Meillä on auto 90-luvun puolivälistä, yli 20v vanha alemman keskiluokan auto. Käy ja kukkuu, mutta kuluttaa varsin paljon. Auto on pienessä käytössä, lähinnä vara/kakkosautona.
Sain auton ajoneuvoverolapun maksettavaksi. Siinä ilmoitetaan tämän (2016) vuoden verotus. Koska auto on vanha, siitä otetaan perusvero kokonaismassan mukaan. Tälle autolle vero on 234.33eur/v. Katsoin, millainen olisi CO2 päästöt vastaavalle uudemmalle autolle, jolle verotus tapahtuisi päästötiedon mukaan. CO2 päästöt olisivat 65g/km! Olen harkinnut auton vaihtamista ja ajatellut, että hyvä jos löytäisin merkin ja mallin, jossa päästöt olisivat 100g/km. Sellaiselle autolle vuosivero olisi 311.34eur.
En äkkiseltään keksinyt, missä on menettelyn kannustavuus. Miksei vanhalla autolle ajoneuvovero ole sen suurempi? Ei sitä, että enemmän haluaisin veroja maksaa, päinvastoin, minulle sopisi hyvin kaikki verot valtion ja kuntien maksettavaksi. Valtio ja kunnat voisivat hyvin ottaa sitä varten velkaa, kuten tekevät nyt selvitäkseen turvapaikanhakijoiden invaasiosta ja kustannuksista.
Ajoneuvovero, vanha auto ja kannustavuus
Huk4ssa
1
129
Vastaukset
- asdfads
Kun tämä tulee laajempaan tietoon, vanhojen autojen arvo nousee rajusti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216030- 292120
- 1771952
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765