HYÖKKÄÄ JA RAISKAA VALKOINEN NAINEN ?

Seksuaalinen ahdistelu oli ennalta suunniteltua - "Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen"
Verkkouutiset -

Saksan viranomaisten mukaan uutena vuonna Kölnissä tapahtunut seksuaalinen ahdistelu oli ennalta suunniteltu.

– Uutena vuonna tapahtuneet hyökkäykset naisia vastaan olivat ennalta suunniteltuja. On selvää, että ahdistelijat saapuivat Kölniin ja muihin kaupunkeihin toisilta paikkakunnilta. Yleensä tällainen tapahtuu sosiaalisen median kautta, mutta ryhmät ovat suljettuja, Saksan keskusrikospoliisi BKA sanoo Die Zeit lehden mukaan.

Poliisi kuitenkin toteaa olevan täysin selvää, että ahdistelijat ovat kommunikoineet keskenään ja sopineet kokoontumisesta.

Kölnissä naiset ja tytöt ovat tehneet tapahtuneesta jo yli 500 rikosilmoitusta, kertoo Die Welt.

Saksan oikeusministeri Heiko Maas esitti epäilyksen järjestäytyneestä toiminnasta jo viime sunnuntaina. Saman epäilyn esitti sisäministeri Thomas de Maizière.

Italialaislehti Il Giornale puolestaan kertoi maanantaina, että seksuaaliseen ahdisteluun on yllytetty muun muassa sähköpostilla ja tekstiviesteillä.

"Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme", kuului lehden mukaan viesti.

Il Giornalen mukaan viestiä lähetettiin arabiaksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

islamicrevolution kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu