Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö on vakava ongelma
Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista.Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan.
Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu.
Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta.
Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyellä aikavälillä vaarallisimpia ovat sydänoireet, joiden on raportoitu johtaneen jopa kuolemantapauksiin. Tuulivoimatoimijat haluavat tietysti kieltää kaikenlaiset terveyshaitat, koska voimaloihin on investoitu isot summat ja toiminta on taloudellisesti toimijoille erittäin kannattavaa.
Koska asia on äärimmäisen vakava, tulisi uudet tuulivoimahankkeet välittömästi keskeyttää ja nykyiset voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.

Vastaukset 57
Vanhimmat
Juu, ei ole ongelmatonta tuulivoimarakentaminen. Tuulivoimaloista ei sijaintikuntaa tule käytännössä mitään hyötyjä, mutta haittoja tulee sitäkin enemmän. Useita perheitä on jo nyt joutunut jättämään kotejaan tuulivoimaloista aiheutuneiden terveysongelmien vuoksi.
Tuulivoimarakentamisen loppulasku veronmaksajille tulee juuri terveyshaittojen vuoksi olemaan valtava.
Ihminen muka on niin herkkä, että nykyään sairastuu hiiren vikinästäkin!!
Mitenkähän lentokenttien ja rautateiden ja vilkkaasti liikennöityjen teiden äärellä sitten pysytytään elämään?? Rokkifestivaalien melusaaste?
Logiikkasi mukaan kaikki tämä pitäisi lopettaa ja yhteiskunta pysäyttää - keskittykäämme ruohon kasvun kuunteluun, kesällä!
Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö on vakava ongelma
Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista.Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan.
Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu.
Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta.
Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyellä aikavälillä vaarallisimpia ovat sydänoireet, joiden on raportoitu johtaneen jopa kuolemantapauksiin. Tuulivoimatoimijat haluavat tietysti kieltää kaikenlaiset terveyshaitat, koska voimaloihin on investoitu isot summat ja toiminta on taloudellisesti toimijoille erittäin kannattavaa.
Koska asia on äärimmäisen vakava, tulisi uudet tuulivoimahankkeet keskeyttää ja nykyiset voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.
"Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi."
-kenenkähän idiootin päästä tuokin voi olla????
Jos et erota yli 200 metriä korkeaa tuulivoimalaa hiiren vikinästä, niin ei kannata paljon kommentoida!
Turbiininkin melupäästö on luokkaa 105-110 dB(A). Silloin ei kannata puhella vikinöistä ja kuiskauksista tai jääkaappien kompressoreista.
Tuulivoimarakentaminen on ilman terveyshaittojakin monelle paikkakunnalle taloudellinen katastrofi.
Paska puhetta, tiedän mistä puhun. Olen ollut monissa tuulivoimala hankkeissa mukana, niin Suomessa kuin Saksassakin. Oletteko koskaan käyneet konehuoneessa 140m korkeudessa kuuntelemassa ja mittaamassa melua? Oletteko?
1. Siellä konehuoneessa se melu ei taida olla voimakkaimmillaan.
2. Melusta kärsivät kansalaiset eivät asu tuulimyllyn konehuoneessa, joten mittuksia ei kannata tehdä siellä.
3. Millä yksiköllä infraääntä mitataan, jos se ei ole ihmisen korvaan kuuluvaa, eli onko desibelimittaus relevantti?
Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö on vakava ongelma
Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista.Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan.
Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu.
Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista.
Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta.
Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyellä aikavälillä vaarallisimpia ovat sydänoireet, joiden on raportoitu johtaneen jopa kuolemantapauksiin. Tuulivoimatoimijat haluavat tietysti kieltää kaikenlaiset terveyshaitat, koska voimaloihin on investoitu isot summat ja toiminta on taloudellisesti toimijoille erittäin kannattavaa.
Koska asia on äärimmäisen vakava, tulisi uudet tuulivoimahankkeet välittömästi keskeyttää ja voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.

Siis kaikki tuulivoimalat pitäisi laittaa pois käytöstä, mitä järkeä tässä muka - mihin niitä sitten saisi rakentaa ? Pohjoisnavalleko?
Ei pidä rakentaa mihinkään, missä ne vaarantavat ihmisten terveyden.
HAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAA

HEHEHEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
Voisin kuvitella, että esim. perheitä, jotka ovat joutuneet kotinsa tuulivoimaloiden vuoksi jättämään, ei asia paljon naurata...
No ei varmasti ei, mutta nauraa voi näille vihervassariharhojen aikaansaamille hulluuksille. (juu, pitäisi itkeä tai mielumminkin taistella, mutta sairas huumori on, noh, sairaalla tavalla irvokkaan hysteeristä...)
Saisivat pysäyttää voimalat, jotta perheet pääsisivät takaisin koteihinsa.
täällä aiheesta jotain tietoa:
http://tuulivoimamelu.blogspot.fi/p/uusi-tutkimus-todistaa-ihminen-aistii.html
Lentokentät rautatiet ja raskas liikenne pitää lopettaa - ne murtavat terveyden.
Ja tuvan nurkassa naskuttava Könninkello hajottaa ihmismielen lopulta...
Totaalista ymmärtämättömyyttä tai pelkkää propagandaa verrata liikennemelua tuulivoimameluun. Liikenne ei aiheuta ollenkaan samanlaista tonaalista infraäänipäästöä. Kenen kodin ohi muka kulkee juna tai rekka 300km/h alle 2 sek. välein 24/7???
Jokaiseen kaupunkiin ja kylään oma pieni ydinvoimala. Näin kulutuksen hinnoista voi sopia teollisuuden ja kotitalouden kesken. Ei melua.
Kerran join päivän kaljaa tuulivoimalan takana rannalla. Ei se melu haitannut kyllä, mutta se välke oli rasittavaa. Aurinko näkyy, ei näy, näkyy, ei näy...
Kyllä oli seuraavana päivänä pää kipeä!
Miksi tuulivoimaloihin on valittu tuo lapa-rakenne? Miksei windside -tyyppistä?
https://www.google.fi/search?q=windside&source=lnms&tbm=isch
http://www.windside.com/fi/tuotteet
Kerrankin suomalaiset on keksineet jotain fiksua.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Windside-roottori
Tuulivoimarakentamisessa ei koskaan ole ollut mitään järkeä, mutta koska suurten voimaloiden tiedetään aiheuttavan vakavia terveysongelmia, tulisi nykyiset voimalat välittömästi pysäyttää ja uudet hankkeet keskeyttää.
Tuulivoimaloiden aiheuttama infraäänipäästö on vakava ongelma. Asian tulo julkisuuteen aiheuttaa paniikkia tuulivoimaa rakentavilla ja kannattavilla tahoilla. Siellä tiedetään, että asian selvitessä tuulivoimarakentaminen Suomessa loppuu kuin seinään. Myöskään viranomaiset, joiden hankkeita on pitänyt valvoa, eivät haluaisi asiaa myöntää. Kuka nyt haluaisi olla vastuussa terveyshaitoista ja siitä, että perheet ovat joutuneet jättämään kotejaan? Siksi ko. tahot yrittävät vain laittaa koko homman läskiksi. Kaikki asiallinen keskustelu terveyshaitoista pyritään leimaamaan hörhöilyksi, kateellisuudeksi, nuppivaivoiksi tai vaikka ydinvoima- tai öljyteollisuuden salajuoneksi.
WOI WOI TUULIMYLLY HAJOTTAA MEIZIN KAPPALEIKSI AUTSCHHHH!! sjkrstsh,ouch,,,KAPUTT
Käy esittämässä nuo järkevät kommenttisi perheille, jotka ovat joutuneet kotinsa jättämään.
Tuulienergian vastustajat ovat kirjaimellisesti niitä Don Quijoteja ja Sancho Panzoja tolkuttomine, pakkomielteisine hokemineen; "minä, minä olen ylin asiantuntija muut ei tajua mitään,,,minä,minä"...PHÖH!
Tuulienergian kannattajilta on turha mitään järkeviä kommentteja edes odottaa.
Tuulivoimaloiden aiheuttamat terveyshaitat ovat kiistattomia. Pitkäaikainen altistus voimakkaalle infraäänimelulle aiheuttaa väistämättä vakavia terveyshaittoja. Näistä tuulivoimaloiden aiheuttamista terveyshaitoista on jo kotimaisiakin kokemuksia aivan riittävästi. Uudet kaavoitusprosessit pitäisi välittömästi keskeyttää ja nykyisin käytössä olevat voimalat pysäyttää lisävahinkojen estämiseksi.
Ei saa polttaa puita, ei saa rakentaa ydinvoimaa, ei käyttää kivihiiltä, ynm. Mutta kaikki nyt heti, koska minä tarvitsen ja en ole valmis luopumaan omastani.
Paska puhetta, tiedän mistä puhun. Olen ollut monissa tuulivoimala hankkeissa mukana, niin Suomessa kuin Saksassakin. Oletteko koskaan käyneet konehuoneessa 140m korkeudessa kuuntelemassa ja mittaamassa melua? Oletteko? Ei kannata yleistää asiaa joka taholle.
Mitä väliä sillä on, että paljonko siellä konehuoneessa on melua? Ei siellä kenenkään tarvitse asua! Lähialueella asuvien ihmisten kodeissa vallitseva meluhaitta ja paineaaltoilu ratkaisee. Se on pikkuisen eri asia käydä jollain huoltokäynnillä kuulosuojaimet korvilla tutustumassa laitokseen kuin asua lähiseudulla ympäri vuoden. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kotinsa jättämään, ei varmasti paljon lämmitä, vaikka kuinka selostaisit kokemuksistasi niin Suomessa kuin Saksassakin.
Sillä ei tietenkään ole mitään väliä mitä vahinkoja luonnolle aiheutuu. Miten luonto kärsii, miten linnut lentelee siipiin sekä eläinten käytös häiriintyy. Ei tietenkään.
Paljon tärkeämpää on käydä salaa navetoissa kuvaamassa jos jollain sialla on likainen perse.
Saisivat luonnonsuojelijat jo pikkuhiljaa herätä tuulivoimaloiden haittavaikutuksiin. Tuulivoimantuotanto tuhoaa luontoa rajusti. Nostokenttien, huoltoteiden ja siirtolinjojen alle jää yksittäisessäkin hankkeessa helposti 100-200ha metsää. Länsi-rannikon hankkeissa yhteensä tuhansia hehtaareja. Hankealueilla on niin Naturaa, kuin muitakin luontoarvoja. Lintujen muuttoreiteille pystytetyt voimalat silppuavat rauhoitettuja lintuja massoittain. Matalataajuinen melupäästö karkottaa loputkin linnut ja elukat. Perustamisvaiheessa luontoon kärrätään valtavasti betonia ja erilaisia kemikaaleja. Taannoin Ruotsissa kaatunut voimala valutti maahan noin 1000 litraa öljyä ja vaikka mitä muuta. Tuollainen yksittäinen vuoto laajalle suoalueelle tms. pilaa vesistöjä isoilta alueilta.
Eivät vihreät oikein ymmärrä, että mitä kannattavat!
http://www.ts.fi/uutiset/talous/840636/Tuulivoimatuista vilppiepailyja
Kun tuulivoimarakentamisessa huijataan joka tasolla, niin miten lopputulos voisi olla kovin ruusuinen?
Voi hirmu, lapa lyö lepakkaa päähän!!!! hirmuista!
Etusivu
Keskustelu
Treffit
Posti
Chat
Työpaikat
Alennuskoodit
Suomi24 yrityksille
Opastus
Aihealueet
Kaikki aihealueet
Yhteiskunta
Anarkismi
Boikotit
Eläinten suojelu
Euroopan unioni
Feminismi
Globalisaatio
Historia
Ihmisoikeudet
Isänmaallisuus
Karjalan palautus
Kehitysmaat ja kehitysapu
Kommunismi
Köyhyys
Laki ja rikos
Maahanmuutto
Maailman menoa
Maanpuolustus
Mainonta ja markkinointi
Media
NATO
Politiikka
Rasismi
Salaliittoteoria
Sananvapaus
Sivarit ja totaalit
Sodat ja konfliktit
Sovinismi
Suomalaisia sisutarinoita
Syrjäytyminen
Tasa-arvo
Terrorismi
Uskonnot ja uskomukset
Uusiutuva energia
Vanhustenhoito
Ydinvoima
Yhteiskunnan tuet ja avustukset
Ympäristönsuojelu
Keskustelu24 Yhteiskunta Maailman menoa
Maailman menoa
Keskustele päivänpolttavista kotimaan ja ulkomaan uutisista.
Jos olet epävarma siitä mille palstalle viestisi kuuluu, löydät kaikki Suomi24:n palstat aakkosellisesta hakemistosta.
Auta pitämään palsta siistinä. Ilmoita asiattomasta, rasistisesta, herjaavasta tai väärällä palstalla olevasta viestistä klikkaamalla viestin yhteydessä olevaa linkkiä. Rasistiset viestit ja rasistiset ilmaukset ovat Suomi24:n keskusteluissa kielletty. Tutustu keskustelun sääntöihin täällä.
Chattaa maailman menosta ·
Keskustelut
Tänään 10.27
Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö
Tuulivoimaloiden matalataajuinen melupäästö on vakava ongelma Viime vuosina Suomeen on pystytetty ennennäkemättömän suuria tuulivoimaloita. Voimaloiden koon äkillisen kasvun myötä ovat myös voimaloiden aiheuttamat haittavaikutukset lisääntyneet. Harva tuulivoimaloiden rakentamisesta kuullut ymmärsi pari vuotta sitten, kuinka suurista laitoksista edes puhutaan. Tilanne on ollut uusi myös virkamiehille ja kuntapäättäjille, eikä päätösten seurauksia ole osattu pelätä. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat useiden hankepaikkakuntien jääviysongelmat. Voimaloita on kaavoitettu päättävissä asemissa olevien henkilöiden omistamille maa-alueille ja näin pyritty edesauttamaan hankkeiden toteutumista.Ne henkilöt, jotka ahneuksissaan ovat tällaiseen sortuneet, eivät ollenkaan ole ymmärtäneet, millaisen asian kanssa ovat tekemisissä. Ei ole osattu ajatella, millainen kuohunta syntyy, kun voimaloista alkaakin ilmaantua terveyshaittoja, ja ihmiset joutuvat jättämään kotejaan. Ennakko-odotuksista huolimatta on havaittu, että positiivisia vaikutuksia tuulivoimapaikkakunnille ei voimaloista juuri muodostu. Odotukset syntyvistä työpaikoista ja positiivista talousvaikutuksista ovat osoittautuneet turhiksi. Sen sijaan merialueille suunniteltujen voimaloiden sijoittamisesta maa-alueille aivan liian lähelle asutusta on havaittu syntyvän runsaasti haittavaikutuksia. Puheissa ”johonkin kauas metsään” rakennettavat voimalat hallitsevatkin nyt maisemaa melu- ja välkehaittaa aiheuttaen. Metsää ja muuta luontoa katosi nostokenttien, tiepohjien ja voimalinjojen alle yllättävän suuret määrät. Kuin varkain voimalat toivat mukanaan myös rakennusrajoituksia ja jäävaaraa. Kuitenkin ylivoimaisesti vakavin tuulivoimaloista aiheutuva haittavaikutus on matalataajuinen paineaaltoilu eli ns. infraäänimelu. Infraäänimelulla tarkoitetaan taajuustasossa kuulokynnyksen alapuolella tapahtuvaa paineaaltoilua, jota syntyy, kun tuulivoimalan jättikokoinen siipi ohittaa voimalan rungon. Tuulen suuntaan taipunut siipi tärähtää äkillisesti, kun ilmamassa puristuu siiven ja rungon väliin. Siipi toimii tilanteessa kuin kitaran kieli, jota sormen sijasta näpäyttääkin voimalan runko. Siipi värähtelee, kunnes jälleen ohittaa rungon ja sama voimakas paineisku syntyy uudelleen. Luonnollisesti jokainen voimalan siipi käyttäytyy samalla tavalla ja paineiskuja syntyy isoilla voimaloilla noin 1,6 sekunnin välein. Paineiskut selittävät mm. oudot korvatuntemukset ja lepakkojen kuolemat tuulivoimaloiden lähialueilla. Matalasta taajuudesta ja pitkistä aallonpituuksista johtuen eri voimaloiden synnyttämien paineiskujen amplitudit summautuvat helposti toisiinsa ja tämä pahentaa ilmiön vaikutuksia entisestään. Edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi paineaaltoilu vaimenee erittäin hitaasti ja leviää hämmästyttävän voimakkaana kymmenien kilometrin etäisyydelle voimaloista. Infraäänialtistuksen tiedetään aiheuttavan erilaisia terveyshaittoja. Haittojen muodostuminen ja vakavuus riippuu altistuksen voimakkuudesta ja kestosta. Ennennäkemättömän suuret tuulivoimalat aiheuttavat aiempaa voimakkaampaa infraääntä ja samalla vaurioittavat elimistöä lyhyemmässä ajassa. Kuulo- ja tasapainoelimistön infraäänialtistus johtaa nopeasti muun muassa erilaisiin korvaoireisiin, huimaukseen ja pahoinvointiin. Tuuliolosuhteiden mukaan vaihtelevat kiputuntemukset muun muassa päässä, lihaksissa ja nivelissä ovat myös tyypillisiä infraäänialtistuksen aiheuttamia oireita. Lyhyell
Olet ihan pihalla. Lapa ei lyö lepakkoa päähän. Lepakko kuolee paineiskuun, joka syntyy siipien liikkeestä. Samat paineiskut aiheuttavat monille ihmisille vakavia terveyshaittoja. Moni perhe on joutunut jo jättämään kotinsa. Et heittäisi läppää, jos ymmärtäisit, että miten vakavasta asiasta on kyse.
woi kauhiaa nyt ei saa enää nukutuksi kun roottorinlapa huitaisi lepakkoa kaaliin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvä, jos et saa nukutuksi. Pääset vähän siihen fiilikseen, joka ihmisillä on tuulipuistojen läheisyydessä. Ehkä opit ymmärtämään asioita.
Mä sain paineiskun kompurasta, ku täytin autonrengasta ,ainaki 3 barin paineisku vai oliko 50 pounds per square inch (psi)
Tai sit se oli 150 tuhatta kilopascalia yli tarpeen, eiks je??
Kyllä pitää keskittää kaikki siihen paineiskun linjalle, että oikein kihahtaa kivasti, eihän muuten ole mistä mouruta.....
Mahtaa tuulivoimatoimijaa ahdistaa, kun miljoonien bisnekset menevät terveyshaittojen vuoksi pieleen. Olisi vähän kannattanut miettiä, että minkälaiseen uhkapeliin lähtee mukaan. Ihmisten terveydellä ei voi leikkiä.
http://areena.yle.fi/1-3084875
Tuolta voi tutustua yhden pienen tuulipuiston aiheuttamiin ongelmiin.
Suurin osa uhreista ei tietysti uskalla astua julkisuuteen. Alalla on myös esiintynyt uhkailua ja lahjontaa.
Useita perheitä on joutunut jättämään kotinsa, kun lähistölle rakennetut tuulivoimalat ovat aiheuttaneet perheenjäsenille vakavia terveysoireita. Ihmiset ovat pahassa tilanteessa, kun koti muuttuu yhtäkkiä asuinkelvottomaksi/arvottomaksi.
Myös kotieläimet kärsivät matalataajuisesta paineaaltoilusta. Karjatilat yms. ovat nopeasti tosi heikossa asemassa, kun karja alkaa oireilla ja joudutaan esim. lopettamaan.
Metsästäjätkin ovat äkkiä ihmeissään, kun riistaeläimet kaikkoavat tuulivoima-paikkakunnilta.
Tanakka ja täysin oikea tulkinta, jos en muuta sano!
Samaa paskaporukkaa kuin vokeilla rahastavat.....hirvenmetsästystulee muuttumaan....
Woi kauhiaa riistakarja siirtyy jopa kilometrien päähän myllyn juurelta,,,,hirmuista.,..
-mitähän aivan hirmuista ja katastrofaalis-megalomaanista onkaan tapahtumassa...ja lepakko saa taas roottorinlavasta iskun ohimoonsa...ihan wallan tyrmistyttävää.....ei, ei kai se nyt ihan noin mene juuuuu woi ah ja oi ken auttaa woi......??
Paineisku töräyttää jo tekaritkin suusta....klak-klak ....
Vedä vittu päähäs hesan setalesbo ja kuuntele vuohipaimenesi pieruja kallion ja töölöön 27.5m2 vuokrakivikoloissasi
On syytä pohtia myös eri tahojen motiiveja ja sitä, mihin rahat lopulta menevät. Tuulivoimayhtiöiden ainoana tarkoituksena on saada suomalaisten veronmaksajien rahoista maksettava runsas syöttötariffi virtaamaan. Yhtiöitä ei kiinnosta tuulivoimapäätösten vaikutukset kuntien talouteen, asuinviihtyvyyteen tai kuntalaisten etu muutenkaan. Tuulivoimayhtiöt teettävät konsulttiyrityksillä erilaisia selvityksiä, jotta pakolliset määräykset täyttyvät ja hankkeet voidaan toteuttaa. Konsultit ajavat luonnollisesti asiakkaidensa eli tuulivoimayhtiöiden asiaa eivätkä ole kuntalaisten edunvalvojia. Tästä syystä esimerkiksi tuulivoimalamelusta esitetään teoreettisia tietokonemallinnuksia eikä todellisia mittaustuloksia jo toteutetuista voimaloista. Samasta syystä mm. todenmukaisia havainnekuvia on jouduttu erikseen vaatimaan tai jopa tekemään kuntalaisten itsensä toimesta. Tuulivoimayhtiöiden konsulttiyrityksillä teettämät selvitykset eivät siis ole puolueettomia vaan ne tehdään tilauksesta tukemaan tuulivoimahankkeita. Nämä seikat selittävät myös sen, miksi kuntaan kohdistuvista talousvaikutuksista ei ole konsulttien toimesta tehty laskelmia. Laskelmien tulos olisi ollut selvä: tuulivoimakaavojen hyväksyminen ei ole kunnille taloudellisesti kannattavaa.
siinähän on uusi einstein: selvitit, että tuulivoimafirmat ajavat omaa etuaan..ei kai vaan muutkin corporaatiot tee samaa syntiä?
Aina waan hirmuisempaa on tuulahtamassa turpaamme.. woi woi,onko toinenkin lepakka saanut täräyksen puohonsa roottorin lavasta, vai pitääkö sinne woimalan juurelle taas wiedä jo valamihiksi kuallu lintunen (vai oliko se lepakka noita imettäwäisiä???) ja hälyttää mediameediot paikalle....huhuhuhhh ..ei ei tästä tule spektaakkelia muuten...hiphuijjaaa..-...hmm.
Mielenkiintoista nähdä, että millainen syyllisten jahtaaminen alkaa, kun tilanne tuulivoimapaikkakunnilla eskaloituu vielä pahemmaksi. Vaikka suomalaiset nykyisin ovatkin velkaisina ja sorrettuina melkoisen aneemista kansaa, niin riittävästi ärsytettyinä varmasti tarttuvat toimeen. Kun koko maallinen omaisuus ja oma/läheisten terveys tuhotaan, niin siinä onkin jo melkoinen motivaattori.
Woi kauhiaa...taitaa tulla turpakäräjät, ja sitten kenttäoikeus antaa tuomion ja viedään saunan..eiku tuulimyllyn taa ja naskahutetahan Mauserilla...soon meleko vakavaa lainrikkomista kun lepakka sanoo notta latna moro, lapa löi kohtalokkaasti...
Kyllä tämänkin ketjun viesteistä nopeasti näkee, että tuulivoimarakentamisen kannattajat ovat keskimääräistä hölmömpiä tapauksia. Tuulivoimatoimijoiden on ollut helppo uunottaa huonompaa ainesta. Kun mitään järkeviä perusteita ei asiansa tueksi osata esittää, niin möykätään vain jotain ala-arvoista skeidaa.
Suosittelisin kaikkia lukemaan vaikka wikipediasta, että mitä infraääni oikein tarkoittaa. Lähtökohtaisesti se tarkoittaa ääntä, joka alittaa taajuustasossa ihmisen kuulokynnyksen, eli ihminen ei sitä kuulee.
Tuulivoimaloiden tapauksessa infraäänipäästöllä tarkoitetaan siipien pyörimisliikkeen aiheuttamaan matalataajuista paineaaltoilua, jota ihminen ei kuule. Tämän infraäänipäästön tiedetään kuitenkin aiheuttavan ihmisille vakavia terveysoireita.
Saksalaiset protestoivat tuulivoimaloiden huonoa sijoittamista vastaan. Videolla mies mm. kertoo yrittäneensä myydä taloaan jo viiden vuoden ajan puolella hintaa, mutta se ei mene kaupaksi tuulivoimaloiden läheisyyden takia.
https://www.youtube.com/watch?v=f0o8kaRFTw0#t=71
Miksi tää ei ole ongelma muualla kuin Euroopan harvimpaan asutussa maassa. Tanskassa myllyjä 10 x enempi ku suomessa mutta kooltaan vain 15% suomen pintaalasta, eli myllyjä/pinta ala 90 kertaa enempi ku suomessa.
Miksi tuulivoimaloiden haittavaikutuksista kärsivät ovat perustaneet maailmalla satoja järjestöjä? Selvittäisit hieman, että mitä maailmalla tapahtuu...
Turhaan myös levität tuota samaa typerää mantraa Tanskan voimaloista. Tanskassa voimalat ovat paljon pienempiä kuin Suomessa ja silti sielläkin kärsitään haitoista.
Maankäyttö- ja rakennuslaki sanoo, ettei yleiskaava saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Tämän perusteella luultavasti kaikki tuulivoimaosayleiskaavat ovat laittomia.
Tuulivoimalat aiheuttavat ympärilleen rakennuskieltoalueen. Rakennuskielto on maanomistajalle KHO:n linjauksen mukaan kohtuuton haitta. Tuulivoimaloiden matalataajuisen melupäästön aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi useat perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Jos se ei ole kohtuuton haitta, niin ei mikään!
Tuulivoimarakentaminen on yksinkertaisesti tyhmää. Tuulivoimalat aiheuttavat vakavia terveyshaittoja matalataajuisella melupäästöllään. Valosaaste häiritsee asukkaita ja eläimistöä. Syöttötariffi kuormittaa kohtuuttomasti valtiota ja veronmaksajia. Tuulivoimaloiden sattumasähkö vain sekoittaa sähkömarkkinoita ja lisää mm. vesivoimaloiden ohijuoksutusta alassäätötilanteissa. Ulkomainen turbiinivalmistaja vie koko investoinnista 70-80%. Tuulivoima työllistää lähinnä ulkomailla. Tuulivoimarakentaminen vain lisää CO2-päästöjä. Haittavaikutukset jäävät kohdepaikkakunnalle, mutta raha valuu ulos.