Esitän Uuden Vuoden toiveen kaupungin päättäjille: jäädyttäkää ratikkahanke ainakin siihen asti, kun kaikki vaihtoehdot on tasapuolisesti selvitetty ja niiden kustannukset laskettu ja vertailtu keskenään.
Näin isoon hankkeeseen, kuin ratikkahanke on, ei kannata ryhtyä tukka silmillä ja tosiasiat unohtaen. Tampereella ei kertakaikkiaan ole nyt varaa heittää 400 miljoonaa euroa kuin Kankkulan kaivoon.
Näin isoon hankkeeseen, kuin ratikkahanke on, ei kannata ryhtyä tukka silmillä ja tosiasiat unohtaen. Tampereella ei kertakaikkiaan ole nyt varaa heittää 400 miljoonaa euroa kuin Kankkulan kaivoon.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Valtaosa valtuutetuista on riippuvaisia esimiehistään kaupungin johdossa. Siksi johtavat virkamiehet sanelevat, miten valtuutettujen on viisasta äänestää. Ja valtuusto hyväksyy kaiken, mitä johdossa olevat virkamiehet keksivät. Ratikka tulee, oli viisasta tai ei. Syytä voidaan arvailla, järjellä ja yleisellä edulla se ei ole perusteltavissa.
Hyvä että tulee, kehittää kaupunkia ja tuo suuntaa tulevalle ekologiselle järjestelmälle. Positiivinen hanke, kannatan ja onneksi kannattaa myös valtuusto.
Mitä sää oot impannu?
2000 €/ tamperelainen. Ennemmin ottaisin lompakkooni kaksi tonnia. Ratikka infoa www.ossiaho.fi
Tietoa löytyy hyvin, ja lisää juuri tutkitaan. Ensi syksynä käsitellään valtuustossa tuoreesti tutkitut asiat.
Tiedonnälkään asiaa löytyy täältä: http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-ja-katusuunnittelu/raitiotie.html
Hyvät hyssyrät sentään, ettekö te näe vai tajua, että Tampere on kapea kangaskaupunki ja ratikka on typerä ja kallis hanke tänne. Olemme iso kaupunki juu, mutta vain pinta-alaltaan, sillä jo Kauppakatu ja Hallituskatu on "syrjässä". Tampereella eläneenä jo 66-vuotta, että näköalaa asiaan on.
400 miljoonaa, sehän jakaantuu monelle vuodelle. Nehän on vaan centtisiä per asukas. Köyhin hyötyy eniten.
Jakaantuu monelle sukupolvelle. Kiroavat esi-isänsä.
Älä nillitä, kaikki on laskettu ja verrattu jo moneen kertaan. Ratikka on paras.
Uudenvuoden tinani näyttää siltä, että ratikka tulee.
Niin mutta eikö se ois hienoo saada jotain uutta sinne taka kylään?
Onhan meillä uittotunneli ja uusi valmistumassa. Yhtä tyhjän kanssa molemmat
Selvästä asiasta ei saa enään edes tinkaa aikaan. Yritän kuitenkin.
Ratikka pelastaa Tampereen. Autojen saastutuskin loppuu,kun kukaan ei enään tarvi autoa.
Miten pärjäävät ne kaupungit, joissa ei ole eikä tule ratikkaa? Kuolevat pois pian?
"Ratikka pelastaa Tampereen. Autojen saastutuskin loppuu,kun kukaan ei enään tarvi autoa."
Hyvä provo! Ei kai kukaan voi oikeasti ajatella näin?
www.hs.fi/m/kulttuuri/a1451705449813?ref=hs-mob-nopeat2-3