Kaipaan entisiä kirkonmenoja

ennenoliennen kirjoitti:

Näin joulun aikaan olen muistellut nostalgian sekaisin ajatuksin 1950- ja 60- lukujen jumalanpalveluksia kotikirkossa. Kirkonmenot olivat aina juhlallinen tapahtuma, jonne mentiin vanhempien seurassa arvokkaasti ja hurskain mielin. Kirkkoherra ja rovasti olivat ehdottomia auktoriteetteja ja heidän kiipeämistään saarnapönttöön seurattiin kunnioittavin ja ehkä hiukan pelon sekaisin mielin. Etukäteen arvailtiin, että mitähän tällä kertaa saadaan kuulla. Usein saarnoissa olikin enemmän tai vähemmän maailmanlopun tunnelma, kuitenkin olo oli turvallinen. Kanttori säesti virren veisuuta juhlallisella urkumusiikilla ja kirkonmenojen jälkeen kaikki tunsivat olevansa henkisesti ravittuja.

Nykyisin en enää käy kirkossa ollenkaan, kiitos naispappeuden. Joskus sunnuntaisin katselen TV:stä ns. jumalanpalveluksia. Ne tuntuvat lähinnä Eurovision laulukilpailuja muistuttavilta karnevaalitapahtumilta, joissa nuorisobändi esittää kitaran säestyksellä jotain epämääräistä uikutusta, naispastori pitää ujon tuntuisen "saarnan", ettei vaan pahottaisi kenenkään mieltä. Homoista ja lesboista on tehty suurimpia sankareita. On vain ajan kysymys, milloin kirkko sallii homoavioliitot.

Kaikki tämä on saanut minut miettimään, että onko kristinuskolla koskaan ollutkaan mitään todellista perustaa. Onko Jumalaa ja Jeesusta edes olemassa? Jos on, niin miten he voivat välinpitämättöminä vain vierestä seurata tätä nykyistä menoa?

Olenkin vakavasti harkinnut kirkosta eroamista. Kirkkoon kuuluminen tuntuu niin turhalta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä