Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab:n kuluvan vuoden kuudes yhtiökokous pidettiin 22.12.2015 alkaen kello 17.00 Helsingissä, Cafe Mascotissa. Yhtiö on ollut selvitystilassa 2.4.2015 lähtien.
Kokous oli varsinainen tragikomedia, jossa näyttelijöinä toimivat Vapaa-ajattelijain liitto ry:n asiamies Kimmo Laine, Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n asiamies Maarit Fredlund, osakas Kimmo Sundström, yhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja ja entinen toimitusjohtaja Juha Kukkonen sekä Sundströmin avustaja Kim Sjöström.
Fredlund avasi kokouksen, Laine valittiin puheenjohtajaksi omasta esityksestään ja Fredlund sihteeriksi.
Ennakolta yllättäen asiallisesti ja moitteettomasti lähetettyyn esityslistaan tehtiin muutos, jollaista ei pitäisi voida tässä vaiheessa tehdä. Sundström vastusti, mutta hänet jyrättiin äänestyksellä.
Kukkonen ryhtyi häiritsemään kokousta haukkuen Sjöströmiä ja Sundströmiä ja kertoi, mitä Sjöström hänen mielestään muista ajattelee. Itsesääliä tihkuen Kukkonen valitti, että häntä vihataan.
Samaan aikaan tietokone kaatui ja kaikki kokouksesta siihen mennessä kirjoitettu katosi ja oli kirjoitettava uudelleen. Kukkonen - joka oli ryhtynyt sihteeriksi - alkoi kirjoittaa pöytäkirjaa uudelleen.
Siirryttiin tuloslaskelmaan, taseeseen ja lopputilitykseen. Selvitysmiehiltä kysyttiin kuka oli maksanut yhtiön menot tilikautena 1.1.2015-1.4.2015. Fredlund vastasi, että ”ystävälliset ihmiset” olivat ne maksaneet eikä hän ollut nähnyt menoja. Sundström piti selvitystä riittämättömänä. Kritiikki jyrättiin äänestyksellä.
Tultiin muutettuun kohtaan. Sundström protestoi taas, aiheestakin. Hallitus puheenjohtajineen (Kukkonen) oli toiminut omavaltaisesti ilman yhtiökokouksen päätöstä. Niille ei siis voitaisi myöntää tili- ja vastuuvapautta. Kukkonen alkoi taas häiritä kokousta haukkumalla Sjöströmiä tavalla, jota ei voi toistaa. Sundströn jyrättiin äänestyksellä.
Tultiin lopputilityksestä päättävään kohtaan. Sjöström huomautti, että Vapaa-ajattelijain liitto ry:n valtakirjan oli allekirjoittanut Maarit Fredlund itse eikä näillä äänillä voitu äänestää selvitysmiesten laatiman lopputilityksen vahvistamisen puolesta eikä Fredlundin vastuuvapauden puolesta.
Sundström esitti, ettei lopputilitystä hyväksyttäisi. Hänet jyrättiin äänestyksessä, jossa Fredlundin allekirjoittamalla valtuudella äänestettiin Fredlundin vastuuvapauden puolesta.
Kysyttäessä yrityksen menojen suuruutta selvitysmies ei suostunut vastaamaan mitään. Kun vastauksia ei saatu, Sundström ei halunnut myöntää vastuuvapautta selvitysmiehille. Fredlundin allekirjoittamilla äänillä Sundström jyrättiin taas.
Kokouksen jälkeen virisi keskustelu firman alasajon pitkittymisestä. Toimenpiteet ovat alkaneet 2008! Kukkonen pani kaiken Sundströmin syyksi. Yhtiön hallitus olisi kuulemma halunnut purkaa yhtiön selvitysmenettelyn kautta. Tosiasiassa yhtiön hallitus ja Kukkonen vastustivat yhtiön purkamista selvitysmenettelyn kautta vuosikausia, ainakin yhtiökokoukseen 29.10.2014 saakka.
Sundström kuvaili tuntojaan: "Yhtiön tanssi kohti hautaa alkoi yhtiökokouksessa 20.10.2009. Sen jälkeenkin ”kukkoslovakit” riistivät ja kiduttivat yhtiötä julmasti monen vuoden ajan. Yhtiö purkautui vuoden pimeimpänä päivänä 22.12.2015. Tässä voi nähdä vertauskuvallisuutta."
Loogista kyllä, asian käsittely jatkuu käräjäoikeudessa. Tätä on vapaa-ajattelu nykyään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.