God bless-Niinistöllä kieli keskellä suuta

God bless-Niinistö luki uudenvuodenpuheensa sujuvasti fläppitaululta.

Niinistön vaalikampanja on alkanut.

Niinistöltä jäi nyt NATO:n mainostaminen vähemmälle eikä Venäjä-uhoakaan ilmennyt aikaisempien puheiden tyyliin.

Hän yrittää samaa mitä viime vaaleissakin eli ei mainosta NATO:a kun kansasta vain 22 % jos enää sitäkään kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä. Sekin hiljentää, että Niinistön presidentintekijä Sanoma Oy ja Helsingin Sanomat ovat lähes konkurssissa NATO:n pakkosyötön ja Venäjä-vihan levittämisen vuoksi.

Toki Niinistöä oli neuvottu myös huomaamaan, että Venäjän asevoimien ylivoima Syyriassa on saanut USA:n johtajat ja poliitikot kuten NATO:n johdonkin hokemaan, että "Venäjää ei eristetä, Venäjän kanssa halutaan yhteistyöhön, ilman Venäjää ei saada rauhaa" yms.
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Niinistö aloitti vaalikampanjansa Itsenäisyyspäivänä esittämällä kovaa ja jämäkkää johtajaa kun oli käskenyt poliisin ampumaan kansalaisia.

Samassa tilaisuudessa Niinistö näytteli herkkää ihmistä kun presidentinlinnaan oli juonittu sotaveteraanin laulutilaisuus, joka ei ollut mitenkään spontaani vaan tarkasti tarkastettu ja sovitettu protokollaan.

Sitten heti perään julkaistiin päivänvaloa kestämätön kokoomuslaisen Taloustutkimuksen gallup suosituimmaksi presidentiksi joka oli junailtu niin, että istuva presidentti voitti gallupin varmasti, tosin Niinistöllekin jäi pelkoperseeseen kun hän ei saanut ehdotonta enemmistöä.

Äänestä

"...Venäjän asevoimien ylivoima... "

Ilmoitetuista luvuista kun ensin otta pois 46% valehteluna ja tästä lopusta 72% siviilipommitusten osuuutena niin säälittävän vähän jää jäljelle.

-Vai lasketaanko Venäjällä "menestykseen" ja "ylivoimaan" uhriluku ylipäätään riippumatta siitä onko kyseessä rauhanomainen ulkomainen siviili vai terrosti.

Vastaan puolestasi Venäjän laskutavasta: Vain kuolleiden määrä vaikuttaa; ihan sama onko kyseessä naisia, lapsia vai sotilaita.

Äänestä
  • Vain USA, NATO ja Suomessa lapsenaivoiset NATOn kannattajat luulevat, että sodan tarkoitus on tappaminen.

    USA, NATO, Suomi nyt niiden mukana on hävinnyt jokaisen sotansa kun tappamalla ja erityisesti siviilejä tappamalla sotia ei voiteta.

    Siviilien tappaminen on ainoa keino USAlle ja NATOlle yrittää näyttää että se on sotavoima kun oikeassa sodassa taistelijoita, kodinpuolustajia, sissejä vastaan se ei pärjää oikeasta sotavoimasta puhumattakaan.

    Äänestä


"God bless-Niinistö luki uudenvuodenpuheensa sujuvasti fläppitaululta."

KUTEN kaikki muutkin kokeneet esiintyjät!

"Niinistön vaalikampanja on alkanut."

Ei ole! Hän ilmoittaa kannastaan vasta 2017!

"Niinistöltä jäi nyt NATO:n mainostaminen vähemmälle eikä Venäjä-uhoakaan ilmennyt aikaisempien puheiden tyyliin."

Niinistö EI mainosta Natoa! Olen pyytänyt Tiltuja tuomaan edes YHDENKIN REFERAATIN PUHEESTA, jossa Niinistö puoltaa Natoa tai kannattaa liittymistä?
Toistaiseksi yhtään sellaista puhetta ei ole löytynyt!

"Hän yrittää samaa mitä viime vaaleissakin eli ei mainosta NATO:a kun kansasta vain 22 % jos enää sitäkään kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä. "

Prosentit kasbvavat ajan kanssa. Ei Sauli niihin puutu!

"Sekin hiljentää, että Niinistön presidentintekijä Sanoma Oy ja Helsingin Sanomat ovat lähes konkurssissa NATO:n pakkosyötön ja Venäjä-vihan levittämisen vuoksi."

Todellisuudessa eivät ole ja kyse on Tiltun naurettavasta valeesta!

"Toki Niinistöä oli neuvottu myös huomaamaan, että Venäjän asevoimien ylivoima Syyriassa on saanut USA:n johtajat ja poliitikot kuten NATO:n johdonkin hokemaan, että "Venäjää ei eristetä, Venäjän kanssa halutaan yhteistyöhön, ilman Venäjää ei saada rauhaa" yms."

Myös Niinistö on huoimannut, kuinka tehoton Venäjä on Syyriassa. Jo neljä kuukautta kulunut ja ISIS on siellä yhä!

Äänestä
  • Niinistön netti-adjutantti-everstiluutnantti on aivan paniikissa kun kansa arvostelee Niinistöä ja näkee Niinistön kieron pelin.

    Äänestä

Nyt toistuu jo viime presidentinvaalien peli. Niinistö välttelee kaikella tavalla puhumasta Natosta vaaleihin asti, mutta häärää koko ajan taustalla liittäen armeijamme puolustusta, aseistusta, koulutusta, strategioita Natoon.

Äänestä

liittäen armeijamme puolustusta, aseistusta, koulutusta, strategioita Natoon.
liittimiä kuluu rutosti HAAHHEEHEEHHEEEEEHHOHOHHOHOHOO

Äänestä

ne on tehty jo, mutta vieläku nämä mongoolit oppis us_englantia, eikä pelkkää tankeroa, niin homma valmis. vvm.stä kotoisin olevan tulkinnan mukaan 10 on enemmän kiin 90, niin kannatuskaan ei ole enää este.

Äänestä

Oli jännä katsoa, miten Niinistö ujuttaa Natoa ja ujuttihan se, Ruotsi-yhteistyön avulla.

Äänestä
  • Oletko tosissasi? Ruotsi (eikä Suomi) ei sattumoisin kuulu Natoon! Miten yhteistyöä Ruotsin kanssa viittaa Natoon? Oletko 'vähän' yksinkertainen!

    Äänestä

  • Niinistön Nato-adjutantti heittäytyy tyhmäksi.

    Ruotsi-yhteistyöllä Niinistö ajaa tilannetta, että Suomi ei voi eikä Suomen tarvitse päättää eli Niinistön ei tarvitse välittää kansan Nato-vastaisesta mielipiteestä kun Ruotsi päättää tai Ruotsi-Suomi päättää Suomen liittymsestä Natoon.

    Äänestä

  • Tiltunb ei tarvitse heittäytyä, sillä HÄN ON TYHMÄ!

    Ruotsi-yhteistyöllä Niinistö ajaa tilannetta, että molempien maiden maanpuolustus tukee toisiaan ja jolloin yhdessä olemme entistä vahvempia! Natoon asia ei liity mitenkään!

    Äänestä

Sauli Niinistö hämmästyttää aina tyhmyydellään. Niin nytkin. Hän puhui pakolaisongelmasta ja pyysi heille ymmärrystä, mutta päätti itse puheensa amerikkalaisten ja suomalaisen uskonlahkon käyttämään Jumalan siunausta -hokemaan.

Äänestä

Sauli Niinistö piti taas aivan loistavan uudenvuoden puheen, jossa hän käsitteli pakolaisongelmaa monipuolisesyti ja useasta näkökulmasta!

Hän päätti puheensa aiemmilta presidenteiltä tuttuun tapaan toivottamalle kansalle Jumalan siunausta! Hyvä Sauli!

Äänestä

Sauli Niinistö on varmasti yksi tyhmempiä presidenttejä.

Kun se luki ruotsinkielisen osuuden sanan painotuksista huomasi että se ei edes tajunnut mitä luki.

Äänestä

Sauli Niinistö on varmasti yksi viisaimpia presidenteistämme!

Sauli Niinistö piti taas aivan loistavan uudenvuoden puheen, jossa hän käsitteli pakolaisongelmaa monipuolisesyti ja useasta näkökulmasta!

Hän päätti puheensa aiemmilta presidenteiltä tuttuun tapaan toivottamalle kansalle Jumalan siunausta! Hyvä Sauli!

Ja kuten Tiltu on huomannut niin Sale puhuu erinomaista ruotsia!

Äänestä

Niinistö julisi God blessia kun yhteiskuntasopimus syntyi.

Äänestä

Ei julistanut ja koko "god bless" on Tiltun sepitelmää!

Äänestä

Saatana siunaa vaivoilla, vitsauksilla ja kaikenlaisella viheliäisyydellä.

Äänestä
  • No, se on sinun osasi. Koetapa kestää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


GodBlessCowboy kirjoitti:

God bless-Niinistö luki uudenvuodenpuheensa sujuvasti fläppitaululta.

Niinistön vaalikampanja on alkanut.

Niinistöltä jäi nyt NATO:n mainostaminen vähemmälle eikä Venäjä-uhoakaan ilmennyt aikaisempien puheiden tyyliin.

Hän yrittää samaa mitä viime vaaleissakin eli ei mainosta NATO:a kun kansasta vain 22 % jos enää sitäkään kannattaa Suomen NATO-jäsenyyttä. Sekin hiljentää, että Niinistön presidentintekijä Sanoma Oy ja Helsingin Sanomat ovat lähes konkurssissa NATO:n pakkosyötön ja Venäjä-vihan levittämisen vuoksi.

Toki Niinistöä oli neuvottu myös huomaamaan, että Venäjän asevoimien ylivoima Syyriassa on saanut USA:n johtajat ja poliitikot kuten NATO:n johdonkin hokemaan, että "Venäjää ei eristetä, Venäjän kanssa halutaan yhteistyöhön, ilman Venäjää ei saada rauhaa" yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu