katupartiot ovat suuri uhka maallemme ,kukaan ei kuitenkaan puutu noihin jotka asustelevat pakolaikeskuksissa kahdenkolmenkymmenen henkilön porukat vetelehtivät ja ryöstelevät ja ahdistelevat naisia . Eikö tämä herätä pelkoa kansalaisissa ?
Nyt on kauhea hysteriä vallannut Suomen
iioooi
59150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Katupartiot ovat todellakin suuri uhka maallemme sillä ne pyrkivät anastamaan virkavallan valtuudet ja siten tuhoamaan maamme demokratian.
Poliisi hoitaa rikoksia tekevät maahanmuuttajat. Poliis ei halua lisää töitä näiden rasistipartioiden valvonnasta.
Nuoret tytöt joutuivat ahdistelun kohteeksi uutenavuotena Senaatin torilla ,juuri tämänkaltainen mamujoukko piiritti tytöt ja sitten alkoi seksuualinen ahdistelu ,kertovat tytöt järkyttyneinä .Tälläiset ryhmät pitäisi kieltää ja hakoittaa vaikkapa vesitykeillä .
partiot kehiin vaan ja joka kaupunkiin hoidetaan homma omassa piirissä
Onko tapahtunut yhtään katupartion tekemää rikosta? - Ei, en ole kuullut.
Kyseessä on suvakkien kehittämä viharikos ja ajojahti.
"Parempi Katsoa kuin Katua"
- Anteeksi palosetämies, mutta taloni on tulessa.
- Talot ovat olleet ennenkin tulessa.
- Niin mutta se siis palaa tuossa silmiemme edessä juuri nyt. Eikö palon voisi sammuttaa?
- Emme sammuta, koska sammutustoimet ilmaisisivat, että jossakin palaa, emmekä halua levittää sellaista kuvaa, että talot palaisivat. Lietsoisi vain paniikkia.
- Mutta kyllähän taloja palaa…
- Tämä on yksittäistapaus.
- Onko se syy olla sammuttamatta meneillään olevaa paloa?
- Maailmaa muuttuu. Emme voi enää palata ajassa takaisin. Meidän on elettävä tämän kanssa.
- Mitä sitten aiotte tehdä?
- Järjestämme kursseja paloturvallisuudesta.
- Voi perseen perse. Siis nyt? Mitä te nyt teette?
- Tuomitsemme talojen palamisen ja vannomme tekevämme asialle jotain.
- Hei katsohan! Naapurit tulevat vesisankoineen sammuttamaan, päästä läpi!
- En todella. Sammutus kuuluu vain palokunnalle, emmekä kaipaa satunnaisten kohdalleosujien apua.
- Siinä se roihuaa, perkele…
- No olisihan se ihme, jos ei noin paljon palavaa materiaalia sisältävä talo syttyisi tuleen."
Partiot ei uhkaa ketään sellaista joka ei ahdistele toisia. On aivan väärin sanoa, että ottavat vallan omiin käsiinsä, sillä jokaisella on jo valta omissa käsissä mitä tekee. Kunhan noudattaa lakeja ja asetuksia, niin saa tehdä ihan mitä lystää.
Niinkö luulet? Minä taas luulen aivan toisin. Väkivaltaan taipuvaisia rasisteja liikkeellä joukolla ... siinä on todella suuri uhka.
Niin on rasistisia naisten ahdisteluporukoita liikkeellä.
Toivon todella, että poliisi saa valtuudet hoitaa ongelma pois.
Jotenkin tämä on ratkaistava.
Niin, jos nettikirjoitteluista voi mitään päätellä niin nämä rasistipartiot eivät pätkääkään kunnioita suomalaisia naisia, päinvastoin, uhkaillaan pahoinpitelyillä ja raiskauksilla, solvataan ja huoritellaan.
Poliisilla on jo valtuudet hoitaa ongelma pois. Ongelma piilee siinä että eräs hallituspuolue avoimesti tukee näitä rasisteja. Mutta tosiaan, jotenkin tämä ongelma on ratkaistava.
Olisko .........kokoomus ja keskusta.......hyysää vääräuskoisia partalapsia ja haluavat polkea suomalaisten perusoikeuksia mm. liikkumis-ja kokoontumisvapautta.
Niin kauan kuin matut kulkevat porukoissa ja tekevät rikoksia, niin on suomalaisillakin oikeus kulkea porukoissa ihan mistä rehellisestä syystä tahansa!
Kumpi on parempi, rikoksia tekevä matupartio vaiko rikoksia ennaltaehkäisevä katupartio?
Rikoksista tuomittujen vetämä persupartio, jota kukaan ei halua, on kaikista paras.
Ilman muuta katupartio,onkin harhaluuloa että noissa katupartioissa olisivat kuulapäitä tai miksi noi vasurit tuskissaan esittävät . käykää katsomassa keitä he ovat ihan tavallisia ihmisiä jotka haluavat lastensa suojelemista. Nämä mutakuonot liikkuvat monikymmenpäisissä porukoissa ,miksei siihen puututa .Nyt kun tavallinen kansa alkaa puuttumaan asioihin joihin virkavalla ei ole haluja tai resursseja Vasemmisto huutaa aina jos halutaan lisätä armeijalle tai poliisille lisää rahaa,täyttyy sanoa että nimi tässäkin puolueessa täytyy vaihtaa "nuijapuolueeksi"mikään ei ole hyvä mihinkä te oikeasti uskotte hyviin puheisiin mennään heristämään mutakuonolle sormea ei noin saa tehdä olette typerin puolue tässä maassa toivottavasti häviätte puoluekartalta .
"onkin harhaluuloa että noissa katupartioissa olisivat kuulapäitä"
Ei tarvitse kuin katsoa mitä nämä kirjoittavat nettiin niin huomaa että (ainakin osa) on täysiä rasisteja: Väkivaltatausta selviää rikosrekistereistä.
Miksi käytät sanaa "mutakuono". Olet puhdas rasisti ja kirjoittamalla näin alentavasti toisista kanssaihmisistä alennat samalla oman arvosi. Kuinka alas haluat vajota.
Kirjoituksesi on rasistinen ja tulisi poistaa.
Haista sinä paska!
Jokainen voi kirjoittaa ihan vapaasti, mitä haluaa, eikjä se ole rasismia! Oletko hullujen mutakuono rikollisten puolustaja?
Koita nyt saatanan tollo tajuta se, että emme kaipaa tänne peduiini loisioita!!
Pysyköön helvetin sekopää turvapaikka turistit siellä omassa maassaan! Tänne ei heitä kaivata sotkemaan Suomalaisten puhdasta rotua ja hyvinvointia!!!
Siis kuka täällä provosoi.
He tule sinäkin alas tornista, kultalusikka suussa syntynyt.
Millä oikeudella maattomat passittamaan ei Suomalaiset parveilla ilman kokoontumis lupaa.
Meillä on näitä entisiä rikoksentekijöitä valittu jopa eduskuntaa kyllä se on paljon pahempi ja se näkyy lakityöskentelyssä.
Lakeja jotka suojelevat rikollisia
"Jokainen voi kirjoittaa ihan vapaasti, mitä haluaa, eikjä se ole rasismia!"
Ihmisten nimittäminen "mutakuonoiksi" on nimen omaan rasismia.
Miksi kirjoitat tuollaista - sivistyksesi taso ei päätä huimaa . Kuitenkin väität edustavasi suomalaista puhdasta rotua? Anteeksi nyt vaan, mutta olet täysi rasisti ja häpeäksi suomalaisuudelle. Riittää, kun sen itse tiedostat.Jos haluat suomalaisuutta ylevöittää, aloita katsomalla peiliin.
Ylivoimaisesti eniten täällä on matujen katupartioita. Niitä pelkäävät tytöt ovat suvakkien mielestä rasisteja ja poliisit ovat välinpitämättömiä?
Missä viipyvät punakaartin ja suvakkien katupartiot?
Eii Kemissä ,Joensuussa ole mitään mamuporukoita näkynyt.Ainoat jotka on näkynyt ovat näitä rasistipaskojen partiot
Sinä et tosissasi toivo että kaduille tulisi partioita jotka inhoavat ra sistipaskoja.Jos niin kuitenkin kävisi voisi olla niin että rasistipaskat tulisivat kuormittamaan terveydenhuoltoa.Eihän tätä kukaan halua.
Tässä hetkellä tässä maassa jos poliisi puuttuisi mamusikailuun, vihervasurit olisivat huutamassa rasistisesta poliisista. Tämä on aivan satavarma logiikka.
Ei media ja vihervasurit ole huutamassa todellisista raiskauksista tai ahdisteluista, ei. Turvallisuuden tunne ei ole heidän maailmassaan heikentynyt silloin, kun laumat kontrolloimattomia mamuja käy ahdistelemaan naisia. Ei vihervasurit ole mediassa itkemässä turvallisuudentuntene heikkenemisestä tällaisessa tapauksessa.
Turvallisuudentunn eon uhattuna vasta silloin, kun muutama suomalainen mies kävelee kadulla partioimassa. Näkeehän umpisokeakin, miten tendessimäistä ja valmiiksi ajateltua näiden ajatukset on.
"jos poliisi puuttuisi mamusikailuun, vihervasurit olisivat huutamassa rasistisesta poliisista. Tämä on aivan satavarma logiikka."
Tällaista se on se rasistien logiikka. Todellisuus on tietysti aivan toista. Vihreät, vasemmisto ja suvaitsevaiset tuomitsevat kaikki rikokset, kaikkien tekeminä.
"Maahanmuuttokriittiset" tuomitsevat vain turvapaikanhakijoiden rikokset.
Oletko joku helvetin lukutaidoton.Suuriosa katupartioihin osallistuvista on väkivaltarikollisia,heille on samantekevää ketä he pahoinpitelevät.
Vihervasurit tiesivät tämän jo paljon ennen kuin ensimmäistäkään "uutista" oli asiasta päässyt ulos asti. On ne vaan niin hyviä tietämään asioita.
Parhaillaan MTV netissä.
Media pesee valkopyykkiä, kaikki muuttuu puhtoseksi, pliisihan on media mielestä väärässä. Voi vittu tätä maata ja sen suvakkeja, femakkoja, vihervassareita.
Suosittelen sinulle muuta pois,otathan mukaasi kokosukusi.
Mitä ihmeen pahaa rasismissä voisi olla ihan tervetullut ilmiö .
No sinun täytyy kokea rasismia mikä kohdistuu sinnuun.Anna osoiteesi niin minä ja moni muu autaa
Rasismi on sellainen tauti, että se tuhoaa ihmisen. Sen jälkeen ihmisestä ei ole mihinkään. Ei katupartioon, ei töihin, ei mihinkään, vaan hän täysin hylkiö ja ainut paikka hänelle on polttouuni.
Juuri tästä syystähän persut nyt mamuttaa eikä siitä rasismista ole tietoakaan kun huseerataan hallituksessa. Rasismi enää muiden ongelma, jotka haluaa niillä kalastella ääniä ja seurata heidän jalanjälkiään jemmamaan säätiörahoja. Ja onhan siellä pilvin pimein tulossa manttelinperijöitä, ei rasismi ole kuollut vaikka persut sen hylkäsi.
Puolet suomalaisista ovat rasisteja jonkun tutkimuksen mukaan ,se ei tietenkään pidä paikkaansa veikkaisin että noin kahdeksankymmentä prosenttia on oikea luku rasismia esiintyy kaikissa kulttureissa enkä täysin ymmärrä mitä toi rasismi täysin merkitsee , sille on annettu tämänsuuntainen nimi ,kai jokin muotihulluus tai jotain sinne päin . . Meillä ja muualla on aina ollut katsoa muukalaista sillä silmällä ja täysin varauksin moni on säästänyt sillä henkensä .Kun alettiin kättelemään sillä todistettiin ettei vieraalla ollut kiveä tai muuta lyömäasetta kourasssan . tästä tuli sitten perinne jota valtionpäämiehet käytävät,toinen mielestäni iljettävä tapa on pussata miespuolista poskelle ,tulee jotenkin homot mieleen . Pientä rajaa tohon rasismihössötykseen ei sitä muuksi muuteta ihminen on senkaltainen olio ettei se hetkessä muutu mihinkään suuntaan ,mutta kenties ajan myötä .
Kyllä se rasismi on paha juttu ja tosi tarttuva tauti, joka vie helposti mennessään. Jos vaikka lausuu ryssistä epämääräisiä arvioita, niin sen jälkeen ihmisen ura ihmisenä loppuu siihen. Ei hänestä enää ole ihmisarvoiseen elämään, ei häntä kelpuuta muiden joukkoon ja kaikki mihin hän ryhtyy menee pieleen.
Kannattaa miettiä ennen kuin mitään kirjoittelee.
Kuten tavallista "maahanmuuttokriittinen" ei osaa lukea. Tai ei ymmärrä lukemaansa.
Ei löydy tutkimusta jonka mukaan puolet suomalaisista olisi rasisteja. Rasisteja on kyllä aivan liikaa (yksikin on liikaa) mutta ei lähellekään puolta suomalaisista.
entä onko rasismi omaa kansaa kohtaan sallitua...matulaumat raiskaa, ryöstää ja ahdistelee....suomalaisia tyttöjä ja naisia.... matut ovat rasisteja suomen kansaa kohtaan...
Asiat käännetään aina suomalaista vastaan, tapahtui mitä tapahtui. Muslimi t.paikanhakijat siirrettävä rikkaisiin Arabimaihin, eivät integroidu tänne, vain päinvastoin aletaan omia tapoja tuomaan tänne, ei kiitos.
Tosiaan miksi ihmeessä tänne tulevet eivät menneet omiansa luokse ,miksi tänne kylmään pohjolaan vieras uskonto outo kultuuri täällä naiset saavat kulkea ilman huntua ,eikö tämä ole järjenvastaista toimintaa miehet juotuvat pesemään pyykkinsä sitä vartenhan on nainen joka siivoaa j pitää miehestänsä huolta ,nyt joutuvat Irakilaismiehet tähän aivan itse ,ei ihme että korpeaa vietävästi .
Vuonna 2015 tuli pakolaisia Ruotsiin yli 160.000 henkilöä. Sen sijaan tänne Itäiseen Pohjois-Eurooppaan Suomeen eksyi peräti reilut 36.000 onnetonta ihmistä. Lähinnä palelemaan ja ihmettelemään kantapeikkoja.
Todella suuri uhka. Kun oikeusministerimme lain tuntemus on olematon, niin mikä se on sitten näillä katupartioilla? Omista tuomioistaan oppineita?
Ympäri maailmaa näitä partioita on nähty, ja jälki on ollut karseaa, kuten evp rajaeversti muutama päivä sitten sanomalehti Karjalaisessa kirjoitti, mm. Balkanilla, Timorilla jen
pellepartiolla ei ollut lain tuntemusta.. saako yleisellä paikalla liikua naamioituneena, riehua ja irvailla kansanryhmälle... videoilla on todistus aineistoa pellesuvakkien häiriköinnistä...eikö laki koske häiriköiviä pellehörhöjä.... jos odinit olis riehunet naamioituneina samalla tavalla , joka sorkka olis pääsyt putkaan....oliko pellehörhöillä lupa mielen osoitukseen.... rasistiset pellehörhöt oikeuteen vihapuheista ja rasismista kansan ryhmää kohtaan.. pellet munasi itsensä perusteellisesti.. pellet ei kykene suvaitsemaan muita mielipiteitä...onko riehuminen ja irvailu sivistynyttä.....
Odin-babyt eivät ole kansanryhmä.
Jalkakäytävillä saa tanssia ja laulaa.
"rasistiset pellehörhöt oikeuteen vihapuheista ja rasismista kansan ryhmää kohtaan"
Kyllä, ehdottomasti nämä Odin-babyt oikeuteen.
"pellet munasi itsensä perusteellisesti."
Sen nämä Odin-babyt ja muut rasistit ovat todellakin tehneet.
Katupartioille lisää lumilapioita ja kyllä vapaaehtoistoiminta rupeaa komeasti hoitumaan Suomessa vihdoin ja viimein.
http://raw-reality-uncensored.blogspot.fi/2015/11/tasta-syysta-islamisaatiota-pitaa.html
Pian olemme kaikki joko muslmimeita tai sitten taitaa käydä kurkulle vaaralliseksi?
Luepa linkki ja mieti miksi valtamedia ei kerro tuostakaan asiasta?
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209912-eliitti-pankrotissa-eli-selvitystilassa
.
Persukaarteja fasistiryssien paskapaperin johdolla ajetaan miehitysjoukkojen tueksi.
EIKÖHÄN SE OLE RASISTI JOKA KÄY VALKOISTEN PÄÄLLE RAISKAAMAAN JA VARASTAMAAN . VARMASTI ON VALKOISILLA OIKEUS SUOJELLA LAPSIAAN TÄÄLLÄ NÄILTÄ PÄÄLLE KÄYJILTÄ . PITÄKÄÄ PUOLENNE. FRONTEX EUROPOL HAKEKAA UNIONILTA TUKIRAHAA KOTIEN SUOJELUUN . POLIISEJA EI EDES OLE MISSÄÄN. SUOMALAISET KRISTITYT TÄÄLLÄ YRITETÄÄN HÄVITTÄÄ TAHALLAAN .
Ilmasta ruokaa tullaan tänne syömään sitten syljetään päälle kiitokseksi. Pentagrammeja pirunsarvimerkkejä näytellään . EIKÖ POLIISI VOI MENNÄ PAKOLAISKESKUKSEEN KOULUTTAMAAN KÄYTÖSTAPOJA JA LAKEJA EIKÄ ODOTTAA ETTÄ MURHAAVAT TÄÄLLÄ . Kaikki minihameisiin bikineihin kaduille yhtään tulla vaatteita sylkemään keskiyöllä bikineissä eikä kukaan raiskaa ketään . VAPAUS LIIKKUA . VAPAUS SYÖDÄ MITÄ TYKKÄÄ EIKÄ KUKAAN SYLJE SIIHEN. SIKA TAI KAMELI IHAN SAMAA ELUKKAA.
Kattelimpa menneinä aikoina Poliisi Opiston 'Citizen on Patrol', ja hyvinhän toi idea toimii.... turha väittää muuta...
katso miten lehdet uutisoivat eri lailla asiasta. Tämä on sitä mediasotaa.
http://yle.fi/uutiset/katupartiointi_poiki_pilkkaversion__tampereella_partioi_pelleryhma_loldiers_of_odin/8602189
Iltalehden mukaan Odiniin liittymien on äärioikeistolaista ? Lähde ? Eikö siis lehden mukaan kepulainen tai demari, jota SPR:n sotakuntoisten miesten hyysäily verorahoilla ja kiitoksena puskaraiskailut huolestuta --- pääsekään mukaan, HÄH?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011720972152_uu.shtml
OHO onko IL saanut omantunnontuskia, uskalsi kirjoittaa että POLIISI joutui puuttumaan ehkä sateenkaarivihervasurikommarijengin häiriköintiin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1453001020720.html
– Tämä toinen ryhmä on jollain lailla pelleillyt ja hyppinyt Soldiers of Odinin ryhmän edessä ja yrittänyt jollain lailla provosoida, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan Ilta-Sanomille.
Kiinniottoja ei tehty eikä rikosilmoituksia kirjattu. ( Kyseessähän ei ollut Perusuomalainen tai Immonen tai Halla-Aho, joka on heti kiihotuksesta tuomiolla jos pari sanaa on lausunut.)
Ja sitten vielä rasismista tuomionsa istuneen Seppo Lehdon kuvaus tässä.
http://mvlehti.net/2016/01/17/katupartio-joutui-tampereella-hairikoinnin-kohteeksi-video/
Hesari tuo EU;n ja Naton agitaattori on myös mukana mediasodassa lähi-idän taistelijoiden kotouttamisessa maahamme. Huolimatta uskonnon ja kulttuurin tuomasta liki mahdottomasta tehtävästä lehti jakaa vääntää omaa totuuttaan, jonka tyhmempi omii omakseen.
http://mvlehti.net/2016/01/17/helsingin-sanomat-jatkaa-agitaatiotaan/
Ja lopuksi lue tämä, ja kysy miten tämä maa saadaan jaloilleen?
TÄMÄ ON KOVIN JUTTU LUE TÄMÄ .
http://medianvahtikoira.blogspot.fi/
Kaverin johtopäätos tuossa blokissa on:
Johtopäätös: MV- lehteä ei haluta vaientaa siksi, että siinä valehdeltaisiin. Se halutaan vaientaa siksi, että se kertoo totuuden, jota ei haluta kuulla.
Osa kansasta ei enää luota valtamediaan. MV-lehti kirjoittaa asioista eri tavalla. Se on siis saatava lopetettua. Näin toimii näennäisdemokratia.
Pitäisko alkaa Muslimiksi ja alkaa vaatimaan parempaa puuroa ja etuja?? Vai suvakkien pelleporukkaan.
Korjataan valhe:
" IL saanut omantunnontuskia, uskalsi kirjoittaa että POLIISI joutui puuttumaan ehkä sateenkaarivihervasurikommarijengin häiriköintiin."
Vanhempi konstaapeli Jukka Polkutie Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, ettei poliisi puuttunut pellepartion toimintaan.
Loppu onkin sitä tuttua propagandaa johon tässä hyvä vastaus:
Venäjän trollit ja MV-lehti hölmöilevät samassa rintamassa
Venäjän pussiin pelaavissa tileissä on silmiinpistävää se, että niitä on monin paikoin miltei mahdoton erottaa mediailmiöksi nousseesta MV-lehdestä ja muista suorasukaisen rasistisista Suomi-sivustoista.
"Tiukkaa analyysiä miten poliitikot ajavat asioitasi.”
Näin lupaa Twitter-tili Vaalit, joka on tuutannut muutaman vuoden aikana ilmoille yli 17 000 twiittiä. Seuraajia sivustolla on miltei 3 000.
Lupaus kuulostaa hyvältä - kukapa ei tykkäisi tiukasta analyysistä, jossa poliitikkojen tekemiset laitetaan luupin alle.
Ikävä kyllä Vaalit ei lunasta lupaustaan. Oikeampi kuvaus sen sisällöstä kuuluisi: ”Löperöä huttua, joka pyrkii sekoittamaan suomalaista yhteiskuntaa.”
Vaalit - ja sen sisartilit Vaalit2017 ja Vaalit2019 - hämmentävät jo nimillään. Ne käsittelevät vaaleja tuskin lainkaan, mutta pyrkivät sekoittumaan oikeusministeriön viralliseen Vaalit.fi-tiliin.
Ministeriö on kirjelmöinyt näistä Belsebuubin sontaluukuista Twitterille, mutta turhaan.
Tilien sisältö koostuu linkeistä juttuihin, joita yhdistää lähinnä kriittisyys ”valtamedian” välittämää maailmankuvaa kohtaan. Myös kaikenlaiset salaliittoteoriat ja poliittisten ääriliikkeiden hölmöilyt otetaan ilolla vastaan.
Sopivin väliajoin vaalitilien ylläpitäjät ottavat itse kantaa. Kuten keskiviikkona: ”Miksi amerikkalaissotilaat ovat jatkuvasti harjoittelemassa Suomessa? Tekevät Suomesta sodan etulinjan, jossa suomalaiset uhrataan.”
Haiskahtaa siis ehdalle Venäjä-trollaukselle - ja sitä epäilemättä onkin. Kaikki vaalitilit viittaavat tunnistetekstissään Kremlin propagandakanavan Russia Todayn verkkosivustoon.
Venäjän pussiin pelaavissa tileissä on silmiinpistävää se, että niitä on monin paikoin miltei mahdoton erottaa mediailmiöksi nousseesta MV-lehdestä ja muista suorasukaisen rasistisista Suomi-sivustoista.
Kyse ei ole sattumasta. Venäjän harjoittamaa informaatiosotaa tutkinut Saara Jantunen on kuvannut, miten Venäjä hyödyntää suomalaista eripuraa.
”Venäjän narratiivin hienous on siinä, että se on Nato-vastainen, EU-kriittinen, homofobinen ja rasistinen”, Jantunen totesi joulukuussa Suomen Kuvalehdessä.
Mitä useamman suomalaisen pää saadaan tällä hölynpölyllä pyörälle, sitä parempi - ainakin Venäjän propagandisteille.
Neuvostoliiton voiman päivinä kommunismille myönteisiä länsimaisia intellektuelleja oli tapana kutsua hyödyllisiksi idiooteiksi.
Meidän aikamme hyödyllisiä idiootteja ovat MV-lehden propagandan hyväuskoiset levittäjät.
pelepartio irvaili odinin katupartoille, yritti provisoida... riehuen ja häiriköiden rauhallisia kadullakulkijoita. pellet näytti tyhmyytensä irvailua ja vihapuhetta kansanryhmää kohtaan vihapuhetta ja rasismia. onneksi todisteet näkyy netissä...kiistattomat todisteet.. oliko pellepartiolla mielen osoituslupa..... saako julkisella paikalla osoittaa mieltä naamioituneena.... roosan lapsi ylpeä kun äippä riehiu pelleryysyissä irvaten ja provosoiden...
Pellepartio saavutti näemmä tarkasti tavoitteensa eli näiden Odin-vauvojen tekemisen naurunalaiseksi.
"kukaan ei kuitenkaan puutu noihin jotka asustelevat pakolaikeskuksissa kahdenkolmenkymmenen henkilön porukat vetelehtivät ja ryöstelevät ja ahdistelevat naisia"
Tuohonhan puuttuvat KAIKKI, ja ihan suhteettoman paljon. Siihen puuttuvat poliitikot, vihanlietsojat, viranomaiset, media, wannabee prätkäjengiläiset, ihan kaikki. Kokoajan.
Sen sijaan emme jaksa puuttua siihen naisten ahdistelun ylivoimaiseen pääryhmään - siihen johon itse syyllistymme.
Hiljattain tuli raportti jonka mukaan suomalainen mies on naisia eniten hakkava porukka kaikista OECD-maitten miehistä.
Heittäkööt siis syytön ensimmäisen kiven, eli vihapostauksen, ja some hiljenisi hetkessä!
Yle on käyttänyt valtavasti aikaa todistaakseen joka paikassa että tämä ilmiö on vanha ja kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja rasismi on se ongelma ja vihapuhe.
Uskaltaako joku epäillä yleä ja lännen medioita? Johan Mörttinen ja se Lapin kansassa ollut VT päätoimittaja, jonka nimeä en nyt muista, aikoinaan haukkui persutkin liki joka lehdessä ennen vaaleja. ja kansasta osa uskoi häntä.
"Yle on käyttänyt valtavasti aikaa todistaakseen joka paikassa että tämä ilmiö on vanha ja kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja rasismi on se ongelma ja vihapuhe."
Ei näitä asioita tarvitse todistaa, jokainen järkevä ihminen tietää ne muutenkin.
Raiskareita suojellaan ja katupartioita kielletään...väistämättä tulee tunne, että naisia saa raiskata...
Naisia saa raiskata vain rasistien, natsien ja muiden vajakkien mielestä.