Krimin johto ja Venäjä riidoissa

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/venajan-hallitus-ja-krimin-johto-lahella-valirikkoa/MNWhHgpu

"Krimin tasavallan päämies Sergei Aksjonov väitti viime perjantaina, ettei tasavallan hallinto ole saanut ”kopeekkaakaan” Venäjän federaation Krimille myöntämistä tasavallan kehitykseen tarkoitetuista määrärahoista vuodelle 2015."

"Venäjän hallituksen ja Krimin johdon väliset erimielisyydet ovat erittäin herkkä asia Venäjän johdon kannalta, koska Venäjä on pyrkinyt esittelemään maaliskuussa 2014 valtaamansa Krimin niemimaan uuteen taloudelliseen kukoistukseen nousseena onnelana."

Ei se nyt ihan mene putkeen se Krimin liittäminenkään. Ja sähköt poikki ja kaikkee. No onneksi krimiläiset jaksaa olla tyytyväisiä ainakin luotettavien venäläisgalluppien mukaan :)
2685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kynttiläillallisella on tunnelmaa.

Äänestä
  • Romantiikantajuista porukkaa noi krimiläiset kun kiittävät Puttea kovilla gallupkannatuksilla vallitsevasta tilanteesta.

    Äänestä

  • Aah... Taidan sammuttaa kaikki sähköt, sytytän kynttilän ja ehdotan vaimolle, että oltaisko "silleen".

    Äänestä

  • voihvoih kirjoitti:

    Aah... Taidan sammuttaa kaikki sähköt, sytytän kynttilän ja ehdotan vaimolle, että oltaisko "silleen".

    Että oltaskos Krimiläisittäin.. Yksi ero siinä on, täällä pestään roiskeet lämpimällä vedellä! Öljytynnyrin pumppaus Siperiasta Mustalle merelle maksaa n. 67 Usd, ja maailmalta saa n.36.5 Usd. Kyllä lämmin vesi voi olla tiukassa.

    Äänestä

Aksjonov ei vielä tiedä, että hän on jo kuollut mies. Samoin kuin muut paikalliset "johtajat".

Äänestä

> luotettavien venäläisgalluppien
Englannissa on sana 'oxymoron', jolle en tiedä suoraa suomenkielistä vastinetta...

Äänestä

Sähköjen kanssa ei ole oikein tosiaan mennyt nappiin. Ensin pylväät räjäytettiin. Sitten vedettiin merikaapeli, joka tosin heti kohta kärähti. Ja viime viikolla räjäytettiin jälleen pylväs.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1451536779175

Äänestä

Krim taitaa palata Ukrainan osaksi kun Venäläisten kyvyttömyys huolehtia alueen perusinfastruktuurista paljastui noinkin rajusti. Krim ei liittynyt vapaaehtoisesti Venäjään vaan se alue vallattiin.

Äänestä

Älkääs nyt, kuulkaas! Suomessa dosentuuriluokassa oleva mies hehkuttaa, kuinka Krimillä menee hyvin. Täytyy siis olla totta, vai tuottaako Suomen yliopistolaitos dosentuureja, joihin ei ihan voi luottaa?

Äänestä

Vtsiom -mielipidetutkimuslaitoksen suorittaman kyselyn mukaan valtaosa (89%) Krimin asukkaista uskoo elävänsä hyvin.
Noin 82% krimiläisistä arvioi Krimin tilanteen positiiviseksi ja 15% negatiiviseksi.
75% kyselyyn osallistuneista uskoo, että Krimin tasavallan tilanne on parantunut tämän vuoden aikana. Vain 4% sanoi, että Krimillä on huonompi asua nyt kuin viime vuonna.

Kyselyn mukaan 93% krimiläisistä ovat valmiita äänestämään toisenkin kerran Krimin Venäjään liittymisen puolesta.

Äänestä
  • Moneenko ketjuun meinaat vielä copypastettaa tän saman huumoripläjäyksen?

    Äänestä

Tyypillinen valtamedian epätoivoinen yritys propagandaan.
Ihmiset Krimillä ovat tyytyväisiä tähän päivään.
Eläkkeet esim. nousivat ja tulivat maksuun. Ukraina ei pystynyt maksamaan eläkkeitä. Ja tänään Krimillä on yhden prosentin työttömyys kun se Ukrainassa on 60%. Töitä on kaikille jopa sulle jos olet työtön.
Ammatti-ihmisistä on pulaa ja Ukrainasta tulee paljon työvoimaa pimeesti.
Kaikki on kunnossa.
Jeltsin antoi Ikoinaan kännissä Krimin Ukrainalle, mutta kansa haluaa olla edelleenki osana Venäjää. Ja siitä äänestettiin ja eikä se kuulu kenellekkään muille.

Äänestä
  • Ja sulle kans, moneenko ketjuun meintaat copypastettaa tän saman huumoripläjäyksen?

    PS. Se oli Hrustsev, joka siirsi Krimin Ukrainan omistukseen.

    Äänestä

  • Krim halusi itsenäisyyttä heti, kun Neuvostoliitto hajosi, mutta Ukraina ei hyväksynyt sitä. Kukapa sitä luopuisi alueestaan, jonka Stalin lahjoitti v. 1954!
    Jospa Krim vieläkin haaveilee itsenäisyydestä, ja siksi tulee kähinää nyt Venäjän kanssa?

    Äänestä

  • illuminaatti kirjoitti:

    Krim halusi itsenäisyyttä heti, kun Neuvostoliitto hajosi, mutta Ukraina ei hyväksynyt sitä. Kukapa sitä luopuisi alueestaan, jonka Stalin lahjoitti v. 1954!
    Jospa Krim vieläkin haaveilee itsenäisyydestä, ja siksi tulee kähinää nyt Venäjän kanssa?

    No ei Venäjäkään halua luopua Tsetseniasta, jonka Kekkonen luovutti sille vuonna 1869.

    Äänestä

  • luovuutta.kehiin kirjoitti:

    Ja sulle kans, moneenko ketjuun meintaat copypastettaa tän saman huumoripläjäyksen?

    PS. Se oli Hrustsev, joka siirsi Krimin Ukrainan omistukseen.

    Krim oli Neuvostoliiton autonoominen tasavalta v. 1921 - 1945. Stalin liitti se sitten Ukrainaan. Itsenäisyyspyrkimyksiä Krimillä vuodesta 1992.

    Äänestä

Jos Krim on ilman sähköä, tuskin ne tietoliikenteen tukiasematkaan toimii, mutta hyvin varmasti menee.

Äänestä

Tiedossa,-että semmonen rosvous ei mee kuin elokuvissa !!!

on ääliömäistä kuvitellakkaan, että venäjän pakanat hoitaisivat jonkun alueen olosuhteet oikein kivasti hyvään jamaan-varsinkin kun ylivoimalla alueen ryöväävät -niin SEON päivänselvää, että rämettä ja räntää on sen alueen tulevaisuus !!!

Äänestä

Venäjän federaation presidentin V. Putinin määräyksestä Krim vapautettiin fasismin ikeen alta. Vaalit olivat vapaat ja erittäin demokraattiset, kuten Helsingin yliopiston dosentti ja samalla virkansa puolesta Krimin virallien vaalivalvoja on todennut.
Krimillä menee tosi tosi lujaa ja krimiläiset nauttivat joka hetki venäläisen vapauden huumasta.

Äänestä

Ukraina sabotoi Krimin sähköhuoltoa.
Tietysti natotrollit pistää sen Venäjän syyksi.

Äänestä

Venäjähän rakentaa Krimille kokoajan uutta sähkölinjaa. Pitävät huolta omistaaan.

Äänestä

Vieläkö pojuja närästää Krimin omistajanvaihdos :)

Äänestä
  • Taitaa närästää tällä hetkellä krimin asukkaita eniten :)

    Äänestä


  • joachimpeiper kirjoitti:

    Uutistoimisto Bloomberg teki vuosi sitten puhelin kyselyn Krimin asukkaille.82% antoi täyden tukensa Venäjään liittymisestä,11% osittain ja loput vastaan.Mikä
    asia noin natoänkyrän mielestä olisi muuttanut tämän?
    http://www.bloombergview.com/articles/2015-02-06/one-year-later-crimeans-prefer-russia

    Tällainen kysely pitäisi tehdä nimettömänä, ei puhelimitse jolloin vastaaja on identifioitu. Nimettömänä ihmiset uskaltaisivat vastata rehellisemmin.

    Jäämme odottamaan.

    Äänestä

Kauppalehti valehtelee ja ajaa samaa agendaa, kuin Stubb.
Stubb valehtelee ja ajaa samaa agendaa kuin Kauppalehti.
Kummanki takana siionistit.
Suomalaiset kun hyväksyvät nämä valheet.
Stubb jatkaa ministerinä vaikka rikkoi ministerivalansa.
Suomalaiset ovat kuin hyvinkoulutetut koirat narunpäässä.
He He He He.......He He....:))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niemimaa-pöllittiin kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/venajan-hallitus-ja-krimin-johto-lahella-valirikkoa/MNWhHgpu

"Krimin tasavallan päämies Sergei Aksjonov väitti viime perjantaina, ettei tasavallan hallinto ole saanut ”kopeekkaakaan” Venäjän federaation Krimille myöntämistä tasavallan kehitykseen tarkoitetuista määrärahoista vuodelle 2015."

"Venäjän hallituksen ja Krimin johdon väliset erimielisyydet ovat erittäin herkkä asia Venäjän johdon kannalta, koska Venäjä on pyrkinyt esittelemään maaliskuussa 2014 valtaamansa Krimin niemimaan uuteen taloudelliseen kukoistukseen nousseena onnelana."

Ei se nyt ihan mene putkeen se Krimin liittäminenkään. Ja sähköt poikki ja kaikkee. No onneksi krimiläiset jaksaa olla tyytyväisiä ainakin luotettavien venäläisgalluppien mukaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu