Suomen kansan osalta voidaan todeta, se yritti

saada muutosta aikaan - persut pettivät perusteellisesti.

Kansan ei kuitenkaan kannata menettää toivoaan, sikoja, varkaita ja epäluotettavia yksilöitä löytyy aina, ja kun ne huijarit kertyvät samaan surueeseen ja alkavat kutsua itseään puolueeksi, demokratia on vaarassa. Asia ratkeaa seuraavalla yrityksellä, tai sitä seuraavalla - luovuttaa ei kannata, ennen kuin olemme liittovaltiona EU;ssa lopullisesti ilman päätösvaltaa - silloin voimme kaikki alkaa persuiksi, eli voimme tehdä juuri mitä haluamme muista välittämättä.
2062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Persuhan on kuin kahlittu orja. Saa tehdä ainoastaan sitä mihin takiaispullukka antaa luvan.

Äänestä

Pressut yrittää hyvää perintö vain kamala. 400000tuhatta työtöntä ja yli 100miljardia ulkomaanvelkaa. Köyhät ajettu ahtaalle ja sekin edellisten hallitusten aikaansaannos. Vasurit ja vihreät tehän olitte edellisissä hallituksissa, mitä saittekaan aikaan kokoomuksen johdolla? Politiikkaan on saatava muutos tai olemme konkurssissa. Velaksi ei voida elää ymmärrättekö tämän täystuhot?

Äänestä
  • Tälläisen perinnön edellihen hallitus jätti,on siinä tekemistä varmaan tälle ja seuraavalle hallitukselle .Nyt on ajateltava Suomen etua ,kyllä sitä Arhinmäen politiikalla tietysti oltaisiin menty ja kansa olisi tyytyväinen velkaa velan perään ,no tälläisen puistotyöntekiän ajatukset joutavat paperille jolla pyyhitään persettä .

    Äänestä

  • Höpö höpö. Tällä palstalla hehkutettiin ennen vaaleja että persut tuo muutoksen. Heille yritettiin sanoa että ei tule onnistumaan. Yksinkertaisesti siksi että 1 1=2. Eli on olemassa talouden rautaiset lait joille persut eivät voi mitään.

    No vaalien jälkeinen hallituspolitiikka on sata prosenttisesti osoittanut että talouden rautaiset lait ovat edelleen voimassa. Ja niille jotkun persuministerit eivät voi yhtään mitään. Ja sen seurauksena lapsenuskoiset persut ovat sitten kaikonneet puolueesta.

    Mitä tulee tuohon Suomen laman syihin, niin on kyllä täysin idittoottimaista vedota siihen että se on edellisesten hallitusten vika. Edelliset hallituksetko Suomesta hävittivät paperitehtaat maailman muutoksen myötä?

    Suomessa on ollut yli 50 paperitehdasta ja nyt veikataan että niitä jää viisi. Miksikö? No siksi että sanomalehtipaperin kulutus on maailmalla tietokoneiden myötä laskenut rajusti. Vai kirjoitatko sinä tätä tekstiä paperille???

    Edellisen hallituksen syykö oli se, että Nokia ajautui kriisiin kun i phone pesi sen mennen tullen älypuhelinten luokassa? Tämän seurauksena Suomen ulkomaankauppaa tuli suuri lovi jota on lähes mahdonta paikata. Suomen hallitusko siis suunnitteli i phonen?

    PS. Mistä näitä pölhöjä oikein tulee???

    Äänestä

Edellinen hallitus ei juurikaan mamuttanut vaikka persut huusi kurkku suorana sen mamuttavan aivan Ruotsin malliin.

Ja mites nyt? Vihervasuritko ne tämän mamutuksen teki eikä kiristäneet mitään vaikka oli hyvät mahdollisuudet ja aikaa.

Ainut aikaansaannos on Orpolta että venäjältä ei sentään tulvi pakolaisia. Ehkä Soini ryssii vielä senkin.

Äänestä
  • Lienet niitä ainoita jälkeenjääneitä tällä palstalla joka esität tätä samaa aamusta iltaan kaikki kuitenkin tietävät tänne saapuvat mutakuonot tulevat tänne käskemättä ja sille ei voi minkään maan hallitukset .Persut ovat olleet hallituksessa reilut puolivuotta ,jos haaveilet uudesta hallituksesta missä vasemmisto olisi mukana ,se juna on mennyt aikoja sitten kukaan täysjärkinen ei siitä unelmoi.

    Äänestä

  • Niin minkään maan hallitus ei pysäyttänyt pakolaistulvaa Venäjältä? Orpo vain lausui siitä kyynisesti että on Venäjän asia ketä sen puolella palloilee, ei meidän.

    No kohta Soini alkaa olla huolissaan niistä pakolaisista ja pyytää ne laskemaan tänne jotta voimme näyttää mahtimme kotoutuksessa.

    Minkään maan hallitus ei voi pysäyttää laitonta maahantunkeutumista eikä säätää seurata rajoillaan että mitä siellä oikein tapahtuu? Sekö on peruideologiaa? Aivan niin, sitähän ennen vaaleja juuri toitotettiin kovaan ääneen ettei ne vihervasurit voi mitään maahanmuutolle eikä sille että tänne tulee Ruotsin malli. Niinhän se meni kun ollaan oikein oikein järkeviä eikä yhtään mikään hihna luista?

    Äänestä

Porvarina on inhottavaa todeta, että edellinen hallitus oli huono ja että tämä hallitus on vielä paljon huonompi.

Miten on mahdollista, että porvarihallitus leikkaa koulutuksesta ja tutkimuksesta noin paljon ja tekee jonkun Sote-himmelin + maakuntamallin, joka maksaa valtiolle n. 3 miljardia ?

Persujen tyhmyyden vielä ymmärrän, mutta miten koulutetut ministerit voivat olla niin yksinkertaisia, että luulevat tämän maan pelastuvan sillä, että palkkoja leikataan jotain prosentteja. Joku vielä kehtaa ehdottaakin vielä jotain veron kiristyksiä. Leikkaamalla ei tätä maata pelasteta - se on 100% varmaa.

Äänestä
  • Koulutetut ministerit - vittu pelkkiä politikkoja nuo ovat, eli valitettavasti sitä kansan heikkolahjaisinta osaa !!

    Äänestä

Syyllisiä näkyvät olevan . . . . muut !

Yleisin selitys nykytoilailulle on se, että entiset hallitukset jätti perinnöksi, ja meidän on pakko kun emme voi vain velkaantua . . . . kyllä tämä tehoton ratkaisumallin yritys on ihan tämän nykyhallituksen omaa hölmöilyä, ja vie meitä vain syvemmälle !

Nykyhallituksen alkutaival on osoittanut persujen kohdalla sen, että persut eivät ole ratkaisu mihinkään, vaan iso osa ongelmaa, kuten koko nykyhallituskin.

Äänestä
  • Luotan Terhon sanoihin: Malttakaa vielä hetki.

    Äänestä

  • Terho viitaa siihen että Suomen talous lähtee nousuu leikkauksien myötä muun Euroopan imussa. Mutta jotta näin tapahtuisi, niin Suomen pitää olla kiinteä osa Euroopan Unionia. Tätä tämän palstan pölhöpersut eivät tajua vaan huutavat kita punaisena:"IRTI EU:n ORJUUDESTA!!!".

    Äänestä

  • TulossaON kirjoitti:

    Luotan Terhon sanoihin: Malttakaa vielä hetki.

    Kyllä . . . katastrof-merkkinen tapahtuma !

    Äänestä

Persut on parhaat. Ei ole muista puolueista sille haastajaksi. Kylläpä vieläkin pelätään persuja ja sietääkin pelätä kaikkien natzima razismyarin ja juttien sun muiden typerysten.
Rkp pissii housuihinsa. Ipusta ei ole persuille vaihtoehtoa, koska rkpn saastuttama, kuten kaikki muutkin puolueet, paitsi persut.
Sampo Terho on esimerkillinen suomalainen mies. Hänestäkö presidentti vielä joskus?

Äänestä
  • Siinäpä meillä taytin persu-uskolla sumutettu idiootti joka ei tajua mistään mitään. Siis Sampo Terhosta presidentti? Jopa nyt vitsin heitit.

    PS. Mistä näitä peruskoulun keskeyttäneitä pölhöjä oikein tulee...

    Äänestä

  • Antiperusx kirjoitti:

    Siinäpä meillä taytin persu-uskolla sumutettu idiootti joka ei tajua mistään mitään. Siis Sampo Terhosta presidentti? Jopa nyt vitsin heitit.

    PS. Mistä näitä peruskoulun keskeyttäneitä pölhöjä oikein tulee...

    Vaikea sanoa, mutta en usko koulutuksenouutteen olevan persuilulle sytyttävä tekijä, noita persumaisia idiootteja löytyy kaikista puolueista ja kaikista koulutustasoista. Katso vaikkapa nykyhallitusta ja sitä tukevien touhua, pelkkää idiotismia ja typeryyttä.

    Äänestä

  • Persutko parhaat, no sanotaan nyt vaikka näin. Ei ehkäpä sen huonompia kuin muutkaan oikeistopuolueet, mutta kun noiden puolueiden heikkkolahjaisimmat osuvat samaan paikkaa hölmöilemään, ja se kaikkein hölmöin on alunperin suurinta skeidaa lasketellut - on selvää että huomio kertyy siihen porukkaan, jonka skeida pahimmin haisee. Yhtä kaikki, osaamattomia typeryksiä koko hallituksen porukka, persut siinä seassa eniten kannattajiaan kusettaneina.

    Äänestä

Soiniuskovaiset ovat Isä Timon henkisiä orjia, siksi he eivät voi muuta kuin hokea entisiä mantrojaan. Soinisäätiön avulla Isä Timo omistaa pSS puolueen. Lex Soinin avulla Isä Timo omistaa eduskuntaryhmän. Edes italian mafiassa kaikki langat eivät ole yhtä tiukasti yhden mafioson käsissä, kuin ovat pSS puolueessa Isä Timon käsissä.

Äänestä
  • Mafia on pysyvä, persut ja Soini eivät - onneksi !

    Äänestä

Mitä eroa on mafialla ja Timo Soinilla? Mafian kanssa voi aina neuvotella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amispoppari kirjoitti:

saada muutosta aikaan - persut pettivät perusteellisesti.

Kansan ei kuitenkaan kannata menettää toivoaan, sikoja, varkaita ja epäluotettavia yksilöitä löytyy aina, ja kun ne huijarit kertyvät samaan surueeseen ja alkavat kutsua itseään puolueeksi, demokratia on vaarassa. Asia ratkeaa seuraavalla yrityksellä, tai sitä seuraavalla - luovuttaa ei kannata, ennen kuin olemme liittovaltiona EU;ssa lopullisesti ilman päätösvaltaa - silloin voimme kaikki alkaa persuiksi, eli voimme tehdä juuri mitä haluamme muista välittämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu