Pelkonen;Vapautetaan ravintoloiden aukioloajat

Jaana Pelkonen on julkaissut blogissaan listan muutoksista, joita alkoholilainsäädäntöön pitäisi hänen mielestään pikaisesti tehdä.

Pelkosen mielestä määräaikaisista anniskeluluvista pitää osittain luopua ja anniskeluluvissa pitäisi siirtyä paikkakohtaisuudesta toiminnanharjoittajakohtaisuuteen.

- Vapautetaan asteittain ravintoloiden aukioloajat. ---
Uudistetaan annostelumääräykset -
tuplakielto ja ns. kahden lasin sääntö poistetaan,
Pelkosen listassa todetaan.

Lisäksi Pelkonen muun muassa sallisi pienpanimoille kaikkien tuotteidensa vähittäismyynnin ja ravintoloille alkoholijuomien ulosmyynnin.

- Nostetaan päivittäistavarakaupassa myytävän alkoholin prosenttirajaa 4,7:stä 15:een ja sallitaan näin myös viinien myynti ruokakaupoissa, missä muutkin elintarvikkeet myydään, Pelkonen myös esittää.
4093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Jaana Pelkoselle pisteet

Äänestä

Kokoomus edustaa vapautta, Sdp ja muut vasurit KIELTOKULTTUURIA.

Äänestä

Pelkonen haluaa että kännikalat vetävät viinaa aamusta iltaan kuten tähänkin asti mutta kantavat rahansa kiimaisille ravintoloitsijoille.

Äänestä
  • No äänestä sinä sitten sdp:tä tai vasureita, jos haluat että rahat kannetaan kiimaisille Alkon johtajille.

    Äänestä

  • Rahat pääasiassa kannetaan alkoholihuumetta kauppaaville yrityksille, joista yhtäkään ei kiinnosta se kuinka paljon ongelmia - väkivaltaa ja kuolemaa - heidän tuottamansa ja myymänsä nestehuume aiheuttaa. Eli touhu on ihan normaalia huumekauppaa ja sen edustamaan moraalia, mutta kuitenkin laillista. Ei tule ongelmia, vaikka tappaisi kokonaisen kansan viinalla.

    Äänestä

  • "Ei tule ongelmia, vaikka tappaisi kokonaisen kansan viinalla."

    Suomessa voidaan katsoa olevan menossa alkoholilla suoritettava kansanmurha ja -ryöstö.

    Äänestä

  • Niin - eli toisin sanoen ravintoloiden aukioloaikojen vapauttaminen ei mitenkään enää pahentaisi asiaa, kun saatavuus on jo muutenkin riittävä. Siinä siis jälleen yksi peruste lisää vapauttamiselle.

    Äänestä

  • erwerwewerwe kirjoitti:

    Niin - eli toisin sanoen ravintoloiden aukioloaikojen vapauttaminen ei mitenkään enää pahentaisi asiaa, kun saatavuus on jo muutenkin riittävä. Siinä siis jälleen yksi peruste lisää vapauttamiselle.

    Yli kymmenen miljardin euron haitat vuosittain ovat kylläkin enemmän indikaattori sille, että alkoholin saatavuutta pitäisi rajoittaa ja hintaa nostaa edes sen verran, että alkoholiveron haitat kattaisivat huumeen aiheuttamat haitat. Pienen maan talous on aika kovilla kun viidenneksen verran koko valtion vuosibudjetista menee tappavimman ja eniten väkivaltaa aiheuttavan nestehuumeen haittoihin.

    Äänestä

  • Alkoholiveron tuotto vuodessa on noin yksi mlljardi, ja alkoholin aiheuttamat haitat maksavat yli kymmenen miljardia. Alkoholihuume on eniten isänmaata raunioittava asia.

    Äänestä

  • Lalmon_sax kirjoitti:

    Yli kymmenen miljardin euron haitat vuosittain ovat kylläkin enemmän indikaattori sille, että alkoholin saatavuutta pitäisi rajoittaa ja hintaa nostaa edes sen verran, että alkoholiveron haitat kattaisivat huumeen aiheuttamat haitat. Pienen maan talous on aika kovilla kun viidenneksen verran koko valtion vuosibudjetista menee tappavimman ja eniten väkivaltaa aiheuttavan nestehuumeen haittoihin.

    "alkoholiveron haitat kattaisivat huumeen aiheuttamat haitat"

    Pitäisi olla: "Alkoholiveron tuotto kattaisi huumeen aiheuttamat haitat."

    Äänestä

  • Wertiuss kirjoitti:

    Alkoholiveron tuotto vuodessa on noin yksi mlljardi, ja alkoholin aiheuttamat haitat maksavat yli kymmenen miljardia. Alkoholihuume on eniten isänmaata raunioittava asia.

    "alkoholin aiheuttamat haitat maksavat yli kymmenen miljardia. "

    ---tästä olisi kiva nähdä jotain faktaa, voitko linkittää.
    Ajattellaan että valtion BKT 50 miljardia, niin sinä väität että siitä
    on 20% alkoholin aiheuttamia haittoja....

    jep jep

    Äänestä


  • Suomessa on meneillään alkoholikatastrofi. Tämä käy ilmi Itä-Suomen yliopiston tekeillä olevasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin kunta kunnalta ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien määrää.

    Suomalaisten neljästä yleisimmästä ennenaikaisesta kuolinsyystä alkoholi on ainoa, joka kasvaa koko ajan.

    – Suomessa ollaan katastrofin partaalla. Tilanne on huonontumassa, ja emme edes itse tiedä, missä olemme, toteaa lääketieteen ja kirurgian tohtori Mikko Vienonen.

    Vielä julkaisemattoman, Audiapron toteuttaman tutkimuksen mukaan naisten alkoholin takia menetettyjen elinvuosien määrä on kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa. Miehet menettävät alkoholin takia kuitenkin yhä tuplasti elinvuosia naisiin verrattuna.

    Suomessa menetetään vuosittain ennenaikaisia ehkäistävissä olevia elinvuosia 3900 jokaista 100 000 asukasta kohden. Määrä vastaa vajaata sataa neljäkymmenvuotista työuraa.

    Menetys bruttokansantuotteelle on neljännes Suomen valtion vuosittaisesta budjetista.

    – Kansakuntana menetämme vähän alle 13 miljardia vuodessa, Vohlonen sanoo.

    Alkoholin vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti. Kuntien välillä - ja jopa niiden sisällä - on isoja eroja.

    – Turussa Varissuon alue, Tampereella Pohjoinen kaupunki ja Helsingissä keskinen suurpiiri ovat suunnilleen Pietarin tasoa, jollei huonompia, sanoo Itä-Suomen yliopiston terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen.

    Hän vertaa suomalaistutkimuksen tuloksia Pietarissa tehtyyn vastaavaan tutkimukseen.

    Ruotsin kelkasta Suomi on pudonnut jo tyystin.

    Äänestä

Pelkonen näkyy olevan paremman väen kaappijuoppo. Juoppo ei lähde ravintolaan maksamaan itseään kipeäksi, vaan kilpailuttaa promillensa Pelkosen puolueen hengessä.

Äänestä
  • Joten toisin sanoen ravintoloiden aukiolon vapauttaminen ei sitten ainakaan lisäisi mitenkään juoppoutta maassamme, jos kerran juopot eivät sinne mene.

    Äänestä

Pelkosella ei ole ollut koskaan mitään muuta poliittista agendaa, kuin vain parantaa alkoholihuumekauppiaiden asemaa yhteiskunnassa. VArmaan saa rahaa kavereiltaan myös.

Äänestä
  • Sdp:llä ja vasureilla ei ole ollut koskaan mitään muuta poliittista agendaa, kuin vain parantaa ALKON alkoholihuumekauppiaiden asemaa yhteiskunnassa. VArmaan saa rahaa kavereiltaan myös.

    Äänestä

  • tertertert kirjoitti:

    Sdp:llä ja vasureilla ei ole ollut koskaan mitään muuta poliittista agendaa, kuin vain parantaa ALKON alkoholihuumekauppiaiden asemaa yhteiskunnassa. VArmaan saa rahaa kavereiltaan myös.

    Pelkonen on kylläkin Kokoomuksen edustaja, ja alkoholi on aina ollut oikeiston lempihuume, koska sen aiheuttama väkivalta takaa täystyöllisyyden oikeiston väkivaltakoneistolle, eli poliisille.

    Äänestä

  • TAttimaar kirjoitti:

    Pelkonen on kylläkin Kokoomuksen edustaja, ja alkoholi on aina ollut oikeiston lempihuume, koska sen aiheuttama väkivalta takaa täystyöllisyyden oikeiston väkivaltakoneistolle, eli poliisille.

    Niin onkin kokoomuksen edustaja, ja hän haluaa vapauttaa suomalaiset valtion holhouksesta; toisin kuin vasemmisto, joka haluaa holhota ja rajoittaa kansalaisten tekemisiä kaikin tavoin.

    Äänestä

Asuintalon alakerrassa oleva ravintola juottakoon öisiä ohikulkijoita ilman mitään rajoituksia kovaäänisen humpan tahtiin.

Äänestä

On se perkeles kun ihmisellä pieneen pääkkyyn ei mahdu kun jokin alkoholi-myrkyn saannin helpottaminen ja onhan tämä Pelkonen sitten viherpiiperön tavoin ollut kieltämässä turkistarhausta, muka oikeistolainen joo...:/

Äänestä
  • Itselleni ei tule mitään muuta Pelkosen poliittisesta "urasta" mieleen kuin vain hänen jatkuvat sympatiansa alkoholihuumekauppiaiden toimien edistämiseksi.

    Äänestä

Faceboogiessako tuo peukutettiin eduskuntaan?

Äänestä
  • Ei, vaan rajoituksiin ja valtion holhoukseen kyllästyneet kansalaiset äänestivät hänet eduskuntaan.

    Äänestä

  • werwerewerwe kirjoitti:

    Ei, vaan rajoituksiin ja valtion holhoukseen kyllästyneet kansalaiset äänestivät hänet eduskuntaan.

    MIllä tavalla valtio holhoaa ihmistä vaikkapa alkoholin suhteen? Maan tappavinta ja eniten väkivaltaa aiheuttavaa huumetta saa kuitenkin huoltoasemilta ja kioskeista heti aamusta lähtien?

    Äänestä

mielummin porukka joisi ravintollassa kuin pitkin puistoja,
ja ehdottomasti pitäisi Alkosta vapauttaa kauppoihin myös viinejä

Äänestä
  • Viini - pilalle käynyttä kitkerää mehua...

    Äänestä

  • Ei mun perse kyllä kestä juoda ravintolassa humalaan,jos ei pohjia ole jo mennessä,se on tosi että ei sinne tosi dokaajat mene ne juo sielä puistossa kesäsin,kuka ne alkoholistien haitat muuten maksaa ? verot alkaa olla kyllä jo tapissa minullakin.

    Äänestä

  • Tiukkoja sääntöjä ja ohjeita alkoholin kulutukseen. Suomalaiset ei osaa itse päättää, milloin ja paljonko voi juoda! Jospa nyt verolomakkeiden mukana lähetettäisiin lista siitä, mihin kellon aikaan saa kännätä ja millaisella juomalla. Juoppojen hoitopaikkojen ja hoitajien nimet ja puhelinnumerot voisi myös olla ohjelistassa, niin krapulainen tietää heti, mihin voi soittaa!

    Äänestä

  • Juu,,kyllä jois jos HINTA,, olisi sellainen,, että ihan "tavallinen" ihminen saattaisi juooda ravintolassa..

    Mutta nykyään muut kun hyväpalkkaiset eivät pysty ravintolassa juhlimaan,, oletteko huomanneet, että kylpylät ja muut paikat ovat nykyään pakolaiskeskuksia???????????

    Ihmiset juhlivat kotonaan,, koska eivät halua tulla nyljetyksi.

    Ravintolat ovat niin ahneita,, että parista juomasta otetaan pullon hinta.

    Äänestä

Virossa, jossa aukiolot on vapaat, ei ole sellaisia ongelmia kuin meidän rajoitetussa yhteiskunnassa. Kaikki ei lähde ravintolasta samaan aikaan -> ei tappeluita nakkikioskilla ja taksijonoissa. Viinaa saa vaikka aamuun -> ei hirveää kiirettä juoda "vielä muutama" ennen valomerkkiä.

Vapaa aukiolo siisiyttäisi täälläkin kulttuuria reippaasti!

Äänestä

loistava ehdotus

Äänestä

Pelkosta kannattavat juopot persut, eteenkin portsarien korkeaan aateliin kohonneet nahkapäät.

Äänestä

Pelkosen esitys osoittaa, ettei hänellä ole minkäänlaista realismin tajua asioista. Ei varmaan ole miettinyt mitä näistä ehdotuksista toteutuessaan seuraisi. Se kun nyt vaan on niin, etteivät suomalaisten juomatavat tule ikinä olemaan ns. eurooppalaista tasoa, vaan kuten esim. Poliisit tv-sarjasta voidaan nähdä, miten kovasti ollaan holhouksen tarpeessa kun alkoholia nautitaan.

Äänestä
  • miksei muka juomatavat muuttuisi?

    Ja auttaako muka se että kielettään kaikki

    Äänestä

Uusavuton kansanedustaja ei osaa valita ruokajuomaa ja tuskinpa tulee ruoan laittamisestakaan edes purkkihernekeittoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loistavaa_Jaana kirjoitti:

Jaana Pelkonen on julkaissut blogissaan listan muutoksista, joita alkoholilainsäädäntöön pitäisi hänen mielestään pikaisesti tehdä.

Pelkosen mielestä määräaikaisista anniskeluluvista pitää osittain luopua ja anniskeluluvissa pitäisi siirtyä paikkakohtaisuudesta toiminnanharjoittajakohtaisuuteen.

- Vapautetaan asteittain ravintoloiden aukioloajat. ---
Uudistetaan annostelumääräykset -
tuplakielto ja ns. kahden lasin sääntö poistetaan,
Pelkosen listassa todetaan.

Lisäksi Pelkonen muun muassa sallisi pienpanimoille kaikkien tuotteidensa vähittäismyynnin ja ravintoloille alkoholijuomien ulosmyynnin.

- Nostetaan päivittäistavarakaupassa myytävän alkoholin prosenttirajaa 4,7:stä 15:een ja sallitaan näin myös viinien myynti ruokakaupoissa, missä muutkin elintarvikkeet myydään, Pelkonen myös esittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu