kokemattomuuttaan, ja nähtävästi jonkinasteisena keskustalaisena pilana, annettiin lähteä soitellen sotaan, ja valita tukiryhmäkseen porukan, joka oli "omana" aikanaan töhrinyt ja sekoillut luottamuksensa nolliin.
Vanhanen ja Rehn, molemmat oikein uuvattien kuninkaita ja epäonnistuneet tehtävissään kansan silmissä.
Sitten tämä politiikan nouseva helmi, valitsi hallituskumppanikseen kokoomuksen Stubbin, ja perussuomalaisten Soinin joukkoineen.
Voiko tuollaisesta itsetuhoisesta toiminnasta muuta enää odottakaan, kuin lörpöttelyn ja uhon pakkolaeista, joka oli siis tarkoitettu kiristykseksi Ay-liikkeen ja EK;n "neuvotteluille" yhteiskuntasopimuksesta - joka Sipilän touhuilla oli jo alkujaankin tuhoon tuomittu. Ei syntynyt, ja nyt niin kuin jokainen aikuis-ikäinen tietää ja ymmärtää, ay-liike rusikoi Sipilän maanrakoon - joskin ihan aiheellisetikin.
Ei nykypäivänä länsimaissa enää onnistu, ei yhdenkään tuon tasoisen yksilön kuin Sipilä ja hänen joukkionsa - kävellä enemmän tai vähemmän naruttamalla hankitun mandaattinsa turvin kansan enemmistön yli, selvästikin yhden, hyvin toimeentulevien, siis vain varakkaiden etua ajavana hallituksena, sanellen enemmistön kurjistamista pakkona, jolle ei ole vaihtoehtoa.
Oikeastaan mielenkiintoisinta asiassa on seurata, voiko Sipilä jäädä kautensa, olipa se minkä mittainen sitten tahansa - jälkeen Suomeen, vai onko käytös aiheuttanut jo liian suurta vihaa kansan keskuudessa. Sillä Sipilän toiminta ja käytös on ollut jotain aivan käsittämätöntä, ajatellen sitä, että meidän pitäisi olla kehittynyt länsivaltio demokraattisella yhteiskuntarakenteella - mutta ehkäpä Sipilälle ei kukaan huomannut asiaa kertoa, ja siksi hän rymisteli uoraan porstuaan kuin Kongon yksinvaltias.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sehän maksoi omistaan puoluen velkoja....
Sitä kutsutaan "puolueen ostamiseksi". Meillä tässä demkratian kehdossa sellainen on mahdollista :D