Alle 10 000 asukkaan kunta jossa jo nyt on pakolaisia pilvin pimein, on asettanut tavoitteeksi, että vähintään 10 % väestöstä tulee olla mamuja. Jo nyt naiset elävät pelossa ja kuin ehdonalaisvangit. Yksikin väärä valinta harrastuksiin, vapaa-ajanviettoon tai kodin ulkopuolella liikkumiseen liittyen voi antaa rangaistuksena joukkoraiskauksen. Kunnassa raiskausten määrä väkilukuun suhteutettuna oli v. 2014 yli nelinkertainen maan keskiarvoon nähden ja vuonna 2015 tuo määrä yhä kaksinkertaistuu edellisvuodesta. Jo nyt näyttää selvältä, että alkuperäisväestö ja nimeomaan tyttölapsiset perheet, joilla on mahdollisuutta paeta kuunnasta, myös sen tekevät jo lasten turvallisuudenkin vuoksi. Ne joila ei ole tuota mahdollisuutta, jäävät pelon vangeiksi.
PALJON ONNEA PUDASJÄRVI VALITSEMALLENNE TIELLE. Kunnan talouden pelastamien valtion rahoittamalla raiskaajalegioonien ylläpidolla on yhtä älykästä kuin pakkasella housuun kuseminen lämmittämistarkoituksessa.
PALJON ONNEA PUDASJÄRVI VALITSEMALLENNE TIELLE. Kunnan talouden pelastamien valtion rahoittamalla raiskaajalegioonien ylläpidolla on yhtä älykästä kuin pakkasella housuun kuseminen lämmittämistarkoituksessa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Valkoinen pako" on totta, ja asiasta pitää pystyä puhumaan
Suomi on maahanmuuton kehitysmaa, ja siksi jo pelkkä maahanmuutosta puhuminen on suomalaisille vaikeaa.
Yksi ääripää haluaa nähdä maahanmuuton ja -muuttajat mörköinä. Vastakkainen ääripää karsastaa kaikkea keskustelua, joka tuo esille maahanmuuttoon liittyviä kielteisiä ilmiöitä. Ongelmien ääneen lausumisen pelätään lisäävän maahanmuuttokielteisyyttä.
Näistä jälkimmäinen suhtautumistapa nosti päätään viime viikolla. Taustalta löytyi tulenarka yhdistelmä: Helsingin seudun lähiöt, keskiluokan unelmat sekä lisääntynyt maahanmuutto.
Yhteiskuntapolitiikka-lehti julkaisi perjantaina kaupunkimaantieteen professorin Mari Vaattovaaran sekä kaupunkitutkijoiden Katja Vilkaman ja Hanna Dhalmannin artikkelin siitä, miksi kantaväestö muuttaa pois pääkaupunkiseudun lähiöistä, joissa asuu suhteellisen paljon maahanmuuttajia. Tutkimuksesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat (HS 25. 10. ja 27. 10.).
Tutkijakolmikko haki vastausta kysymykseen, esiintyykö Suomessa jo niin sanottua kantaväestön pakoa (white flight). Vai jätetäänkö tietyt lähiöt muista syistä?
Tutkimus osoitti, että maahanmuuttajien suhteellisen suuri osuus asuinalueella tai lähikoulussa on jo todellinen – ja ääneen lausuttu – syy muuttaa pois tietyistä lähiöistä. Usein siihen liittyy kyllästyminen alueen sosiaalisiin ongelmiin.
Professori Vaattovaaran mukaan tutkijoille oli yllätys, kuinka moni sanoi lähtöhalujensa johtuvan juuri maahanmuuttajien määrästä. Tätä suoremmin puhuvat Pohjoismaissa vain oslolaiset, joilta on kysytty samaa vastaavassa tutkimuksessa.
"Kantaväestön pako on jo täydessä käynnissä", Vaattovaara arvioi tällä viikolla.
Maahanmuuttajien määrä ei ollut Helsingin seudulla suurin eikä ainoa syy jättää asuinlähiö. Muuttopäätös on usein monien asioiden summa: asunto on kallis tai epäsopiva, muuttaja haluaa asumisuralla eteenpäin tai seutu ei miellytä.
Tällä kertaa tutkijat selvittivät kuitenkin juuri sitä, vaikuttaako maahanmuuttajien määrä muuttohalukkuuteen. Vastaus oli selvä: kyllä, se vaikuttaa.
Tutkimustuloksesta pitäisi kyetä keskustelemaan, vaikka sitä pidettäisiin ikävänä. Vaikeneminen ei poista ilmiötä.
Juuri näin. Totuuden etsiminen ja järkevä toiminta sen ohjaamana voi aikaansaada kaikille hyvinvointia edistävää kehitystä. Vastaavasti totuuden pimittämien viimeiseen asti aiheuttaa kehitystä, joka usein johtaa katastrofaalisiin seurauksiin.
Aloittajana haluan korostaa asiaa, joka jäi mainitsematta. On maahanmuuttajaryhmiä, jotka ovat täysin erilaisia kuin nykyiset "tuholaiset". Esim. Vietnamista ja Bosniasta jo kauan sitten tuli pakolaisia, jotka ovat kulttuuritaustoiltaan erilaisia, sivistyneitä. Heidän arvomaailmansa ja tapansa elää on integroitunut hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan ja siksi on tärkeää, ettei heitä ryhdytä vainoamaan. He ovat halunneet työllistyä ja elää maan tavalla, jolloin raiskauksetkin ovat hyvin harvinaisia. Tässä myös voi olla syy siihen, miksi vasta nyt Ruotsissa tajutaan kuinka valtavia ongemia nykyinen pakolaistulva aiheuttaa. Sielläkin alkuaikoina tuli maahan enimmäkseen kunnollista väkeä. Kun myöhemmin alkoi tulla alhaisemman moraalin porukkaa, uskottiin sen olevan ohimenevää. Nyt kun jo pitkään on tullut yhä vain lisää kulttuuria, joka on täysin ristiriidassa meidän pohjoismaisen oikeustajumme kanssa, on Ruotsissakin ryhtynyt kansa kapinoimaan yhä voimakkaammin. Ja hyvä niin.
Eivät osaa olla häpäisemättä Suomalaisia naisia, niin NE ON LAITETTAVA HÄPEÄMÄÄN !!!
Kaikki suomalaiset naiset itsepuolustuskurssille, eivätkä koskaan enää liiku yksin missään. Ja jos viranomaiset eivät pysty saamaan noita apinan ja pahkasian sikiöitä kuriin, niin silloin viranomaiset vaihtoon ja liukkaasti.
, koska heistä ei oo mitään turvaa, vaikka laissa turvallisuus on käsketty hoitaa.
SIINÄHÄN EI OO KAHTA VAIHTOEHTOA !!!
eiköhän ole helpompi ajaa se muslimiroskaväki helvettiin sieltä Pudasjärveltä kuin kituuttaa ainaisessa pelossa! Päättäjiin nyt painostusta ja kovaa! Sillä se lähtee millä on tullutkin eli Sianihralla!