Sairaat työllistää tuhansia, ei turha ryhmä

Aina heistä puhutaan pelkkänä meno eränä, mutta todellisuudessa he ruokkivat tuhansia perheitä. Ajatelkaa kuinka paljon sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kuntoutuslaitoksissa, apteekeissa, lääkefirmoissa, kelassa, vakuutusyhtiöissä jne. on palkansaajia.
Kuinka moni jäisi vaille työtä jos heitä ei olisi, he jäisivät kotiin makaamaan, kuten tällä palstalla usein rumasti työttömistä mainitaan.
Ei ymmärretä että kaikki ei ole mustavalkoista ja säästöt laskettavissa yksinkertaisella tavalla, vaan kaikki on otettava huomioon, myös työllisyyden näkökulmasta. Työttömiä tehdään näillä kyseenalaisilla säästöillä ja työttömiä tulee kuin liukuhihnalta, mitä säästöä se on ? Samalla työttömäksi jääviä syyllistetään, haukutaan kotona makaajiksi, vaikka syylliset ovat aivan muualla mm.politiikoissa ja työnantajissa. Kuka ne irtisanomiset tekee, ajatelkaapa siitä.
Työttömyys on ongelma, ja silti jatkuvasti säästötoimin irtisanotaan, joka taas heikentää ostovoimaa lisäten työttömyyttä, ja nuo säästöt heikentää maan taloutta, siten oravanpyörä on valmis.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


orvanpyörässä kirjoitti:

Aina heistä puhutaan pelkkänä meno eränä, mutta todellisuudessa he ruokkivat tuhansia perheitä. Ajatelkaa kuinka paljon sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kuntoutuslaitoksissa, apteekeissa, lääkefirmoissa, kelassa, vakuutusyhtiöissä jne. on palkansaajia.
Kuinka moni jäisi vaille työtä jos heitä ei olisi, he jäisivät kotiin makaamaan, kuten tällä palstalla usein rumasti työttömistä mainitaan.
Ei ymmärretä että kaikki ei ole mustavalkoista ja säästöt laskettavissa yksinkertaisella tavalla, vaan kaikki on otettava huomioon, myös työllisyyden näkökulmasta. Työttömiä tehdään näillä kyseenalaisilla säästöillä ja työttömiä tulee kuin liukuhihnalta, mitä säästöä se on ? Samalla työttömäksi jääviä syyllistetään, haukutaan kotona makaajiksi, vaikka syylliset ovat aivan muualla mm.politiikoissa ja työnantajissa. Kuka ne irtisanomiset tekee, ajatelkaapa siitä.
Työttömyys on ongelma, ja silti jatkuvasti säästötoimin irtisanotaan, joka taas heikentää ostovoimaa lisäten työttömyyttä, ja nuo säästöt heikentää maan taloutta, siten oravanpyörä on valmis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu