Vihreät tuhoavat vouhotuksellaan maapallon.
Esim. nauta syö ruohoa ja ihminen syö nautaa. Tämä on ollut maailmanjärjestys tuhansia vuosia.
Siinäpä purtavaa" maapallonpelastajille ". Jotka ovat aina syyllistämässä ihmisiä kaikesta, syömisestä elämiseen.
No niin, kasvisruoka-idealisteille varmaan kova paikka.
Mutta yrittäkää kestää.
Kolminkertainen päästökuormitus sianlihaan verrattuna siis...
Tutkijat ällistyivät: Kasvisruokavalio ei olekaan hyväksi maapallolle.
Kasvissyönnin terveyshyödyistä on tehty useita tutkimuksia, mutta maapallon terveydelle vaikutus voi olla päinvastainen.
Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat kuitenkin laskivat, että kasvispainotteinen ruokavalio kuluttaa energiaa 38 prosenttia enemmän ja vettä kymmenen prosenttia enemmän kuin ”tyypillinen amerikkalainen ruokavalio”. Lisäksi kasvihuonekaasuja syntyi kuusi prosenttia enemmän.
Tutkimuksesta kertoo Washington Post. Siinä mainittu kasvispainotteinen ruokavalio on samanlainen kuin amerikkalaisten terveysviranomaisten suosittelema ruokavalio.
Salaatti on pahin
Vihanneksista ja kasviksista kaikkein eniten päästöjä aiheutti vihreä salaatti. Sen päästöt olivat kutakuinkin samaa tasoa naudanlihan kanssa. Sianlihaan verrattuna salaatin päästöt olivat kolminkertaiset.
Kaikkein pahimpia kasvihuonepäästöjen aiheuttajia olivat pakastetut äyriäiset.
Kymmenen suurimman päästöjä aiheuttavan tuotteen listalta löytyy lisäksi muun muassa kurkku, tomaatti, munakoiso.
Enemmän sokeria?
Tutkijat toteavat, että paljon lisättyä sokeria sisältävä ruokavalio voi olla maapallon kannalta jopa parempi kuin kasvispainotteinen ruokavalio.
Samansuuntaiseen tutkimustulokseen päätyivät myös ranskalaistutkijat vuonna 2013. Heidän mukaansa kasvispainotteinen ruokavalio synnyttää suuremmat päästöt.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nautahan syö ruokaa jita ihminen ei voi syödä. Jos se ruoka jää käyttämättä se lahoaa, eli palaa ja aiheuttaa kasvihuonepäästöjä. Kun nautra jalostaa heinän ihmisen ravinnoksi samalla vähentää kasvihuonepäästöjä ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöön. Vesistössä ravinteet aiheuttavat hyvin paljon kasvihonepäästöjä.
Maaiolma on rakennettu nerokkaaksi kokonaisuudeksi. Jois ihminen alkaa häiritsemään sitä ekologiaa siinä tulee aina häiriö joka on pahasta. Ihminen on yksi osa luonnon kiertoa. Jos ihminen olisi tarkoitettu pelkälle kasvisravinniolle ihmisellä olisi pötsi, niin kjuin naudoilla on.
Vihreillä täytyy siten olla pötsi ?
Onkin koko vihreäaate ollut huijausta vain.