ALV-vapaus ja starttirahat demari-Suomessa

Demarien erås puoluepölvästi rääkäisi taannoin vastineena ministeri Mäntylän (PS) ajatukseen maksaa maahanmuuttajille pienempää sosiaalitukea, että se olisi perustuslain vastaista.

Tanska ja Norja tällä hetkellä kuitenkin kilpailevat keskenään tuon tapaisilla parannuksilla kansalaistensa asemaan.

Toin taannoin esille sen, että Puoluepölvästin arvio tilanteesta on pahasti perseellään (Se oli varmaan kyseisestä ruumiinosasta alunperin.) Suomeen tulevat maahanmuuttajat kuitenkin saavat esimerkiksi täysylläpidon mikä on hyvä syy laskea rahallisen avustuksen määrää. Lisäksi heille maksetaan esimerkiksi ilmaiset tulkkipalvelut (Ihannetapauksessa heille olisi kielitaitovelvoite.) mikä yllätys yllätys... maksaa veronmaksajille.

Nyt MV-lehti uutisoi halinallen alv-vapaudesta:

http://mvlehti.net/2015/12/30/voiko-suomessa-alv-vapaus-menna-nain/

Tuon mukaan halinalle saa pykäämäänsä kebab-vääntämöön tms starttirahaa kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi ensimmäiseksi verovapaana. ALV-vapaus on 3-5 vuotta.

Tasan ei käy onnenlahjat kantiksen ja moniosaajan kesken demari-Suomessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Intti_Ranne_0100 kirjoitti:

Demarien erås puoluepölvästi rääkäisi taannoin vastineena ministeri Mäntylän (PS) ajatukseen maksaa maahanmuuttajille pienempää sosiaalitukea, että se olisi perustuslain vastaista.

Tanska ja Norja tällä hetkellä kuitenkin kilpailevat keskenään tuon tapaisilla parannuksilla kansalaistensa asemaan.

Toin taannoin esille sen, että Puoluepölvästin arvio tilanteesta on pahasti perseellään (Se oli varmaan kyseisestä ruumiinosasta alunperin.) Suomeen tulevat maahanmuuttajat kuitenkin saavat esimerkiksi täysylläpidon mikä on hyvä syy laskea rahallisen avustuksen määrää. Lisäksi heille maksetaan esimerkiksi ilmaiset tulkkipalvelut (Ihannetapauksessa heille olisi kielitaitovelvoite.) mikä yllätys yllätys... maksaa veronmaksajille.

Nyt MV-lehti uutisoi halinallen alv-vapaudesta:

http://mvlehti.net/2015/12/30/voiko-suomessa-alv-vapaus-menna-nain/

Tuon mukaan halinalle saa pykäämäänsä kebab-vääntämöön tms starttirahaa kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi ensimmäiseksi verovapaana. ALV-vapaus on 3-5 vuotta.

Tasan ei käy onnenlahjat kantiksen ja moniosaajan kesken demari-Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu