Maallistumisen ja uskonnonvapauden 25 vuotta

Humanisti-vapari

19

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maallistumisen ja sekulaarisuuden 25 vuotta näkyy hyvin rikollisuuden lisääntymisenä ja raaistumisena, moraalittomuuden lisääntymisenä, hyvien tapojen katoamisena, avioerojen lisääntymisenä, huumeiden käytön lisääntymisenä, ihmisten yleisen pahoinvoinnin lisääntymisenä, koulukurin löystymisenä ja häiriökäyttäytymisenä, koulukiusaamisen lisääntymisenä ja siinä, että lapset yhä vähemmän kunnioittavat vanhempiaan ja muita vanhempia ihmisiä. Tässä vain ne asiat, jotka näin suoralta kädeltä muistuvat mieleen. Nämä ovat kai niitä Vapaa-ajattelijoiden suuria ansiotekoja viimeisen 25 vuoden aikana. Mutta vastahan ollaan heidän mukaansa puolivälissä, joten tätä "hyvää" saataneen vielä lisää.

      • Kuules Jaska! Olet todella hauska tyyppi. Katso tänää telkusta(jos saat katsoa) ohjelma Pentti Linkolasta.

      • luulet-vaan

        Henkirikokset:
        "Vuonna 2013 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 79 ihmistä. Määrä oli toiseksi pienin sitten vuoden 1895. (Vuonna 2012 surmattuja oli vieläkin vähemmän, 73.) Väestöön suhteutettu kuolleisuus, 1,4 uhria 100 000 asukasta kohti, on ollut kahta viime vuotta alempi valtiollisen kuolemansyytilastoinnin aloittamisen jälkeen vain 1700-luvulla muutamina vuosina, jolloin tilastojen luotettavuus oli huomattavasti heikompi kuin nykyisin."

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwixyfGglJjKAhWlp3IKHewxA7QQFggaMAA&url=http://www.findikaattori.fi/fi/97&usg=AFQjCNHdKURbKN5dNb6hk01hzARq0ztNKw

      • he-he-heh
        epikuros kirjoitti:

        Kuules Jaska! Olet todella hauska tyyppi. Katso tänää telkusta(jos saat katsoa) ohjelma Pentti Linkolasta.

        Pentti Linkola on tähän Mark-Jaakoppiin verrattuna toooodella fiksu mies.

      • Kun väkivaltarikollisuus on vähentynyt, miten rikollisuus voi samaan aikaan raaistua? Raakoja veropetoksia? :D
        Jos koulukiusaaminen tosiaan on lisääntynyt siitä mitä se minun lapsuudessani ja nuoruudessani oli, se on sitten ihan mahotonta, kun se oli hurjaa jo silloin kauan sitten. En sinuna heittäisi tästäkään asiasta ihan varmoja totuuksia, kun vielä otetaan huomioon sellainenkin pikkuseikka että ennen koulukiusaamiseen ei juuri edes puututtu kuin hengenvaarallisissa tapauksissa ja nyt se on ankarasti kiellettyä.
        Mistäs tuon yleisen pahoinvoinnin lisääntymisenkin nappasit? Otitko huomioon, että ennen mielisairaat suljettiin pahoinvoimaan laitoksiin, mutta nyt heistä suurin osa hortoilee keskuudessamme avohoidokkeina?

      • totuuden-vierestä

        Kaikkien poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä vuosina 1980 - 2014 oli suurimmillaan vuonna -90 johon asti rikollisuus oli lisääntynyt melko jyrkästi. Vuonna 2014, eli 24 vuotta huipin jälkeen kokonaisrikollisuus oli laskenut n. 70 000 tapauksella.
        Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään.
        Ks. Edellisen linkin kohta "Poliisin tietoon tulleet rikokset"

      • totuuden-vierestä kirjoitti:

        "Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään"

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.

      • luulet-vaan kirjoitti:

        Henkirikokset:
        "Vuonna 2013 Suomessa surmattiin kuolemansyytietojen mukaan 79 ihmistä. Määrä oli toiseksi pienin sitten vuoden 1895. (Vuonna 2012 surmattuja oli vieläkin vähemmän, 73.) Väestöön suhteutettu kuolleisuus, 1,4 uhria 100 000 asukasta kohti, on ollut kahta viime vuotta alempi valtiollisen kuolemansyytilastoinnin aloittamisen jälkeen vain 1700-luvulla muutamina vuosina, jolloin tilastojen luotettavuus oli huomattavasti heikompi kuin nykyisin."

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwixyfGglJjKAhWlp3IKHewxA7QQFggaMAA&url=http://www.findikaattori.fi/fi/97&usg=AFQjCNHdKURbKN5dNb6hk01hzARq0ztNKw

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, jotka on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin.
        Kehitys on ollut negatiivista jo siinäkin suhteissa, että väkivaltarikoksista tulee nykyään mitätön rangaistus ja suurrikolliset päästetään vapaaksi hyvin lyhyen vankeuden jälkeen, jos yleensä vangitaankaan.

      • JuhkuPuhku
        Mark5 kirjoitti:

        "Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään"

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.

        Huhuu! Täällä 2000-luku! Huomaatko, mies heiluttaa kättä täällä! Tännepäin!

      • Mark5 kirjoitti:

        "Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään"

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.

        Jos sinun moraaliton moraaliopas (Raamattu) kieltää jotain, ei se siitä rikosta tee.

      • kekek-kekek
        Mark5 kirjoitti:

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, jotka on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin.
        Kehitys on ollut negatiivista jo siinäkin suhteissa, että väkivaltarikoksista tulee nykyään mitätön rangaistus ja suurrikolliset päästetään vapaaksi hyvin lyhyen vankeuden jälkeen, jos yleensä vangitaankaan.

        >>Kehitys on ollut negatiivista jo siinäkin suhteissa, että väkivaltarikoksista tulee nykyään mitätön rangaistus ja suurrikolliset päästetään vapaaksi hyvin lyhyen vankeuden jälkeen, jos yleensä vangitaankaan.<<
        Monet Raamatun profeetoista tekivät hurjia väkivallantekoja, eivätkä saaneet teoistaan MINKÄÄNLAISTA tuomiota, enintään Jahvelta päänsilitystä.

      • UskonnonVapauteen
        epikuros kirjoitti:

        Kuules Jaska! Olet todella hauska tyyppi. Katso tänää telkusta(jos saat katsoa) ohjelma Pentti Linkolasta.

        Linkola on vähemmän hauska tyyppi kun tukee terroristeja.
        Aikanaan iloitsi Olof Palmen murhasta.

      • UskonnonVapauteen kirjoitti:

        Linkola on vähemmän hauska tyyppi kun tukee terroristeja.
        Aikanaan iloitsi Olof Palmen murhasta.

        Jooo Linkola sanoi eilisessä ohjelmassa, että AIDS on hyvä asia, mikäli kuulin oikein.
        Ehkä Linkolalaisuuden ymmärtää siten, että vain pieni joukko ihmisiä asuisi "reservaateissa".
        Positiivinen asia hänelle oli musiikki (klassinen) ja kirjallisuus. Olen siis puoliksi Linkolalainen, koska em. taiteet ovat myös minulle läheisiä :)

      • Mark5 kirjoitti:

        "Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään"

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.

        >Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.
        Mutta tässä on sitten se ongelma, että kun määrittelet käsitteitä uudelleen eikä kukaan ennalta tiedä mitä juuri sinä jollakin tutulla ja selvän merkityksen omaavalla sanalla tarkoitat, keskustelu kanssasi käy vielä mahdottomammaksi kuin se muuten on.

      • Mark5 kirjoitti:

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, jotka on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin.
        Kehitys on ollut negatiivista jo siinäkin suhteissa, että väkivaltarikoksista tulee nykyään mitätön rangaistus ja suurrikolliset päästetään vapaaksi hyvin lyhyen vankeuden jälkeen, jos yleensä vangitaankaan.

        >Kehitys on ollut negatiivista jo siinäkin suhteissa, että väkivaltarikoksista tulee nykyään mitätön rangaistus ja suurrikolliset päästetään vapaaksi hyvin lyhyen vankeuden jälkeen, jos yleensä vangitaankaan.
        Aamulehden toimittaja tutki asiaa ja huomasi, että 90 vuotta sitten väkivaltarikoksiin suhtauduttiin Suomessa paljonkin lempeämmin kuin nyt. Jos tappoi kännissä, saatettiin jopa vapauttaa. Yleensäkin tappajia pyrittiin ymmärtämään. Onko se, että tolkuton humala ei enää vähennä syyntakeisuutta, mielestäsi negatiivista kehitystä?
        Mitä tarkoitat sanoessasi "suurrikollisista", että "jos yleensä vangitaankaan"?

      • olihan-selitys
        Mark5 kirjoitti:

        "Mistä sinä Mark5v noita väitteitäsi revit. Saarnamiehesi taitavat puhua paskaa saarnaspöntöistään"

        Rikoksia ovat monet muutkin asiat kuin ne, mitkä on kirjattu rikoslakiin ja poliisin tilastoihin. Rikoksia ovat mm. abortti, avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet, Jumalan pilkka, jota tälläkin palstalla on paljon.

        Rikoksia ovat todella vain ne, jotka on eduskunnan hyväksymänä kirjoitettu rikoslakiin. Et sinä voi itsenäisesti määritellä, mikä on rikos ja mikä ei.

      • Mark5: Kyllä suurin rikollinen ongelma on tuo suuri ihmisoikeuksien turleminen ja loukkaaminen Suomessa, johon te uskovat kaiken aikaa syyllistytte AA-yhdistyksenne kanssa! Onneksi sekin korjaantuu viimeistään 3/2017!

    • fyuo

      Silmän lumetta mm. tuo tunnustuksellisen uskonnonopetuksen muuttaminen oman uskonnon opetukseksi. Käytännössä mikään ei muuttunut. Tuo oman uskonnon opetus on edelleen käytännössä tunnustuksellista luonteeltaan - senhän kertoo jo sekin, että opetus on eriytetty niin, että kullekin uskonnolle on omat opetusryhmänsä.

      • SanonVaan

        Niinpä. Lisäksi koulut rehtorin johdolla organisoivat tunnustuksellilsta uskonnonharjoitusta eli jumalanpalveuksia koulutyöpäivän yhteyteen, vaikka sellainen toiminta ei kuulu koulun lakisääteisiin tehtääviin. Opettajat joutuvat käyttämään työaikaansa noin 15 miljoonan euron edestä kirkossa istumiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      337
      32670
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      62
      2568
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      76
      2025
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1777
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1678
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      53
      1501
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      98
      1267
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1068
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1031
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      31
      984
    Aihe