Syntyperäisenä katolilaisena minulla on hyvin monenlaisia kokemuksia katoliseen kirkkoon aikuisiällä liittyneistä.
Viime aikoina minua on ruvennut häiritsemään se, että monet heistä suhtautuvat kirkkoon samalla tavalla kuin herätysliikkeissä suhtaudutaan omaan porukkaan. He tuntuvat myös korottavan piispa Jozef Wrobelin palkintokorokkeille, jollaiset ovat ominaisia paremminkin karismaattisten ryhmien johtajille eivätkä todellakaan kuulu katoliseen kirkkoon. Samoin he osoittavat papeille lapsenomaista pokkurointia ja mielistelyä. He näkevät kirkon ruusunpunaisten lasien läpi eivätkä voi (tai pahimmassa tapauksessa halua) tunnustaa sen ongelmista vakavimpiakaan saatikka toimia niiden poistamiseksi.
Menneiden vuosien kokemusten perusteella voin sanoa, että tällaiset yltiökatolilaiset pysyvät kirkon elämässä 1-3 vuotta, kunnes he katoavat teille tuntemattomille. Tuona aikana he voivat kuitenkin saada paljon aikaan: toiset leimataan, seurakuntien ilmapiiri tulee raskaaksi, kaikki dialogi tahdotaan kieltään, katolilaisuus esitetään kapea-alaisena ja alistavana uskontona.
Suomen katolisen kirkon nykyisessä, hyvin tulehtuneessa ja huolestuttavassa tilanteessa nämä uuskatolilaiset ovat ryhmittyneet kritiikkimäksi (vai sanoisinko sokeaksi) tukijoukoksi piispa Wrobelin ympärille. Se on ymmärrettävää, sillä he eivät voi tuntea millaista katolisen kirkon elämä on muualla tai miten avaraa, keskustelevaa ja rakentavaa se oli vielä muutama vuosi sitten jopa täällä. Näin he tekevät nykytilanteesta ihanteen tajuamatta sitä hallaa, jota he samalla tulevat tietämättöminä aiheuttaneeksi katolisen kirkon kuvalle ja maineelle julkisuudessa.
Osittain ymmärrän näitä ihmisiä. Olen havainnut, että monilla heistä on taustallaan avioero(ja), perheväkivaltaa, väärinkäyttöä ja/tai henkistä pahoinvointia. He etsivät (Wrobelin) kirkosta turvapaikkaa ja armottoman muuttumatonta moraalista auktoritettiä, jollaiseksi he koko katolisen kirkon tahtoisivat määrittää.
Ovatko uudet katolilaiset siis fanaatikkoja? Minusta Wrobelin kaudella kirkkoon liittyneissä fanaatikkoja alkaa olla jo huolestuttavassa määrin.
Viime aikoina minua on ruvennut häiritsemään se, että monet heistä suhtautuvat kirkkoon samalla tavalla kuin herätysliikkeissä suhtaudutaan omaan porukkaan. He tuntuvat myös korottavan piispa Jozef Wrobelin palkintokorokkeille, jollaiset ovat ominaisia paremminkin karismaattisten ryhmien johtajille eivätkä todellakaan kuulu katoliseen kirkkoon. Samoin he osoittavat papeille lapsenomaista pokkurointia ja mielistelyä. He näkevät kirkon ruusunpunaisten lasien läpi eivätkä voi (tai pahimmassa tapauksessa halua) tunnustaa sen ongelmista vakavimpiakaan saatikka toimia niiden poistamiseksi.
Menneiden vuosien kokemusten perusteella voin sanoa, että tällaiset yltiökatolilaiset pysyvät kirkon elämässä 1-3 vuotta, kunnes he katoavat teille tuntemattomille. Tuona aikana he voivat kuitenkin saada paljon aikaan: toiset leimataan, seurakuntien ilmapiiri tulee raskaaksi, kaikki dialogi tahdotaan kieltään, katolilaisuus esitetään kapea-alaisena ja alistavana uskontona.
Suomen katolisen kirkon nykyisessä, hyvin tulehtuneessa ja huolestuttavassa tilanteessa nämä uuskatolilaiset ovat ryhmittyneet kritiikkimäksi (vai sanoisinko sokeaksi) tukijoukoksi piispa Wrobelin ympärille. Se on ymmärrettävää, sillä he eivät voi tuntea millaista katolisen kirkon elämä on muualla tai miten avaraa, keskustelevaa ja rakentavaa se oli vielä muutama vuosi sitten jopa täällä. Näin he tekevät nykytilanteesta ihanteen tajuamatta sitä hallaa, jota he samalla tulevat tietämättöminä aiheuttaneeksi katolisen kirkon kuvalle ja maineelle julkisuudessa.
Osittain ymmärrän näitä ihmisiä. Olen havainnut, että monilla heistä on taustallaan avioero(ja), perheväkivaltaa, väärinkäyttöä ja/tai henkistä pahoinvointia. He etsivät (Wrobelin) kirkosta turvapaikkaa ja armottoman muuttumatonta moraalista auktoritettiä, jollaiseksi he koko katolisen kirkon tahtoisivat määrittää.
Ovatko uudet katolilaiset siis fanaatikkoja? Minusta Wrobelin kaudella kirkkoon liittyneissä fanaatikkoja alkaa olla jo huolestuttavassa määrin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ikävä kyllä allekirjoittaa minäkin joka sanan Vapaan asiallisesta havainnoinnista. Nyt toivotan tasapuolisesti kaikille oikein onnellista alkavaa vuotta!
Nyt taas niputetaan kaikki samaan pinkkaan. Missä on se mainostamasi avoin keskustelu, jos itse näin räikeästi yleistät.
On myös tuoreita käännynnäisiä jotka eivät ole sokeita talutettavia. On myös niitä jotka ovat. On myös sokeita talutettavia koko ikänsä katolisessa kirkossa olleita, ja on myös niitä jotka eivät ole talutettavíssa sokeasti VAIKKA ovatkin olleet koko ikänsä katolisessa kirkossa.
Tasapuolisesti tasapuolisuutta kaikille.
joku sanoo, että minusta "pääosin vaikuttaisi olevan näin", niin sehän pitää juuri sisällään ajatuksen, että omasta näkökulmastani uskoisin tunnistavani tietynlaisen tendenssin, mikä ei tarkoita että se selittäisi kaiken ja kertoisi jokaisesta uudesta tai vanhasta. Tämän sanon omasta puolestani, Vapaan puolesta en voi viisastella, mutta minusta hänen kirjoituksensa on miettimisen arvoinen.
Fanaatikoista en todellakaan puhuisi, mutta eikös ole aivan luonnollista, että jos kirkkoon liittyy, sen opinkappaleet myös hyväksyy?
Ikänsä kirkossa olleet voivat kaikessa rauhassa ajatella mitä tahansa, eivätkä he tarkalleen ottaen ole edes uskoltaan katolilaisia - sattuvatpa nyt kirkkoon kuulumaan. On ihan hassua vaatia, että kaikkien pitää olla liberaaleja ja avaramielisiä ja hyväksyä just kaikki mahdollinen.
Eivät kai luterilaisetkaan ala valittaa, jos kirkkoon liittyy oikeita uskovaisia? Mikä kumma siinä on, että joillekin tuntuu olevan ihan mahdotonta hyväksyä se, että katolisen kirkon opit ja opetus voivat olla oikein, ja niitä voi koittaa elää elämässään?
Fiksu kirjoitti nyt hölmösti ja korjaa:
Siis ikänsä kirkossa olleiden ei ole tarvinnut pohtia ja tehdä päätöstä kirkon opetuksen hyväksymisestä. Eli siis tästä syystä heidän on ikäänkuin luontevampi olla liberaaleja ja kriitikkoja, eikä heidän uskonsa ole välttämättä katolista.
Käännyin katoliseen uskoon yli kaksikymmentä vuotta sitten. Jokainen meistä käännynnäisistä muistaa varmaan loppuikänsä nuo otsikon sanat ja niitä seuranneen lupauksemme: ... kaiken, minkä pyhä katolinen kirkko uskoo, opettaa ja julistaa Jumalan ilmoittamana totuutena.
Kun kävin informaatiokurssia, meitä opetettiin ja kehotettiin kiinnittämään huomiota erityisesti noihin kolmeen viimeiseen sanaan. Ymmärsin sen niin, että ihmisen ja kristityn tehtävään kuuluu käyttää omaa omaatuntoaan ja omia aivojaan sen erottamiseen, mikä on Jumalan ilmoittamaa totuutta ja mikä ihmisten tuomaa lisää, jopa ihmisten tekemää vahinkoa kirkolle. Nyrkkisääntönä jäi mieleeni, että paavin "ex cathedra" -opetukset kuuluivat selkeästi tuohon Jumalan ilmoittama totuus -kategoriaan.
Olen surulla seurannut tuota ilmiötä, josta Vapaa puhuu. Keskustelupalstoja seuraamalla saa todella sen kuvan, että kirkko Suomessa vetää nykyisin puoleensa erityisesti voimakasta auktoriteettia kipeästi kaipaavia ihmisiä, ja toisaalta sellaista asennetta ilmeisesti kannustetaan nykyisessä hiippakunnassamme. Olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että ihmisellä on vastuu omista valinnoistaan myös Jumalan edessä. Eikö ihminen juuri siinä eroa muusta luomakunnasta, että hänellä on kyky valita?
Olisi hyvä Suomen katolilaistenkin seurata aktiivisesti kirkon piirissä käytävää keskustelua eri maissa, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa jne., että muistaisimme olevamme osa elävää, kyselevää, epäilevää, rukoilevaa ja syvästi uskovaa yhteisöä. Fideksen tehtävä ideaalitapauksessa olisi tuoda tätä keskustelua monipuolisesti meidänkin ulottuvillemme, mutta se taitaa jäädä vain toiveeksi nykypäivänä.
Sanoisin, ettei meillä ole ihmisinä oikeutta paeta kirkkolain pykälien taakse, vaan ottaa henkilökohtaisesti, omantunnon ja rukouksen avulla kantaa asioihin, varsinkin kun ne koskevat monien muidenkin katolilaisten elämää kuin meidän itsemme. Jos samastamme kaikki kirkon palvelijoiden sanat ja teot tai edes opetukset Jumalan ilmoittaman totuuden kanssa, olemme vaarallisella tiellä, joka avaa ovet fundamentalismille ja totalitarismille. Silloin luovumme osasta omaa vastuutamme ja kutistumme samalla ihmisinä.
Kiitos sinulle painavista, aivan keskeisen tärkeistä ajatuksista, Uusvanha katolilainen!
Tässä nimimerkki ilmaisee huolensa "ns uusien katolilaisten" pitäytymisestä pappien ja piispan arvostelun ulkopuolella. Hänellä on tarve myös leimata liittyneiden taustoista sellaisia seikkoja, jotka hänen mielestään ovat aiheuttaneet kirkkoon liittymisen.
Useimmiten uudet katolilaiset ovat kuitenkin suorittaneet ns oman valinnan, jota ei ole suoritettu lähiomaisten vaikutuksesta tai avioliiton mukanaan tuomana. He ovat itse valinneet sellaisen kristillisyyden, jonka he katsovat olevan ainoan oikean. Kysymys ei siis ole mistään muoti-ilmiöstä tai että ovat saaneet uskonsa ns perittynä ja sellaisena, johon sitten myöhemmin ollaan tyytymättömiä.
Kokonaan toinen asia on sitten kanssaihmisten arvostelu, jolla oman uskon kanssa ei ole mitään tekmistä. Tietysti kaikkein mukavinta olisi, jos naapuri olisi juuri sellainen kun itse toivoo, tai että hän lausuisi juuri sellaisia mielipiteitä kuin itse haluan. Oman pseän likaaminen ei kuitenkaan ajan mittaan ole rakentavaa itselle sen paremmin kuin kanssaihmisillekään.
Vanha katolilainen saattaa olla ns tapakristitty, joka ei välttämättä ole lainkaan ajatellut uskoaan sen muilta rikastuttavilta osilta. Toisaalta onneksi tällaiset henkilöt ovat poikkeus.
ole aika sairasmielistä ajatella tai uskoa yhtään mistään uskonnosta, että ajatelee minkään olevan se ainoa oikea. Kipeetä on julistaa että katoliset meiningit varsinkin nykypellejen johdolla olisi ainoa oikea kristillisyys. Missä se ekumeeninen asenne nyt taas piileksii?
...vielä loukkaavampaa sanoa, että mikään näkemys ei ole ainoa oikea, jolloin (koska näkemykset ovat toisensa poissulkevia) mikään näkemyksistä ei ole oikea vaan kaikki ovat vääriä?
parempi ottaa hallitusti relativistinen kanta ja myöntää, että monet asiat voivat sisältää totuutta tai ilmaista totuuden keskenään eri tavoin ja eri sanoin. Ei eri ilmaisutapojen tarvitse olla toisensa poissulkevia. Se että totuuden voi tavoittaa ja ilmaista monilla tavoilla ei tarkoita että kaikki olisivat väärässä. En todellakaan usko, että olisi mitenkään välttämätöntä ajatella että jollakin on oltava sellaisenaan ainoa totuus, jolloin kaikkien muiden olisi oltava väärässä. Kaikki totuutta tavoittelevat järjestelmät lienevät oikeassa jossain, väärässä jossain ja monissa järjestelmissä puhutaan samoista asioista eri tavoin. Pätee erityisen hyvin nähdäkseni juuri erilaisiin uskontoihin.