Jumala poistuu Suomen oikeussaleista perjantaina

Viimeiset taikauskon rippeet siivotaan pois.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/jumala-poistuu-suomen-oikeussaleista-ensi-perjantaina/2202796

Jumalaan vetoaminen poistuu oikeudenkäynneistä tammikuun alusta alkaen, sillä Suomessa luovutaan 1. tammikuuta todistajan valasta. Tammikuusta alkaen kaikilta todistajilta pyydetään todistajan vakuutus.

Ero näissä kahdessa on se, että todistajan valassa todistaja lupasi ja vannoi kertovansa totuuden "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta".

Todistajan vakuudessa todistaja lupaa ja vakuuttaa kertovansa asiassa totuuden "kunnian ja omantuntoni kautta".
43128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Niin paljon kuin oikeussaleissa on valheita puhuttukin, on aika siirtyä tekopyhyydestä varsinaiseen asiaan.
Aika tulee näyttämään löytyykö uskovaisiksi itseään tituleeraavilta kunniaa ja omaatuntoa. Tähän asti sitä ei ole heiltä vaadittu.

Äänestä
  • Helena Konttinen ennusti tämän.

    Minä vastaan että sitä kunnioitusta ja omaatuntoa jota olen kohdannut jumalattomilla, käräjäoikeudesta aina korkeimpaan oikeuteen saakka en luota heihin ja mikäli toivomukseni täytettäisiin soisin heidän persreikänsä olevan tulessa viimeiseen tuomioon asti ja siitä ikuisuuden ajan. Harvat näistä

    Äänestä

  • Henok kirjoitti:

    Helena Konttinen ennusti tämän.

    Minä vastaan että sitä kunnioitusta ja omaatuntoa jota olen kohdannut jumalattomilla, käräjäoikeudesta aina korkeimpaan oikeuteen saakka en luota heihin ja mikäli toivomukseni täytettäisiin soisin heidän persreikänsä olevan tulessa viimeiseen tuomioon asti ja siitä ikuisuuden ajan. Harvat näistä

    Minä ehdotan että otamme tilalle Harry Potter-kirjan.

    Äänestä

  • "Niin paljon kuin oikeussaleissa on valheita puhuttukin, on aika siirtyä tekopyhyydestä varsinaiseen asiaan."
    Tarkoitatko, että valheiden kertominen oikeussaleissa nyt jotenkin vähenisi?
    :)
    Et taida olla ihan viisas.

    Äänestä

  • * Tämä lainmuutos osoittaa Jumalan kunnioituksen hupenevan valtiovallan toimista, jumalattomuus syvenee edellisen ja nykyisen hallituksen ja eduskunna toimesta hurjaa vauhtia !
    * Vaikka tuota Raamatun kautta vannomista ei olisi Raamatun mukaan koskaan saanut asettaakaan suomen lakiin. Koska Raamattu kieltää kaikenlaisen vannomisen Jumalan ja Hänen sanasa kautta, ja vielä varmistetaan, " Älkää ensinkään vannoko, ei minkään kautta, siinä luetellaan, minkä kautta ei saa vannoa, eli vannominen on aina Jumalan sanan vastaista. Tämä uudistus parempan päin, tuli vaan vääristä vaikutteista, Jumalan kielteisyydestä. Kunhan vaan ei islamin kuoleman/murha-lakia aleta soveltamaan suomen lakiin ?

    Äänestä

Lopunajan merkit vaan vahvistuu.

Äänestä
  • Taikauskon loppu vahvistuu.

    Äänestä

  • HYVÄ, ettei islamistimuhamettilaisetkaan voi vedota omaan jumalaansa.

    Äänestä

  • "Lopunajan merkit vaan vahvistuu" - Sanoi muinainen kreikkalainen kun usko Zeukseen hiipui.

    Äänestä

  • Sekin on merkki lopunajasta kun joku asteroidi tippuu mereen. Ilmestyskirja ennustaa tämän. Nythän puhutaan että 2029 tulisi eräs möykky lähelle ja taitaa olla seuraava killeri-kandi vuorossa 2036 tai jotain. Tämä viimeinen olisi todella vaarallinen mötikkä.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Sekin on merkki lopunajasta kun joku asteroidi tippuu mereen. Ilmestyskirja ennustaa tämän. Nythän puhutaan että 2029 tulisi eräs möykky lähelle ja taitaa olla seuraava killeri-kandi vuorossa 2036 tai jotain. Tämä viimeinen olisi todella vaarallinen mötikkä.

    Ilmestyskirja 8:8 puhuu tästä. Kolmasosa laivoistakin hukkuu Raamatun mukaan siinä törmäyksessä.

    Äänestä

  • * Kaikki, mitä hallitus on tekemäsä Jumalan kielteisyyden edistämiseksi, puhuu lopunajan eksytyksestä ja antikristuksen hengen voimistumisesta, niin kuin esm. Stubbin uuden maailaman järjestyksen puolesta, se tarkoittaa nimenomaa antikristuksen aikakautta.
    * Mies tulee omissa nimissään, mene Jumalan temppeliin, sanoo olevansa Messias, eli Jumala. tekee liiton Israelin kanssa, mutta on jo valmiina petos mielessä, alkaa tuhoamaan Israelia sisältäpäin. Tätä Stubb ihannoi ja on valmis ottamaan antikristuksen vastaan, sillä se tulee poliittista ideologiaa hyväksi käyttäen. Mies on , nykyhenkeen sopivasti, karismaatikko, saa kansat sopuun keskenään, ratkoo maailman talouden uuteen nousuun, saa koko maailman yksimielisen hyväksynnän, mutta taaskin sillä on pahat mielelssä, alkaa sodan, joka ratkaistaan Harmegedonin taistelussa, itse Herra Jeesus astuu esiin ja tuhoaa tämän pedon ja sen sotajoukot Sanallaan.

    Äänestä

Vielä kun kansa ymmärtäisi jättää rahoittamatta koko saatanan kirkkoa.

Äänestä
  • En ole tiennytkään, että kansa on rahoittanut saatanan kirkkoa. Kirkkoon kuuluva kansanosa maksaa kirkollisveroa, mutta ei sillä ole mitään tekemistä saatanan kirkon kanssa.

    Äänestä

Luopumus kristillisyydestä ja islamin nousu erittäin todennäköiseksi Ilmestyskirjan pedoksi on merkkejä Jeesuksen takaisin paluusta. Se peto tappaa vääräuskoisia kuten Ilmestyskirja 13. ennustaa. Ettekö ole havainneet isisin toimia? Sokeitako olette?

Äänestä
  • >Ettekö ole havainneet isisin toimia?
    Jaa sitäkö, että Isis tappaa pääasiassa muslimeja?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    >Ettekö ole havainneet isisin toimia?
    Jaa sitäkö, että Isis tappaa pääasiassa muslimeja?

    Pötyä. Kyllä niille kelpaa kaikki vääräuskoiset. Muslimeja siksi kun heidän valtapiirissään on vääräuskoisia muslimeita. Kunhan islam leviää ja radikailisoituu kuten nähdään Euroopassakin, silloin myös repe on vaarassa.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Pötyä. Kyllä niille kelpaa kaikki vääräuskoiset. Muslimeja siksi kun heidän valtapiirissään on vääräuskoisia muslimeita. Kunhan islam leviää ja radikailisoituu kuten nähdään Euroopassakin, silloin myös repe on vaarassa.

    En vaan jaksa huolestua. Delegoin homman sinulle, kun tunnut olevan lahjakas. :)

    Äänestä

  • Merkkejä Jeesuksen takaisin paluusta? Niin kauan kuin muistan, ja muistan aika kauas taakse, olen nähnyt sähkö- ja aikaisemmin puhelinpylväissä paperi-ilmoituksia, joissa kerrotaan "Jeesus tulee pian" -ennustuksia ja kehotetaan lisäksi olemaan valmis. Ei ole näkynyt.
    Ja nytkö taas on merkkejä nähtävissä? Eikö ole hassua, että pitää aina vain puhua merkeistä, vuosikymmenet samoja merkkien näkemistä? Toiset ovat ennustelleet maailmanloppua ja asiasta varmoina ovta myyneet omaisuutensa ja menneet jonnekin vuorille luolaan sitä odottamaan tai rikkaammat ovat rakennuttaneet maanalaisia bunkkereita kuukausien muonavarustuksilla. Vaan eipä ole loppunut.
    Pitäisiköhän keskityyä johonkin muuhun kuin noiden merkkien tulkitsemiseen ja olemattoman odottamiseen? Eikö sen ajan voisi käyttää hyväksi vaikkapa kotimaisten (alkuperäisten) vähävaraisten auttamiseen kun Jeesus näyttää heidät hyljänneen ja antaa lasten kärsiä.

    Äänestä

  • ajateltavaa kirjoitti:

    Merkkejä Jeesuksen takaisin paluusta? Niin kauan kuin muistan, ja muistan aika kauas taakse, olen nähnyt sähkö- ja aikaisemmin puhelinpylväissä paperi-ilmoituksia, joissa kerrotaan "Jeesus tulee pian" -ennustuksia ja kehotetaan lisäksi olemaan valmis. Ei ole näkynyt.

    Älä enää anna pettää itseäsi, vaan HERÄÄ.

    2Pt 3:3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan 3:4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." 3:5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta 3:6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. 3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Äänestä

  • Kiitos Simelius. Islamin henki on MESTAUS-henki. Vaivanajan marttyyreja tullaan mestaamaan, myös giljotiineilla.

    Biblia (1776) Ja minä näin istuimet, ja he istuivat niiden päällä, ja heille annettiin tuomio; ja niiden sielut, jotka Jesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden mestatut olivat, ja jotka ei petoa kumartaneet eikä hänen kuvaansa, ja ei ottaneet hänen merkkiänsä otsiinsa taikka käsiinsä; ja he elivät ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

    Uskoni mukaan pahuutta hillitsevä voima, rukoileva seurakunta, tullaan tempaamaan Karitsan häihin. Sitten alkaa 7-vuotinen vaivanaika mestausvainoineen. Giljotiinit ovat jo valmiina.

    https://www.google.fi/#q=fema guillotines

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Älä enää anna pettää itseäsi, vaan HERÄÄ.

    2Pt 3:3 Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan 3:4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." 3:5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta 3:6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. 3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 3:10 Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Älkää välittäkö sodan äänistä, sillä niitä on aina kuuluva.
    Lainaus mutta mistä? Nyt äkkiä google käyntiin :-)

    Äänestä

  • lopeta_hourailu kirjoitti:

    Älkää välittäkö sodan äänistä, sillä niitä on aina kuuluva.
    Lainaus mutta mistä? Nyt äkkiä google käyntiin :-)

    Ota vastaan rauha.

    Fil 4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

    Luuk 21:25 Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. 21:27 Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. 21:28 Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

    Room:

    8:18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
    8:19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
    8:20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
    8:21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
    8:22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
    8:23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

    Äänestä

  • ajateltavaa kirjoitti:

    Merkkejä Jeesuksen takaisin paluusta? Niin kauan kuin muistan, ja muistan aika kauas taakse, olen nähnyt sähkö- ja aikaisemmin puhelinpylväissä paperi-ilmoituksia, joissa kerrotaan "Jeesus tulee pian" -ennustuksia ja kehotetaan lisäksi olemaan valmis. Ei ole näkynyt.
    Ja nytkö taas on merkkejä nähtävissä? Eikö ole hassua, että pitää aina vain puhua merkeistä, vuosikymmenet samoja merkkien näkemistä? Toiset ovat ennustelleet maailmanloppua ja asiasta varmoina ovta myyneet omaisuutensa ja menneet jonnekin vuorille luolaan sitä odottamaan tai rikkaammat ovat rakennuttaneet maanalaisia bunkkereita kuukausien muonavarustuksilla. Vaan eipä ole loppunut.
    Pitäisiköhän keskityyä johonkin muuhun kuin noiden merkkien tulkitsemiseen ja olemattoman odottamiseen? Eikö sen ajan voisi käyttää hyväksi vaikkapa kotimaisten (alkuperäisten) vähävaraisten auttamiseen kun Jeesus näyttää heidät hyljänneen ja antaa lasten kärsiä.

    * Kyllä, merkkejä Jeesuksen takaisin tulosta on ollut siitä alkaen, kun Hän astui ylös taivaisiin, Hänen pitikin tulla samantien, mutta kun Hänen oma kansansa petti ja tappoi Messiaansa, asia siirtyi uusiin uomiin, eli seurakunnan luomiseen Kristuksen veren ja uhrin kautta, Jumala saarnautti ristin hullutuksen, kun viisaudesta ei ollut apua. Mutta ole huoleti, JEESUS kyllä TULEE ! Eikä sitten enää viivyttele !

Olemme lopunajassa. Ei siis ihme, että tämän maailman ruhtinaan toiminta kirkastuu. Pian alkaa Antikristuksen maailmanhallitus. Lähitulevaisuus: Tempaus, vaivanaika, 1000-vuotinen maailmanrauha.

RAPTURE

Biblia (1776) Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

https://www.google.fi/#q=rapture of the church

TRIBULATION

Biblia (1776) Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.

https://www.google.fi/#q=great tribulation

PEACE

Biblia (1776) Ja hän otti lohikärmeen kiinni, vanhan madon, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänen tuhanneksi vuodeksi,

https://www.google.fi/#q=god's kingdom

Äänestä
  • Propaganda-videot tehoaa näköjään hyvin hihhuleihin,
    Ei ihme että ISIS käyttää niitä kun kristitys nielee kaiken paskan mitä heille syötetään. Sitä se on kun ei ole tottunut käyttämään aivoja vaan otetaan elämänohjeet vanhasta satukirjasta.

    Äänestä

  • Kiitos Simelius. Hyvät videot. Terveisiä Ruotsista.

    https://www.youtube.com/watch?v=dlG75wb7lLw

    Ystäväni John Houkin kooste: ISLAMISM

    https://oneway2day.wordpress.com/category/islamism/

    Olemme lopunajassa. Raamattu todistaa.

    Biblia (1776) Ja pitää tapahtuman viimeisinä päivinä (sanoo Jumala), että minä tahdon vuodattaa minun Hengestäni kaiken lihan päälle: ja teidän poikanne ja tyttärenne pitää ennustaman, ja teidän nuorukaisenne pitää näkyjä näkemän, ja teidän vanhimpanne pitää unia uneksuman.

    Jeesus pelastaa muslimeja TÄNÄÄN.

    https://www.youtube.com/results?search_query=muslims turn to jesus

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Kiitos Simelius. Hyvät videot. Terveisiä Ruotsista.

    https://www.youtube.com/watch?v=dlG75wb7lLw

    Ystäväni John Houkin kooste: ISLAMISM

    https://oneway2day.wordpress.com/category/islamism/

    Olemme lopunajassa. Raamattu todistaa.

    Biblia (1776) Ja pitää tapahtuman viimeisinä päivinä (sanoo Jumala), että minä tahdon vuodattaa minun Hengestäni kaiken lihan päälle: ja teidän poikanne ja tyttärenne pitää ennustaman, ja teidän nuorukaisenne pitää näkyjä näkemän, ja teidän vanhimpanne pitää unia uneksuman.

    Jeesus pelastaa muslimeja TÄNÄÄN.

    https://www.youtube.com/results?search_query=muslims turn to jesus

    Ole hyvä.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Ole hyvä.

    Ole hyvä vaan minunkin puolesta
    Joukossa tyhmyys tiivistyy.

    Äänestä

Jaak.5:12. Mutta ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan kautta älkääkä maan, älkää mitää muutakaan valaa..... Jes.54:9. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. 1Moos.22:16.

Äänestä
  • Risti-riita. Ota Jeesus ja pyydä Häneltä ymmärrystä:)

    Biblia (1776) Ja se tulee teidän ensin tietää, ettei yksikään prophetia Raamatussa tapahdu omasta selityksestä.

    Jos saat kutsun, siihen kandee vastata.

    > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle. <

    http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm

    Äänestä

Kandee. Jes! Kandee!

Äänestä

Väittivätkö Baalin profeetat Raamattua taikauskoksi!?

Äänestä

Moneltako suomalaiselta löytyy kunnia ja omatunto?
Itse arvioisin, että ei kovinkaan monelta oikeudessa esiintyvältä.
Kun vielä otetaan huomioon, millä tavalla tarkoituksenmukaisia tuomioita Suomen oikeusistuimet viime aikoina ovat jakaneet, niin sanoisin, että pelleilyksi on mennyt kokosuomalainen oikeudenkäyttö.
Ala-arvoista touhua. Maksammeko me oikeasti veroa ja palkkoja tuollaisesta harrastelutoiminnasta?

Äänestä

On ihmisryhmiä jotka värjäävät hiuksensa tai käyttävät peruukkeja esiintyen kristittyinä risti kaulassa mutta ovatkin muista uskonnoista . Näitä rahanhuijaajia on uskonnoissa myös hyväntekeväisyysbisneksissä ja elokuva sekä musiikkibisneksissä . Voivat jopa opettaa Jeesuksesta mutta itse eivät usko yhtään . Vähän kuin myyntityö. Näyttää olevan ihmisjoukkoja jotka varastavat identiteettejä ja nimiä sekä keksivät nimiä mutta näitä uskonnollisia ryhmiä on ihan kuin ammattiteatterilaisia esiintyjiä mutta huijaavat . Pitäkää usko jumalan poikaan . Älkää uskoko satuja tai taruja.

Äänestä

Kolmasosa laivoista tarkoittaa koko luomisaikaa kaikkina aikoina yhteensä . Merikin antaa kuolleensa koska sielut nousee Jeesuksen luokse ja ne erotellaan vuohiksi ja lampaiksi . Jeesus kielsi vannomasta . Hyvä niin . Kaikkivaltias On silti olemassa vaikka sen kieltää . Ilmestyskirjassa on kohtia mihin kieltävät joutuvat ikuisesti sieluineen ja demonit . Jeesus puhui usein helvetistä ja siitä että jos hän ei menisi ristille sovittamaan syntejämme emme pelastuisi. One for all. Yksi kaikkien puolesta siis. Hän kuoli puolestamme että me saisimme elää. Sana rististä on hullutus niille kun kadotukseen menevät . Risti on pelastuville Jumalan voima. Ristiinnaulitussa .

Äänestä

Jeesus sanoi jälkeensä tulevan vääriä profeettoja ja kristuksia sekä antikristuksen hengen olevan sen joka ei tunnusta poikaa lihaan tulleeksi sanaksi . Yksikään henki joka ei tunnusta Jeesusta ihmiseksi tulleeksi ei ole jumalasta.

Äänestä

Vai saatana . Sehän on valehtelija ja kansojen villitsijä . Kun teet pahaa palvelet sitä kun teet hyvää ilman palkkaa palvelet Jeesusta esim.kun autat toisia . Kun jätät kostamatta toimit kuin Jeesus kun kostat kärsit itse mutta palvelet paholaista. Kristitty on armahdettu syntinen . Oletko sinä armahdettu . Jeesus sovitti syntisi ristillä . Se on rakkautta. Joh3:16-17 .

Äänestä

On se vaan hyvä, että jumalattomat kirkon jäsenet eivät saa enää valehdella oikeudessa vannomalla Jumalan nimeen puhuvansa totta, vaikka valehtelevat. Jeesus itse asiassa kielsi vannomisen, joten koko touhu on ollut alusta asti Jumalan tahdon vastaista.

Kristitylle riittää juhallinen vakuutus, mutta jumalaton valehtelee oman etunsa tähden vaikka häntä miten vannottaisi tai vaikka hän kuinka vakuuttaisi puhuvansa totta omantuntonsa ja kunniansa kautta. Rikollinen mieli ei kunniasta ja omastatunnosta mitään välitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

HienoUudistus kirjoitti:

Viimeiset taikauskon rippeet siivotaan pois.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/jumala-poistuu-suomen-oikeussaleista-ensi-perjantaina/2202796

Jumalaan vetoaminen poistuu oikeudenkäynneistä tammikuun alusta alkaen, sillä Suomessa luovutaan 1. tammikuuta todistajan valasta. Tammikuusta alkaen kaikilta todistajilta pyydetään todistajan vakuutus.

Ero näissä kahdessa on se, että todistajan valassa todistaja lupasi ja vannoi kertovansa totuuden "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta".

Todistajan vakuudessa todistaja lupaa ja vakuuttaa kertovansa asiassa totuuden "kunnian ja omantuntoni kautta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu