Onko laskentaperusteessa suojaa eläkettä määritettäessä? Ensiksi jää kuntoutustuelle ja saa kuntoutustuen tulevan ajan ansion mukaisesti. Sitten jää työttömäksi, sitten sairauspäivärahalle ja taas kuntoutustuelle. Tämä kun toistuu useita kertoja niin lasketaanko kuntoutustuet uusiksi joka kerta vai onko tässä mitään suojaa?
Eli voiko eläkeyhtiö pompotella ihmistä niin kauan, että eläkkeensaajan viimeisen viiden vuoden ansiot ovat niin pienet, että jossain vaiheessa laskelmassa ei enää oteta tulevan ajan ansiota huomioon?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääsääntöisesti uusi kuntoutustuki (määräajaksi myönnettävä työkyvyttömyyseläke)
määrätään entisin perustein kuin aikaisempi eläke, jos uusi eläke myönnetään sellaisen uuden työkyvyttömyyden perusteella, joka on alkanut ennen kuin kaksi vuotta on kulunut aikaisemman eläkkeen päättymisestä.
Ota asiassa yhteyttä omaan eläkeyhtiöösi
Kiitos paljon, menee tuon kahden vuoden sisään. Asia varmistettu.