntekeväisyysjärjestöt " Jotka tekevät tiliä.

Äänestä

Helevetti tästäkin langasta näkee miten sairasta porukkaa täällä suomalaistenkin keskuudessa on.

Äänestä
  • Sinä se tässä sairas ole kun olet ulkona realismista.

    Äänestä

  • fdfefselafs kirjoitti:

    Sinä se tässä sairas ole kun olet ulkona realismista.

    Todellisuus olisi sinullekin toisenlainen, kun ottaisit lääkkeesi. Ehkä et uskalla, koska saattaisit huomata olevasi ISIS sympatisoija. ISIS välittää näistä lapsista yhtä paljon kuin sinä. Olet siis pohjimmiltasi yhtä sairas kasa paskaa.

    Äänestä

Tuollaisten tekojen tekijöitä idioottisuvakit raahaa Suomeen.

Äänestä
  • Juuri näin. Tdelliset miehet rakentavat maataan ettei tuollaista tapahdu.

    Äänestä

  • Suvakki ei eds pysty katsomaan kuvia, koska suvakille todellisuus on satua.

    Äänestä

  • asdfafqefqe4f3 kirjoitti:

    Juuri näin. Tdelliset miehet rakentavat maataan ettei tuollaista tapahdu.

    Todelliset miehet kuten Soini, Sipilä ja Stubb vai? Hallituksessa ei ole YHTÄÄN vihreää tai vasemmistolaista. Silti tää tilanne on niiden syytä. On se isäm mmaam puollustajien logiikka vaan mielenkiintoista opiskeltavaa. Kertoisitko lisää siitä miten tämä tilanne on vihervassareiden syytä, kun eivät ole hallituksessa jne.

    Äänestä

  • asdfafqefqe4f3 kirjoitti:

    Juuri näin. Tdelliset miehet rakentavat maataan ettei tuollaista tapahdu.

    Niinpä, yritä saada suvakki tai aloittajan kaltainen uusnatsihoro ymmärtämään se.

    Mutta kun heillä ei ole minkäänlaista moraalista selkärankaa niin eivät he sitä odota keltään muiltakaan sieluntovereiltaan. Kaikilta muilta kyllä jotta voivat huorata kuolleiden lasten kuvilla saadakseen vihasanomaansa levitettyä.

    Nekrofiili mikä nekrofiili.

    Äänestä

Väkivalta on aina väärin. Väkivallantekijät ovat aina väärässä.

Äänestä
  • Sitä vastaan ei nykykeinoilla päästä edes lovea tekemään. USA- ja EU-bimbot hyötyvät itse siitä. Suunniteltu ratkaisu on sellainen, joka voisi toimia, se pitää tehdä paperille, noudattaa sitä vuosia, eikä panna suvakki-merkeliä neuvottelupöytään. Siitähän ei tule mitään, kun nainen myy koko euroopan verotulot, jotta saisi jatakaa uraaansa poliitikkona. Hän kauhutarinanan number one.

    Pitää olla tarkka siitä, ettei ehdoista poiketa, vain siten ruumiit ja inkvisitio voidaan lopettaa. EU ei tule sitä tekemään koskaan, se ei kykene, pehmeät uusliberalistit voi aina ostaa eikä tästä siis voi tulla koskaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • Arhinmäen vasemmisto, heh, ei voi puhua vasemmistosta. Kamalaa katsottavaa, katainenkin saa mitä tahtoo näiden lobbareiden kanssa. Onko vasemmiston ja kokoomuksen yhteinen NWO kannatettava agenda?

    Äänestä

  • SUomen ja eu:n vasemmistoliitot ovat vain sinettinä työväen sitomisesta NWO:n ruumisarkkuun. Keskiluokka hävitetään johtavan keskiluokan eli Sipilöiden kaltaisten toimesta ja jäljelle jaa 98 % köyhiä, muut ovat miljönäärejä. Siinä se on eurooppalainen teko-vasemmisto.

    Äänestä

Avuttomien ja aseettomien kiduttaminen ja tappaminen ei ole mitenkään puolusteltavissa saati lasten vanhusten naisten, kyllä alko oksettaan ja rajusti, kun kattelin edellä olevat kuvat, en mitenkään pysty ymmärtään mikä peruste on tehdä tuollaista?

Ja nyt ymmärrän että eurooppaan ja suomeen on tullut varmuudella noita tekijöitäkin ja vain murto osa uhrien puolella olevia. matut tulisi heti välittömästi lähettää takaisin sinne mistä suomeen ovat tulleetkin ja pika käännytyksellä.

Kehitys avusta sanoisin että ehkäisy olisi parasta kehitys apua ja liika kansoituksen estämistä josta sitä kurjuutta kumpuaa kumulatiivisesti.

Hyysärit ja suvakit, ei taida olla ihan kunnossa mieletään kun hyysäävät tuollaista porukkaa ja missä on hyysäri suvakit silloin kun suomessa vanhus tai muutoin heikomssa asemassa oleva apua anelee? suomessa on asunnottomuutta ja nälkää ja kaikenlaista ikävää. eikä muka löydy varoja? ja sitten yht äkkiä löytyy miljoonia ja miljoonia mamuille. jokin mättää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sairaatsosiopaatit kirjoitti:

Älä katso jos olet herkkä. Ei paljoa huvita enää elää tämmösessä maailmassa. Ihmisistä on tullut niin sairaita. Eihän lapset uskalla elää tällä planeetalla, kun näkevät ettei aikuiset välitä pätkääkään lapsista, tekevät lapsille asioita joita ei näe pahimmissa painajaisissakaan.

http://www.worldwidewelfare.org/wp-content/uploads/2010/02/poor-iraqi-children.jpg

http://farm6.static.flickr.com/5024/5587858414_0025c4fb88.jpg

http://i.alalam.ir/news/Image/original/2013/03/12/alalam_634987145213213532_25f_4x3.jpg

http://themuslimissue.files.wordpress.com/2015/02/beheadedchildren.jpeg

http://www.catholic.org/files/images/media/2014/08/08/14075172271961_700.jpg

http://www.indymedia.ie/attachments/nov2005/dead_iraqi_boy.jpg

http://3.bp.blogspot.com/_QOsd4Ox9_sU/Rxx9nima_JI/AAAAAAAAAHk/cuWx1I35uv8/s400/Iraqi boy.jpg

http://image.guardian.co.uk/sys-images/Guardian/Pix/pictures/2004/09/14/ghthttckaa.gif

http://cdn.theatlantic.com/assets/media/img/photo/2013/03/iraq-wars-10th-anniversary-occupation-and-insurgen/i37_16012316/main_900.jpg?1420510487

http://www.uruknet.info/pic.php?f=boy_iraq_dead.jpg

http://www.libertyforlife.com/military-war/us-invasion/Eyeballing Kid Kill and Maim in Iraq 2_files/pict153.jpg

http://i.ytimg.com/vi/j-sktprm5K0/maxresdefault.jpg

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/10/Jeremy_Morlock_pulling_dead_Afghan_boy_by_his_hair_in_2010.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu