IPUkin tarvitsee jämerän johtajan

Mistä se saadaan? Nämä lapset ja lapsenmieliset eivät tule kysymykseen.Ovat jo kunnostautuneet tarpeeksi.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Teepä ehdotus, mistä se jämerä johtaja saadaan?

Äänestä

Jämeriä miehiä tai naisia ei Ipun johtajuus kiinnosta. Eli näillä mennään.

Äänestä
  • Jämerä johtaja määritelmä voi tarkoittaa myös johtajaa joka ei muita kuuntele, minä kannatan demokratiaa hyvin johdettuna.

    Äänestä

  • Puolue tarvitsee johtajan joka tuntee kannattajat.Kuurupiilo ei auta.Siksi ketään uutta ei voida valita.

    Äänestä

Herra dyydeli sentään. Olisko vaikka joku 4kk kunnanjohtaja?

Tämä on käynyt neuvotteluja entisen pikkurikollisen kanssa, joten sallikaa nauraa näille höpötyksille.

Yhdistymistä voidaan ehkä ajatella, mutta ensiksi nämä narsistit hevon kuuseen, niin sitten jotakin saattaa ehkä tapahtuakin.

Juuri tietooni tuli asia, että Muutoksen eräs vaikuttavassa asemassa oleva oli tiedustellut, että miten kannattajakorttien keruu oli lopetettu, vaikka vuosikokouksessa näin päätettiin, niin tämä evp kunnanjohtajan kaveri oli sanonut, että lopeta alkoholin käyttö.

Varsinainen kaheli. Jos ei pysty vastaamaan yhdistyslain sääntöjen rikkomiseen, ammutaan viestintuoja.

Äänestä
  • Onko Mauri Nygård tässä jotenkin osallisena?

    Ei mitään yhteistyötä, jos yhdistyslain sääntöjä rikotaan.

    Äänestä

Kenen kannattajakorttien keruu on lopetettu? Ei ainakaan ipun. Tänäänkin olin keräämässä.

Äänestä
  • Muutos on yhdistynyt Suomidemokraattien kanssa ja lopettanut
    Muutoksen kannattajakorttien keräilyn,
    saitko muuten nimmareita ja miten, tutuilta ja tuntemattomilta?

    Äänestä

  • " IPUkin tarvitsee jämerän johtajan"

    Siis Ipukin, millä puolueella on mielestäsi jämerä johtaja?

    Minua kiehtoisi tuo "Sanden" blokien kirjoittaja, Sami Parkkonen, ihan noiden blokien perusteella mutta tunteeko kukaan miestä, osaisiko johtaa ja pitää puheita joita kansa kuuntelisi?

    Äänestä

  • tunteekokukaan kirjoitti:

    " IPUkin tarvitsee jämerän johtajan"

    Siis Ipukin, millä puolueella on mielestäsi jämerä johtaja?

    Minua kiehtoisi tuo "Sanden" blokien kirjoittaja, Sami Parkkonen, ihan noiden blokien perusteella mutta tunteeko kukaan miestä, osaisiko johtaa ja pitää puheita joita kansa kuuntelisi?

    Joo,tarvitaan niin jämerä ettei kukaan tunnekaan kaveria. Ehkä valitaan sinivihreä äänivyöryllä.

    Äänestä

Kuka on sinivihreä??

Äänestä
  • Periaatteessa Sinivihreä itse on ainoa, joka tietää, kuka hän on. Käytännössä tosin tuskin hän itsekään.

    Äänestä

LIITY REALISTEIHIN. REHELLISTÄ JA VASTUULISTA POLITIIKKAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakaajavanha kirjoitti:

Mistä se saadaan? Nämä lapset ja lapsenmieliset eivät tule kysymykseen.Ovat jo kunnostautuneet tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu