Eläkeläiset ja alaikäiset pilaavat Suomen huoltosuhteen. Siitä voi olla arvaamattomia seurauksia. Yksi seuraus on jo nähty: entinen pääministeri Katainen lähti Brysseliin karkuun Suomen huonontunutta huoltosuhdetta, koska pelkäsi, että hänen varansa eivät riitä huoltosuhteen korjaamiseen.
Toinenkin ongelma sai Kataisen lähtemään pikaisesti karkuun: hän ei keksinyt huoltosuhdetta pilaaville vanhuksille ja alaikäisille lapsille mitään paikkaa, minne heidät olisi sijoitettu. Ruotsalaisten kiintiö oli jo täynnä sota-ajan huoltosuhdejäämistöä, joten sekin reitti oli tukittu.
Toinenkin ongelma sai Kataisen lähtemään pikaisesti karkuun: hän ei keksinyt huoltosuhdetta pilaaville vanhuksille ja alaikäisille lapsille mitään paikkaa, minne heidät olisi sijoitettu. Ruotsalaisten kiintiö oli jo täynnä sota-ajan huoltosuhdejäämistöä, joten sekin reitti oli tukittu.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Höpöhöpö. Alaikäiset ovat sijoitus tulevaisuuteen, työeläkeläiset ovat jo työnsä tehneet. Huoltosuhdetta rasittaa kehno aines jolle ei oikein löydy nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa mitään paikkaa. Aiemmin kelpasivat ainakin tykinruuaksi tai ojaa kaivamaan, mutta nyt ovat ajat toiset.
Tosi on, että huoltosuhdetta rasittaa turhaan työikäinen joutoväki. Nämä töihin ja mukaan elättämään lapsia ja vanhuksia sekä ennen muuta itsensä, niin huoltosuhde paranee huomattavasti.
Juu ei ole kyse kansan elatsusuhteesta ikäluokat/elatussuhde:
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaestorakenne
1900 alle 14v. 35 %, yli 65v. 5,4 %, yhteensä 40,4 %.
2014 alle 14v. 16,4 %, yli 65v. 19,9, %, yhteensä 36,4 %
No myös siksi ettei tuo ikäluokka 15-64v. (59,5%) 63,6 % kokonaan ole maksajana, lusmuimmat ovat veroparatiiseissa, onnettomimat työttöminä.
Ja asiosta päätäjät päätävät vai itselleen parempia etuuksia ja palkkoja.
Eläkerahastoihin on kerätty valtavat pääomat jpoihin ei kosketa, vaan nykyään eletään pelkillä tuotoilla. Aiemmin eläkerahastot toimivat kädestä suuhun. Työtä tehneet ihmiset ovat aikoinaan niihin palkkaansa sijoittaneet, en ymmärrä mikä tässä yht'lössä mielestäsi mättää.
Itse sijoitan myös vapaaehtoisiin pitkäaikaisrahastoihin eläkepäiviä varten, aktiivinen oman elämänsä päättäjä kannattaa olla, eikä aina vain itkeä sitä mitä muut tekevät.
http://demokraatti.fi/jattimainen-kansallisomaisuus-kasvaa-ulkomailla-kimmo-kiljunen-studio55-fissa-elakerahastojen-tuotto-elvytykseen/
Eläkerahastoihin kerätyt varat eivät todellakaan ole loppumassa.
Huoltosuhteesta puhuu vain sellainen joka ei ole tajunut edes mitä se tarkoittaa.
Yhteiskunta maksaa nykyään koulutuksen ennen jos kansakoulua enemmän halusi oli maksettava itse koulutus ruoka matkat kirja lääkärit jne.
Opiskelijat ova nykyään ainoita jotka ovat yhteiskunnan verovaroin huollettavina.
HE PUUTTUIVAT TUOSTA:
"No myös siksi ettei tuo ikäluokka 15-64v. (58,5%) 63,6 % kokonaan ole maksajana, lusmuimmat ovat veroparatiiseissa, onnettomimat työttöminä." Ja opiskelija elävät verovaroilla.
Ennen maksetiin veroa siitäkin kun ei ollut naimisissa.
"Vanhanpojan ja -piian vero tarkoitti Suomessa kovennettua verorasitusta 24 vuotta täyttäneille naimattomille, lapsettomille kansalaisille. Veron tarkoitus oli kannustaa ihmisiä naimisiin ja hankkimaan lapsia. Lisäksi ajateltiin, että yksineläjillä oli varaa maksaa enemmän veroja.
Veron suuruus oli asteittainen. Kovin veroluokka oli naimattomilla, jotka maksoivat veroa tuloista riippuen 3–6 %. Seuraavaksi eniten maksoivat veroa naimisissa olevat lapsettomat pariskunnat.
Vanhanpojan vero tuli voimaan 1935 lailla 392/1935 ja se poistui vuonna 1975 henkilöverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhanpojan_ja_vanhanpiian_vero
Joten suoritas nyt ne opintosi, opiskele muutenkin yleissivistystä elätti
Käytiinhän sitä kansakouluakin kansalaiskoulu 8v ilmaiseksi ja peruskoulua nyt 9v ja peruskoulu on jo yli 40 ollut voimassa ei siis ihan uus keksintö.
Aikas moni meni sitte ammattikouluun, kuten nytkin, peruskoulun jälkeen, tai lukioon ja enenvanhaan sekin oli ilmainen monissa kunnissa vain kirjat piti ostaa, siis ammattikoulu.
Opiskelijat ovat tulevaisuudessa työvoimaa, mutta noita nuorempia ikäluokkia on niin vähän ja eläkeläisiä paljon, työllisiäkin liian vähän.
Sitte on paljon työttömiä n 300 000 ja pakolaisia n 30 000 ja lisää tulee ja kaikki pitää elättää.
Mistähän vitun huoltosuhteesta avaaja tilittää?
Olen eläkkeellä ja edelleen joudun huoltamaan nysvereitä, luusereita, lapsia... Maksan isohkosta eläkkeestäni isohkosti veroja ja omaisuusveroa, kiinteistöveroa... ja niin edelleen.
Ennakkoperintöjä ei voi alkaa jakaa koska niiden verotus on kohtuutonta. Suunnittelen oikeasti kirjojeni siirtämistä pois maasta. Jääköön köyhät temmeltämään kun niistä ei ole taistelemaan etuuksistaan.
"Suunnittelen oikeasti kirjojeni siirtämistä pois maasta."
Minä sinun sijassasi jos ja kun olisinn ne kirjat lukenut lahjoittaisin ne Pelastusarmeijan kirpputorille.
Huoltosuhteeseen kuuluvat kaikki ne asiat jotka kustannetaan verovaroin. Yritystuennakin!
Suomen julkinen talous on liian ylimitoitettu. Ja suurin syy ovat EU-hun liittymisen jälkeen lisätyt kustannuskohteet.
Me pärjisiomme verrattomman hyvin jos julkistaloutemme olisi sitä mitä se oli kun liityimme EU_hun
Palvelutasomme/hyvinvointimme oli paljon korkeammalla tasolla sillon.