Kolmen ässän hallituksen päätavoite on saada 1,5 miljoonasta eläkeläisestä maksuautomaatti rikkaiden jatkuvalle varainkeruulle. Näin rikkaat pääsevät rikastumaan ilman pienintäkään omaa panostusta rikkautensa eteen.
Stubb väittti vielä viime keväänä, että eläkeläisiä kohdellaan verotuksessa saman lailla kuin työntekijöitäkin, mutta hän valehteli. Eläkeläisten verotus on tulot huomioiden selvästi kovempi kuin työntekijöiden. Hallitus leikkaa eläkeläisten minimaalisia tuloja lisäksi indeksileikkauksilla.
Eläkeläisten rankka kohtelu johti syrjäytymisiin
6
329
Vastaukset
- delta00
Taudit leviää ja hoidot (muiden paitsi kultamunien) vähenee.
Näin se näyttää olevan agendassa, jollei kansa nyt ryhdistäydy ja kokoa voimiaan tätä invaasiota vastaan.
Meillä on monta kansalaisaloitetta vetämässä, joihin voi allekirjoituksellaan ilmaista mielipiteensä tästä plitiikasta.
Näytetään näille päättäjätollikoille lopultakin, että tämä ei käy, maassa eletään maan tavalla eikä ruokkivaa kättä purra.
Ja tuo ruokkiva käsi näille päättäjille(kin) on suomen kansa, ei merkel eikä saksa.
Kaikkiin mahdollisiin asiaa sivuaviin ja kansaa kyykyttäviin aloitteisiin paljon nimiä, että saadaan ne eduskuntakäsittelyyn, "mitä se hyödyttää"-ajattelu on nyt aikansa elänyt, pistetään se hyödyttämään.
Siis kansalaisaloite.fi sivustolle nimiä alle, yhdellä sisäänkirjatumisella voi allekirjoittaa vaikka koko listan läpi. - mullemullemulle
Mummo maksaa 800 euron eläkkeestää veroa, mutta maksaako yksikään miljonääri osingoistaan? Taitavat mennä suoraan jonnekin veroparatiisiin verottajan ulottumattomiin - siksi kai rouva Berner pestattiin kepun riveihin, on asiantuntija näissä veroparatiisiasioissa. Työttömyysrahasta taitaa mennä jo 25% veroa, moni eläkeläinen maksaa yli 20 prossaa alle kahden tonnin eläkkeestään, - miljonäärit ei maksa mitään. Joo, ja Sipilä hallitsee näköjään kiristyksen taidon, nytkin uutisissa että pakkolaki on jäissä. Se kyllä pompsahtaa sieltä jäistä esiin heti kun sillä on kätevää kiristää jotain omaksi edukseen.
Hartaasti toivon, että raamatun sana siitä että rikkaan ei ole helpompi päästä paratiisiin kuin kamelin neulansilmästä. Mutta kaipa ne lahjoo jumalankin - tai kiristää.
Mihin lähtisi pakolaiseksi????- Anonyymi
Nyt pitää eläkeläisen muuttuu sellaiseen kuntaan, missä vero on alhainen.
- Anonyymi
Mutta 40 vuoden työrupeaman jälkeen on hyvä olla eläkeläinen kun se
työeläke riittää hyvin elämisen kuluihin. Asuntokin on maksettu jo kauan sitten. - Anonyymi
Syrjäytyminen on oivallista ajanvietettä, mutta sille ei saa antaa valtaa.
- Anonyymi
Voihan sitä kostoksi alkaa kuluttamaan vaikka terveyspalveluja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949317Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki584833Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414531Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit562851Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001566- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota441254Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691164