Suomen oikeuden palvelijoihin, oikeuistuimiin,vakuutusoikeuteen sekä fineen kuten myös politiikkoihin, on rakenettu vuosia oikea HYVÄ VELI järjestelmä vakuutusyhtiöissä.
Voisi oikeastaan puhua VAKUUTUSMAFIASTA.
Suomi on lisäksi kieltänyt eu:n myötä kaikki ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt toimimasta Suomessa vakuutuksien piirissä.
Kummallista on ettei oikeuskanslerikaan ole puuttunut Suomen vakuutuyhtiöiden toimintaan jossa he ovat luoneet ihan OMAT PELISÄÄNNÖT,lieneekö "lonkerot" jopa ylemälläkin tasolla Suomessa.
Vakuutuyhtiöiden "LONKEROT" yltävät
10
250
Vastaukset 10
- kaikenlaista_taas
**Suomi on lisäksi kieltänyt eu:n myötä kaikki ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt toimimasta Suomessa vakuutuksien piirissä.***
Täyttä roskaa. Suomessa toimi viime vuonna 14 ulkomaista vakuutusyhtiötä. Tämän vuoden tilastoa ei vielä ole, mutta tuskinpa tuo luku ihmeemmin on muuttunut.- Metsäkoira
Väärin herra vakuutusherra! Suomessa toimi 14 ulkomaalaisen edustoa,ei vaakuutustarjoaajaa Suomen kansalaisille!
He siis vain edustavat mutta vakuutustoiminta on jotakin vallan muuta,yleensä rahojen pyöritystä paikasta toiseen ,sattuneista syistä.
Näiltä ei Suomen kansalainen saa autovakuutusta eikä kiinteistö,henkivakuutus,ym vakuutuksia johtuen Suomen lainsäädännöstä.
Teolisuusvakuutus on ainut missä he voivat kansainvälisesti toimia ja sekin on rajoitettu. - kaikenlaista_taas
"He siis vain edustavat..."
Kun Metsäkoiran tietämys on tätä tasoa, ei kannata jatkaa keskustelua. En silti malta olla kysymättä, että tietääköhän Metsäkoira, että esim If Vahinkovakuutusyhtiö Oyj on ruotsalaisen If Skadeförsäkring Holding AB:n Suomessa toimiva sivuliike (=edustusto)? - Metsäkoira
Siis Suomalainen if yhtiö kun tutkit kaupparekisterin tiedot !!
- ja_vielä_tämämäkin
"Kummallista on ettei oikeuskanslerikaan ole puuttunut Suomen vakuutuyhtiöiden toimintaan ..."
Ei siinä mitään kummallista ole. Vakuutusyhtiöiden asioihin puuttuminen ei nimittäin kuulu oikeuskanslerin (eikä eduskunnan oikeusasiamiehenkään) toimivaltaan. He kun valvovat vain viranomaisten toiminnan laillisuutta, mutta vakuutusyhtiöt ovat - kuten nimityskin kertoo - yksityisiä yrityksiä.- Metsäkoira
Kyllä siinä on herra vakuutusherra kummallista sillä kysymyksessä on kartelli kaikilla 5 suurimalla Suomen vakuutusyhtiöllä,eikä op pohjola,lähi-tapiola,if,fennia,pohjantähti,sekä nähtävästi turva vielä kuuluu joukkoon ainakin samoilla hinnoitteluilla auto ym vakuutuksissa,heillä on siis yksityispuoli Suomessa ja muilla eu:ssa olevilla ei ole asiaa kun on "sovittu" asiat näiltäosin.
Samoin oli yksityisiä firmoja kuuluisat asfaltti kartelli firmatkin ihan vaan tiedoksi sinulle vakuutus herra!
Korkein oikeus kyllä tekee asiassa omat johtopäätökset aikanaan,he ovatkin ainoita jotka ovat poissa listoilta siis JOHDON PALKKA JA PALKITSEMISJÄRJESTELMÄSTÄ SUOMEN VAKUUTUSYHTIÖISSÄ, TIEDOT ON NÄISTÄ SALATTU! jollet satu tietämään. - 18.3
Muista nyt kuitenkin ottaa lääkkeesi...
- Metsäkoira
Oliko "kolaus" kohdallaan ?
Saattoiko osua omaan nilkkaan! Toisinaan osuukin.
Salaista tietoa on maa tulvillaan. - buha-haa
Se on totta. Vakuutusyhtiöt ovat salaisesti liittoutuneet vapaamuurareiden kanssa. Ne hallitsevat myös oikeuslaitosta, eduskuntaa, Kilpisjärven retkeilymajaa ja Kempeleen Osuusmeijeriä. Salaista tietoa on maa tulvillaan.
- oikeutta
ihan niin.Niiden taskussa on kaikkituomarit ja virastot.Oikeutta ei saa mistään kun vakutusyhtiöt omistaa kaiken ja määrää kaikesta.ne määrää laitkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561