Rasismin ja matalan älykkyyden yhtetys tutkittu

Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät. Ontariossa sijaitsevan Brock-yliopiston tutkimus osoitti, että ne ihmiset, joiden älykkyysosamäärä oli matala lapsuudessa, omaksuivat todennäköisemmin ennakkoluuloisia uskomuksia ja rasistisia asenteita aikuisina.

Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin sekä rasismiin.

Hodsonin tutkimuksen aineisto on varsin laaja. Hän kävi läpi kaksi brittiläistä tutkimusaineistoa ja yhden amerikkalaisen. Jälkimmäisen aineiston analyysi paljasti myös sen, että päättelytehtävissä heikosti pärjäävillä ihmisillä on vähemmän kontakteja muihin roturyhmiin. Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman alhaisemman älykkyystason porukan kanssa.
54317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Ei yllätä edes minua

Äänestä
  • Jos ihminen on tarpeeksi älykäs,hän kyllä pystyy myös erottamaan rasismin ja
    holtittoman maahanmuuton vastustamisen toisistaan.Sillä ne on kaksi täysin eri asiaa.

    Äänestä

  • Eikä minua, olen aina tiennyt että rasismi ja matalaotsainen tyhmyys yhdistyy samoihin piireihin! Hyvänä esimerkkinä Somalit! Erittäin rasistisia ja ÄO lähinnä viitteellinen! Sama Arabeihin rasistisia ja tyhmiä kuin Matun vasemmanjalan sandaali!
    Evoluutio on unohtanut nämä tyhmät reppanat, Nobel-palkittu Somali???? HUUTONAURUA!!!!! HAHAHAHAHOOHHOHOHOH!
    Entä Nobel palkittu Arabi, tukehdun nauruun, hehehehehehoooooooo!
    Israel panee kölinalta jokaisen vetelän vuohennussija arabin.

    Äänestä

  • Israelilaisten keskim. IQ on huomattavasti alhaisempi kuin eurooppalaisten vastaava. Israel onkin yksi rasistisimpia maita. Elukkamaisuuden ja alhaisen IQ:n yhteys on selvä. Somalit 68, kurdit kunniamuriheen vastaavia. Arabeilla ja sefardijuutalaisilla lähellä imbesillin tasoa oleva keskim. IQ 87....Näin se menee. Lasten ja nuorten turvallisuus pitäisi olla ensisijainen kriteeri, ei matun tai pedojuden kiima. Sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

    Äänestä

  • aom kirjoitti:

    Jos ihminen on tarpeeksi älykäs,hän kyllä pystyy myös erottamaan rasismin ja
    holtittoman maahanmuuton vastustamisen toisistaan.Sillä ne on kaksi täysin eri asiaa.

    Matalin älykkyys on somaleilla ja muilla afrikkalaisilla. Tämän jälkeen matalin muslimeilla ja muilla kehitysmaalaisilla. Rajat vihdoin kiinni noilta rasisteilta, ja jo tulleille pikainen kotiutus.

    Äänestä

  • Ei tuota punavihervähemmistömielenvikaisten älyykkyystasoa voi sitäkään kehua.näitten sosiaalituella elävien,ja punkku ja kaljajuoppojen,joiden ainoa tekeminen on istua « räkälöissä» «maailmaa parantamassa»,ja jotka eivät muuhun pysty,kuin elämään mielenvikaisessa monikulttuurirappiounelma harhamaailmassa,joka ei ole missään toiminut koskaan.onhan ne punaviherfasistit- ja natsit koulujakin käyneet.varmaan on koulutus jäänyt apukoulun ala- asteelle,ja älykkyystasokin on korkea varmaanihan -78 varjossa. Sen verran voin sanoa ,että kävin aikoinaan iltakoulussa perusasteen koulun uudestaan ja lukion ihan huvin vuoksi.perusasteen keskiarvo oli9,96 ja olin koulun parhaita ja kävin sitten lukion ja olin taas koulun parhaita keskiarvo oli8,80,etten ole ihan «dorka»,silti vastustan saatanallista homotusta ja mamutusbisnestä,ihan veronmaksajien rahoilla.suomella ei ole mitään velvollisuutta elättää ulkomaalaisia laiskiaisia ja sosiaalisyöpäläisiä veronmaksajien rahoilla vuosikausia.

    Äänestä

suvakit koittaa väkisin sekoittaa rasismin ja realismin keskenään 89% kansasta vastustaa nykyistä hallitsematonta maahanmuuttoa ja tutkimusten mukaan suomalaiset ovat älykkäimpien joukossa koko euroopassa?

Äänestä
  • Itse koitat sekoittaa. Et sitten muka ole lukenut yhtään suomalaisten kirjoittamaa rasistista viestiä mistään tai kuullut yhdestäkään polttopulloiskusta?

    Äänestä

  • itse.sekoitat kirjoitti:

    Itse koitat sekoittaa. Et sitten muka ole lukenut yhtään suomalaisten kirjoittamaa rasistista viestiä mistään tai kuullut yhdestäkään polttopulloiskusta?

    yksittäis tapauksia ilman mitään järjestäytynyttä toimintaa ja tälläkin palstalla kaikkein rasistisimpia viestejä kirjoittavat suvakit jotka tekeytyvät rasisteiksi mitä saavat sitten yhdessä taivastella?

    Äänestä

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos:

Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Itä-Euroopassa (ilman Venäjää) syntyneiden miesten rikollisuustaso oli noin kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Myös kaikissa muissa maahanmuuttajaryhmissä rikollisuustaso oli syntyperäisiä suomalaisia korkeampi, ainoa poikkeus olivat Oseaniassa syntyneet, joilla ei aineistossa ollut ainoatakaan raiskausrikosta. Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten miesten rikollisuustaso oli yli kuusinkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden (kuvio 7).

http://www.optula.om.fi/fi/index/julkaisut/tutkimuksia-sarja/maahanmuuttajatrikostenuhreinajatekijoina.html

Äänestä

Hienoa että tämä tuli julki. Nyt selvisi sekin, miksi kaikki mokuttajat ja maahanmuuttajat ovat niin helvetin rasistisia, varsinkin tavallista suomalaista kohtaan. Se on se älykkyystaso, sitähän olen aina epäillyt. Kiitos että tuli tieto tännekin.

Äänestä
  • näin se vaan menee elävässä elämässä valitettavasti hyväuskoisia hölmöjä kusetetaan aina?

    Äänestä

Ilmankos Afrikka ja Lähi-Itä on täynnä rasisteja.

Äänestä

Voitko kiitos laittaa linkkinä faktaa väitteellesi ! Mistä nuo tutkimukset löytyy, lukisin koivin mielelläni.

Äänestä
  • aloittaja on pelkkä huono trolli sillä maahanmuuton vastustaminen ja rikollisuuden tuomitseminen ei todellakaan ole rasismia vaikka hyysäri väittäisi mitä?

    Äänestä

  • Opettele googlettamaan.

    Äänestä

  • realismi kirjoitti:

    aloittaja on pelkkä huono trolli sillä maahanmuuton vastustaminen ja rikollisuuden tuomitseminen ei todellakaan ole rasismia vaikka hyysäri väittäisi mitä?

    Rikollisuuden tuomitsemisella ei ole tuon asian kanssa mitään tekemistä. Kuulut ilmiselvästi tutkimuksen kohderyhmään.

    Äänestä

Islam ei sovi tasa-arvoisiin, sivistyneisiin länsimaihin....

Äänestä

Tiesihän sen ettei vähäpoikien vintillä ole valoja.

Äänestä

edelleen suomessa on vähiten rasismia koko euroopassa mutta silti liki 90% kansasta vastustaa maahanmuuttoa eikä se edelleenkään ole rasismia vaan realismia?

Äänestä
  • Mistähän revit tuon 90 prosenttia vai oletko valtiovarainministerin kavereita?

    Äänestä

Avautuminen poliisista: ”Pelkään pahoin, että kohta Suomen kaduille tulee sotilaita”

Kotimaa
|
Poliisi

Suomen poliisijärjestöjen liitto SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen kirjoittaa liiton blogissa, että vastaanottokeskusten sijoittaminen harvaan asutuille alueille on ongelmallista.

Suhonen viittaa Ilta-Sanomien juttuun, jonka mukaan turvapaikanhakijoihin liittyvät rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi.

- Vastaanottokeskuksia on sijoitettu ympäri Suomea, myös harvaan asutuille alueille. Siellä on perinteisesti jouduttu odottamaan sen yhden ja ainoan poliisipartion paikalle saapumista pahimmillaan tuntikausia. Tukipartio on yleensä toteutumaton haavekuva, Suhonen kirjoittaa.

- Tämän pitäisi ohjata myös vastaanottokeskusten sijoittamista. Kun tiedetään niihin liittyvät ongelmat, sijainnin pitää olla siellä, mistä apukin löytyy nopeasti. Tämä on kaikkien etu, niin maahanmuuttajien kuin viranomaistenkin, hän jatkaa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoikin viime viikolla, että joitakin vastaanottokeskuksia tullaan sulkemaan turvallisuushuolien ja poliisin kannalta virheellisten sijoituspaikkojen vuoksi. Suljettavia keskuksia ei vielä tiedetä, mutta Orpo mainitsi Iltalehden mukaan keskukset, jotka ovat poliisitoiminnan kannalta liian eristyksissä. Lisäksi valmisteilla on lakimuutos, joka mahdollistaisi vartijoiden työskentelyn vastaanottokeskusten sisällä.

Yrjö Suhosen mukaan poliisin työturvallisuutta heikentäviä päätöksiä oli tehty jo ennen turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymistä. Hän myös muistutttaa, että poliisien määrää ei voi nopealla aikataululla lisätä, sillä poliisin koulutus kestää kolme vuotta.

- Pelkään pahoin, että kohta Suomessa kaduille tulee Ranskan mallin mukaisesti sotilaita. Ammattitaidon ja osaamisen kannalta sekin on parempi kuin tehtävien jakaminen siviileille täydennyspoliisijärjestelmän kautta, Suhonen kirjoittaa.

- Jälleen kerran Suomi herää liian myöhään. Hallituksen ja eduskunnan on turha sanoa, etteikö olisi varoitettu, Suhonen toteaa.

LUE MYÖS: Helsingin poliisi: ”Puskaraiskauksissa piikki”

Äänestä

Somalit ja arabimatut kaikkein rasistisempia=kaikkein matalin ÄO!
Se on todella faktaa, rasismi ja tyhmyys kulkee käsikädellisen kädessä!
Ovat vielä puussa, tulevat laskeutumaan puusta 10000 vuoden päästä ja keksivät pyörän 50000 vuoden päästä!

Äänestä

MTV:n kysely: Suomalaiset haluaisivat vaikeuttaa tuntuvasti irakilaisten turvapaikanhakijoiden asemaa



Suomalaiset haluaisivat irakilaisille selvästi nykyistä tiukemmat kriteerit turvapaikan myöntämiseen. Valtaosa eli noin 70 prosenttia Suomeen viime kuukausina saapuneista turvapaikanhakijoista on kotoisin juuri Irakista.

MTV Uutisten kyselyssä yhteensä 87 prosenttia vastaajista ajattelee, että irakilaisten turvapaikan myöntämisen kriteereitä pitäisi kiristää. Heistä 61 prosenttia on sitä mieltä, että kriteereitä pitäisi kiristää tuntuvasti. 26 prosenttia taas ajattelee, että kiristystä pitäisi tehdä ainakin jonkin verran.

Vastaajista kahdeksan prosenttia ajattelee, että kriteerit olisi hyvä pitää entisellään. Vain kaksi prosenttia on kriteereiden löyhentämisen kannalla.


Nuoret kriittisimpiä

Miesten ja naisten välillä vastauksissa ei ole juurikaan eroja. Kriteereitä halutaan kiristää kaikissa ikäluokissa, mutta nuorimmat ovat kaikista kriittisimpiä.

Kyselyyn vastanneista 18-24-vuotiaista yhteensä 93 prosenttia on sitä mieltä, että irakilaisille turvapaikka pitäisi myöntää nykyistä tiukemmilla kriteereillä.

Myöskään koulutustausta ei ei juuri vaikuta vastauksiin: kaikissa koulutusasteissa suuri enemmistö haluaisi kiristää irakilaisten asemaa.

Pieniä eroja kuitenkin löytyy. Pelkästään kansakoulun käyneistä kaikki kyselyyn vastanneet ovat sitä mieltä, että kriteereitä pitäisi kiristää tuntuvasti tai jonkin verran.

Yliopistotutkinnon suorittaneista 16 prosenttia ajattelee, että kriteerit voitaisiin pitää entisellään tai niitä voitaisiin löyhentää.

Äänestä

Aloittaja on varmasti oikeassa. Tässä näitä varsinaisia rasisteja, karmea juttu, lukekaa jos uskallatte:
http://magneettimedia.com/mustien-oikeuksien-liike-valehtelua-rikoksia-ja-hysteriaa/
Täytyy muistaa että kyselyissä ihmiset valehtelevat usein, vaikka nimettöminä. Nykyisin on korkeasti koulutetut aivopesty tiettyyn ajattelutapaan suhteessa maahanmuuttajiin ja esim. Islamiin. Henkilö voi siis olla hyvinkin älykäs, mutta suhteessa monikulttuurisuhteen lapsellisen tyhmä.
Hyväuskoinen luottamus oman kulttuurin ja rodullisen viiteryhmän tuhomiseen valkoisilla on yksinkertaisesti tyhmyyttä.
Täytyy muistaa että Suomessa ja Euroopassa oli yliopistoissa 1930 l. Erittäin suosittua oikeistolainen rotuhygienia virtaus. Suomessakin AKS. Samalla tavalla sielläkin oltiin "älykkäämpiä" kuin rahvas.

Äänestä
  • magneettimedia... RUAHHAHHAHHAHHAAAAAA... VMP!

    Äänestä

  • Orpo perkele ei tiedä mitä turvastaan laukoo, siltä tulee, ei voida sulkea rajaa, voidaan sulkea rajat, jakomielitautinen paskakasa.

    Äänestä

  • Tuollaisella kyselyllä ei ole mitään painoarvoa koska sen tuloksien uskottavuus ja todistusarvo on heikko.

    Äänestä

Mites Köln näin viimeisimpänä esimerkkinä ? (afrikkalaiset ja lähi-itäläiset taas, koska ovat villejä ihan geeneiltään, serkusavioliittojen tuotoksia)

On älykästä valkata asioita, tutkia asioita eikä uskoa propagandaan. Siksi minäkin vastustan afrikan ja Lähi-idän taakkojen maahan tuloa. heidän pitäminen omissa maissaan olisi euroopan kannalta viisainta mitä tehdä voi !

KOSKAA !!!, on älykästä pyrkiä pysymään rauhassa.

Tyhmät Suvakkipäät tietysti uskoo kaikkeen mediapropagandaan. MV on tietysti heidän mielestä väärässä kaikessa.

ÄÖ-tulokseni onkin korkeaa tasoa, mitattu on.

Äänestä

Tästä syystä kotoutus ei toimi. Tyhmät maahantulijat ovat liian rasistisia ja ennakkoluuloisia kotoutumaan. Keräytyvät mielummin omiin enklaaveihinsa, johon ulkopuolisia ei päästetä. Jos maahanmuuttajia tarvitaan, heitä pitäisi pyrkiä saamaan Itä- ja Kaakkois-Aasiasta. Älykkäinä he eivät olisi rasisteja ja sopeutuisivat paremmin. Myös juutalaiset olisivat hyviä. Jos pystyisimme pitämään muslimiväestön alhaisena, olisimme houkutteleva kohde muualta Euroopasta pakeneville juutalaisille.

Äänestä
  • Kehitysmaamuslimien maahantuonti on kamala virhe. Siitä ei mitään hyvää ole luvassa. Nämä eivät kykene elämään demokratiassa ihmisen tavoin. Näistä kärsivät tulevat sukupolvet kovasti. Eikä tarvi olla mikään rasisti jos käsittää tämän totuuden.

    Äänestä

Ohhoh kun on kalikka kalahtanut moneen kun niin on syntynyt älinää...

Totuus sattuu usein.

Äänestä

Kun katsoo Kandan valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa niin herää kysymys että onko Kanda rasistinen vai realistinen ?

Katsokaapa Kanadan maahanmuuttomalli joka rohmuaa rusinat pullista. Suomessa taas rohmutaan akanat jyvistä.

Äänestä

Tuhoaako jokin taho Suomea?

AIEMMASSA KIRJOITUKSESSANI ”Ken on toistaan parempi?” pyrin kaivamaan maata monen ns. maahanmuuttokriitikon kulttuuriselta ylimielisyydeltä kuvailemalla, millaista Suomessa oli vain muutama vuosikymmen sitten. Tässä kirjoituksessa otan spekulatiivisen otteen ja kysyn, onko pakolaisvirroissa kyse muustakin kuin vain spontaaneista väestönliikkeistä.

Toimituksen huomautus: Alla oleva kirjoitus julkaistiin alun perin Uudessa Suomessa hieman lyhyempänä.

Otsikko on tietoisen provosoiva, mutta myös aiheellinen. Olisi voinut kysyä myös, ohjaako joku näitä pakolaisvirtoja, jolloin kysymyksen tarkka oikea muoto tietenkin kuuluisi, tuhoaako joku tietoisesti Itä-Euroopan maita, joihin myös piskuinen Suomemme lasketaan. Onko käynnissä operaatio, jolla joku pyrkii tietoisesti heikentämään talouttamme ja sen myötä meidän kaikkien hyvinvointia? Kysymys kuulostaa kylmiltään silkalta paranoialta á la illuminaattinen vehkeily, mutta saahan sillä silti spekuloida.
Karkeaa taustoitusta

Itä-Euroopan ja erityisesti Suomen tasainen ajautuminen taantumasta lamaan, ja tuolla Kaakkois-Euroopan puolella puhdasveriseen köyhyyteen, on tietenkin pitkällinen prosessi. Yksi syy siihen, että suhdanteet iskevät pahimmin näihin maihin, on tietenkin jo vuonna 2009 alkaneessa teollisuustuotannon siirtymisessä Kiinaan. Raskas teollisuus kun on perinteisesti ollut Itä-Euroopan heiniä, ja jostakin kumman syystä lama iski kipeimmin juuri suomalais-ugrilaisiin kansoihin: Baltian alueelle, Unkariin ja Suomeen, jonka metsäsektori nosti kytkintä samaan aikaan kun metalliteollisuus pakkasi niin ikään kamansa.

Teoriassa myös Itä-Euroopassa on ostovoima noussut prosentuaalisesti, mutta sen tulkitseminen pelkkinä prosenttilukuina ei anna oikeaa kokonaiskuvaa. Maat ovat halpatyömaita ja niiden elinolosuhteet ovat lähempänä kehitysmaata kuin nykyaikaista eurooppalaista valtiota — seikka, joka näkyy liiankin selvästi esimerkiksi Kaakkois-Euroopassa. Kun tälläisen valtion tavallinen työntekijä saa vaikkapa 5 sentin palkankorotuksen, voidaan sitä juhlistaa usean prosenttiyksikön nousuna ostovoimassa, vaikka summa määränä onkin naurettava. Nämä maat ovat luonnostaan heikommalla pohjalla kuin rikkaat länsinaapurinsa. Suomessa ostovoima on jopa heikentynyt.

Asetelma olikin odottamassa kun Kreikan talouskriisi puhkesi. Se iski kipeimmin luonnollisesti eteläiseen Eurooppaan, ja jossain määrin pieniin reunavaltioihin, mikä Suomen kohdalla tarkoitti taantumaa. Jälleen kerran suonenisku koetteli myös itäistä Eurooppaa siinä missä Espanjaa tai Kreikkaakin. Sen sijaan Saksa hyödynsi tilaisuutensa ja siirtyi ainoana elvyttävään talouspolitiikkaan, jonka pikkumaiden vyönkiristykset mahdollistivat.

Saksassa tuotanto ja työllisyys ovatkin tasaisesti kasvaneet. Saksan ohella myös Belgia, Itävalta ja erityisesti Slovakia ovat lisänneet tuotantoaan. Saksan talous on ollut euroalueella erittäin kilpailukykyinen, ja niinpä Saksan ja sen talouteen läheisesti kytkeytyneiden maiden taloudet ovat menestyneet paremmin kuin muut euromaat. Lieneekö tämä sitten vanhaa preussilaista oppia, että sodat — myös taloussodat — on syytä pitää rajojen ulkopuolella, en tiedä, vai ovatko asialla vanhat kunnon amerikkalaiset, joiden mielessä köyhtyvä (muu) Eurooppa sopii mainiosti heidän suunnitelmiinsa. Meidänhän täytyy pitää mielessä, että Saksa ei ole vieläkään itsenäinen valtio, vaan amerikkalaismiehityksessä.
Taloudellinen alasajo talouspakotteilla ja asekaupoilla

Sitten tuli Ukrainan kriisi ja sitä seuranneet talouspakotteet. Suomi menetti tärkeimmän vientimaansa amerikkalaisten painostuksesta, ja paljon puhutut ”tuottavuushypyt” pitääkin nähdä tätä taustaa vasten. Pakotteiden vaikutuksia ei ole tahdottu paljastaa vieläkään; niitä on julkisuudessa korkeintaan vähätelty, mutta on selviö, että pakotteet ovat tämänkertaisen ahdingon primus motor. Ne tuntuivat iskevän kaikkein väkevimmin jälleen kerran Itä-Eurooppaan, jonka taloudet ovat viimeistään nyt lähteneet syöksykierteeseen. Seurauksena on jälleen kerran lama, aivan kuten vuonna 1991, jolloin Neuvostoliiton kaatuminen lopetti idänkaupan niin tehokkaasti, että se melkein kaatoi Suomen perässään.

Amerikkalaiset ovat kiristyspolitiikan mestareita, ja hyödyntäen tilaisuuttaan kauppasivat Itä-Euroopan maille kallishintaisia asejärjestelmiään. Verukkeena kaupoille politiikot puhuivat Venäjän uhasta, joka oli paitsi lapsellinen, myös äärimmäisen epärealistinen uhkakuva. Virokin hankki kallishintaisia panssarivaunuja, joita tuskin voinee hyödyntää tehokkaasti muuna kuin PR-tempauksena.

Suomemme joutui vastaavan kiristyspolitiikan uhriksi, minkä näkee jo siitä, että puolustusrahoja on pikemmin nostettu, jotta saadaan ns. Nato-yhteensopivaa kalustoa suoraan Montanan asetehtaista. Amerikkalaisia kun ollaan, niin mitään vastakauppoja ei oikeasti tietenkään tehdä, mutta se sanotaan vasta sitten, kun miljardit on ensin saatu omalle tilille.
Onko pakolaiskriisillä arkkitehtejä?

Tämä ei tietenkään riitä, ei alkuunkaan

Äänestä
  • Tämä ei tietenkään riitä, ei alkuunkaan. Pakolaiskriisi on jälleen yksi tapahtumaketju, jonka organisoijaksi on huhuttu CIA:ta. Vaikka tämä onkin lähinnä salaliittoteoriointia, on pakolaisaallossa tiettyjä elementtejä, jotka tuntuvat hämäriltä. Pakolaisvirrat tuntuvat liian hyvin organisoiduilta, rahoitetuilta ja keskusjohdetuilta ollakseen vain spontaania väkiryntäystä. Viestikanavat pelavat, huolto- ja etappiporras (ihmissalakuljettajat) ovat äärimmäisen trimmattuja kyetäkseen hoitamaan moisen määrän ihmisiä, ja monella tuntuu olevan kymppitonni kuin jonkinlaisena starttirahana. Erikoisinta on, että pakolaisia tulee aina kerralla yhteen ja samaan maahan aiheuttamaan hämmennystä ja sekasortoa. Onko joku ”tuolla jossain” vain ottanut Suomen maalikseen ja ohjaa ihmisiä tänne? Toinen selkeältä vaikuttava maali on ollut Unkari. Lieneekö tällä jotakin tekemistä sen kanssa, että Unkarin sisäpolitiikassa Venäjän energia on aina ollut tärkeässä roolissa? Syöttävätkö amerikkalaiset pakolaisvirtaa muistuttaakseen, mitä he ajattelevat kaasuputkien vetelystä näiden maiden välillä?

    Vai onko kyse näköharhasta? Kulkeeko etappipolku pakolaisvirrassa vain sattumalta pääosin Itä-Euroopan kautta? Tietenkin on huomioitava, että pakolaisvyöry on EU-maiden yhteisongelma, mutta se ei ole läheskään niin paha ongelma siirtolaisiin tottuneissa rikkaissa länsimaissa kuin köyhemmissä Itä-Euroopan maissa. Itäisellä puolella pakolaisaalto on aiheuttanut tai aiheuttamassa vakavaa sosiaalista ja taloudellista haittaa, kun taas Saksan tai Britannian kokoisissa maissa tämä on vain jotakin, joka on nähty useaankin eri kertaan.

    Kun puhutaan tästä pakolaisaallosta, pitää syyttävä sormi osoittaa myös kohti Turkin hallitusta. Se teki tietoisen päätöksen vapauttaa Afrikan maat viisumivaatimuksesta, mikä aikaansai Afrikasta kokonaisen hyökytulvan paremman elämän perässä. Sen jälkeen se avasi rajansa sekä Syyrian että Irakin kanssa synnyttäen väenryntäyksen, jonka kanssa mekin nyt painiskelemme. Turkin hallitus oli vieläpä niin kiero, että vaikka se salli vapaan maahantulon, työlupia se ei myöntänyt. Näin se ikään kuin pakotti väkimassan liikkeelle kohti Bulgariaa, Unkaria ja Kroatiaa — määränpäänä kaukainen Ruotsi ja erityisesti Suomi. Alleviivatakseen tätä se lopetti rajavalvonnan kokonaan Itä-Euroopan puoleisella rajallaan ja siten suorastaan yllytti lähtemään kohti suomalaisia puurolautasia. Oma kysymyksensä on sitten, onko tämä Turkin hallituksen omaehtoinen päätös vai onko tässäkin taustalla amerikkalaista diplomatiaa ja painostusta. Se olisi hyvä tietää.

    Tämä kirjoitelma voi tietenkin olla vain tavanomaista vainoharhailuani. Saattaa hyvinkin olla, että kaikessa on kyse vain sarjasta onnettomia yhteensattumia. Yhtä kaikki vaistoan tapahtumissa jotain kaavamaista. Haluaako jokin taho tuhota Itä-Euroopan maat taloudellisesti — aiheuttamalla siirtolaistulvia, pakottamalla ne säästöpolitiikkaan ja asekauppoihin ja katkaisemalla niiden kauppasuhteita? Ajan saatossa tiedämme vastauksen, mutta nyt voi esittää ainoastaan epämääräisiä spekulaatioita.
    Aiheeseen liittyvää:

    Kähkönen, Virve | Helsingin Sanomat (1.1.2015): Pakolaiskriisistä tuli Turkille neuvotteluvaltti – EU tarvitsee itsevaltaisen Erdoganin apua.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1443672839358

    Savela, Olli | Tilastokeskus (1/2013): Euromaat eivät ole toipuneet talouskriisistä.
    http://www.stat.fi/artikkelit/2013/art_2013-03-11_003.html?s=0

    Sosialismi.net (22.3.2009): EU:n teollisuustuotanto romahti vuodenvaihteessa.
    http://sosialismi.net/blog/2009/03/22/eun-teollisuustuotanto-romahti-vuodenvaihteessa/

    Eurostat (1.6.2015): GDP per capita in PPS (Bruttokansantuotteen pohjalta henkeä kohti laskettu ostovoimaluku Euroopan maissa).
    http://ec.europa.eu/eurostat/tgm/graph.do;jsessionid=UIEtF6WU8n7o7qHkR97rGaPab07E9IWXJKoBN4CXlajkgkjCjLmJ!-220675382?tab=graph&plugin=1&language=en&pcode=tec00114&toolbox=type

    Äänestä

Suomen älykkyys laskee. Luku ja kirjoitustaidottomien musujen maahantulo laskee koko kansakunnan älykkyyden keskiarvoa. Tämä hölmistyminen näkyy parhaiten pisakokeiden tuloksissa(esim Ruotsi)

Äänestä

Kyllä nyt kelpaa - tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä

Suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein, suomalaisilla on Euroopan parhaat tulokset pisa-testeissä, Oulun yliopistossa dosenttina vaikuttava Edward Dutton perustelee.

Duttonin mukaan monessa tieteellisessä tutkimuksessa suomalaisille on mitattu poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä.

Dutton viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jossa suomalaisten älykkyysosamääräksi on laskettu yli 105.

Luku on Euroopan korkein ja edustaa myös maailman huippua. Vain joissakin Aasian maissa, kuten Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, äly säkenöi terävämmin.

Missä tieteen Nobelit?

Vaikka suomalaisella riittää älyä vaikka muille jakaa, omituista on, etteivät hengen lahjat näy esimerkiksi tieteen Nobeleita jaettaessa.
Tieteen Nobelin on saanut virallisesti kaksi suomalaista: Artturi Virtanen ja Ragnar Granit.

Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat Nobelin saajatilastossa 22. sijalla.

Granit on kiistanalainen henkilö. Suomessa syntynyt Granit hankki ennen Nobelia Ruotsin kansalaisuuden.

– Kun Granitia ei lasketa, Suomen sijoitus on 28. Edellä on sellaisia maita kuin Kroatia ja Saint Lucia, Dutton sanoo.

Dutton uskoo, että suomalainen luonne selvittää outoa arvoitusta.

Suomalainen on luonteeltaan ahkera ja sovitteleva. Hän hillitsee hyvin itsensä, on epäitsekäs, ei räiskähtele.

Duttonin mielestä suomalainen kurinalainen luonne auttaa menestymään keskittymistä vaativissa tehtävissä, kuten pisa-testissä.

Samat ominaisuudet kääntyvät suomalaisia vastaan tiedemaailmassa.

– Itsehillintä ja ahkeruus voivat tukahduttaa luovuutta ja neroutta, Dutton viittaa suomalaisten heikkoon Nobel-menestymiseen.

Jos aikoo keksiä jotain mullistavaa, pitäisi olla luova ja ulospäin suuntautunut persoona.

Kylmä ilmasto muovannut luonnetta

Suomalaisten erikoinen luonteenlaatu johtuu Duttonin mukaan paljolti asuinympäristöstä. Hän muistuttaa, että ihmisen luonteenpiirteistä 66 prosenttia on perinnöllisiä.

– Erittäin kylmä ympäristö on kehittänyt suomalaista.

Luonto on karaissut suomalaista jääkaudesta lähtien. Suomalaisesta on kehittynyt sisäänpäin kääntynyt ja hillitty.

Duttonin, Jan te Nijenhuisin ja Eka Roivaisen tutkimus "The puzzle of why Finns have the highest IQ, but one of the lowest number of Nobel prizes in Europe" julkaistaan Intelligence -lehdessä.

Äänestä
  • Senpä takia meidän geeniperimäämme onkin pikaisesti muokattava afrikasta tulevilla vähemmän älykkäillä.

    T: Verkkosukka-Jutta & kumppanit

    Äänestä

Aloittajalle sen verran, että Tatu Vanhasen arvostettu tutkimus osoittaa että arabit ovat tyhmempiä kuin esimerkiksi suomalaiset ja muut sivistyneiden länsimaiden ihmiset.

Äänestä
  • Vähälahjaisemmat ei millään ymmärrä, ettei tuossa aloituksen tutkimuksessa otettu kantaa maiden tai rotujen välisiin älykkyyseroihin. Siinä tutkittiin kuinka jonkin maan, kuten vaikkapa Suomen, sisäisessä älykkyyden jakaumassa ne matalamman älykkyystason ihmiset omaksuivat älykkäitä todennäköisemmin ennakkoluuloisia uskomuksia ja rasistisia asenteita.

    Äänestä

  • se.lukutaito.ja.ymmärrys kirjoitti:

    Vähälahjaisemmat ei millään ymmärrä, ettei tuossa aloituksen tutkimuksessa otettu kantaa maiden tai rotujen välisiin älykkyyseroihin. Siinä tutkittiin kuinka jonkin maan, kuten vaikkapa Suomen, sisäisessä älykkyyden jakaumassa ne matalamman älykkyystason ihmiset omaksuivat älykkäitä todennäköisemmin ennakkoluuloisia uskomuksia ja rasistisia asenteita.

    Terveisin verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla?

    Äänestä

  • fgdfgf kirjoitti:

    Terveisin verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla?

    Eikä vähälahjaiset tietysti millään kykene ymmärtämään sitäkään, että kyseessä on yliopiston laajasta aineistosta tekemä tieteellinen tutkimus, eikä jonkun "verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla" oma mielipide.

    Äänestä

  • luetun.ymmärrys kirjoitti:

    Eikä vähälahjaiset tietysti millään kykene ymmärtämään sitäkään, että kyseessä on yliopiston laajasta aineistosta tekemä tieteellinen tutkimus, eikä jonkun "verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla" oma mielipide.

    Sa voi imea mu mulku sa voi imea mu mulku! Rasssssisti rasssssisti! Sa voi imea mu mulku!

    Äänestä

  • Savunahka kirjoitti:

    Sa voi imea mu mulku sa voi imea mu mulku! Rasssssisti rasssssisti! Sa voi imea mu mulku!

    Tuo kommentti tukee hyvin tuota tutkimusta: kun äly loppuu argumentoinnissa, niin heikkolahjainen alkaa vähä-älyisen haukkumisen. Seuraava vaihe vähälahjaisten keinoissa on yleensä väkivallalla uhkailu.

    Äänestä

  • vahvistaa.asian kirjoitti:

    Tuo kommentti tukee hyvin tuota tutkimusta: kun äly loppuu argumentoinnissa, niin heikkolahjainen alkaa vähä-älyisen haukkumisen. Seuraava vaihe vähälahjaisten keinoissa on yleensä väkivallalla uhkailu.

    Se olikin teidän unelmaväkenne eli savunahkojen argumentointia. Että sellaista sakkia te puolustelette idiootit.

    Äänestä

  • luetun.ymmärrys kirjoitti:

    Eikä vähälahjaiset tietysti millään kykene ymmärtämään sitäkään, että kyseessä on yliopiston laajasta aineistosta tekemä tieteellinen tutkimus, eikä jonkun "verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla" oma mielipide.

    Saiskos jotain lähteitä kanssa vai keksitkö päästäsi tuon "laajoista aineistoista" tehdyn tutkimuksen? Missä on tämä aineisto?

    Äänestä

  • dfgdfgdfgdfgtyy kirjoitti:

    Se olikin teidän unelmaväkenne eli savunahkojen argumentointia. Että sellaista sakkia te puolustelette idiootit.

    Aivan varmasti myös pakolaisissa on samanlaisia heikkolahjaisia rasisteja, mutta siitä ei nyt ollutkaan kysymys. Kysymys oli siitä kuinka nyt on todistettu, että matalan älykkyysosamäärän omaavat ovat yleisimmin niitä rasisteja kansallisuudesta tai rodusta riippumatta.

    Äänestä

  • haluaisinpahantietää kirjoitti:

    Saiskos jotain lähteitä kanssa vai keksitkö päästäsi tuon "laajoista aineistoista" tehdyn tutkimuksen? Missä on tämä aineisto?

    Aloituksessa on mainittu aika selvästi missä, kuka ja mistä. Yksi älykkyyden mitta on kuinka ihminen osaa olla omatoiminen, eikä vain odota kun kaikki kannetaan valmiina eteen.

    Äänestä

  • luetun.ymmärrys kirjoitti:

    Eikä vähälahjaiset tietysti millään kykene ymmärtämään sitäkään, että kyseessä on yliopiston laajasta aineistosta tekemä tieteellinen tutkimus, eikä jonkun "verkkosukka-Jutta ja hyysärikopla" oma mielipide.

    Sitä suuremmalla syyllä, tutkimuksen voi heittää vessanpöntöön. Suomessakin julkisuudessa käyvät möläyttelemässä professoritason nerot juttujansa josta kyllä erottuu herrojen nerokkuus.

    Äänestä

  • sitten.etsit kirjoitti:

    Aloituksessa on mainittu aika selvästi missä, kuka ja mistä. Yksi älykkyyden mitta on kuinka ihminen osaa olla omatoiminen, eikä vain odota kun kaikki kannetaan valmiina eteen.

    Aloituksessa mainittu professori on jäävi tekemään mitään oikeaa tutkimusta aiheesta koska on itse täysi hyysäri. Ihan lyhyellä tutkimisella selviää kyllä minkälainen "professori" on taas kyseessä.

    No suvakkivajakki tietenkin uskoo kaiken mitä joku suvakkiprofessori oksentaa. Kertoo kyllä kaiken teidän älynlahjoistanne.

    Äänestä

Tuossa on selitys sillekin miksi yhteiskunnan päättävät korkeat tahot eivät edusta rasistisia mielipiteitä vaan päinvastoin. Niihin virkoihin pääsemiseen ei vähäpoikien kyvyt riitä.

Äänestä
  • Eikä halut.

    Äänestä

  • Juuri noin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tieteen-maailmasta kirjoitti:

Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät. Ontariossa sijaitsevan Brock-yliopiston tutkimus osoitti, että ne ihmiset, joiden älykkyysosamäärä oli matala lapsuudessa, omaksuivat todennäköisemmin ennakkoluuloisia uskomuksia ja rasistisia asenteita aikuisina.

Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen vetäjä oli psykologian professori Gordon Hodson, jonka mukaan aineisto viittaa huolestuttavaan kierteeseen: matalan älykkyysosamäärän omaavat ihmiset turvautuvat muuta väestöä useammin muutosvastarintaan ja vahvoihin ennakkokäsityksiin sekä rasismiin.

Hodsonin tutkimuksen aineisto on varsin laaja. Hän kävi läpi kaksi brittiläistä tutkimusaineistoa ja yhden amerikkalaisen. Jälkimmäisen aineiston analyysi paljasti myös sen, että päättelytehtävissä heikosti pärjäävillä ihmisillä on vähemmän kontakteja muihin roturyhmiin. Hodsonin mukaan tämä tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja, joiden mukaan yhteydet oman viiteryhmän ulkopuolelle ovat älyllisesti haastavampia kuin seurustelu oman alhaisemman älykkyystason porukan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu