Moscow Tomes:in mukaan ruplassa palkkansa saavien tulot ovat puolittuneet viimeisen 18 kuukauden aikana Venäjällä.
Tammikuussa 2014 amerikkalaisia asui Venäjällä 2210.000., nyt 48.000.
Saksalaisten määrä on vähentynyt yli puolella ja brittejä asuu Venäjällä enää noin kuudennes vuoden 2014 määrästä.
Ja turkkilaisessa yhtiössä työskentelevä johtaja otettiin kiinni hänen kanssamatkustajiensa kanssa lentokentällä marraskuun loppupuolella.
Heitä pidettiin pienessä tilassa yhdeksän tuntia ilman vettä ja ruokaa, ilman mitään.
Ja hänen viisuminsa peruttiin mitään syytä ilmoittamatta.
Turkki on varoittava esimerkki muille ulkomaalaisille yhtiöille Venäjän poliittisista riskeistä.
Myös suomalaisille, jotka yhä haikailevat Venäjälle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Korjaus: Amerikkalsia 221.000