Mitä evl. kirkko edellyttää jäseneltään?

a.matsoni

Ei oikeastaan yhtään mitään.

Tai edellyttää se sentään yhtä asiaa. Sitä että maksaa kirkollisveronsa, mutta sitähän ei voi edes välttää enää, sen jälkeen, kun sen perintä on järjestetty ihan kirkon edun mukaan nykyisellä tavalla valtion, veroviranomaisten ja työnantajien avustuksella ja toimittamana palkan ennakonpidätyksen yhteydessä puolisalaa, sammutetuin lyhdyin.

Kyseessä on siis aivan poikkeuksellinen jäsenmaksun keruujärjestelmä, joka on sorvattu nimen oman kirkon eduksi, ja joka on vuosien kuluessa hyödyttänyt kirkkoa miljardeilla euroilla, sadoilla miljoonilla vuosittain. Verrattuna siihen normaalitilaan, jossa kirkko keräisi jäsenmaksunsa niin kuin muutkin yhteisöt.

Kirkko ei edellytä jäseniltään uskoa omaan, siis kirkon, jumalaansa, eikä mihinkäänmuuhunkaan jumalann. Ateistit kelpaavat jäseniksi, kunhan maksavat kirkkoveronsa.

Kirkko ei edellytä myöskään rippikoulun käymistä jäsenyyden ehtona. Eikä jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella käymistä.

KIrkko edellyttää periaatteessa jäseniltään sitä että kastattavat lapsensa pian syntymän jälkeen ja srk saattaa jopa muistuttaa, huomauttaa, jos kastamista ei ole suoritettu, mutta mitään seuraamuksia jäsenyyden suhteen ei tule, vaikka muistutus ei tuottaisikaan kirkon toivomaa tulosta, lapsen kastattamista. Tärkeintä kirkolle on että kirkollisverot jatkavat tuloaan kirkon tilille keskeytyksittä.

Outoa on se, että kun kirkko ei edellytä eikä vaadi jäseniltään mitään muuta kuin jäsenmaksun, kirkolisveron maksamista, eikä itse pääasian?, USKON, ja en harjoittamisen osalta mitään, niin yhteiskunta koululaitoksensa nimissä pakottaa kirkon jäsenet osallistumaan ns. "oman" uskonnon oppitunneille koulussa yhteiskunnan toteuttamana ja kustantamana - käytännössä tunnustuksellisena opetuksena.

Kuvaavaa kirkon prioriteeteille on se, että ainoa asia, jossa se edes yrittää panostaa jäseniään, on lasten kastattaminen, koska se maksimoi kirkon jäsenmäärän ja sitä kautta kirkolliverokertymän ja yhteiskunnallisen vaikutusvallan.

10

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utti

      Kaiken tuon valossa kirkkoa on aika vaikea pitää minään uskonnollisena yhteisönä. Erityisesti kun se ei näyttäisi edellyttävän työntekijöiltäänkään (papit mukaanlukien) todellisuudessa juuri mitään. Erinäiset papitkin ovat avoimesti julistaneet epäuskoaan jumalaan tai muihin kirkon oppeihin.

      Kirkko pitää ihan virallisesti osia Raamatusta myytteinä, joka samalla tarkoittaa ettei se usko omiin tunnustuskirjoihinsakaan eli virallisiin oppeihinsa. Samoin esim. arkkipiispa on avoimesti todennut, ettei uskontunnustuksen kohtiinkaan tarvitse uskoa, eikä näytä uskovan kaikkiin niihin itsekään. Uskontunnustus on siis käytännössä kollektiivinen valhe, ja sekin myönnetään varsin avoimesti.

      Tietääkö joku edellytetäänkö uskonnollisia yhteisöjä tai erityisesti kirkkoa koskevissa lakipykälissä mitään koskien yhteisöjen oppeja ja sitä uskovatko ne edes itse virallisestikaan niihin?

      • Kirkkolaissa on tunnustuksesta näin:

        "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä."

        Kirkkojärjestys sitten tarkentaa näin:

        "Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan."


    • Kirkkojärjestys muuten asettaa jäsenille velvoitteita:

      "Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista.

      Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan."

      • hjkhps

        Kuolleita kirjaimia käytännössä. Jos kirkko pitäisi noista tiukasti kiinni, niin kirkosta erottaisiin vielä paljon nykyistä enemmän.


      • hjkhps kirjoitti:

        Kuolleita kirjaimia käytännössä. Jos kirkko pitäisi noista tiukasti kiinni, niin kirkosta erottaisiin vielä paljon nykyistä enemmän.

        Todellakin. Eihän kirkko käytännössä kai erota ihmisiä jäsenyydestään. Mielenkiintoista, että tällaisia säädöksiä kuitenkin on voimassa.


      • utti
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Todellakin. Eihän kirkko käytännössä kai erota ihmisiä jäsenyydestään. Mielenkiintoista, että tällaisia säädöksiä kuitenkin on voimassa.

        Voisikohan noista johtaa vakavasti otettavissa olevan esityksen siitä että kirkko itse asiassa rikkoo sitä koskevia pykäliä nykyisellään?

        En tietenkään usko että sitä nyt noilla perustein syylliseksi todettaisiin mihinkään tms. mutta aika mielenkiintoisen keskustelun se voisi herättää.


    • Minäkin kannatan sitä, että ketään ei voisi alaikäisenä liittää minkään uskonnon, uskontokunnan, kirkon tms. jäsenyyteen.
      Uskonnon, uskontokunnan, kirkon tms. jäsenyyden edellytyksenä tulisi aina olla henkilön aikuisena tekemä päätös ja vakaa harkinta, ja uskonnon, uskontokunnan, kirkon tms. valtuutettujen edustajien tulisi aina tutkia, onko uskontoon, uskontokuntaan, kirkkoon tms. yhteisöön liittymistä haluavan vakaumus sellainen kuin tämä kys. haluava väittää.

    • Katolilaisuudessa

      Katsoin katolisen kirkon www-sivuilta, mitä katolisen kirkon jäseneltä edellytetään. Messussa käyntiä, ehtoolliseen osallistumista ja ripittäytymistä vähintään kerran vuodessa. Lisäksi sunnuntaityötä pitää välttää ja osallistua paastoon kirkon säätäminä päivinä, jolloin lihaa ei saisi syödä. Miksi evl.fi sivuilla ei lue, mitä luterilaiselta edellytetään. Vaikuttaa siistiltä tuo katolisuus, kun oikein odotetaan messuun...

      • Ev.lut. kirkossa ainakin ennen kastettavalta, eli imeväiseltä lapselta, on vaadittu, että hän luopuu pois Perkeleestä, ja kaikista hänen menoistansa, jne.


    • yioww

      Munatonta meininkiä kirkolta - ei ihme että tosiuskovaisetkin jättävät hukkuvan kirkkoveneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4370
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2230
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1451
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      968
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe