Hammassärystä

kyselisin että voiko kovakin hammas särky mennä vain ohi? minulla oli viikon verran hammas todellakipiä ei voinu syyä silläpuolella mitään ja muutenki varovaisesti, välissä kielellä koskeminen sattu ja suun kiinni pitäminen myöskin kuolan nieleminen mutta sitten ei pariin viikkoon yhtäkään kipukohtausta, välissä tuntee jotain pientä siinä hampaassa muttei mitään suurempaa kipua. nyt kuitenkin tuntuu vähän semmoista pientä niin kuin sen puolen poskiontelossa olisi jotain, ehkä hitusen turvoksissa en tiedä nämä saattaa olla omiakin pelkoja?
98263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Särky voi joskus helpottaa tai mennä ohi, kun tulehduksen aiheuttama turvotus "tappaa" hampaan hermot ja verisuonet. Toinen selittävä tekijä kivun lakkaamiseen on seuraava: Tulehdusmätä etenee kudoksessa aina heikoimman vastuksen suuntaan. Tällöin on mahdollista, että hampaan ollessa tulehtunut, mätä pääsee purkautumaan johonkin pään ja kaulan alueen anatomiseen tilaan. Sinun tapauksessasi on todennäköistä, että kipeä hammas on ollut ylhäällä takana ja tulehdus levinnyt poskionteloon. Näin tapahtuessa kipu usein helpottaa paineen purkautuessa, mutta tulehdus muhiessaan voi saada pahaakin tuhoa aikaiseksi, joten suosittelen hakeutumaan hammaslääkäriin.

Äänestä

Voi olla että reikä yltää lähelle ydintä ja aiheuttaa siksi kipua, hammas ei välttämättä ole tulehtunut kun kerta kipukin loppui.

Äänestä

Uusiutuva kipu. Tuossa kolmisen viikkoa sitten alkoi kova hammaskipu takahampaissa, yksi ei sietänyt edes kevyttä sormalla painamista purupinnalta, sekä kylmän kipu, saman puolen kaksi ylintä ja kaksi alinta joista kolmessa lohkeamia syödessä. Siihen otin tulehduskipulääkettä 2-3 kertaa per vrk.

Tarkastuskäynti ja kuvat, sekä tuleva korjaussuunnitelma hinta-arvioineen, todella pitkä odotusaika edessä, yli 2kk yksityisellä. Yhdessä juuritulehdus, joka ilmeisesti jo tuhonnut pulpin.

Yllättäen yhdessä toisen puolen ei oirelevassa hampaassa myöskin juuritulehdus ja hammaslääkäri totesi, että varmuudella tilanne selviää vasta hampaan avattua josko tarvitsee juurihoitoa vai ei. Tuo hammas tulisi mielestäni saada kireesti työn alle siinä toivossa ettei tilanne pahenisi ja josko sen saisi hoidettua ilman juurihoito-tappoa.

Hammassärky lakkasi liki kahdeksi viikoksi ja nyt eilen alkoi heräillä paikoin uudestaan poskiluun seutuunkin kevyesti säteillen, joskaan ei toistaiseksi agressiivisenä, mutta ajoittain hieman untakin häiriten.

Koen outona tuon kivun uusiutumisen, ellei sitten tulehdustila ole lakannut ja nyt sitten jostakin syystä alkanut uudestaan.

Huolestuttavaa on tuo mielettömän pitkä odotusaika, sillä sinä aikana voi vahiko lisääntyä.

Valitettavasti tällä hetkellä en tunne ketään todella hyvän ja luotettavan maineen omaavaa hammaslääkäriä, eli koetan edelleen tuttavapiiriä haastatatella.

Henkis-moraalinen uupumus ja vastenmielisyys kehittynyt koko alaan.

Menneinä vuosina on ollut kerrassaan huonoa kokemusta eri hammaslääkäreistä ja työmoraalistaan, että vaikuttaa olevan todellista arpomista osaavan ja vastuuntuntoisen, sekä tunnollisen löytäminen. Vaikutaa, että kaikki huiskivat kelloa vastaan euron kuvat silmissään. Sama haaste kuin tulisi löytää hyvä ja työnsä kunnolla tekevä automekaanikko.

Sitten nyttemmin lisähaaste on vallalla olevat muovipaikat, joita kaikki eivät edes osaa asianmukaisesti laittaa ja moni paikka pilataan jo asennusvaiheessa ja jopa hampaan lohkaisevalla tavalla liian paksuja keroksia kerralla kovettaen, se ikuinen kiire ja ahneet euron kuvat silmissä.

Äänestä

Hammassärky ei mene ohi itsestään.....
Hammaslääkäriin mars.
Se että viivyttelyn takia menettäisi hampaan, on tyhmyyttä.

Äänestä

isonee vaan ongelma :( ikävä kyllä ..

Äänestä

ei viitsisi joulumenoja nyt pilata tuon takia kun ei kerta kovaa kipua ole..

Äänestä

voihan se ohi mennä mutta tulee takas.

Äänestä

hammas åpoistoon

Äänestä

voi olla sinuiitti

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olijameni kirjoitti:

kyselisin että voiko kovakin hammas särky mennä vain ohi? minulla oli viikon verran hammas todellakipiä ei voinu syyä silläpuolella mitään ja muutenki varovaisesti, välissä kielellä koskeminen sattu ja suun kiinni pitäminen myöskin kuolan nieleminen mutta sitten ei pariin viikkoon yhtäkään kipukohtausta, välissä tuntee jotain pientä siinä hampaassa muttei mitään suurempaa kipua. nyt kuitenkin tuntuu vähän semmoista pientä niin kuin sen puolen poskiontelossa olisi jotain, ehkä hitusen turvoksissa en tiedä nämä saattaa olla omiakin pelkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu