Suuri ilta!

Scotlanninkirkkoherra

Moni on sitä mieltä että eileniltainen MM-loppuottelu oli suomen urheilu historian jännittävin ilta.
Tähän on helppo yhtyä. Se oli myös yksi suomalaisen urheilu historian suurimmista voitoista.
Tätä mieltä oli myös maame presidentti Sauli Niinistö, joka mainitsi vain Virenin juoksun pikkuleijonien rinnalle.
Viren tosin kärysi kielletyistä aineista, joten hän ainakaan minulta urheiliana ei arvostusta saa.
Oli miten oli. Pikkuleijonien MM-kulta on vuoden 2016 suurin suomalaine urheilusaavutus.
Maailmanmestaruus kotikisoissa on myös yksi suomalaisen urheilun suurimpia saavutuksia.
Onnea pikkuleijonat. Onnea suomi.Nyt on kiva olla suomalainen. Me olemme voittajia.

47

314

    Vastaukset 47

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fanni565656

      Torilla tavataan!!!

    • Näinonmarjat

      Näin on marjat!

    • suakdiwnk

      Milloinka Viren on kärynnyt? Ettet nyt sotkisi Vireniä Vainioon? Hieno voitto leijonilta ja huikea oli myös aikanaan Virenin olympiavoitot.

    • Niinsevainon

      Viren ei ole kärynnyt. Voisiko aloittaja nyt edes vähän viitsiä ottaa selvää asioista. Vaikka hän onkin nyt uskonnollisessa hurmoksessa kuin körttiläinen. Uskonto vain on tällä kertaa jääkiekko.

      • etedestiedämikäseon

        Sä taidat olla itse jossain "hurmoksessa", josta tuo typerä kirjoittelu uskonnoista ja katsomusryhmistä kertoo... Onneksi olkoon vaan.


    • alpha535

      Jääkiekko on idioottien hommaa, enkä ymmärrä miten jotkut jaksavat katsoa sellaista turhaa roskaa! Minulle on ainakin ihan sama vaikka suomi häviäisi kaikki pelit, ei mitkään turhat leijonat kiinnosta.

      • ölpha112

        Sinun katkera öyhäämisesi ei varmaan monia kiinnosta, ja tekisit viisaammin jos käyttäisit aikasi johonkin kehittävämpään. Tai parantavampaan.


      • alpha535

        Mietin vain että miten ihmiset jaksavat katsella jotain niin tylsää kuin jääkiekko. En ymmärrä mikä siinä kiinnostaa.
        Sekin tuntuu oudolta että suomea kannatetaan päättömästi. Miksi mitä hienoa siinä on että suomi tai joku oma tiimi voittaa. Eikö olisi mukavampi kannustaa jotain sen takia että oikeasti pitää sen joukkueen pelitavasta tai jotain eikä vaan sen takii et ollaan sattumoisin samasta maasta tai kaupungista!


      • ScotlanninKirkkoherra
        alpha535 kirjoitti:

        Mietin vain että miten ihmiset jaksavat katsella jotain niin tylsää kuin jääkiekko. En ymmärrä mikä siinä kiinnostaa.
        Sekin tuntuu oudolta että suomea kannatetaan päättömästi. Miksi mitä hienoa siinä on että suomi tai joku oma tiimi voittaa. Eikö olisi mukavampi kannustaa jotain sen takia että oikeasti pitää sen joukkueen pelitavasta tai jotain eikä vaan sen takii et ollaan sattumoisin samasta maasta tai kaupungista!

        Etkö ymmärrä. No jutuistasi voikin päätellä että et ole se laatikon terävinveitsi. Peliä nimeltä jääkikko on maailman vaikein ja arvostetuin peli.
        Se on myös maamme kansallispeli ja peli joka tekee meistä suomalaista muualla maailmassakin arvostettuja ihmisiä.
        Siitä kiitos jääkiekolle!


      • Niinsevainon

        Eikö sinulle ole jo tehty selväksi, että jääkiekko ei ole maailmalla kovin iso juttu ja sitä pelataan tosissaan vain muutamassa maassa. Ja johan koulussa meille opetettiin, että Tahko Pihkalan kehittämä pesäpallo on Suomen kansallislaji. Pesäpallo perustuu baseballiin, joka on maailmalla paljon levinneempi laji kuin jääkiekko.

        Siihen en ota kantaa, onko lätkä tylsää. Jokainen harrastakoon ja seuratkoon sitä mistä tykkää.


      • alpha535

        En nyt sano että jääkiekossa olis välttämättä mitään vikaa, mutta ei sitä nyt jumaloida tarvitse niikuin jotkut tuntuu tekevän.
        Ja itse kyllä pidän paljonkin älykkyyttä vaativista harrastuksista ja jääkiekko ei tosiaan stimuloi mieltäni. Se vain tylsistyttää.
        Ja tuntuu vain että jääkiekkoa arvostetaan sen takia että suomi on yleensä ollut ihan kohtuu hyvä siinä. Sitten taas jotain muuta lajia ei arvosteta yhtä paljon koska siinä ei pärjätä, vaikka se olisikin paljon vaativampi laji


      • ölpha112

        Toisin sanoen olette kykenemättömiä näkemään mieltä siinä, että kaikki ihmiset ja ihmisryhmät eivät rakasta ja arvosta samoja asioita kuin te vaan jotain muutakin?

        Hieno homma, kiitos kun kerroitte.

        Koittaisitte nyt vähitellen sen lajiviisastelun keskellä ottaa edes jonkinlaista selkoa siitä, mitä on kulttuuri. Ette anna kyllä futisfanienkaan älynlahjoista ja sivistyksestä erityisen mairittelevaa kuvaa näillä jutteluillanne, ei millään pahalla...


      • ölpha112

        "Ja itse kyllä pidän paljonkin älykkyyttä vaativista harrastuksista ja jääkiekko ei tosiaan stimuloi mieltäni. Se vain tylsistyttää."

        Otan osaa. Mielesi stimuloitumat yms. perstuntumat eivät ehkä silti välttämättä ole se ainoa oikea mittari kaikelle sille, mikä on tai ei ole älykästä? Tuletko yleensä älyämisesi keskellä ajatelleeksi mitään tällaista?


      • suomen.suomalainen
        ScotlanninKirkkoherra kirjoitti:

        Etkö ymmärrä. No jutuistasi voikin päätellä että et ole se laatikon terävinveitsi. Peliä nimeltä jääkikko on maailman vaikein ja arvostetuin peli.
        Se on myös maamme kansallispeli ja peli joka tekee meistä suomalaista muualla maailmassakin arvostettuja ihmisiä.
        Siitä kiitos jääkiekolle!

        Kerropa nyt kuinka hyvin Australiassa, Filippiineillä, Kiinassa, Ranskassa tai Iso-Britanniassa tiedetään, että Suomi voitti Venäjän nuorten jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa?

        On naurettavaa ja säälittävää katsoa, kun ihmiset räkä poskella huutavat jossain kaukalon laidalla, kun siellä kaukalossa 12 ihmistä säntäilee yhden kumikiekon perässä.

        Ja sitten nämä tyhjäpäät menevät johonkin "juhlimaan maailmanmestaruutta", jossa juuri yökastelunsa lopettaneet tai ainakin osa niistä, pojannulkit ovat sankareita.

        Suomalaisuus on työtä ihmisten hyväksi, eikä sitä jääkiekon tapaisilla korviketoiminnoilla tehdä.


      • kerropa

        Hauskanpito ja elämä on siis kiellettyä, koska sinun kelailusi eivät vaikuta kiinnostavan kuin melko marginaalisesti Filippiineillä?


      • alpha535

        Kyllä huomaa taas että ketkä täällä on niitä jääkiekko faneja. Jotenkin aina ne jääkiekkoa 'kritisoivat' tuntuu olemaan asiallisempia keskustelussa. Ja jos sanoo yhdenkin lätkä vastaisen kommentin niin lätkä tyypit on heti meuhkaamassa itku kurkussa ;)


      • ölpha

        Eipä harjoittamasi jääkiekkoafanien väheksyntä omalla "fiksuudella" (jepjep...) kehuskellen välttämättä kovin "asiallista" ole. Kuten ei muukaan jääkiekon vihaajien typerä ja kiero öyhäys täällä. Päin vastoin...


    • odjgdfoj

      Aloittaja puhuu paskaa!!!!!!
      Vireen ei ole kärynnyt mistään, tuskin edes omenavarkaudesta, puhumattakaan urheilussa kielletyistä aineista. Törkeää edes väittää semmoista!

    • Rwpublikaani88

      Viren ei ole kärynnyt mistään! Mutta loppuottelu oli hieno, eeppinen tarina, jossa Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden Suomelle. Kerrankin Suomi-poika on maailman paras, samaa asennetta tarvitaan koko yhteiskuntaan!

      • MarcoMiettä

        Asiaa. Samaa ahkeruutta ja asennetta kuin pikkuleijonilla tarvitaan koko yhteiskuntaan.
        Suomella menee hyvin. Menestyminen jääkiekossa todistaa sen. Ei ahkera leipäjonossa etuile.
        Lopettakaa se turhanpäiväinen itku ja ottakaa itseänne niskasta kiinni!
        ME OLLAAN MAAILMANMESTAREITA!!! PARHAITA!!!!!


    • KasperisitäJaTätä

      Miten Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden, eikö sitä ratkaisseet ne pelaajat jotka maaleillaan varmistivat sen että Suomi pääsi pelaamaan kullasta?

      • totuuttakehiin

        "Miten Kasperi Kapanen ratkaisi maailmanmestaruuden" ???

        Tekemällä voittomaalin.


    • Steven
    • dogstylee

      Näytti Venäjän "kapteeni" Vladislav Kamenevkin "jumaloineen" peliä niin, että mailastansa kaarna varisi. Kumma ukko kapteeniksi. Hauskimmat heput olivat kuitenkin Sergei Boikov (n:o 2) ja Ivan Provorov (n:o 9), jotka keräilivät kamppeitaan melkein dogstyle-asennossa samalla, kun Kapanen pisti toiselle puolelle vanhanaikaisen.

      • Liisu89

        Kapanen on jumala!!


      • Jaaettäniin

        Kiekko nyt on öykkärilaji. Eipä kiinnosta yhtään nuo nuuskamuikkuset takatukat.
        Ja kohta joku avautuu että nuuska (ja kalja) ovat tärkeä osa kiekkoilua...


      • Joopaniin

        Nuuskan käyttö on osa jääkiekon sisäistä koodistoa, vaikka onkin kiellettyä.


      • Hienoa-jatketaan

        Onpa taas katkeraa porukkaa... Mikä teidän agendanne on? Jos on noin paljon asennetta haukkua ja mustamaalata jääkiekon harrastajia, niin varmaan ylpeänä kerrotte myös vähän, mitä itse edustatte? Mikä on motiivi moiselle typerälle öykkäröinnille täällä???


      • Vastaatähän
        Hienoa-jatketaan kirjoitti:

        Onpa taas katkeraa porukkaa... Mikä teidän agendanne on? Jos on noin paljon asennetta haukkua ja mustamaalata jääkiekon harrastajia, niin varmaan ylpeänä kerrotte myös vähän, mitä itse edustatte? Mikä on motiivi moiselle typerälle öykkäröinnille täällä???

        Arvostan paljon enemmän kovaa yksinäistä puurtamista kuin joukkueen hillumista. Ja miksi fanien pitää hillua? Miksi kiekkoon kuluu nuuska ja ryyppääminen itsestään selvänä juttuna? Miksi kiekkopojat on homokammoisia ihan naurettavuuteen saakka? Miksi kaukalossa saa tapella ja sitä ihaillaan jotenkin hienona?


      • Hienoa-jatketaan

        Ai miksi pitää yleensä toimia ja juhlia yhdessä? Tarkoitatko että miksi pitää olla ihmisyhteisöjä ja sosiaalisuutta vai? Eli useampia kuin yksi ihminen, joka jossain puurtaa jotain yksinäisenä? Kuuluisikohan se ihmisyyteen, yksinolon ohella...?

        Eivät nuuska ja ryyppääminen ainakaan minulle ole koskaan kuuluneet erityisen olennaisina ja "itsestään selvinä" jääkiekkoon. Nuuskaa olen kokeillut pari annosta elämässäni, ja alkoholinkäytöt ovat keskittyneet enimmäkseen muualle kuin lempiurheilulajini jääkiekon pariin. Pelejä olen seurannut 80-luvulta asti kausittain kymmeniä, yleensä aina selvin päin, ehkä jokusen tusinan olutta hyvässä seurassa siemaillen.

        "Naurettavuuteen asti homokammoisia" tuntuvat olevan aika monet muutkin kuin jotkut kiekkoilijat, eikä tuo toisaalta varmaan heistä läheskään kaikkiin päde. Syitä homofobian kaltaisille vihailmiöille ihmisyhteisöissä on epäilemättä hyvä miettiä, mutta veikkaan, että jääkiekon harrastaminen ei ole se ensisijainen syy...

        Lätkätappeluilla on sitten kulttuuris-historialliset taustansa, joiden ymmärtäminen ja lajin kehittäminen mahdollisesti niistä puhtaammaksi ei ainakaan hurskastelulla toteudu. Miksi missään saa tapella ja sitä ihaillaan jotenkin hienona? Jääkiekko on varmaan tähänkin syynä ihmisolentojen sotaisana kontaktilajina?

        Montako hienoksi ihailtua lätkätappelua näit muuten nuorten MM-joukkueelta jäällä? Olivatko ihan kännissä ja "nuuskamuikkusia" torijuhlissa? Joissa kaikki paikalle eksyneet seksuaalivähemmistöjen edustajat varmaankin kivitettiin tms.? Olisiko faneja pitänyt kieltää kokoontumasta tänne pelejä katsomaan ja juhlimaan aina Atlantin takaa asti? Miksi ihmisten pitää liikkua ja kokoontua?


      • Hienoa-jatketaan

        Fisummin nuo monituhatpäiset lätkäporukat näyttivät keskimäärin koko kisojen ajan käyttäytyvän kuin jääkiekosta raivoavat nettiräyhääjät, joiden parissa vikapäisyysosuus vaikuttaa olevan mahtavasti suurempi...


      • Hienoa-jatketaan

        *fiksummin


    • potkupalloapinatko

      Ovatkohan jonkun brittien potkupalloliigan paidoissa riehuvat juopuneet kaljut apinat sitten jotenkin fiksumpia ympäri Britanniaa ja jopa Eurooppaa?

      • Jooniinseon

        Varmaan suuressa maailmassa ja suurissa lajeissa meno on joskus vielä härskimpää, mutta onko meidän pakko kehittyä samaan suuntaan?


      • J.J.Huso

        Ei jalkapallo nyt sen suurempi laji ole kuin jääkiekko. Itse arvostan jääkiekkoa enemmän. Se on nopeampi eli enemmän älykkyyttä vaativa kuin potkupallo.
        Meillä suomessa ainakin jääkiekko on suurempi laji. Siinä toiminta on ammattimaista kun taas jalkapallo on lastenkengissä.


      • Älyä_urheiluun
        J.J.Huso kirjoitti:

        Ei jalkapallo nyt sen suurempi laji ole kuin jääkiekko. Itse arvostan jääkiekkoa enemmän. Se on nopeampi eli enemmän älykkyyttä vaativa kuin potkupallo.
        Meillä suomessa ainakin jääkiekko on suurempi laji. Siinä toiminta on ammattimaista kun taas jalkapallo on lastenkengissä.

        Ai että lätkä vaatii enemmän älykkyyttä...
        On muuten tutkimuksia siitä, minkä lajien harrastajilla on korkea koulutustausta ja tosiaan siellä ei kiekkoväki juhli.


      • tutkimustulos

        Jalkapallon ystävillä ainakin tuntuu olevan älykkyyttä ennen muuta omasta mielestään.


    • alpha535

      Taisipas osua taas arkaan paikkaan :) HAHAHAHAA Aika säälittävää ettei aikuiset kestä jääkiekon kritisoimista. Taitaa olla niin että jääkiekko on nolojen ja vähä älyisten laji!

      • peaceplease

        Miksi edes aloititte tälläisen turhan paskamyrskyn? Kaikilla on ikiomat mielipiteet ja jokaisen mielipidettä tulisi kunnioittaa, edes sillä tavoin, ettei ala valittaa jonkun toisen mielipiteestä.


      • teuvoLove

        Hojooo hojoooo hojo hojo.... Täyttä pelleilyä. Leiki sinä vaan ninjailua. Hojo jojo hojo. säälittävää.


      • heenanb

        Pelleilyä? Tuo on kuule maailman vaativin ja mahtavin urheilulaji! Jopa promootion logossa lukee että king of sports!
        Saa minusta kyllä lätkän näyttämään aika säälittävältä ja nololta lajilta!


      • KaaliKylmäkuula

        Kaikki tietävät, että tämähän se on kuninkaallisin ja älynystyröitä taputtelevin laji koko avaruudessa: https://www.google.fi/imgres?imgurl=http://image2.spreadshirtmedia.net/image-server/v1/compositions/201469788/views/1,width=235,height=235,appearanceId=507,backgroundColor=f9f9f9,version=1447077209/Liikennemerkki-paeaetoen-2-c-T-paidat.jpg&imgrefurl=http://www.spreadshirt.fi/pää jalkapallo t-paidat&h=235&w=235&tbnid=r-oWr4uqeQVK6M:&docid=70V5L5DathmxqM&itg=1&ei=7n6PVqjgH6TOygPVopvQCQ&tbm=isch&ved=0ahUKEwioj8yU8ZnKAhUkp3IKHVXRBpoQMwgqKBAwEA

        Nyt kaikki ulos viheriöille harrastamaan hopu hop, ja lopetetaan se typerä, tyhjäpäinen, idioottimainen nettivouhotus!


      • KaaliKylmäkuula

    • älliäelliä

      Pojissa oli elämänriemua ja iloa. Miksei olisi, vasta alle 20 v isoja "korstoja". Hienoa pojat, Te teitte sen. Saarelan syötöllä Kapasen otteella tuli kultamaali. En oo lätkäfani. Oli pakko katsoa suomi ruotsi ja finaali. Kiitos.

    • Jääkiekkohävitettävä

      Jääkiekkoa seuraava kansa tulisi hävittää pois maailmasta. Jääkiekko on sairaus ja siitä on päästävä eroon.

      • hyvätrolli

        Oletko pioneeri?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe