IPU pyrkii itsenäisyyteen

Tällä jotkut huutavat isänmaasta ja kansallisvaltiosta. Ne nimet kuuluvat sotatermeihin joita koilotettiin sodan aikana. Nyt tarvitaan itsenäisyyttä ja IPU on perustettu sen saamiseksi takaisin demokraattisin keinoin. Itsenäisyydellä me teemme elämästämme helpomman koska voimme itse päättää valtiona kaikista niistä asioista joitten keskellä olemme.
Hyvin harvalla on enää isänmaata koska kaupungistuminen on keskittänyt sen omistamisen harvoille tässä EU-hulluudessa. Suomen alue ei ole enää omistuksessa siirtolaisuuden johdosta eikä ole mahdollista ajaa pois ulkomaalaisia rehellisiä ihmisiä ,eikä järjellistä syytä. Nuo termit ovat toistoa menneisyydestä eikä niillä ole järkevien ihmisten maailmassa kuin ikävä kaiku jolla häpäisee itsensä ja ystävänsä.
IPU on aina pyrkinyt auttamaan suomalaisia taloudellisessa pärjäämisessä tässä maan kolkassa. Puolue ei ole pystynyt pienten resurssien ja erikoisten vastustajien takia saavuttamaan politiikassa menestystä. Lisäksi puolueesta on tullut kaikenlaisten pöpien kaatopaikka ja olemme itsekin joutuneet häpeämään joittenkin käytöstä.
Lisäksi IPU on yrityksistä sitoutumaton puolue joka ei kerjää rikkaiden almuja vaaleissa eikä siksi ole pakotettu antamaan korruptiorahaa niille valtion ja ihmisten rahoista. Luotamme rehellisyyteen vaikka se ei ole tuottanut tulosta. Suomalaiset ovat joutuneet petkutusten kohteeksi viime vuosina siinä määrin että useimmat jo miettivät onko oikein kansantaloudelle kerätä rahaa veroilla yrityksille ja niiden omistajille. Nyt meidän ajatuksemme tulee yhteen kansan ajatusten kanssa ja se luo mahdollisuuden menestyä puolueena. Mutta tätä tilannetta ei pidä tuhota typeryyksillä eikä mesomisella jonkun mitättömän asian takia. Ja puolueen suunnan muutto ei tule kysymykseen koska äänestäjämme eivät hyväksy sitä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä!

Äänestä

Ero EU:sta ja rajat kiinni niin hyvä tulee!

Äänestä

IPUn pitäisi keskittyä myös Suomessa nyt tapahtuviin asioihin ääniä saadaksemme, suuntaa ei tarvitse muuttaa mutta kansalaisten elinolot
on huomioitava, eläkeläiset, vanhusten hoito, lapsiperheet, näiden kaikkien asema on huono, omaishoitajat nääntyvät taakkansa alle,
joten ne on nostettava vaalikeskusteluihin.

Pakkoruotsi on poistettava koska 80% kansasta sitä haluaa,
miksi siitäkin vaietaan?

Kansalaisaloitteita on suunnillen näistä kaikista osallistukaa,
ehkä voimme vaikuttaa.

Ruotsinkielen pakkoopetus jäi valiokuntaan koska vain persut vastusti sitä, IPUn on otettava kantaa asiaan, minä ainakin vastustan sitä.
mitä me teemme kielellä jota puhutaan vain jossain Suomen rannikolla,
muualla maailmassa sillä ei pärjää.

Englanti ja Saksa oman kielen lisäksi riittänee.

EU ero on yhä tärkein tavoitteemme mutta sen ei tarvitse sulkea pois muita asioita.

Äänestä
  • Itsenäisyys tietysti merkitsee rajojen suojaamista jotta voimme tehdä täällä työtä ilman orjamaitten halpatuotantoa joka on tuhonnut kaikki tärkeät ammatit . Nythän on jäljellä vain tukiaisilla pyöritettävät yritykset joita tuetaan vuodesta toiseen verorahoilla, säästöillämme ja tuloillamme . Kyllä juuri IPU on se ainoa puolue joka on alusta lähtien ymmärtänyt mihin johtaa EU-jäsenyys ja sen lonkerot . EU-jäsenyyttä ajoivat Suomeen yritykset ja niiden omistajat. He tästä vapaakaupasta hyötyvät ja ne jotka tekevät oikeaa työtä,kärsivät. Heiltä on kiinatuonnilla hävitetty työpaikat yrityksineen.
    IPUssa on aina mietitty etukäteen syyt ja seuraukset. Mikään muutos ei ole tullut yllättäen. Tässä vaan on ollut se ongelma että kannattajatkaan eivät ymmärrä mitä puhumme vaan ryhtyvät etsimään helppoja ratkaisuja talousongelmiin. IPU on joutunut sivuraiteille raha ja talouspolitiikassa monenlaisten väärinkäsitysten takia ja menettänyt mahdolliset kannattajat sekoiluiden takia. Järjestään sekoilut ovat tulleet vasemmistosta tai persuista. Nyt ne porukat jopa ovat yrittämässä vallanriistämistä vanhoilta ipulaisilta .Näin ei rakenneta tulevaisuutta vaan se tuhotaan. Järkevämpää on näille kavereille liittyä itse SDhen kuin pilata IPU muutaman kehnon takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itsenäisyyspuolue kirjoitti:

Tällä jotkut huutavat isänmaasta ja kansallisvaltiosta. Ne nimet kuuluvat sotatermeihin joita koilotettiin sodan aikana. Nyt tarvitaan itsenäisyyttä ja IPU on perustettu sen saamiseksi takaisin demokraattisin keinoin. Itsenäisyydellä me teemme elämästämme helpomman koska voimme itse päättää valtiona kaikista niistä asioista joitten keskellä olemme.
Hyvin harvalla on enää isänmaata koska kaupungistuminen on keskittänyt sen omistamisen harvoille tässä EU-hulluudessa. Suomen alue ei ole enää omistuksessa siirtolaisuuden johdosta eikä ole mahdollista ajaa pois ulkomaalaisia rehellisiä ihmisiä ,eikä järjellistä syytä. Nuo termit ovat toistoa menneisyydestä eikä niillä ole järkevien ihmisten maailmassa kuin ikävä kaiku jolla häpäisee itsensä ja ystävänsä.
IPU on aina pyrkinyt auttamaan suomalaisia taloudellisessa pärjäämisessä tässä maan kolkassa. Puolue ei ole pystynyt pienten resurssien ja erikoisten vastustajien takia saavuttamaan politiikassa menestystä. Lisäksi puolueesta on tullut kaikenlaisten pöpien kaatopaikka ja olemme itsekin joutuneet häpeämään joittenkin käytöstä.
Lisäksi IPU on yrityksistä sitoutumaton puolue joka ei kerjää rikkaiden almuja vaaleissa eikä siksi ole pakotettu antamaan korruptiorahaa niille valtion ja ihmisten rahoista. Luotamme rehellisyyteen vaikka se ei ole tuottanut tulosta. Suomalaiset ovat joutuneet petkutusten kohteeksi viime vuosina siinä määrin että useimmat jo miettivät onko oikein kansantaloudelle kerätä rahaa veroilla yrityksille ja niiden omistajille. Nyt meidän ajatuksemme tulee yhteen kansan ajatusten kanssa ja se luo mahdollisuuden menestyä puolueena. Mutta tätä tilannetta ei pidä tuhota typeryyksillä eikä mesomisella jonkun mitättömän asian takia. Ja puolueen suunnan muutto ei tule kysymykseen koska äänestäjämme eivät hyväksy sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu