höpönlöpön kirjaa.
Aamuhartaus kirjasta Joel Osteen - Elämän paras aamu
Aamuhartaus kirjasta Joel Osteen - Elämän paras aamu
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitäisikö olla miljardööri, että voitaisin lukea?
Kuinka surullista, että kun esim. Leo Meller ja Patmoksen puhujat aivan syystä ja oikein arvostelevat New Age -saarnaaja David Herzogin puheita, niin kuitenkin samalla tuovat esille toisen, vielä vaikutusvaltaisemman New Age -kristillisyyden edustajan Bill Johnsonin näkemyksiä (kirjoja). Ei liene yllätys, että myös TV 7 myy Bethel -seurakuntaan kuuluvien teoksia.
Tämä kopioitu Kristityn foorumista.
Siellä luettiin aiemmin myös Joyce Meyerin kirjaa. Hänkin on hyvin rikas nainen ja on kirjoittanut paljon kirjoja. Olen itse lukenut mm. Joycen kirjoittaman "Minä ja minun suuri suuni" kirjan - suosittelen.
Jumala on siunannut joitakin rikkauden lisäksi myös viisaudella. Joitakin meistä on siunattu köyhyydellä, eikä kaikki meistä osaa kirjojakaan kirjoittaa.
höpönassuille.
Olemme siirtyneet ns. viimeisiin päiviin. Meidän on syytä pitää kiinni Kristuksesta ja Hänen sanastaan. Kuten aina.
Matt 18:1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" 18:2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä 18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. 18:4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. 18:5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
BIBELFOKUS valaisee.
> Under bibelstudiets gång blir det allt mer klart att det stora Avfallet redan kommit över oss. Bibelstudiet pekar också på den gemensamma grund på vilken de står som i den yttersta tiden strävar efter en global enhet och ekumenik - avfallets ekumenik. Bibelstudiet är uppdelat i två delar. <
http://bibelfokus.se/node/77
> 1. Johdanto
Nyt, kun amerikkalainen julistaja Rodney Howard Browne jälleen vierailee Ruotsissa (marraskuussa 2010), tuntuu tärkeältä tehdä Raamattuun ankkuroitu analyysi siitä, mikä niin voimakkaasti liitetään tähän väärään julistajaan, nimittäin ”holy drunkness” (ruotsiksi: ”andlig fylla/berusning”, suomeksi ”hengellinen humala/päihtyminen). Tämä holy drunkness on olotila, jonka puolestapuhujat tarkoittavat olevan lahja Pyhältä Hengeltä, voimakas kaste Pyhässä Hengessä. Sitä kutsutaan suomeksi tulla päihtyneeksi hengessä. Siis ihminen tulee humalaan Pyhästä Hengestä, kun saa maistaa ”uutta viiniä”, sanotaan. Tämän humalan myötä tulee paljon eri manifestaatioita kuten: hohotus (”pyhä nauru”), hoipertelua, kaatumisia, ryömimisiä, hyppimisiä, vapinoita, sähkövirtoja, halvaantumista muistuttavia olotiloja (englanniksi: ”glued in the spirit/frozen in the spirit”), suu auki töllöttämistä ja hohottamista ja kirkumista, mutta myös mykkyyttä (”dumb in the spirit”), eläinten ääniä, hysteeristä tanssia ja oikeastaan mitä tahansa hullua käytöstä ja kokemuksia, joita voi yhdistää juuri huumattuihin ihmisiin. <
http://bibelfokus.se/node/236
Ei paljon mieltä ylennä...
"Kenneth E. Hagin - Drunk in the Spirit, Holy Laughter"
https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA
Maranatha!
https://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E
Te ette halua hyväksyä totuutta, vaikka se on teille tuhannesti toistettu. Miksi te kyselette, kun vastaus ei teille kelpaa? Haaskaatte kristittyjen aikaa. Teillä ei ole silmiä nähdä, eikä korvia kuulla, ei henkeä erottaa oikea ja väärä, ei henkeä olla kuuliaisia sanalle. Te tahdotte seurata vääriä opettajia. Te ette tahdo vastaanottaa Totuutta. Te olette eksyneet, ettekä voi pelastua.
Täältä pääsee kuuntelemaan Patmos-radiota:
http://patmos.studio24.fi/
http://patmos.studio24.fi/ohjelmatiedot
Alexan laskurin mukaan patmos.fi -sivulla menee tosi huonosti:
http://www.alexa.com/siteinfo/patmos.fi