Aikoinaan oli onni omata kaikessa työssään tolla perfeksionistinen hammaslääkäri.
Vuosittaisen hampaiden tarkituksenkin hän teki suurella huolella, rauhassa ja käytti siihen runsaasti aikaa. Ensin kaikkien pintojen yleissilmäys peilillä ja piikillä paikoin testaten ja sen jälkeen systemaattinen piikeillä hammas hampaalta tunnustelu, purupinnat, sivut, ienrajat ja hampaiden välit suurella huolella.
Hän sanoikin ettei pelkkä visuaalinen tarkistus ole riittävä (kaikkiaelle ei edes näe) ja riskeraa jäädä jo olevia tai alullaan olevia ongelmia havaitsematta ja siksi piikit ovat ehdoton työväline joiden avulla poikkeavuudet tuntee myös aluailta jotka ovat näkyvillä, hammasväleistä puhumattakaan.
Nyttemmin hänen jälkeensä joka ainoalla toisella HL tarkistus on ollut suorastaan juosten huiskimalla visuaalisesti vauhdilla ja nopeasti tehtyä. Harva on edes pikkiä käyttänyt tai todella hätäisesti jostakin kerran pari testaamalla.
Nyt sitten muuttojen seurauksena jouduin toisaalle ja jo useamman vuoden huonojen HL-kokemuksien jatkoksi viimeisimmälle.
Hanen tarkistuksensa oli ottettujen kuvien lisäksi 99.99%:sti vain visuaalinen ja tapahtui melkoisella vauhdilla, kuten edellistenkin vuosien huonot kokemukset toisaalla.
Yhtä ainoatakaan hammasväliä hän ei edes tarkistanut piikillä, edes niitä oireilevia.
Myös dialogi ja kuuntelu hyvin rajallista, kaikki asianmukaisesti kohta kohdalta informointi jäi uupumaan, vaan joutui liki pihdeillä vetämään tarkempaa lisäinfoa joihin niihinkin vastaukset hyvin suppeita ja jätti epämääräisyteen. Tyytyi ajanvarauksien vastaanottoon, jotta kaikki tarvittava tulisi tehdyksi.
Sanallakaan ei halunnut edes kuulla muovipaikkojen varjopuolista (kiusaantui), kun koetin avata keskustelua eri paikkavaihtoehdoista.
Tuon aiemman ykkösluokan HL:n jälkeen vaikuttaa, että kaikki ovat tarkistuksissaan suoranaisia ylimalkaisia huiskija-puoskareita, joka jättää myös varsin negatiivisen vaikutelman muun työn huolellisuuden odotuksesta.
Siksi tuli myös mieleen, että olisiko järkevää käydä hammashygienistillä hoidattamassa hampaitaan ennen paikkauksiin menoa, joita joutuu odottamaan melko pitkään, vai tulisiko ensin hoitaa itse paikkaukset?
Olematta HL, niin pätevä hammashygienisti ilmeisemmin tekisi samalla myös hampaiden tarkistuksen aivan eri luokan huolella kuin nuo huiskivat HL "ammattilaiset" ja häneltä saattaisi myös saada asiallisen ja yksilöidymmän informaation kokonaistilanteesta, plussat ja miinukset.
Hampaiden tarkistus huiskintaa!
7
54
Vastaukset
- Oliko_tavoitehakuisuutta
Olisiko tuo ensimmäinen hammaslääkärisi tehnyt erityisen tarkan tarkastuksen sen vuoksi että löytyisi lisää töitä ja laskutettavaa. Nopeammallakin tarkastuksella löytyy kyllä korjausta tarvitsevat kohdat.
Nykyisin tarkastuksia on harvennettu julkisella puolella eikä niitä saa yksityispuolellakaan tiheästi kelakorvattuna. Ainakin minulla on tehty kunnallisella puolella erittäin tarkat tutkimukset panoraamakuvineen silloin kun sille on aikansa (seuraava kerta syksyllä).
Olin alkuviikolla kunnallisella hygienistillä ja hän tutki siinä samalla myös hampaiden kunnon. Löysi pari epäilyttävää kohtaa (ehkä alkava reikä) ja niinpä samalla varattiin helmikuulle hammaslääkäriaika jatkotoimille.- lotto_paikka
"Olisiko tuo ensimmäinen hammaslääkärisi tehnyt erityisen tarkan tarkastuksen sen vuoksi että löytyisi lisää töitä ja laskutettavaa."
Päinvastoin. Hänellä (yksityinen) oli hyvin ennakoiva, konservatiivinen ja mahdollisuuksien mukaan säästävä lähestymistapa ja siksi asiakassuhde kestikin noin 20-vuotta. Myös hinnastoltaan oli maltillinen.
Hän myös sopi vähemmän tapaamisia per pv, juurikin jotta voisi ehdä työn vastuuntuntoisesti, rauhassa ja huolella. Aivan huippu, vastaavaa en sen jälkeen ole löytänyt.
Edelleen ajankohtaista, eli olisiko järkevää käydä hammashygienistillä hoidattamassa hampaitaan ennen paikkauksiin menoa (yksityinen), joita joutuu odottamaan melko pitkään, vai tulisiko ensin hoitaa itse paikkaukset? Onko mitään kontraindikaatioita homman suhteen? - Ensin_putsaus
lotto_paikka kirjoitti:
"Olisiko tuo ensimmäinen hammaslääkärisi tehnyt erityisen tarkan tarkastuksen sen vuoksi että löytyisi lisää töitä ja laskutettavaa."
Päinvastoin. Hänellä (yksityinen) oli hyvin ennakoiva, konservatiivinen ja mahdollisuuksien mukaan säästävä lähestymistapa ja siksi asiakassuhde kestikin noin 20-vuotta. Myös hinnastoltaan oli maltillinen.
Hän myös sopi vähemmän tapaamisia per pv, juurikin jotta voisi ehdä työn vastuuntuntoisesti, rauhassa ja huolella. Aivan huippu, vastaavaa en sen jälkeen ole löytänyt.
Edelleen ajankohtaista, eli olisiko järkevää käydä hammashygienistillä hoidattamassa hampaitaan ennen paikkauksiin menoa (yksityinen), joita joutuu odottamaan melko pitkään, vai tulisiko ensin hoitaa itse paikkaukset? Onko mitään kontraindikaatioita homman suhteen?Taitaa olla suosituskin että ensin käydään hygienistillä ja vasta sitten hammaslääkärillä. Tällöin hammaslääkärillä on helpompaa tehdä perusteellinen tarkastus kun hammaskivi on poissa (reikiä voi olla aika usein hammaskiven alla).
- Slllm
Jos haluat kelakorvauksen hygienistin tekemästä työstä niin sinun täytyy käydä hammaslääkärille ensin ja hän sitten kirjoittaa lähetteen hygienistille.
- Eräs_vaihtoehto
Kunnallisella puolella ei ole tuota "ongelmaa". Siellä jopa tarjotaan ensin suuhygienistiä (pääsee nopeammin) ja samalla hän voi tehdä summittaisen katsauksen hampaiden kuntoon. Minullakin hygienisti totesi pari epäilyttävää hammasta ja sain melko nopeasti hammaslääkäriajan ja jopa omasta hammashoitolasta.
- LaiskaHarjaaja
Eräs_vaihtoehto kirjoitti:
Kunnallisella puolella ei ole tuota "ongelmaa". Siellä jopa tarjotaan ensin suuhygienistiä (pääsee nopeammin) ja samalla hän voi tehdä summittaisen katsauksen hampaiden kuntoon. Minullakin hygienisti totesi pari epäilyttävää hammasta ja sain melko nopeasti hammaslääkäriajan ja jopa omasta hammashoitolasta.
Minulle ei tuota vaihtoehtoa tarjottu, enkä huomannut kysyä, vaikka hampaiden putsaus varmaan olisi tarpeen. 'Tarkastus' -ajan sain ajanvarauksesta jo seuraavalle päivälle, mutta siellä ei sitten tehty muuta kuin kymmenen sekunnin ylimalkainen silmäys hampaaseen, jonka luulin tulleeni poistattamaan. Ja lähetettiin röntgeniin, vaikka hammaslääkäri huomasi hampaan kunnon ja myönsi, että sen poistaminen oli parempi kuin sen paikalleen jättäminen. Nyt sitten odottelen, mitä seuraavaksi. Röntgenin tulokset kuulemma menivät digitaalisesti heti lääkärille, mutta lääkäristä ei ole kuulunut. Pitääkö nyt sitten varata uusi aika, ajaa kymmeniä kilometriä uuteen tapaamiseen, maksaa uusi käyntimaksu ja kuulla arvon neidin päätös, että hammas poistetaan? Vai pitäisikö itse soittaa? Saako tuon päätöksen muuten kuin itse hammasjumalan suusta? Veloitetaanko hammaslääkärin puhelusta käyntimaksu? Kyllä on hulluksi mennyt. Julkisen hammasrahan väärinkäyttöä. Halusin viisaudenhampaan poiston säöästääkseni omia varojani ja aikaani, mutta olisi siinä säästynyt yhteisiäkin rahoja. Kuinkahan monta käyntikertaa he nyt onnistuvat yhdestä mädästä, rikkinäisestä hampaasta lypsämään? Nähtäväksi jää. Auuts, ja sattuu.
Yksityisellekö pitää mennä? Mitenkähän monta käyntikertaa siellä joutuisi maksamaan ja paljonkohan se maksaisi?
- Ei_vaihtoehto
Käy oralissa niin saat varmasti pitkän korjauslistan. Perinteisesti hoitavat muutaman terveenkin hampaan kuntoon. Täyttä rosvoamista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401440Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2971280- 1091115
- 191061
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841