Turvapaikkaparlamentti saa laatia sääntönsä itse
JUHA AHO-PYNTTÄRI
KAUHAVA Vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat valinneet keskuudestaan 14-henkisen parlamentin. Yksi jäsenistä on nainen.
– Se oli täällä kova juttu ja vastoin ennakko-odotuksia, mutta jokainen tietää, että jos häntä kokouksessa vähänkin katsoo vinoon, tulee lähtö, johtaja Ilkka Peura sanoo.
Lieveilmiöt komppaniaan majoittuneilla ovat Ilkka Peuran mukaan vähenemään päin. Lähtö Kauhavalta on iso rangaistus.
Lennokas johtaja jalat maassa
KAUHAVA Kun Ilkka Peura (54) valittiin lokakuun alussa SPR:n Kauhavan vastaanottokeskuksen johtajaksi, hän arvioi tehtävää elämänsä vaativimmaksi.
Se oli paljon sanottu mieheltä, joka on elämässään kohdannut yllättäviä käänteitä, joutunut tekemään nopeita päätöksiä hankalissa tilanteissa.
Eräs takaumista: Hävittäjälentäjä Peura lähestyy yöllä kiitorataa Rovaniemellä. Sää on muuttunut nopeasti. Lunta tulee vaakasuoraan, näkyvyys olematon. Kittilään liikaa matkaa.
Drakenin polttoaine niin vähissä, että laskeutua pitää.
Toinen vaihtoehto tuntuu hyytävältä: Vetää kone vielä kerran ylös, suunnata se asumattomalle alueelle ja käyttää heittoistuinta.
Tunne siitä, kun hävittäjä liukuu radalla kylkimyyryä kolme sataa lasissa. Kuin rattikelkkaa ohjaisi.
– Joskus tulee mieleen, että hei, ennenkin on tuntunut tältä ja olemme selvinneet. Tehdäänpä vain töitä, Peura miettii mennyttä, nykyistä ja tulevaa.
Johtajaksi valittu tiesi suunnilleen etukäteen, mitä pesti vastaanottokeskuksessa tuo tullessaan.
Tilanne oli kaoottinen. Käsikirjoitusta ei ollut. Ainoa vaihtoehto oli taas improvisoida.
– Kun tällainen älytön määrä (pakolaisia) saapuu tänne yhtä aikaa, siinä olisi ollut aika lapsellista kysyä, miten tämä organisoidaan. Heiltä, joilta edes olisi voinut kysyä, on siellä parempaakin tekemistä, Peura sanoo.
Vielä ei ole tullut tunnetta, ettei tilanne olisi hallinnassa.
– On ollut helppoa pitää jalat maassa ja pää pois pilvestä. Jos tulee huono päivä, käyn katsomassa lapsia tuolla (vastaanottokeskuksen omalla) koululla.
Peuraa auttaa näppituntuma omasta jaksamisesta ja paineensietokyvystä.
– Tiesin, että voin tehdä ilman vapaapäiviä kolme viikkoa 18-tuntista työpäivää. Tein kaksi ja puoli. Siitäkin loppupäivät olivat vain 12,5-tuntisia.
Kun normaalimpi päivärytmi oli jo löytynyt, kului muutamia vuorokausia, kunnes Peura havahtui hereille yöllä vartin yli viisi miettimään olisiko hän sittenkin väsynyt.
Ajatukset palaavat sotakorkeakoulun testeihin ja pelastautumisharjoituksiin, joissa ensin luuli jaksavansa vain kaksi vuorokautta samoilla silmillä.
– Kun on muutaman kerran ylittänyt oikein reilusti luulemansa jaksamisen rajat, tietää että jaksaa uskomattoman paljon sitäkin enemmän. Ei se silti tarkoita luuloa omasta erinomaisuudesta tai kuolemattomuudesta.
Kuolema liippasi läheltä kymmenen vuotta sitten sairaalan teholla.
Suoliston rutiinileikkaus. Kaksi virhettä. Vatsakalvontulehdus, verenmyrkytys.
Piti tehdä kriittinen hätäleikkaus.
– Makasin siellä hengityskoneessa ketamiinin tuottamissa huumehöyryissä ja näin harhoja. Se oli niin hirveä kokemus, etten kahteen vuoteen pystynyt siitä itkemättä kertomaan.
Hän selvisi vahvan fyysisen kuntonsa ansiosta, muttei ilman jälkiseurauksia. Tuli kouristuksia. Puhekyky ja muisti katosivat viikoiksi.
Ensimmäisenä palautui englannin kieli.
Vain puolitoista vuotta aikaisemmin hän oli palannut perheensä kanssa Yhdysvaltojen Alabamasta. Ilmavoimien esikunta oli lähettänyt hänet ainoana Montgomeryn Air War Collegeen vuodeksi opiskelemaan strategian maisteriksi.
Leikkaukseen katkesi hyvässä nosteessa ollut sotilasura.
– Siitä toimintaympäristöstä ja niistä ihmisistä en olisi muuten ikinä jäänyt ennenaikaisesti eläkkeelle. Palveluksen maksimimäärä olisi täyttynyt näinä aikona, hän sanoo.
Nykyistä työtään Peura hoitaa lennokkaasti mutkia oikoen. Puheen poljento on värikästä. Kapulakieli ei sovi suuhun.
Hän on lausunut näkemyksiään turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamisesta ja tehnyt voitavansa, etteivät vastaanotetut turhautuisi tekemisen puutteessa.
On marraskuun toinen päivä vuonna 2015.
Johtajaa ympäröi aamukahvilla vieraita eduskunnasta: Paula Risikko, Harry Wallin, Antti Kurvinen.
Peura puhuu vuolaasti siitä, millaisen piristysruiskeen, kultakimpaleen ja tuottavuusloikan turvaa hakevat tuottavat Kauhavalle.
Johtaja esittelee visionsa, jossa turvapaikanhakijat pääsevät pariksi päiväksi töihin paikalliseen yritykseen. Palkaksi he saavat yrittäjän oman tarinan.
Kun Wallin kertoo esimerkin, miten Suomessa on käytetty pakolaisen ilmaista työvoimaa härskisti hyväksi, Peura kääntää asian päälaelleen.
– Me käytämme yrittäjiä härskisti hyväksemme. Kun he antavat työtunteja vastaan jotakin itsestään, me sinä aikana katsomme ja otamme palautteen turvapaikanhakijoista ja löydämme parhaat. Sen jälkeen pidämme heistä niin hyvää huolta, etteivät he halua lähteä Kauhavalta pois. Loput lähetämme Seinäjoelle ja Helsinkiin.
– No nyt on strategia, Risikko kommentoi kohteliaas
JUHA AHO-PYNTTÄRI
KAUHAVA Vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat valinneet keskuudestaan 14-henkisen parlamentin. Yksi jäsenistä on nainen.
– Se oli täällä kova juttu ja vastoin ennakko-odotuksia, mutta jokainen tietää, että jos häntä kokouksessa vähänkin katsoo vinoon, tulee lähtö, johtaja Ilkka Peura sanoo.
Lieveilmiöt komppaniaan majoittuneilla ovat Ilkka Peuran mukaan vähenemään päin. Lähtö Kauhavalta on iso rangaistus.
Lennokas johtaja jalat maassa
KAUHAVA Kun Ilkka Peura (54) valittiin lokakuun alussa SPR:n Kauhavan vastaanottokeskuksen johtajaksi, hän arvioi tehtävää elämänsä vaativimmaksi.
Se oli paljon sanottu mieheltä, joka on elämässään kohdannut yllättäviä käänteitä, joutunut tekemään nopeita päätöksiä hankalissa tilanteissa.
Eräs takaumista: Hävittäjälentäjä Peura lähestyy yöllä kiitorataa Rovaniemellä. Sää on muuttunut nopeasti. Lunta tulee vaakasuoraan, näkyvyys olematon. Kittilään liikaa matkaa.
Drakenin polttoaine niin vähissä, että laskeutua pitää.
Toinen vaihtoehto tuntuu hyytävältä: Vetää kone vielä kerran ylös, suunnata se asumattomalle alueelle ja käyttää heittoistuinta.
Tunne siitä, kun hävittäjä liukuu radalla kylkimyyryä kolme sataa lasissa. Kuin rattikelkkaa ohjaisi.
– Joskus tulee mieleen, että hei, ennenkin on tuntunut tältä ja olemme selvinneet. Tehdäänpä vain töitä, Peura miettii mennyttä, nykyistä ja tulevaa.
Johtajaksi valittu tiesi suunnilleen etukäteen, mitä pesti vastaanottokeskuksessa tuo tullessaan.
Tilanne oli kaoottinen. Käsikirjoitusta ei ollut. Ainoa vaihtoehto oli taas improvisoida.
– Kun tällainen älytön määrä (pakolaisia) saapuu tänne yhtä aikaa, siinä olisi ollut aika lapsellista kysyä, miten tämä organisoidaan. Heiltä, joilta edes olisi voinut kysyä, on siellä parempaakin tekemistä, Peura sanoo.
Vielä ei ole tullut tunnetta, ettei tilanne olisi hallinnassa.
– On ollut helppoa pitää jalat maassa ja pää pois pilvestä. Jos tulee huono päivä, käyn katsomassa lapsia tuolla (vastaanottokeskuksen omalla) koululla.
Peuraa auttaa näppituntuma omasta jaksamisesta ja paineensietokyvystä.
– Tiesin, että voin tehdä ilman vapaapäiviä kolme viikkoa 18-tuntista työpäivää. Tein kaksi ja puoli. Siitäkin loppupäivät olivat vain 12,5-tuntisia.
Kun normaalimpi päivärytmi oli jo löytynyt, kului muutamia vuorokausia, kunnes Peura havahtui hereille yöllä vartin yli viisi miettimään olisiko hän sittenkin väsynyt.
Ajatukset palaavat sotakorkeakoulun testeihin ja pelastautumisharjoituksiin, joissa ensin luuli jaksavansa vain kaksi vuorokautta samoilla silmillä.
– Kun on muutaman kerran ylittänyt oikein reilusti luulemansa jaksamisen rajat, tietää että jaksaa uskomattoman paljon sitäkin enemmän. Ei se silti tarkoita luuloa omasta erinomaisuudesta tai kuolemattomuudesta.
Kuolema liippasi läheltä kymmenen vuotta sitten sairaalan teholla.
Suoliston rutiinileikkaus. Kaksi virhettä. Vatsakalvontulehdus, verenmyrkytys.
Piti tehdä kriittinen hätäleikkaus.
– Makasin siellä hengityskoneessa ketamiinin tuottamissa huumehöyryissä ja näin harhoja. Se oli niin hirveä kokemus, etten kahteen vuoteen pystynyt siitä itkemättä kertomaan.
Hän selvisi vahvan fyysisen kuntonsa ansiosta, muttei ilman jälkiseurauksia. Tuli kouristuksia. Puhekyky ja muisti katosivat viikoiksi.
Ensimmäisenä palautui englannin kieli.
Vain puolitoista vuotta aikaisemmin hän oli palannut perheensä kanssa Yhdysvaltojen Alabamasta. Ilmavoimien esikunta oli lähettänyt hänet ainoana Montgomeryn Air War Collegeen vuodeksi opiskelemaan strategian maisteriksi.
Leikkaukseen katkesi hyvässä nosteessa ollut sotilasura.
– Siitä toimintaympäristöstä ja niistä ihmisistä en olisi muuten ikinä jäänyt ennenaikaisesti eläkkeelle. Palveluksen maksimimäärä olisi täyttynyt näinä aikona, hän sanoo.
Nykyistä työtään Peura hoitaa lennokkaasti mutkia oikoen. Puheen poljento on värikästä. Kapulakieli ei sovi suuhun.
Hän on lausunut näkemyksiään turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamisesta ja tehnyt voitavansa, etteivät vastaanotetut turhautuisi tekemisen puutteessa.
On marraskuun toinen päivä vuonna 2015.
Johtajaa ympäröi aamukahvilla vieraita eduskunnasta: Paula Risikko, Harry Wallin, Antti Kurvinen.
Peura puhuu vuolaasti siitä, millaisen piristysruiskeen, kultakimpaleen ja tuottavuusloikan turvaa hakevat tuottavat Kauhavalle.
Johtaja esittelee visionsa, jossa turvapaikanhakijat pääsevät pariksi päiväksi töihin paikalliseen yritykseen. Palkaksi he saavat yrittäjän oman tarinan.
Kun Wallin kertoo esimerkin, miten Suomessa on käytetty pakolaisen ilmaista työvoimaa härskisti hyväksi, Peura kääntää asian päälaelleen.
– Me käytämme yrittäjiä härskisti hyväksemme. Kun he antavat työtunteja vastaan jotakin itsestään, me sinä aikana katsomme ja otamme palautteen turvapaikanhakijoista ja löydämme parhaat. Sen jälkeen pidämme heistä niin hyvää huolta, etteivät he halua lähteä Kauhavalta pois. Loput lähetämme Seinäjoelle ja Helsinkiin.
– No nyt on strategia, Risikko kommentoi kohteliaas
Vastaukset 4
Vanhimmat
No nyt on strategia, Risikko kommentoi kohteliaasti nauravan seurueen keskeltä.
Kurvinen vakavoituu. Hän toteaa, että kun koolla on hyvä ja arvovaltainen porukka, mikä Peuran viesti olisi heille lainsäätäjille innovatiivisen kotouttamisen mahdollisuuksista.
– En tarvitse teitä mihinkään. Me teemme tämän itse. Te voitte lähteä siihen mukaan ja olla voittajien jengissä, se on ihan ok. Mutta tämä on jo alkanut: Koko porukan taustat on haastateltu ja väki on innoissaan, Peura latelee.
Suorasukainen tyyli ja nopeasti toteutuneet ideat on huomioitu.
Ministerit kiittelevät, paikalliset päättäjät ja virkamiehet fanittavat. Valtakunnan media on kiinnostunut.
Vaikka julkisuus on pääosin myönteistä, Peura ei haluaisi sitä laajemmassa mitassa enempää.
– Missioni julkisuuteen oli saada sellainen asema, että edes joku kuuntelee.
Kuultu on. Luultavasti toteutuvia esimerkkejä riittää hygieniapassista järjestyksenvalvojien saamiseen vastaanottokeskuksiin.
Armeijakaveri lentoreserviupseerikurssilta kertoo tunnistavansa Peuran hyvin viime aikojen lehtijutuista.
– Suora ja umpirehellinen tyyppi, joka jättää jälkeensä hyvän fiilingin, kuuluu luonnehdinta.
Peuran puheet siitä, että turvapaikanhakijoita ei Kauhavalla hyysätä, käänsivät paikallisten alun perin varaukselliset asenteet varsin nopeasti suopeammiksi vastaanottokeskusta kohtaan.
Vaikka johtaja ei halua hyysätä, hän jaksaa puhua hädänalaisten ihmisarvoisen kohtelun puolesta. Niinpä lokaa on läiskitty vasten naamaa roppakaupalla sosiaalisessa mediassa, sähköpostitse, puhelimitse.
– Joka tuutista sitä tulee. Uhkauksiakin. Sen vastaanottaminen kuuluu minulle, jotta vastaanottokeskuksen muilla työntekijöillä olisi työrauha, mies miettii.
Palautteesta eniten Peuraa tuntuvat kirpaisevan alatyyliset heitot siitä, että hän olisi suvakki.
Mies kieltää olevansa suvaitsevainen vaikkapa ojentaessaan komppaniaan majoittuneita yksittäisiä turvapaikanhakijoita, jotka kerjäävät rangaistusta sääntöjä rikkomalla.
Peuralla on valta pistää rajojaan epäonnekkaasti kokeillut turvapaikanhakija junaan, joka vie hänet vastaanottokeskukseen muualle päin Suomea.
Sitä pelätään, sillä Kauhavan olot tiedetään hyviksi.
Seuraavaksi johtaja pistää turvapaikanhakijayhteisön keskuudestaan valitseman 14-jäsenisen parlamentin laatimaan itse itselleen säännöt. Peura vain hyväksyy ne. Tulevaisuudessa keskuksen vanhemmat asukkaat opettavat yhdessä kehitetyn toimintamallin ja sisäisen kurin uusille tulijoille. Tällä tavalla keskuksen työntekijöiden ei tarvitse lähteä nollasta opastamaan jokaista erikseen tavoille.
Hyvin pitkällä on jo sekin suunnitelma, että Peura kävelee väkensä eteen yhdessä Lapuan piispan Simo Peuran ja Helsingistä tulevien sunnien imaamin sekä shiiojen mullahin kanssa.
– Viestimme on se, että enää ei tarvitse juosta eikä pelätä. Että luottaisivat eivätkä enää epäilisi toisiaan. Tässä maassa asiat eivät toimi elleivät he niin tee.
>>>Turvapaikkaparlamentti saa laatia sääntönsä itse<<<
Tästähän se suomenmaan vyöryttämin alkaa, euroopassa on jo n. 400 aluetta joihin on rakennettu näitten omavaltaiset säänöt -joihin muilla ei ole asiaa.
Peura näköjään haaveilee vieläkin tuottavuusloikasta, mutta puhuu samassa lauseessa yrittäjien härskistä hyväksikäyttämisestä. Mitään konkreettista tuo ei mainitse, eli mitään ei ole tehty sillä suuntaa?
Muualla lehdessä on vain näitä tavallisia uutisia matuista
"Poliisi odottaa vihjeitä vaaleasta pakettiautosta
SARIANNE TEKONIEMI
VAASA Poliisipartio ei ole saanut kiinni maanantai-iltana Vähässäkyrössä nuorta tyttöä pahoinpidellyttä miestä. Poliisille tehtiin alkuviikosta rikosilmoitus tapauksesta, jossa vaaleaa pakettiautoa ajanut tummaihoinen mies kävi käsiksi 17-vuotiaaseen tyttöön.
Tapahtumapaikkana oli Vähänkyrön Mullolantie. Tyttö oli saanut väkivaltaisesta kohtauksesta mustelmia.
Poliisi ei Nyystin mukaan ole vielä toistaiseksi saanut yleisövihjeitä tapauksen selvittämiseksi."
Olikos se vielä niin ettei hennalaan pollarit enää kovin häräs lähäre, pitää tulla muutama ruumis enste jotta koska lähtevät laskemaa niitä???