Ikävä jouluyllätys: Yritti raiskata vuohen!

Joulunvietolle ikävä käänne – tunkeutuja yritti raiskata vuohen


Jouluaattona vuorossa olleet oklahomalaispoliisit saivat ilmoituksen latoon hiippailleesta tunkeilijasta. Ilmoituksessa kerrottiin, että maatilanomistaja epäili miehen olevan eläimiinsekaantuja, sillä valvontakamerassa näkyi mies, joka oli housut nilkoissa.

Kun viranomaiset saapuivat paikalle oli maatilan isäntä tehnyt siviilipidätyksen. Mies kertoi, ettei hän voinut katsella vierestä, kun hän näki että, latoon tunkeutunut mies alkoi harrastaa seksiä vuohen kanssa. Hän oli tarttunut aseeseen ja marssinut latoon pidättämään rikollisen.

Evening Standard -lehden mukaan rikollinen pidätettiin välittömästi. 53-vuotiasta oklahomalaismiestä syytetään eläimiinsekaantumisesta ja eläimiin kohdistuneesta väkivallasta. Maatilalla asuvan silminnäkijän mukaan mies ei ole ensimmäinen, joka on ahdistellut vuohia, vaan vuosien varrella tapauksia on ollut useampi

In The U.S: Man arrested for allegedly having sex with a goat on Christmas eve – https://t.co/AdbODY2Cw5 #GistToday pic.twitter.com/yZSOFqfsdD

— Gist Today (@GistToday) 29. joulukuuta 2015

Viihdeuutiset 31.12.2015, 8:30 · Annika Kela
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tukholman ympäristössähän nuo maatilaeläinten(kin) raiskailut ovat yleinen ongelma nykyään. Raiskaajat ovat kuitenkin kehitysmaalaisten näköisiä, ja siksi yleisiä, etteivät ruotsalaislehdet paikallislehtiä lukuunottamatta suostu niistä uutisoimaan.

Äänestä

Pitääkö paikkansa sisäministeriön päätyranni siis "se" nainen on esittämässä Suomen vastaanottokeskuksiin ns. "perinteisiin perustuvaa" lampaan ja vuohienhoito kurssia pakolaismiehille? Onko asia edistynyt tämän naikkosen esittämällä eli vaatimalla tavalla kunnissa?

Onko tässä ideassa jotain samaa jolla voitaisiin ihan kd:läisen hihhulin esityksestä ( lue käskytyksestä) luoda maahan jotain eksoottista ja vapauttavaa toimintaa syrjäisille asutuspaikoille näillekin pääministerin ja ministeriön vieraille?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VieläTämäkin kirjoitti:

Joulunvietolle ikävä käänne – tunkeutuja yritti raiskata vuohen


Jouluaattona vuorossa olleet oklahomalaispoliisit saivat ilmoituksen latoon hiippailleesta tunkeilijasta. Ilmoituksessa kerrottiin, että maatilanomistaja epäili miehen olevan eläimiinsekaantuja, sillä valvontakamerassa näkyi mies, joka oli housut nilkoissa.

Kun viranomaiset saapuivat paikalle oli maatilan isäntä tehnyt siviilipidätyksen. Mies kertoi, ettei hän voinut katsella vierestä, kun hän näki että, latoon tunkeutunut mies alkoi harrastaa seksiä vuohen kanssa. Hän oli tarttunut aseeseen ja marssinut latoon pidättämään rikollisen.

Evening Standard -lehden mukaan rikollinen pidätettiin välittömästi. 53-vuotiasta oklahomalaismiestä syytetään eläimiinsekaantumisesta ja eläimiin kohdistuneesta väkivallasta. Maatilalla asuvan silminnäkijän mukaan mies ei ole ensimmäinen, joka on ahdistellut vuohia, vaan vuosien varrella tapauksia on ollut useampi

In The U.S: Man arrested for allegedly having sex with a goat on Christmas eve – https://t.co/AdbODY2Cw5 #GistToday pic.twitter.com/yZSOFqfsdD

— Gist Today (@GistToday) 29. joulukuuta 2015

Viihdeuutiset 31.12.2015, 8:30 · Annika Kela

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu