Väyrynen, vailla vertaa

Jombenrakaspomo

Väyrynen on edelläkävijä ja asioiden kokonaisvaltainen näkijä. Asia on ollut jo kauan politiikan pintakuohujen alle näkevälle kristallinkirkas.

Viimeisimmässä blogissaan PV kirjoittaa mm. pakolaisista ja heidän tulvaansa voimistaneesta EU:n ratkaisusta.
Tulijoiden määrä on kasvanut koska laivasto-operaatio menee vastaan merelle ja kuljettaa pakolaiset Eurooppaan. Se tiedetään hyvin lähtörannalla.

11

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ärjylä

      Väyrystä on ollut helppo pilkata. Kannattaisiko kuitenkin kuunnella mitä sanoo nyt ja mitä sanoi 20 vuotta sitten EU:sta? Ei ole takki kääntynyt, miksi olisikaan kun on oikeassa ollut kaiken aikaa! Vaikka on eduskuntapuolueen jäsen.

      • Jombenrakaspomo

        Väyrysen mollaaminen on merkki kyvyttömyydestä nähdä laajempia kokonaisuuksia.
        Oman politikan agendan ajaminen estää myös usein kokonaisuuden hahmottamiskyvyn.

        Alemmuutta tunteva ihminen käy myös usein hyökkäykseen, ponnistaa siis toisen silmäkuopasta.


      • Palkka.tyhjästä

        EU-vastaiselle Väyryselle kuitenkin kelpaa mainiosti Euroopan parlamentin maksama suuri palkka. Työnantajaa tuleekin moittia siitä, että maksaa Väyryselle palkan lähes tyhjästä. Väyrysen on näet mainittu olevan varsin laiska työntekijä.

        Suomen kieltä heikosti ymmärtäville suomalaisille tulkoon mainituksi, että laiska tarkoittaa hyödytöntä.

        Väyrynen antoi ministerinä EU-vastaisia kommentteja ja hänen todettiin olevan Suomelle poliittinen riski.


      • faktaapukkaa
        Jombenrakaspomo kirjoitti:

        Väyrysen mollaaminen on merkki kyvyttömyydestä nähdä laajempia kokonaisuuksia.
        Oman politikan agendan ajaminen estää myös usein kokonaisuuden hahmottamiskyvyn.

        Alemmuutta tunteva ihminen käy myös usein hyökkäykseen, ponnistaa siis toisen silmäkuopasta.

        Aivan niin. Väyrynen on oikeassa ja vastustajatkaan eivät koskaan ole pystyneet antamaan mitään asiallista vaihtoehtoa hänen sanomisilleen.

        Esimerkikisi Väyrysen poliittisen sanoman vastineeksi ei olla osattu sanoa muuta kuin vain se, että hän "otti yhden ylimääräisen kananmunan seisovasta pöydästä." ;))


    • KumpaaSeOn

      Luuletko, että sanomasi on hyödyksi vai haitaksi Väyryselle? Tuolla nikillä ja kaiken muun esittämäsi jälkeen? Tiedetään tarkoituksesi. Olethan persu. Luuletko onnistuvasi tässä paremmin kuin muussa? Turha luulo, sinut tunnetaan.

      • Jombenrakaspomo

        Faktuaalisen järjen pitää yhteisissä asioissa ohittaa häilyvä tunnetaso, joka on pääsyy sekamelskaan, joka täällä pitää majaansa.


      • Jombenrakaspomo

        Kukahan minut "tuntee"? Sinut minä HHMkvaV:ni tunnen kiireestä kantapäähän.


    • Kävin palstalla ja vastasin Mielipidepankin avaukseen ”Bayern Münchenin ylivoimaa”. Mainio avaus, vaikka - yllättävää kyllä - näkyy herättäneen hilpeyttä Pystyyn_kuolleessa. Katselinpa sitten enemmänkin palstaa, jota en muutamaan päivään ole avannut. Huomasin tuon avauksesi, ja kun poikkeuksellisesti olet tehnyt sen muusta kuin minusta, täytyy vastata.

      Luulenpa, että kenestäkään toisesta nykyisistä poliitikoistamme ei ole heitetty herjaa yhtä paljon kuin Väyrysestä. Sehän tosin voi johtua vain siitä, että hän on liian ylivertainen niille herjanheittäjille. Jos niin on, minä kai olen sitten tämän palstan ”Väyrynen”, edellä mainitsemallani perusteella. No, en minä voi ihan täysin itseäni Väyryseen rinnastaa. Minä olen erehtynyt montakin kertaa elämässäni, erilaisissa asioissa, ja olen myös erehdykseni tunnustanut. Väyrynen on sanonut, että kerran hän luuli erehtyneensä, mutta pian huomasi olleensa siinä väärässä. Tuo erehtymätön mies erehtyi kuitenkin väitöskirjassaan:

      >>Väyrynen väitteli poliittisen uransa ohessa valtiotieteen tohtoriksi Åbo Akademista 1988 Suomen ulkopoliittista doktriinia käsittelevällä väitöskirjalla Finlands utrikespolitik – den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik (Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka). Väitöskirjassaan Väyrynen muun muassa esitti, että Neuvostoliitto ei hajoa ja että Euroopan kahtiajako on pysyvä. Vastoin Väyrysen arviota Neuvostoliiton hajoaminen ja Euroopan yhdentyminen alkoivat kuitenkin 1989 nopeassa tahdissa.<<

      Ja on erehtynyt lukemattomat kerrat muulloin, yleensä aina hänen varmuutensa on pian osoittautunut hänen erehtyväisyydekseen. Tuosta lisänäyttöjä siitäkin:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Väyrynen#Suhde_Neuvostoliiton_tiedustelupalveluun

      Sinulla sittenkin taitaa olla enemmän yhtäläisyyttä Väyryseen kuin minulla. Kun näet olemattomia (kuten tässäkin ketjussa olet jo nähnyt minut) et tunnusta erehtyneesi. Kyllä laisesi ”miehen” sopii kannattaa juuri Väyrystä!

      • Väliluutnantti

        Miksi väyrynen ei saa seisoa televisio esiintymisissään. Seisovaa mulkkua ei saa näyttää television lähetyksissä.


      • Jombenrakaspomosi

        Sinä olet juuri noita em. "ylimääräinen kanamuna"-tajunnantason miehiä. Siitä viestit nytkin.
        Ei Väyrynen puhunut väitöskirjassaan mitään Neuvostoliitosta vaan suurvallasta.

        Euroopan kahtiajako oli pohja jolle PV rakensi omaa käsitystään. Se osoittautui vääräksi ja sen on myös hän huomannut.

        Suhde KGB:hen oli aikoinaan nopeimmin toimiva kanava Neuvostoliiton korkeimpaan johtoon. Eikö silloin ollut viisasta myös käyttää sitä.

        Yritähän nyt joskus käyttää myös omaan päätäsi faktoihin perustuen ja kannattaisiko lopettaa "keskustelu" pelkässä mustaamistarkoituksessa.

        Olet oikeilla jäljillä kun vertaat minua Väyryseen. Näemme molemmat kokonaisuuden ja olemme intuitiotasolla erittäin herkkiä.
        Sinä olet täysi vastakohta. Täydellisen tietämätön laajemmista sotilasasioista vaikka taustasi ja omakehusi muuta antaisivatkin ymmärtää.


      • Jombenrakasjohtoporras
        Väliluutnantti kirjoitti:

        Miksi väyrynen ei saa seisoa televisio esiintymisissään. Seisovaa mulkkua ei saa näyttää television lähetyksissä.

        Miksi Sinä HHMkvaV:ni sitten esiinnyt kuvan kera täällä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe