Haalitus kaatuu omiin pakkolakeihinsa

Pakkolait sinetöivät hallituksen kohtalon: se kaatuu, jos pakkolait tulevat voimaan. Pääministeri Sipilä luuli keksineensä nerokkaan idean pakottamalla työntekijäjärjestöt luopumaan eduistaan pakkolakien voimalla.

Sipilältä jäi kuitenkin ajatus kesken. Mitä pakkolait tekevät hallituksen suosiolle ja ovatko Suomen hallituksen väkisin vääntämät, ihmisarvoa väheksyvät pakkolait Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan edes mahdollisia?

Jo nyt tiedetään, että pakkolakiesityksen tullessa eduskuntaan koko ammatttiyhdistysväki ryhtyy lakkoon. Se on varmasti laillinen lakko ja iskee suoraan hallituksen suoneen.

Onko pakkolakien suurin taustavaikuttaja Matti Vanhanen jo suunnitellut saman järjestelyn kuin ollessaan pääministerinä? Tuolloin hän teetti pikaisesti poikkeuslain, jolla lakossa olleet sairaanhoitajat saatiin pakotettua töihin. Laki oli yhtä epätoivoinen kuin Kekkosen valinta poikkeuslailla presidentiksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Pakkolait sinetöivät hallituksen kohtalon: se kaatuu, jos pakkolait tulevat voimaan. Pääministeri Sipilä luuli keksineensä nerokkaan idean pakottamalla työntekijäjärjestöt luopumaan eduistaan pakkolakien voimalla.

Sipilältä jäi kuitenkin ajatus kesken. Mitä pakkolait tekevät hallituksen suosiolle ja ovatko Suomen hallituksen väkisin vääntämät, ihmisarvoa väheksyvät pakkolait Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan edes mahdollisia?

Jo nyt tiedetään, että pakkolakiesityksen tullessa eduskuntaan koko ammatttiyhdistysväki ryhtyy lakkoon. Se on varmasti laillinen lakko ja iskee suoraan hallituksen suoneen.

Onko pakkolakien suurin taustavaikuttaja Matti Vanhanen jo suunnitellut saman järjestelyn kuin ollessaan pääministerinä? Tuolloin hän teetti pikaisesti poikkeuslain, jolla lakossa olleet sairaanhoitajat saatiin pakotettua töihin. Laki oli yhtä epätoivoinen kuin Kekkosen valinta poikkeuslailla presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu