Suomalaisen yhteiskunnan uudistumiskyky saa pääministeriltä pyyhkeitä. Emme ole vuosiin kyenneet tekemään tarvittavia päätöksiä ja uudistuksia. Työmarkkinamme ovat jäykät eivätkä ne ole kyenneet lunastamaan euroon liityttäessä annettua vakuutusta sopeutumiskyvystä. Työttömien määrän kasvu on ollut ainoa keinoa sopeutua. Näin ei voi jatkua. Lisäksi EU:n määrittelemät alijäämäkriteerit ovat paukkuneet ja velkaantumisvauhtimme on ollut nopeaa. Näistä tosiasioista huolimatta hallitusta on syytetty liiallisesta synkistelystä.
JUHA SIPILÄ, MAATAAN JA HAISTAAN !!!
TULTAVALOPPU
1375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Säästöpäätöksillä hallitus on arvioinut vahvistavansa julkista taloutta neljällä miljardilla ja rakenneuudistuksilla toisella neljällä miljardilla. Kaikkiaan hallitus arvioi kestävyysvajeen olevan kymmenen miljardia.
Yritykset eivät ole kyenneet tekemään tarvittavia päätöksiä ja uudistuksia. Ei ole rohkeutta markkinoida ja kehittää, vaikka rahaa yrityksillä on. Voitot jaetaan osinkoina omistajille, jotka makaavat ja haisevat rahoineen tai sijoittavat ne epäisänmaallisesti toimien ulkomaille työllistäen kotimaan sijaan vierasmaalaisia.
Sipilä vois myös myöntää muitakin virheitään Ruotsin pääministerin tapaan ja sanoa, että olemme olleet naiveja pakolaisasiassa.
Todellisuudessa työn tekijät on aika isossa vastuussa siitä' miten yritys kehittyy:D
Isot yritykset on kehityksenkin osalta palkansaajien käsissä:D Yrityksessä palkkajohtajat=työntekijöitä. Tuotekehityksessä palkatut työntekijät...
Haukutte siis itseänne kun haukutte yritystä kehityksen puutteesta:D
Tosi asia kuitenkin. On turha haukkua yrityksiä. yritykset tekee niitä tuotteita joihin resurssit riittävät. Palkat on sopeutettava sille tasolle johon palkan maksukyky riittää. Jos palkka ei tyydytä pitää alkaa tehdä Itse parempia tuotteita ja lähdettävä Itse niiden kanssa maailman markkinoille.
vastuun siirtäminen työnantajille ei ole oikea ratkaisu ongelmiin. Siihin voi hakea ItSE ratkaisuja.
Eikö sille työnantajalle maksetakaan paremmin juuri siitä kehittämisestä ja yrityksen eteenpäinviennistä? Nyt siis siivooja on syyllinen huonoon markkinointiin?
Ja kun kepu vei meiltä oman valuutan ja kusessa ollaan herää kysymys, milloin 100 miljardia velkaa tehneet saadaan maksumiehiksi/naisiksi?
Miten niin Kepu?
Lipponenhan niitä mörköjä pesee sieltä seiniltä.
Jomben mielestä Keskusta on syypää myös sossujen supermokiin.
Toinen supermokaaja Lipposen ohella on S Niinistö, mies, jolle järkeä on suotu vain korkeintaan keskinkertaisesti.
järkeä sopivasti, lasten suusta jne,,,,,,,,
Sipilä on edelleen vedonnut työmarkkinajärjestöihin, että nämä sopisivat kustannuksia laskevasta yhteisestä paketista. Tällöin hallitus olisi valmis peruuttamaan pakottavan lainsäädännön.
Kiristämällä yhtä osapuolta ei päätöksiä saada aikaiseksi, se saa vain järjestöt barrikaadeille kuten on jo nähty. Kataisen hallitus kevensi reilusti yhteisöveroa jotta yrityksillä olisi enemmän varaa palkata ja kehittää toimintojaan. Ne rahat päätyivät ahneiden omistajin taskuihin ja veroparatiiseihin ei suinkaan sinne minne oli tarkoitus niitä ohjata. Samoin käy Sipilän pakkolakien kanssa koska omistajien ahneus on loputonta.
niillä ylläpidettiin työllisyyttä ja IMF rajojemme ulkopuolella, duunarien ahneudesta huolimatta..
IMF:llä pelottelu on näemmä uponnut vaikka Suomi on yksi vähiten velkaantuneista EU- ja euromaista. Sipilän hallitus ei aja suomalaisten etuja se ajaa ainoastaan EK:n asiaa ja pääministeri tekee parhaansa EK:n hyväksi.
oppinut liian hyvälle..