ihmettelen kyllä kovasti jos joku pystyy ottamaan ilon irti uudesta vuodesta ja posautella raketteja.. itsellä ei voisi vähempää kiinnostaa eikä innostaa mikään bilettäminen tällaisena aikana. Eikä voi ymmärtää ja tuntea sitä tuskaa mitä ihmiset juuri tällä hetkellä tuntevat.
ei huvita
riikka
10778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaverille synty esikoispoika pari päivää sitten. Me ainaki posautellaan raketteja sen kunniaks!
kun ei tuo tragedia kosketa henkilökohtaisella tasolla mitenkään, niin voin ihan hyvin juhlia. Tv:n uutisia katsoessa tosin kyllä masentuu.
eipä se rakettien posauttelu varmaan pahenna jos ei
pahennakkaan tilannetta.maailmassa kuolee nälkään
vuosittain satojatuhansia ihmisiä,,ei vois juhlia
koskaan
Jos tuntemattomia kuolee suurikin määrä, eikä sinulla ole hajuakaan, olivatko he spurguja, räätäleitä vai lääkäreitä, miksi välität?
Sinun elämäsi jatkuu jokatapauksessa täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin. Nyt ehkä tuntuu siltä, että kauhea katastrofi on käynyt, mutta kun ajattelet asiaa pidemmän päälle, asiasta on turha edes puhua, koska unohdat sen kumminkin ajan myötä.
mun yks koulukaveri on vielkin sairaalassa thaimaassa...en tiedä yhtään että jos hän on elossa...luin vaa is:stä että hän oli hänen perheen kanssa siellä...hänen äiti,isä ja isoveli on vielä kateissa...en oikeestaan voi olla iloinen...ja juhliakunnolla uutenavuotena...
On tässä varmaan itse kukin mietiskellyt näitä tapahtumia ja on surullinen tästä. Mutta pitäisikö nyt pukeutua mustaan ja istua kotona uusi vuosi itkemässä?! Itse ainakin aion kaikesta huolimatta juhlia enkä pidä itseäni itsekkäänä. Tosin rakettirahat tosiaan voisi käyttää avustukseen. Vaikka millaisia katastrofeja tapahtuisi, elämän on pakko jatkua. Ehkä juhlatunnelma on vähän vaisumpi, mutta kotona en kyllä istu!!
Ajattele sitä tuskaa mitä on olla uusivuosi selvinpäin. Ei muuta ku pari terävää otat niin eiköhän se sunki olos iloksi muutu.
Arki jatkuu täällä, kuten ennenkin. Mielessään jokainen voi miettiä, muistaa uhreja ja auttaa tavallaan, mutta mitä auttaa lamaantuminen ja joukkosureminen?
Minä keitän kaurapuuroa aamulla. Ostan sipsejä lapsille huomenna ja vuokrataan elokuva. Valetaan tina, kuten muinakin vuosina, toivotaan onnellisempaa uutta vuotta !
Sädetikut koristavat puiden oksia, sitten illemmalla.
Erään pikkutytön lausuma jäi mieleeni, kun polskutteli uima-altaalla (jossain niissä maisemissa) .. Äiti, oli se hyvä, ettei me kuoltu!
Lapsilla on kyky olla realisteja. Ottakaamme oppia heistä.
Ei ole kuollut tuttuja eikä tuntemattomien kuoleminen ole ennenkään juhlatunnelmaa latistanut.
Moniko teistä tekopyhistä ulisijoista juhli viime uutta vuotta kun Iranin maanjäristys listi 60 000? Ei tainnut moni jättää bilettämättä, koska roskamedia ei jauhanut siitä ja sen muutamista suomalaisuhreista lakkaamatta. Uutisperäinen joukkopsykoosi jäi syntyntymättä b-porukalle ja siksi se biletti kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Eihän kenenkään tarvitse koko maailman murheita harteillaan kantaa. Jos olisi jatkuvasti murheissaan kaikesta kauheasta ja epäoikeudenmukaisesta, olisi syytä vain heti painua kuuden jalan syvyyteen. Ilot ja onnellisuus syntyvät pienistä asioista.