Mamujen seksuaalirikoksia vähätellään

"Hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustaja, entinen poliisi Tom Packalèn kokee, että Suomessa turvapaikanhakijoiden ja muiden ”maahanmuuttajataustaisten epäiltyjä seksuaalirikoksia vähätellään”.

Hän nostaa esiin, että Helsingissä ilmoitettiin viime vuonna 14 niin sanottua puskaraiskausta, joissa jokaisessa uhri kertoi tekijän olleen ulkomaalaistaustainen.

–Mielestäni nämä luvut ovat varsin selkeää kerrontaa, ja tällaiset määrät ovat täysin uusi ilmiö. Sen sijaan se ei oman poliisikokemukseni perusteella ole uutta, että puskaraiskaukset ovat lähes yksinomaan ulkomaalaistaustaisten tekemiä, Packalèn kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan".

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/163232-tom-packalen-maahanmuuttajataustaisten-seksuaalirikoksia-vahatellaan

Packalèn väittää, että jotkut ovat puolustaneet raiskauksia Suomessa.

–Raiskaukset ovat edelleen onneksi harvinaisia, mutta tekoina ne aiheuttavat uhreille mahdollisesti korjaamatonta vahinkoa. Tämän takia tuntuu käsittämättömältä, että yhtäkkiä on tullut joidenkin mielestä hyväksytyksi alkaa puolustaa raiskauksia vain siksi, että ne ovat ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiä. Useimmiten näiden puolustelijoiden selitykset ovat tasolla, että suomalaisetkin raiskaavat,Packalèn kirjoittaa.
1590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siinäpä oli päivän järjen ääni. Lämmittää kovasti mieltä. Sumussa kulkijoita on ollutkin ihan riittävästi julkisuudessa lausuntoineen.

Äänestä

Moni muukin kokee niin. Rikoksia on vähätelty eikä hallitus tee riittävästi estääkseen irakilaisten tuloa tai jo tulleiden ja rikoksiin syyllistyneiden poislähettämistä eikä anna poliisille riittävästi resursseja.
...eihän tuo mitään, jos joku nainen nyt raiskataan... mitä nyt muutamasta elämästä... onhan heitä meillä raiskattu ennenkin joskus 30 vuotta sitten yhtä paljon... niin kuin palattaisiin barbaarien, eli sivistymättömien ja raakalaismaisten ihmisten, aikaan.
Ihanan kallista maksaa kymmenien tuhansien työttömän ja kouluttamattoman kulut ja lisäksi valvoa, etteivät he tee rikoksia.

Äänestä

Korpilaki käyttöön. Ei ne puhetta tottele, lakejamme noudata eikä ruokammekaan kelpaa, mutta naisemme ja lapsemme raiskaavat innokkaina, vaikka olemme heidän mielestään vääräuskoisia.

Äänestä

Minusta tuossa vähätellään suomalaisten tekemiä raiskauksia, jotka tehdään muuallakin kuin puskissa. Myös on lavastuksia ja keksittyjä raiskauksia, vasta joulun alla parikin. Nettipoliisin tulisi nämäkin huomioida.

Äänestä

Kohta Yle löytää vuonna 1971 tapahtuneen puskaraiskauksen, jossa Arska raiskasi puisto-ruusun ja väittää, että ne on suomalaiset jotka puskista raiskaa.

Äänestä

Hällä väliä . Odotellaan että mahdolliset rikoksen kohteet heräävät . Nyt vähätellään tapahtuneita miesten suulla kuten huolikin on miesten ilmaus . Kuitenkin ihmisen elämä romutuu saadessaan tuntemattoman siemenet sisälleen , joten kannattaako leväperäisyys päättäjien mielestä ?

Äänestä

Oletko sekaisin ja idiootti suvakki pelle feministi vai ihan vaan syntymätyhmä!
Ei kukaan vähättele suomalaisten raiskauksia ja on ikävä että niitä on.
Mutta se että niiden lisäksi otetaan suomeen mukamas "turvapaikanhakijoita" jotka aiheuttavat "TURVATTOMUUTTA" raiskaamalla lisää ja tekemällä lisää rikoksia.
Se on JÄRJETÖNTÄ toimintaa yhteiskunnalta ja päättäjiltä!
Täysin idioottimaista on se että niitä koitetaan peitellä!

Kaikki raiskaukset ovat liikaa ja niitä ei tarvita yhtään lisää!

Äänestä

Missä ja kuka vähättelee ulkomaalaisten seksuaalirikoksia?
Tuo nyt on pelkkä väite, ei mitään muuta. Jotain faktaa pitäisi löytyä.

Äänestä

Eikös nämä raiskaukset, jotka tulivat julki olivat kesällä 2015 ja syksyllä myös 2015. Molemmissa kantasuomalaiset raiskasivat. Kaksi miestä yhden alaikäisen tytön, ja hotellissa yksi mies 43v kaksi ala-ikäistä tyttöä. Vai onko jo unohtunut. Vai etkö seuraa uutisia, vai etkö halua lukea.
Turha viisastella vakavilla rikoksilla.

Äänestä

Resepti tähän. Palomiehet päästävät paloautoista sammutusletkuilla vettä karvakäsien niskaan. Vetäisi vehkeensä sata varmasti takaisin housuunsa ja tällä pakkasella vetäis koko ukon kokovartalojäähän :)

Äänestä

Joka raiskausta kohden tulee mielettömästi vihaa raiskatun läheisille puhumattakaan kohteeksi joutuneelle. Vihan määrä suurempi kuin sss-ministereiden palkka, Soinin maha tai stupin selfie määrä. Jopa zipilän uus avautuminen kuvittaa. Maanppettureita kkaikki. Ymmärän suomesta lähtijöitä. Sipilä tarjoaa vain keppiä porkkanan sijaan.

Äänestä

Liioitellaanpa kerrankin, ettei aina vain vähätellä.

Vuonna 2012 Suomessa asui vajaa 286 000 ulkomailla syntynyttä. Tämä sisältää siis Suomen kansalaisuuden saaneet. Samaisena vuonna raiskausrikoksista epäiltiin 211 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Liioittelua tulee tietysti siitä, että tämä lukema sisältää myös sellaiset, jotka olivat vain tilapäisesti käymässä. Tietysti sellaista ei taida tapahtua koskaan, että kaikki epäilyt olisivat aiheellisia.

Jos noista ulkomailla syntyneistä nyt vaikkapa kolmannes oli aikuisia mieshenkilöitä (en tiedä todellista osuutta), niin 2,2 promillea maahanmuuttamiehistä oli epäiltynä raiskausrikoksesta. Jos miehiä oli suhteessa enemmän niin promilleosuus on toki pienempi, mutta liioitellahan tässä oli tarkoitus. Siis todellakin, vain 99,78 prosenttia maahanmuuttajamiehistä tämän liioitellun laskeman perusteella ei ollut epäiltynä raiskausrikoksesta.

Äänestä

2000-luvun sotaa, tuhota geenimme ja naisemme ja sen myötä monien hermot levittämällä omia geenejään tänne pohjolaan taputtaen karvaisia käsiään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaisetkin_raiskaa kirjoitti:

"Hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustaja, entinen poliisi Tom Packalèn kokee, että Suomessa turvapaikanhakijoiden ja muiden ”maahanmuuttajataustaisten epäiltyjä seksuaalirikoksia vähätellään”.

Hän nostaa esiin, että Helsingissä ilmoitettiin viime vuonna 14 niin sanottua puskaraiskausta, joissa jokaisessa uhri kertoi tekijän olleen ulkomaalaistaustainen.

–Mielestäni nämä luvut ovat varsin selkeää kerrontaa, ja tällaiset määrät ovat täysin uusi ilmiö. Sen sijaan se ei oman poliisikokemukseni perusteella ole uutta, että puskaraiskaukset ovat lähes yksinomaan ulkomaalaistaustaisten tekemiä, Packalèn kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan".

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/163232-tom-packalen-maahanmuuttajataustaisten-seksuaalirikoksia-vahatellaan

Packalèn väittää, että jotkut ovat puolustaneet raiskauksia Suomessa.

–Raiskaukset ovat edelleen onneksi harvinaisia, mutta tekoina ne aiheuttavat uhreille mahdollisesti korjaamatonta vahinkoa. Tämän takia tuntuu käsittämättömältä, että yhtäkkiä on tullut joidenkin mielestä hyväksytyksi alkaa puolustaa raiskauksia vain siksi, että ne ovat ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiä. Useimmiten näiden puolustelijoiden selitykset ovat tasolla, että suomalaisetkin raiskaavat,Packalèn kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu