Vapaa-ajattelijain vahvuus on alueellisten yhdistysten verkosto. Pääosa yhdistyksistä onkin selvästi maakunnallisia. Pikoin on myös hyvin lähellä tosiaaa oe via yhdistyksiä.
Yhdistysten piirissä voidaan tietysti joskus pohtia, tarvitaanko 40-50 kilometrin päässä toisistaan kahta eri yhdistystä. Nyt esim. porvoolaisia vapaa-ajattelijoita osallistuu Helsingin seudun vaparien eli HVA:n toimintaan ja tilaisuuksiin (esim. Ilkka Niiniluodon Hyvä elämä ilman uskontoa -tilaisuus). Ja Helsingin seudun vaparit voi järjestää joskus jonkun jonkun tapahtuman Porvoossakin.
Kun jossain muualla kuitenkin kahdessa lähekkäin olevassa yhdistyksekssä on kummassaakin oma hyvä tiiminsä, ne voivat tietenkin jatkaa toimintaansa ja lisäksi tehdä paikassansa yhteistyöt. Liitto ei paimenna yhdistymisiin eikä yritä estääkään niitä.
Maakunnissa on joka tapauksessa useita eri kuntia, vaikka yhdistymisiä koko ajan tapahtuukin. Näin ollen vapaa-ajattelijayhdistykset toimivat useiden kuntien alueilla, alueellisesti eikä vain yhdessä kunnassa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Helsingin seudun vaparit voi järjestää joskus jonkun jonkun tapahtuman Porvoossakin."
Joo, tämäntapaista olen ajatellut. Tosin enemmän mietin Hämeenlinnaa. Olennaista ei pitäisi olla se, onko jossain juridisesti ry-oikeushenkilö, vaan onko muutamaa aktiivia. Käsittääkseni esimerkiksi oululaiset Skepsiksen jäsenet kokoontuvat toisinaan, vaikka muodollisesti Skepsis on yksitasoinen.
Sote-uudistus ja aluehallintouudistus tuovat virikkeitä juuri alueellisen toiminnan kehittämiseen.
Katsomusvapauden edistämisessä on paljon tehtävää juuri alue- ja paikallistasolla.
Tarkennatko. Kuntatasolla kyllä on, koska koulut ovat kunnallisia. Mutta mikä maakuntien tai läänien tasolla koskee va-liikettä?
Koulutuskuntayhtymät II asteen koulutuksessa. Ja sote-uudistus lisää alueellisia toimielimiä. Muutenkin aluehalllintoa kehitetään. "Läänit" poistunevat.
Kanteluita kuntien virheellisestä toiminnasta tehdään aluehalllintovirastoon. Alueellisia ohjaavia kouluviranomaisia lienee jatkossakin. Ja sivumennen sanoen kuntien koko suurenee, isoissa aluekunnissa on monien entisten pienien kutien asukkaita mukana.
Maakuntapohjaisuus on hyvä lähtökohta.
AVIt vastaanottavat valituksia, mutta ei niihin varsinaisesti vaikuteta samalla tavalla kuin esim. kunnanvaltuuston jäseniin tai kansanedustajiin.
2. asteen koulutushan tarkoittaa käytännössä lukiota. Vai onko ammattikouluissa uskonnollisia tilaisuuksia tms. va-liikettä koskevaa?