VENÄJÄ Yhdysvaltain hallinto- ja sotilasviranomaisten mukaan Venäjä on saavuttanut jo paljon tavoitteistaan Syyriassa, ja vähin kuluin.
Kolme kuukautta Syyrian sotaan lähdön jälkeen on Vladimir Putin saavuttanut keskeisimmän tavoitteensa; vakiinnuttaa al-Assadin hallinnon asema sisällissodan runtelemassa maassa, analysoivat yhdysvaltalaislähteet uutistoimisto Reutersille.
Lähteiden mukaan Venäjä toimii Syyriassa myös varsin kohtuullisin kustannuksin, joten sotilasoperaatiota voidaan jatkaa tällä tasolla jopa vuosia.
– On kiistatonta, että Assadin hallinnolla on Venäjän sotilastuen ansiosta jopa turvallisempi tilanne kuin aiemmin, kertoo nimettömänä pysytellyt Yhdysvaltain hallinnon korkea virkamies.
Myös viisi muuta Reutersin haastattelemaa amerikkalaislähdettä ovat sitä mieltä, että Venäjän operaatio Syyriassa on ollut pääosin menestyksekäs ja saavutettu varsin vähin kustannuksin.
Tosin amerikkalaisviranomaiset varoittavat, että Putin voi kohdata vakavia ongelmia, mitä kauemmin Venäjä ottaa osaa Syyrian sotaan.
Yhdysvaltain tiedustelulähteen mukaan Syyrian operaatio maksaa Venäjälle vuodessa 1–2 miljardia dollaria. Huolimatta kotimaan talousongelmista, saa Venäjä silti mahtumaan kulut maan vuosittaiseen 54 miljardin dollarin puolustusbudjettiinsa.
Menoja laskee myös öljyn hinnan halventuminen, mikä vähentää lentokoneiden ja sotalaivojen polttoainekuluja. Lisäksi Venäjä voi pommituksissaan hyödyntää Neuvostoliiton aikaisia pommivarastojaan.
Artikkeliin liitetyllä uutisvideolla Venäjä esittelee Isisiä vastaan tekemiään iskuja. ISTV:n video on lokakuulta. Iskut tehtiin sen jälkeen, kun Putin sai parlamentin ylähuoneelta luvan käyttää asevoimia Venäjän ulkopuolella.
Syyria on myös testikenttä
Venäjä käyttää Syyriaa lisäksi uusien aseiden testaamiseen taisteluolosuhteissa sekä niiden integrointiin sotilastaktiikoihin. Lisäksi Venäjä hioo taitoja miehittämättömien lennokkien käytössä.
– Eivät venäläiset lähteneet peitetyin silmin liikkeelle. He saavat kulujaan vastaan eräitä hyötyjä, summaa amerikkalainen tiedusteluviranomainen.
Hmeymimin lentotukikohtaa Syyriassa vartioineet Venäjän merijalkaväen sotilaat palasivat maanantaina komennukseltaan Sevastopoliin Krimille.
Venäjällä lasketaan olevan Syyriassa noin 5 000 sotilasta, mukaan lukien lentäjiä, maahenkilökuntaa, tiedusteluväkeä, turvallisuusjoukkoja sekä sotilasneuvonantajia.
Venäjä on menettänyt yhden siviilimatkustajakoneen Egyptissä Isisin väitetyn pommin myötä. Koneen maahansyöksyssä kuoli 224 ihmistä.
Syyriassa on menetetty ainakin yksi Su-24-rynnäkköpommittaja Turkin ilmavoimien ammuttua sen alas.
Venäläislentäjä Oleg Peshkov kuoli, kun Turkki pudotti Venäjän SU-24 -rynnäkkökoneen.
Virallisesti Venäjä on myöntänyt kolmen sotilaansa kuolleen Syyriassa. Yhdysvallat arvioi kaatuneiden määräksi noin 30.
– Käytettävissä olevien tietojen valossa nykyinen sotilaallisen osallistumisen taso (Syyriassa) on täysin merkityksetöntä Venäjän taloudelle tai maan budjetille, huomauttaa analyytikko Vasili Kashin Analyses of Strategies and Technologies -keskuksesta.
– Tällä tasolla operaatiota voidaan jatkaa vaikka kuinka kauan.
Timo Myllyniemi

Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä, havainto on oikea siltä osin että Venäjän asevoimat harjoittelevat säännöllisesti muutenkin, eli Syyria on tavallaan sotaharjoitusta?
on hyvin vähäinen USA:n verrattuna. Jenkit ovat Lähi-Idässäkin sotineet parikymmentä vuotta.
20 vuotta eikä mitään ole aikaansaatu! 25 vuotta sitten Lähi-Itä oli paljonparempi paikka kun siellä oli vallassa diktaattorit, niin kuin tuollaisissa maissa kuuluukin olla. 9.11. iskutkin johtuivat vain ja ainoastaan siitä että USA sekaantui Lähi-Idän asioihin liikaa.
Teillähän on oma diktaattori nimeltään Putin.
Meillä länsimaissa kenellekkään ei anneta tuollaista valtaa jossa valtaeliitti rypee rahassa ryöstöin, manipuloi ja ryöstää sekä mukiloi median palvelemaan vain valtaeliitin etua valehtelemalla kansalle ulkopuolisista uhista.
Meno on kuin taannoisella Neuvostoliitolla joka kaatuikin mahdottomuuteensa.
Joko Putinin 175 miljardin omaisuus on selvitetty kun se on tehty noin 100 000 Euron palkalla?
Saddamin hallinnon kahdessa sodassa. Demokratian yritys on onnistunut heikosti.
Ei Assadin voitto Venäjän tuella tuo demokratiaa senkään vertaa.
Tämän Natokiimaisen valheita pitää tarkastella suurennuslasilla, kunhan asiat selkiintyvät esim. Syyriassa?
Valtaeliittistä puhuminen osoittaa tietämättömyyttä mm. USA:ssa valtaa pitävään pieneen eliittiin?
USA:ssa valta vaihtuu vapaissa vaaleissa.
Venäjällä valta on keskittynyt Putinin pienen lähipiirin käsiin. Vaalit eivät ole vapaita, koska opposition toiminta estetään.
Assadin ja Venäjän voitto Syyriassa merkitsee diktatuurin jatkumista.
Kaikki ymmärtävät että USA:ssa presidentin valitsee Wall Street, asetehtaat jne.
Ei siellä ole mitään demokratiaa.
Etkö ole kuullut USAn vaaleista jossa jokainen voi raapustaa sen nimen paperiin jonka haluaa, aivan kuten muuallakin länsimaissa?
-Ai niin ihan unohdin, eihän Putin venäjällä vapaista vaaleista voi kertoa, Putin setä voisi menettää valtansa ja hiekkalaatikkonsa. Venäjällä äänestetään sitä mitä saa äänestää, joko piipun edessä tai rahatukolla.
Tämä vielä jäi käsittelemättä:
Joko Putinin 175 miljardin omaisuus on selvitetty kun se on tehty noin 100 000 Euron palkalla?
Omituisesti muotoiltu, yritä palauttaa Syyria mieleesi ennen 'ulkoisia' puuttujia' aikaan?
Syyria toimii omilla ehdoillaan, Arabihallinnoilla pitää olla kovatkin otteet käytössä....onhan niistä nähty esimerkkejä....heimot eivät pysy kurissa, puhumattakaan kun aletaan hämmentämään ulkoisilla voimilla?
Että pitää olla kovakalloinen....vapaissa vaaleissa?
Kyllä, kyllä vaalit pidetään ja presidentti ynnä muu kulissi valitaan mutta valta on siellä missä on iso raha?
Mene museoon.
Sittenhän everstiluutnantti on tästä eri mieltä kuin USA:n hallinto.
Kumpaa pitäisi uskoa?
Näet taas 'everstiluutnantteja' joka puolella?
Kaikki ei ole prpagandaa, mitä jenkeissä kirjoitetaan.
Jenkeillä ei mene hyvin muutenkaan.
Dow Jones -indeksi on vuoden alussa laskenut ennätysmäisen alhaalle, viimeisten 119 vuoden aikana, ja on pudonnut yli viisi prosenttia.
CNN uutisoi, että Dow Jones —indeksi on menettänyt 911 pistettä, joka on huonoin tulos vuoden 1897 jälkeen. FactSet yhtiön mukaan tämä on suurin pudotus neljän päivän sisällä vuoden alussa, koko kurssikehityksen seuraamisen historian aikana. Nasdaq —indeksi on pudonnut kuusi prosenttia, mikä on huonoin tulos 16 vuoteen, vuoden 2000 jälkeen.
"Sijoittajat ovat joutuneet aloittamaan tämän vuoden paniikissa", kommentoi USA:n pörssimarkkinoiden romahdusta CNN —kanavalle, Yardeni Research yhtiön johtaja Ed Yardeni.
Tilanne heikkeni USA:n pörssimarkkinoilla, kun Kiinan pörssimarkkinoilla tapahtui romahdus ja keskuspankin Kiinan valuutan kurssi putosi alimmalle tasolle, viime vuoden elokuun jälkeen.
Lisäksi paniikkia on lisännyt öljyn markkinahintojen putoaminen alhaisimmalle tasolle 12 vuoteen.
Brent —öljyn hinta on pudonnut 33 dollarin tynnyriltä, uutisoi Reuters.
"Venäjä onnistunut Syyriassa"
Onko? Miksi ISIS toimii edelleen ja sota jatkuu?
Isiksen päivä ansiot öljystä ovat pudonneet kolmesta miljoonasta taalasta miljoonaan. Kiitos Venäjän.